lauantai 26. joulukuuta 2015

Kysymyksiä ja vastauksia etyyli-EPA sta (E-EPA)

  (Päivitetty: )





E-EPA on kalaöljystä tunnetun omega-3-rasvahapon, EPAn tiivistetty, väkevöity versio, jota valmistetaan rasvaisen kalan (esim. manhaden, sardelli) luurankolihaksen öljystä tislaamalla se ensin molekyylitislauslaitteella ja sitten vielä tyhjiössä erittäin alhaisessa paineessa.
E-EPAa voidaan valmistaa myös superkriittisellä tislaus- ja kromatografia -menetelmällä.
E-EPA kehitettiin 1980-luvulla Japanissa, jossa sitä on tutkittu eniten koko maailmassa. Japanissa ja Yhdysvalloissa E-EPA on reseptilääke, mutta EU:ssa ravintolisä.
Toin E-EPAn Suomeen vuonna 2003, jonka jälkeen sitä on nautittu kymmeniä miljoonia kapseleita.


Kemialliselta nimeltään E-EPA on etyyli all-cis-5, 8, 11, 14, 17-eicosapentaenoaatti. Se ei ole triglyseridimuodossa, kuten peruskalaöljyn EPA, jossa kolme rasvahappoa on sidottu glyseroliin esterisidoksella. E-EPA voidaan toki haluttaessa muuntaa myös triglyseridimuotoon, mutta tämä lisätyövaihe on mielestäni turha. Se ei paranna tuotteen laatua, mutta nostaa sen hintaa.

E-EPAn tislaus
Kalaöljyn tislaustulokset. Vasemmalla (nro 1) raakakalaöljyä, joka tislataan asteittain puhtaaksi E-EPAksi. Lopputuote (nro 6) on kirkasta, puhdasta ja lähes väritöntä E-EPAa. Tässä on käytetty superkriittistä tislaus- ja kromatografiamenetelmää. E-EPAa valmistetaan myös tislaamalla kalaöljy ensin molekyylitislauslaitteella ja sen jälkeen vielä tyhjiössä, jolloin EPA-pitoisuus voidaan nostaa halutunlaiseksi (esim. 90 %) ja öljystä poistuvat viimeisetkin vierasaineet.

Peruskalaöljyissä on omega-3-rasvahappoja 30 %, ja EPAa vain 15–18 %. E-EPAssa sitä on 70–98 % sen mukaan, kuinka väkevää halutaan valmistaa. E-EPAsta poistetaan DHA ja muita kalaöljyssä luonnostaan olevia turhia rasvahappoja, jotka estävät EPAn hyviä vaikutuksia sydän- ja mielenterveyteen. E-EPA vaikuttaa geeneihin ja immuunijärjestelmään eri tavalla kuin tavallisen kalaöljyn EPA. Siksi E-EPA on tehokkaampi syövän ja myös mielitautien ehkäisyssä ja hoidossa (Berger ym. 2006Berger ym. 2007). Japanilaiset kardiologit pitävät E-EPAa parhaana kalaöljyvalmisteena sydän- ja valtimotautien ehkäisyssä ja hoidossa. E-EPAn vaikutusta kohonneisiin triglyserideihin tutkitaan parhaillaan 81 tutkimuslaitoksessa USAssa. Uudet tulokset on hiljattain julkaistu tiedelehdissä (Bays ym. 2013).
E-EPA on rasvahakuinen (lipofiilinen), biologisesti aktiivinen yhdiste, joka imeytyy paremmin ja pääsee aivoihin helpommin kuin tavallisten kalaöljyjen tai vapaita rasvahappoja sisältävien valmisteiden EPA. E-EPA-valmisteissa on jonkin verran mukana myös muita kalaöljyn luonnollisia rasvahappoja, muttei yleensä DHA:ta. E-EPAssa ei ole kolesterolia eikä triglyseridejä kuten useimmissa tavallisissa kalaöljyissä. EPA-rasvahapon biologisista vaikutusmekanismeista sydän- ja valtimotaudeissa on julkaistu erinomainen kirjallisuuskatsaus, jonka voi lukea kokonaan maksutta TÄSTÄ linkistä (Borow ym. 2015).

Etuliite "E" tulee siis sanasta etyyli, eikä E-vitamiini, kuten joskus luullaan. Kapseleissa on yleensä E-vitamiinikin mukana estämässä kalaöljyn hapettumista.
E-EPAa on tutkittu tieteellisesti jo yli neljännesvuosisadan, ja sen on osoitettu olevan hyödyksi mielenterveysongelmissa, diabeteksessa, sydän- ja verisuonitaudeissa, rasvamaksassa, niveltulehduksissa, C-hepatiitissa ja syövän tukihoidossa. Cancer-lehden mukaan E-EPA tehostaa kemoterapiaa. Parhaillaan Yokohaman yliopistosairaalan onkologit tutkivat E-EPA suolistosyövän lisähoitona.

Erään tutkimuksen mukaan 4 g/vrk E-EPAa vastaa teholtaan 6 g:aa/vrk kalaöljytiivistettä, kun näiden valmisteiden vaikutusta tutkittiin verihiutaleitten (trombosyyttien) omega-3-pitoisuuksiin, seerumin kolesteroliin, triglyserideihin, vuotoaikaan ja tromboksaanin (tulehdussytokiinin) synteesiin. Kolesteroli aleni 13 %, triglyseridit 35 % ja tromboksaanisynteesi 65 %. Vuotoaika piteni 57 %. E-EPA imeytyy erittäin hyvin vereen sekä lapsilla että aikuisilla, ilmenee muun muassa Jyväskylän yliopistossa tehdyistä tutkimuksista (kuten jäljempänä olevasta vastauksesta käy ilmi).

Kysymyksiä ja vastauksia

Onko E-EPA lääke vai ravintolisä? Asiasta näkee esitettävän erilaisia väitteitä.

E-EPA on sekä lääke että ravintolisä. Se on reseptilääke Yhdysvalloissa ja Japanissa, mutta Suomessa ja muissa EU-maissa se on ravintolisä, jota saa vapaasti terveyskaupoista, apteekeista ja päivittäistavaraliikkeiden luontaistuoteosastoilta. EU:ssa E-EPAa markkinoivat yritykset saavat antaa siitä vain EFSA:n hyväksymiä terveysväitteitä, mutta USA:ssa sitä saa nyt oikeuden päätöksellä markkinoida kohonneiden triglyseridien alentamiseen sekä kolesterolilääkityksen tehostamiseen. Lue lisää TÄSTÄ linkistä.

E-EPAsta kiertää kaikenlaisia huhuja. Jotkut väittävät sen olevan synteettistä. Onko näin? Jääkö E-EPA sellaisenaan kiertämään veressä ja kulkeutuuko se sellaisenaan aivoihin ja muihin kudoksiin vai muuttuko se elimistössä tavalliseksi kalaöljyksi?

Kalaöljymarkkinoilla valitsee kova kilpailu. Jotkut E-EPAn kilpailijat yrittävät mustamaalata tätä erinomaista kalaöljyä ja pelotella kuluttajia niin, etteivät he ostaisi sitä. E-EPAa voidaan valmistaa kahdella eri menetelmällä, tyhjiötislauksella ja superkriittisellä tislaus- ja kromatografialla, kuten olen selostanut TÄSSÄ linkissä. EPA-rasvahappo etylöidään (siihen liitetään etyylimolekyyli) ja öljystä poistetaan muu rasvahapot ja kaikki vierasaineet. Kun E-EPA-kapseli nielaistaan, öljy imeytyy vereen noin viidessä minuutissa. Silloin sen etyylisidos purkautuu (öljy de-esteröityy) ja vereen jää kiertämään tavallista EPA-rasvahappoa väkevöidyssä muodossaan (Kim ja McCormack 2014). Se ei ole keinotekoista (synteettistä), vaan kalan luurankoöljystä peräisin oleva luonnontuote, jolla on erinomaisia terveysvaikutuksia, kuten jäljempänä ilmenee.
Kim ES, McCormack PL. Icosapent Ethyl: A Review of Its Use in Severe Hypertriglyceridemia. American Journal of Cardiovascular Drugs. 2014 Nov 27. PubMed
Käypä hoito -suosituksissa kehotetaan nauttimaan kalaöljyä veren rasvahäiriöiden (dyslipidemioiden) hoitoon. Olen ymmärtänyt, että väkevöidyt etyyliesteröidyt kalaöljyt olisivat niistä tehokkaimpia. Kumpi  on parempi vaihtoehto, pelkkä E-EPA vaiko E-EPAn ja E-DHA:n yhdistelmäkapseli?
E-EPA on tehokkaampaa veren rasvahäiriöiden korjaamisessa, osoittaa kolme kliinistä vertailevaa tutkimusta. Yhdysvalloissa potilaat saivat ensin E-EPA + E-DHA -yhdistelmää (Lovaza) ja sen jälkeen heille vaihdettiin puhdas E-EPA. Se paransi veren rasvaprofiilia entisestään. E-EPA alensi paitsi triglyseridejä myös LDL-kolesterolia (12 potilaalla 15:stä) (Castaldo 2014). Raportissa "Icosapent ethyl" tarkoittaa E-EPAa. Kerron muista vertailevistä tutkimuksista linkissä E-EPA on paras kalaöljy diabeetikoille. E-EPAn EPA-rasvahappo siirtyy verestä solukalvojen fosfolipidikerroksiin, jossa se toimii antioksidanttina. Se pysäyttää rasvojen hapettumisen (lipidiperoksidaation) ja ehkäisee solukalvon hajoamista. Katso alla olevaa kuvaa.

E-EPA toimii antioksidanttina solukalvossa
Mason RP, Jacob RF. Eicosapentaenoic acid inhibits glucose-induced membrane cholesterol crystalline domain formation through a potent antioxidant mechanism.
Biochimiva and Biophysica Acta. 2015 Feb;1848 (2) 502–509 doi: 10.1016/j.bbamem.2014.10.016. Free Full Text
Näin tehokkaasti E-EPA (2, punainen pylväs ja 4 g/vrk, sininen pylväs) alentaa kohonneita triglyseridejä. Erityisen tehokasta E-EPA on yhdessä statiinien kanssa (vihreä pylväs). HUOM! E-EPA alentaa myös LDL-kolesterolia (kuva alla):

E-EPA korjaa veren rasvahäiriötä
KUVA MARINE-tutkimuksen tuloksista. E-EPA (2 ja 4 g/vrk) alensi merkitsevästi triglyseridejä (TG), VLDL- ja LDL-kolesteroleita. E-EPAn nauttiminen on tehokkain ja nopein tapa korjata veren rasvahäiriöitä. E-EPA tehostaa statiinien vaikutusta, kuten kuvasta käy ilmi.
Efficacy and Safety of Eicosapentaenoic Acid Ethyl Ester (VASCEPA®) Therapy in Statin-Treated Patients With Persistent High Triglycerides From the ANCHOR Study. Amarin Corp. syyskuu 2015 pdf
Jos päiväannos on liian pieni, vain 1 g/vrk, kuten uudessa psykiatrien tutkimuksessa, kumpikaan (E-EPA tai E-PA+E-DHA) ei ollut lumetta parempaa kliinisen masennuksen hoidossa (Mischoulon ym. 2014). Suosittelen alkuannokseksi vähintään 2 g/vrk. Sen voi puolittaa sitten kun potilas on tullut oireettomaksi. Syöpätautien hoidossa annetaan väkevöityä kalaöljyä 3 g/vrk,  jolla saadaan aikaan hyvä vaikutus, ilmenee kliinisestä tutkimuksesta.
Voiko E-EPAa ottaa samanaikaisesti Lipitorin kanssa? Kysyin tätä asiaa lääkäriltäni, mutta hän ei osannut vastata. Onko asiasta tehty tieteellisiä tutkimuksia?
Hyvä kysymys, joka tulee esille usein, sillä statiinit (esim.Lipitor) eivät alenna triglyseridejä kovinkaan paljoa (vain 10–30 %). Sitä vastoin E-EPA alentaa enemmän. Uusi kliininen tutkimus kertoo, että 4g/vrk E-EPAa on hyvin siedettyä atorvastatiinin kera nautittuna eikä se vaikuta haitallisesti atorvastatiinin farmakokinetiikkaan. E-EPA tehostaa atorvastatiinin vaikutusta terveiden ihmisten seerumin rasvaprofiilin parantajana, päättelevät tutkijat. Kokeessa annettiin E-EPA 4 g/vrk 36 päivää terveille vapaaehtoisille. Koko tutkimuksen voi lukea maksutta alla olevasta linkistä.
Braeckman RA, Stirtan WG, Soni PN. Effect of Concomitant Icosapent Ethyl (Eicosapentaenoic Acid Ethyl Ester) on the Pharmacokinetics of Atorvastatin. Clinical Drug Investigation. 2015; 35:45–51DOI 10.1007/s40261-014-0252-8. Free Full Text pdf
Olen lyönyt veikkaa kaverini kanssa siitä, montako annosta lohta pitäisi syödä, jotta saisi EPAa yhtä paljon kuin on yhdessä E-EPA-paketissa. Mikä on oikea vastaus?
Lohen rasvahappojen määrä vaihtelee sen mukaan, mitä kala on syönyt. Villi lohi sisältää 100 g kohti noin 4 g omega-3-rasvappoja, joista 1/3 on EPAa ja 2/3 DHA:ta. Kasvatetun lohen omega-3:t ovat vähentyneet puoleen viimeisten 5–10 vuoden aikana. Käytännössä lähes kaikki kaupan lohi on kasvatettua. Finelinmukaan 150 g lohta sisältäisi noin 600 mg EPAa eli lähes saman verran kuin yksi 650 mg:n kapseli (90 % E-EPAa). Silloin 60 annosta lohta (150 g) vastaisi yhtä 60 kapselin pakettia ja 120 annosta vastaisi yhtä 120 kapselin pakkausta. Luvuista voi laskea – jos tietää lohen ja E-EPAn hinnat – mitä nämä vaihtoehdot maksavat. Lohi taitaa tulla kalliimmaksi. Tosin siitä saa kyllä muutakin hyvää kuin EPAa, mutta samalla myös vierasaineita, joita E-EPAssa ei ole.
Eikö saman määrän EPAa voi saada syömällä kalaa suositusten mukaan 2–3 kertaa viikossa?
Katso edellinen vastaus. Sen mukaan 2 g E-EPAa vastaisi 1/2 kiloa lohta. 2 g E-EPAa vastaa 10–15 tavallista annosta Atlantin lohta, kirjoittavat E-EPA-hoitoa antavat psykiatrit artikkelissaan. Eri lähteistä saamme siis hiukan erilaisia arvioita, mutta käytännössä kukaan ei syö lohta päivittäin lääkkeellisen EPA-annoksen vertaa. Japanissa määrätään yleensä 1800 mg/vrk E-EPAa sairauksien, esim. diabeteksen ja sydän- ja verisuonitautien täydentävään hoitoon.
Kuopiolainen ravitsemusterapeutti Ursula Schwab väittää, että kalaöljy on haitallista, koska se nostaa "huonoa" LDL-kolesterolia. Mitä sanotte tähän?
Schwab ei ilmeisesti tunne E-EPAa eikä sillä tehtyjä tieteellisiä tutkimuksia. Tosiasiassa E-EPA ei suurenna LDL-pitoisuutta (Fares ym. 2014, Bays ym. 2015). Seikkaperäinen vastaus kysymykseen on alla olevissa linkeissä.

E-EPA ei nosta LDL-kolesterolia, kuten muut kalaöljyt

E-EPA ei suurenna LDL-kolesterolia metabolisessa oireyhtymässä
Fares H, Lavie CJ, DiNicolantonio JJ,et al. Icosapent ethyl for the treatment of severe hypertriglyceridemia. Therapeutics and Clinical Risk Management. 2014 Jun 24;10:485-92. doi: 10.2147/TCRM.S36983. eCollection 2014.
Bays HE, Ballantyne CM, Braeckman RA, et al. Icosapent Ethyl (Eicosapentaenoic Acid Ethyl Ester): Effects Upon High-Sensitivity C-Reactive Protein and Lipid Parameters in Patients With Metabolic Syndrome. Metabolic Syndrome and Related Disorders. 2015 Apr 20. Abstract
Rasittaako E-EPA jatkuva päivittäinen käyttö maksaa?
Ei rasita, päin vastoin se suojaa maksavaurioilta – esimerkiksi rasvamaksalta ja C-hepatiitilta – ja jopa parantaa niitä.
E-EPA ehkäisee ja parantaa rasvamaksaa

Onko E-EPAsta hyötyä nivelvaivoissa?

Madridin Complutense-yliopiston fysiologian laitoksella vuonna 2009 tehdynrottakokeen mukaan 90-prosenttinen E-EPA lievittää niveltulehdusta ja ehkäisee siihen liittyvää lihasten surkastumista. Myös kuluttajien kokemukset vahvistavat, että E-EPA on hyödyksi nivelvaivoissa johtuvatpa ne sitten kulumasta (artroosi) tai nivelreumasta (artriitti).

Haluaisin mieluummin saada omega-3-rasvat kasviöljystä kuin kalasta. Paljonko kasviöljyä pitää ottaa, jotta saisi esimerkiksi 1000 mg EPAa?

Tätä asiaa kysytään paljon. Useimmat – mutta eivät kaikki – ihmiset kykenevät muuttamaan maksassaan kasveista peräisin olevaa alfalinoleenihappoa (ALA) EPAksi ja DHA:ksi. Ihmisen muuntokyky on kuitenkin valitettavan huono, isotooppitutkimusten mukaan vain 7–8 %, josta noin puolet on EPAa ja toinen puoli DHA:ta. 1000 mg EPAa vastaa yli 5 ruokalusikallista pellavansiemenöljyä tai 25 rkl rypsiöljyä. Pellavansiemenöljystä ALAa on 50 %, hamppuöljystä n. 20 %, rypsiöljyssä ja marganiineissa 10–12 % ja Canolaöljystä 10 %. Rypsi- ja Canolaöljyjä tulisi siis ottaa 25 rkl/vrk. Sittenkin on riski, ettei juuri sinun elimistösi kykenekään muuuntamaan sitä EPAksi. Ikääntyminen sekä magnesiumin, sinkin, B3-, B6- ja C-vitamiinien piilevät puutteet heikentävät muuntokykyä. Miksi ottaisit tällaisia riskejä? Ota omega-3-rasvahapot suoraan tehokkaana kalaöljynä.

Olen kuullut, että E-EPA auttaa mielenterveysongelmissa. Entä onko tutkittu, vaikuttaako se myös terveiden mielialaan?

Arvostettu kansainvälinen psykiatriryhmä suosittelee kalaöljyä, eritoten E-EPAa psykoosiriskissä oleville ja psykoosiin sairastuneille nuorille, koska kalaöljy on tehokasta eikä se aiheuta lääkkeille ominiaisia sivuvaikutuksia (Schlögelhofer ym. 2014). Uusi Wienin ja Melbournen psykiatrian klinikoiden yhteinen tutkimus osoittaa, että E-EPA voi ehkäistä ja viivästyttää merkittävästi psykoosin puhkeamista myös pitkäaikaisesti (7 vuoden seurannassa).
Milanon yliopiston neurotieteilijät antoivat professori G. Fontanin johdolla 33 terveelle koehenkilölle 35 päivää joko 4 g omega-3-valmistetta tai lumetta (oliiviöljyä). Kalaöljy sisälsi 1 600 mg EPAa ja 800 mg DHA:ta, joten kyseessä ei ollut puhdas E-EPA-tuote. Kalaöljyä saaneessa ryhmässä mieliala koheni merkittävästi (linkit alla).
Pittsburghin yliopiston tutkimuksessa saatiin vastaavat tulokset. Henkilöt, joiden veren omega-3-pitoisuus oli korkea olivat muita hyväntuulisempia. Tutkimusta johtaneen tohtori Sarah Conklinin työryhmä mittasi veren rasvahapot 106 terveeltä ihmiseltä ja teki heille masentuneisuutta kartoittavia psykologisia testejä. Masentuneisuutta ja impulsiivisuutta ilmeni eniten sellaisilla ihmisillä, joiden veressä oli vain vähän omega-3-rasvahappoja, kun taas korkeat pitoisuudet liittyivät positiiviseen mielialaan.

Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksella 12 tervettä vapaaehtoista opiskelijaa söi 45 vrk ajan päivittäin 1 000 mg E-EPAa ja 12 verrokkia söi plaseboja. Aivotutkimuksissa ei kyetty osoittamaan eroja ryhmien välillä. Tutkimuksesta ei voida päätellä mitään E-EPAn pitkäaikaisista vaikutuksista esimerkiksi aivojen ikääntymisen ehkäisyssä. Verianalyysien tulokset esitetään alla olevissa kuvissa.

Kuva 1. 1000 mg E-EPAa päivässä nostaa suomalaisten aikuisten miesten seerumin EPA-pitoisuuden yli 2-kertaiseksi.
Kuva 2. Samoilla miehillä 1000 mg/vrk E-EPAa alensi AA/EPA-suhteen puoleen. Silloin tulehdussytokiinien muodostuminen elimistössä (myös aivoissa) vähenee merkitsevästi. Tulos selittää E-EPAn edullisia biologisia vaikutuksia.
EPA suojaa muistia ikääntymismuutoksilta aivotursoissa hippokampuksissa (Lynch ym. 2006). Muistin heikkeneminen iän myötä johtuu pääosin aivoturson inflammaatiosta, jota kuvastavat yhtäältä kohonneet interleukiini-1 beta (IL-1 beta), interferoni gamma (INF) ja kaspaasi-1-aktiviteetti ja toisaalta vähentynyt IL-4. Nämä muutokset ja amyloidi-betan lisääntyminen aktivoivat mikrogliaa, mikä johtaa vähitellen muistin heikkenemiseen. E-EPAn anto vastusti kaikkia näitä ei-toivottuja muutoksia ja paransi pitkäkestoista muistia (LTP). Toisin sanoen, E-EPAa kannattaa ottaa ravintolisänä muistinkin vuoksi.

Erään kalaöljytuotteen mainonnassa väitetään, että hyvässä tuotteessa pitää olla reilusti paitsi EPAa myös DHA:ta. Mitä tähän sanotte?

Asia on monitahoinen ja siitä näkee ja kuulee erilaisia mielipiteitä.Kansanterveyslaitoksen entinen ravitsemusasiantuntija, professori Antti Aro kirjoittaa: "...ei ole sitovaa näyttöä siitä, että dokosaheksaeenihappoa [DHA:ta] on välttämätöntä saada ravinnosta aikuisena."[lue artikkeli]
EPA tuottaa hermosolun kalvolla DPA- ja DHA-molekyylejä, jotka yhdessä SNARE-proteiinien kanssa tuottavat serotoniinia ja muita välittäjäaineita, katso animaatio.

Psykiatrit suosivat puhdasta E-EPAa, sydänlääkärit taas E-EPAn ja E-DHA:n yhdistelmää. Englantilainen psykiatrian professori Malcolm Peet on ensimmäisenä selvittänyt EPAn ja DHA:n merkitystä skitsofreniaan ja sittemmin masennukseen. Peetin mukaan mielenterveyden hoitoon tarkoitetussa kalaöljyssä pitää olla mahdollisimman paljon EPAa ja mahdollisimman vähän, alle 5 %, ja mieluiten 3 % tai ei lainkaan DHA:ta. Peetin mielestä autistiselle lapselle ei saisi antaa lainkaan DHA-pitoisia valmisteita. Näin siksi, että DHA ja monet muut tavanomaisten kalaöljyjen rasvahapot estävät EPA:n hyviä vaikutuksia aivoissa. Peetin uusimman tutkimuksen mukaan E-EPA tehostaa merkitsevästi masennuslääkkeen (fluoksetiinin) vaikutusta ja nopeuttaa toipumista masennuksesta.
DHA:lla ja EPAlla näyttää olevan erilaisia vaikutuksia paitsi aivoissa myös
verenkiertoelimistössä.

JELIS-tutkimuksessa puhdas E-EPA vähensi sepelvaltimotautia, sydänkohtauksia ja -kuolemia statiineja käyttävillä ihmisillä. Myös DHA:lla on sydäntä suojaavia vaikutuksia, mutta ne ovat erilaisia kuin EPAn vaikutukset. Kysymys ei siis ole välttämättä joko tai. E-EPAn lisänä voi halutessaan syödä kalaöljyä, jossa on mukana E-DHA:ta. Tärkeää on valita tuote, jossa on D3-vitamiinia mukana.

Terveyslehti mainostaa norjalaista kalaöljyä ja sen omega-3-rasvahappoja. Eikö se ole samanveroista kuin kalliimpi E-EPA?

Peruskalaöljyt eivät sisällä pelkästään omega-3-rasvahappoja, vaikka esitteistä ja myyntipäällyksestä näin voisi luulla. Tosiasiassa useimpien kapseleiden kokonaispainosta omega-3:a on vain vähän yli puolet, esim. kysyjän tarkoittamassa tuotteessa 64 %. Siitä puolestaan 52 % on EPAa, 34 % DHA:ta ja 14 % muita omega-3-rasvoja. Valmisteessa on siten EPAa vain 33 %. Suomessa myytävässä E-EPAssa sitä vastoin on joko 70 % tai 90 % EPAa kapselin rasvojen kokonaismäärästä. Ja vielä biologisesti tehokkaammassa muodossa. Valmisteissa on siis suuria eroja. Lue yllä olevasta vastauksesta, mitä professori Peet sanoo DHA:sta.
Norjalaistutkimus osoittaa, että väkevöityinä (etenkin yli 80 %) etyyliesterinä EPA ja DHA parantavat veren lipidiprofiilia merkittävästi tehokkaammin kuin tavalliset möllerit ja vapaat kierrot (lue raportti).

Minulle on määrätty kolesterolia alentava lääkitys loppuiäksi. Se kuitenkin väsyttää ja heikentää lihaskuntoani. Voinko ottaa niiden lisäksi E-EPAa?

Kolesterolilääkkeet väsyttävät lihaksia ja haittaavat aivojen toimintaa (lue lisää). Syy on osittain siinä, että lääkitys estää maksaa valmistamasta ubikinonia. Tästä syystä jokaisen kolesterolilääkettä käyttävän tulisi ottaa ubikinonia (Q10) ravintolisänä. Myös E-EPA estää lääkkeiden sivuvaikutuksia ja tehostaa niiden hyviä ominaisuuksia. Statiinit voi vaihtaa berberiiniin, se toimii yhtä hyvin ja on turvallisempaa.
Kolesterolilääkkeiden (statiinien) ja E-EPAn yhteiskäytöstä on tehty maailman suurin kalaöljytutkimus JELIS, jossa oli mukana yli 18 600 ihmistä viisi vuotta. Puolet sai statiinien lisänä E-EPAa 1800 mg/vrk. E-EPA tehosti statiinien vaikutuksia, vähensi sepelvaltimotautin riskiä, sydänkohtausten aivohalvausten uusiutumista, sydänkuolemia ja kliinisiä infarkteja ja epästabiilia angina pectorista (rintakipuja). E-EPA ehkäisee statiinien sivuvaikutuksia, joihin kuuluvat juuri lihaskivut, väsyminen ja joskus harvoin sydänlihaksen rappeutuminen, rabdomyolyysi. Statiinit muuttavat veren rasvahappotasapainoa epäedulliseen suuntaan (vähentävät EPAa ja lisäävät haitallista arakidonihappoa), mutta E-EPA korjaa tilannetta.

Geenivirhe hajottaa valtimoiden suojaavia EET-rasvahappoja (lue lisää). Tilannetta voidaan onneksi korjata E-EPAlla, karnosiinilla ja muilla antioksidanteilla (lue lisää). Nykyään suositellaan sydänpotilaille väkevöityjä omega-3-valmisteita, sillä ne ovat parhaita myös kustannustehokkuudeltaan (Pharmacoeconomics 2006).

Sopiiko E-EPA otettavaksi yhtaikaa vastahappolääkkeen (Losec) kanssa?

Kyllä sopii (Braeckman ym. 2014). Lue lisää suomeksi tästä linkistä.
Ehkäiseekö E-EPA oikeasti valtimoiden kalkkiutumista, vai onko se vain myyntipuhetta?
Japanilainen hiirillä tehty tutkimus osoittaa, että väkevöity ja puhdistettu E-EPA ehkäisee tulehdusta aortassa ja samalla ehkäisee aortan kalkkiutumista jä vähentää aortan repeämisen (aortaruptuuran) riskiä. Uudet tutkimukse osoittavat, että kalaöljy ehkäisee ja korjaa valtimoiden vaurioita. Japanilaisen tutkimuksen voi lukea maksutta alla olevasta linkistä.
Wang JH, Eguchi K, Matsumoto S, et al. The ω-3 Polyunsaturated Fatty Acid, Eicosapentaenoic Acid, Attenuates Abdominal Aortic Aneurysm Development via Suppression of Tissue Remodeling. PLoS One. 2014 May 5;9(5):e96286. doi: 10.1371/journal.pone.0096286. eCollection 2014.
Voiko E-EPAa ottaa minkä tahansa mielialalääkkeen kanssa?
Kyllä voi. Psykiatrian professorit Peet ja Vaddadi luettelevat (edellä mainitussa katsauksessa) tällaisina lääkkeinä lähes kaikki psyykelääkkeet ja sairaudet, joihin niitä määrätään: Niihin kuuluvat tyypilliset ja epätyypilliset neuroleptit, kuten (nimet ovat tässä englanniksi):
chlorpromazine, haloperidol, risperidone, olanzapine, sertindole, ziprasidone, zotepine tai amisulpiride, thioxanthene, sulpiride, droperidol, perphenazine, loxapine, thioridazine, fluphenazine, pericyazine, methotrimeprazine tai pimozide, clozapine; tricyclic and related antidepressants, noradrenaline reuptake inhibitors, serotonin reuptake inhibitors, monoamine oxidase inhibitors and drugs with atypical antidepressant actions: drugs for sleep disorders, anxiety disorders, panic disorders, social phobias, conduct disorders, personality disorders and ADHD; drugs for any form of dementia, including Alzheimer's disease, vascular and multi-infarct dementias, Lewy body disease and other dementias; drugs for any form of neurological disease including Parkinson's disease, multiple sclerosis, Huntington's disease and other neurodegenerative disorders.
E-EPA vähentää lääkkeiden sivuvaikutuksia ja nopeuttaa toipumista. Lisää tietoa suomeksi.

Parkinsonin tautiOlen kuullut, että E-EPAsta voisi olla hyötyä Parkinsonin taudissa. Onko tästä asiasta minkäänlaista tieteellistä näyttöä?

Monet ravintolisät voivat jarruttaa Parkinsonin taudin etenemistä. E-EPA kuuluu näihin ravintolisiin. Asiasta on ilmestynyt Kanadassa rotilla tehty tieteellinen tutkimus (Brain Behavioral Research 2012).
Voiko E-EPAa nauttia yhtaikaa maitohappobakteerien kanssa?
Tottahan toki. Itse asiassa EPA-rasvahappo tehostaa hyvien maitohappobakteerien vaikutusta suolistossa; yhdessä ne vaimentavat tulehdusta paremmin kuin kumpikaan yksinään, osoittaa uusi tutkimus.
Omega-3 could help support "friendly bacteria" in the gut. Nutraingredients.com 25.8.2015
Bentley-Hewitt KL, De Guzman CE, Ansell J, et al. How fish oils could support our friendly bacteria. Lipid technology 2015 Aug; 27 (8), 179–182. DOI: 10.1002/lite.201500035
Imeytyykö E-EPA yhtä hyvin ikääntyvillä kuin nuoremmilla?

Asiaa on tutkittu antamalla 3 kuukautta eri ikäisille koehenkilöille EPAa erilaisina päiväannoksina (1 350 mg, 2 700 mg ja 4 050 mg). Verinäytteet otettiin kokeen alussa ja lopussa. EPAn pitoisuus lisääntyi annos-vasteen mukaan plasmassa sekä verisolujen kalvoilla. Samalla haitallisen arakidonihapon (AA) ja veren vaarallisten prostaglandiinien (E2) määrä väheni. EPA:AA-suhde parani. Muuutokset merkitsevät muun muassa sitä, että riski sairastua tulehduksiin ja syöpätauteihin väheni (Am J Clin Nutr 2006). [PUFA Newsletter]
E-EPAn imeytymistä vereen lapsilla ja aikuisilla on tutkittu myös Jyväskylän yliopistossa. Tulokset ovat vakuuttavat (lue lisää). Omega-3:t imeytyvät parhaiten yhdessä muiden ravintorasvojen kanssa.
Voiko E-EPAa antaa lapsille? Jos voi, niin mistä iästä alkaen ja minkälaista annostusta?
Oma lapsenlapseni Ben on ottanut E-EPAa 6 kk ikäisestä alkaen, aluksi 5 tippaa viikossa. Nykyään 10 v. ikäisenä hän ottaa yhden kapselin sisällön yhtenä päivänä viikossa. Pojanpoikani Antti, 16 v., ottaa niin ikään yhden kapselin päivässä. Hän puraisee sen rikki ja sylkäisee kuorilon roskiin.

Usein kuulee sanottavan, ettei ravintolisiä ole tutkittu. Onko E-EPAa tutkittu ja tutkitaanko sitä parhaillaan missään tieteellisesti?

Tähän menessä E-EPAsta on julkaistu lähes 200 tieteellistä tutkimusta monessa eri maassa. Ne löytyvät Yhdysvaltain terveysviraston lääketieteen keskuskirjaston PubMed-tietokannasta hakusanoilla E-EPA ja EPA-E (joka on Japanissa käytetty yleinen E-EPAn nimitys). E-EPA auttaa muun muassa astmaan, osoittavat japanilaiset tutkimukset.

E-EPAa on tutkittu jo 30 vuotta ja sitä tutkitaan edelleen vilkkaasti eri puolilla maailmaa etenkin psykiatriassa, neuropsykologiassa ja kardiologiassa (sydäntaudeissa). Alla olevissa linkeissä on useita jo julkaistuja E-EPA-tutkimuksia ja useita muita on parhaillaan käynnissä. Midsonan E-EPAa on tutkittu Espanjassa Madridin yliopiston fysiologian laitoksella, kuten edellä jo oli puhe.
E-EPAa on tutkittu paljon myös muissa Espanjan yliopistoissa. Tulosten mukaan E-EPA parantaa mm. insuliiniherkkyyttä ja ehkäisee niveltulehdusta ja stressiä.

Amerikkalaisten lääkäreiden kongressi käsitteli marraskuussa 2011 omega-3-rasvahappojen, eritoten EPAn (E-EPAn) merkityksestä sydän- ja valtimotaudeissa (The Heart.org). E-EPA näyttää olevan paras kalaöljy sydämen suojaksi. Se vaikuttaa suotuisasti triglyseridien ja glukoosin aineenvaihduntaan. Tohtori Fisher näyttää slidessaan nro 9 manhaden-kaloja, joista Suomessakin myytävää E-EPAa valmistetaan. E-EPA + E-DHA nostaa LDL-kolesterolia, mutta E-EPA ei sitä nosta. EPA on myös erinomainen anti-inflammatorinen kalaöljy. Esityksessä selostetaan myös Japanilaista JELIS-tutkimusta, joka tehtiin puhtaalla E-EPAlla. Esityksessä on 6 osaa. Kannattaa katsoa eritoten osat 5 ja 6, joista voi oppia uusinta uutta.
The Heart.org

Omega-tutkimukset mm. MARINE ovat sektiossa 5, jossa ne esittää tohtori Harold E. Bays. Statiineja käyttäneet potilaat hyötyivät eniten E-EPAsta. E-EPA ei suurentanut LDL-kolesterolin pitoisuutta, mikä hämmästytti sydänlääkärit. He pohtivat sektiossa 6, mistä se voisi johtua. Sektiossa 6 neuvotaan VHH:ta, mm. vähentämään leivän syönti puoleen.
Yhdysvalloissa on käynnissä useita uusia tutkimuksia, joista terveysvirasto (NIH) ilmoittaa verkkosivuillaan.

NIH:n käynnissä olevia omega-3-tutkimuksia 

E-EPAlla on tekeillä uusi jättitutkimus

Vaikuttaako E-EPA aivoissa paremmin kuin tavalliset kalaöljyt?

E-EPA imeytyy hyvin vereen ja kudoksiin, erityisesti aivoihin, sillä se läpäisee hyvin veriaivoesteen. E-EPAn rasvahappo ei ole sidottuna glyseroliin, kuten muiden öljyjen rasvahapot. Tavallisen (pelkästään molekyylitislatun) kalaöljyn mono-, di- ja triglyserideinä olevat rasvahapot reagoivat suolessa ja veressä olevien kationien, natriumin, kaliumin, kalsiumin ja magnesiumin kanssa. Rasvahappojen natrium- ja kaliumyhdisteet ovat liukoisia, mutta kalsium- ja magnesiumyhdisteet ovat huonosti imeytyviä kokkareita. Rasvahappojen ja natriumsuolojen seos on saippuaa, kaliumsuolojen seos taas on nimeltään suopa. Kalsium laihduttaa ja magnesium ehkäisee sydäntauteja, sillä ne sitovat ravinnon rasvoja ja vähentävät niiden imeytymistä.

Paljonko E-EPAa pitää ottaa päivittäin, jotta sillä olisi vaikutusta?

Suomalaisen ihmisen veriseerumin EPA-pitoisuus (ilman kalaöljyn käyttöä) on noin 1 %, kun se japanilaisilla on 3 %. Siksi Japanissa on paljon vähemmän sydän- ja verisuonitauteja. Ihannelukema on ilmeisesti jossakin 3 ja 10 %:n välillä. Punasolun kalvon omega-3-indeksin tulisi olla vähintään 8 %.
Kuva. Omega-3-indeksin tulisi olla vähintään 8 %, mutta siihen yltää vain noin 9 % ihmisistä, jotka eivät ota kalaöljyä ravintolisänä. Lähes joka toisen (44 %) indeksi on niin pieni, että heillä on suuri riski sairastua sydän- ja verisuonitautiin. Toisin sanoen 91 % ihmisistä tarvitsee kalaöljylisää suojakseen.
Gramma päivässä E-EPAa nostaa suomalaisen aikuisen veren EPA-pitoisuuden keskimäärin 2,5-kertaiseksi. Tarpeellisen päiväannoksen määrää siis se, kuinka matalalta tai korkealta tasolta lähdetään ja mihin tarkoitukseen E-EPAa otetaan. Vaikutus vaihtelee myös sen mukaan, otetaanko samanaikaisesti muita synergisesti vaikuttavia yhdisteitä kuten karnosiinia, helokkiöljyä, foolihappoa, magnesiumia tai aspiriinia. Aspiriini edistää resolviini E1:n synteesiä EPAsta, mutta voi samalla lisätä vuotoaikaa.
Yhdysvaltain Sydänliitto (AHA) ja Psykiatriliitto (APA) suosittelevat terveille ennaltaehkäisyyn gramman päivässä omega-3-rasvahappoja (lue lisää). Hoidossa tarvitaan usein enemmän.
  • Lievässä ja keskivaikeassa masennuksessa suosittelemani aloitusannos on 2 000 mg/vrk. Sen voi puolittaa, kun potilas on tullut oirettomaksi. Berberiinin, karnosiinin, vitamiinien ja hivenaineiden samanaikainen käyttö voi vähentää EPAn tarvetta.
  • Skitsofreniassa ja vaikeassa unipolaarisessa masennuksessa saatetaan tarvita 2-3, harvoin 4 g/vrk. Annoksen suurentaminen tästä ei yleensä lisää tehoa.
  • Raskauden aikaisessa ja sen jälkeisessä masennuksessa - jolloin ei ole ollut muuta mielialalääkitystä - on annettu jopa 4 000 mg/vrk. Omega-3-rasvahappojen nauttiminen normalisoi T-valkosolujen toimintaa, mikä ehkäisee myös raskauden aikaisen diabeteksen riskiä. Raskauden aikana on tärkeää valita hyvin puhdistettu n-3-valmiste.
  • Käytön lopetuksen jälkeen pitoisuus alenee lähtötasolleen noin kymmenessä päivässä.
Suomalaisissa Käypä hoito -suosituksissa (2009) neuvotaan antamaan 2–3 g omega-3-rasvahappoja veren kohonneiden triglyseridien alentamiseen. Yhdysvalloissa E-EPA (2–4 g/vrk) on hyväksytty lääkkeeksi kohonneiden triglyseridien alentamiseen. Kohonneet triglyseridit ovat sepelvaltimotautin riskitekijä. Syövän tukihoidossa voi hyvin ottaa 2–3 g/vrk.

Kuinka pian E-EPA alkaa vaikuttaa?

Biologiset vaikutukset alkavat heti, mutta ne ilmenevät täysimääräisinä vasta sitten, kun solujen ja kudosten EPA-pitoisuus on lisääntynyt tuntuvasti. Eräät paniikkihäiriöstä kärsineet nuoret ovat kertoneet suotuisan vaikutuksen ilmenneen jo viikossa. Masennuksessa hoito alkaa yleensä vaikuttaa 1–4 kuukaudessa. Erään tutkimuksen valossa naisten keskivaikeassa persoonallisuushäiriössä parantava vaikutus näkyy kahden kuukauden kuluessa. Skitsofreniassa on havaittu vaikutusta kolmesta kuukaudesta eteenpäin aina yhteen vuoteen asti. ADHD:ssa, lukivaikeudessa ja muissa lievemmissä häiriöissä vaikutus ilmenee yleensä 3–6 kuukaudessa. Anoreksiassa edullinen vaikutus alkaa yleensä ilmetä 6–8 viikossa. Sydänlääkärit ovat raportoineet, että omega-3-rasvahapot saattavat parantaa sydämen toimintaa jo kahdessa viikossa. Astmaa hoitaneet lääkärit raportoivat E-EPAn lievittävän oireita kahdessa kuukaudessa.

Mitä E-EPA vaikuttaa veren rasvoihin?

E-EPAn vaikutusta vereen on tutkittu jo yli 15 vuotta, mm. Norjassa ja Japanissa. Norjalaisessa tutkimuksessa E-EPA (4 g/vrk, 7 viikkoa) alensi terveiden vapaaehtoisten koehenkilöiden veren triglyseridejä 21 %. Eräässä toisessa tutkimuksessa E-EPA (4 g/vrk) alensi neljässä viikossa 16 prosenttia terveiden koehenkilöiden triglyseridejä ja apolipoproteiini B-48:aa (apo B-48) ja apo B-100:aa. Triglyseridien väheneminen johtuu siitä, että E-EPA lisää rasvoja hajottavan entsyymin, lipoproteiinilipaasin (LPL) aktiviteettia. Tutkimuksessa E-EPA (1800 mg/vrk) vähensi diabeetikkojen verestä monia sydäntaudin riskitekijöitä. Eritoten E-EPA vähentää haitallista pienimolekulaarista sdLDL-kolesterolia.

E-EPA korjaa veren rasvahäiriöitä
MARINE-tutkimus osoitti, että E-EPA korjaa hyvin veren rasvahäiriöitä (4 g/vrk enemmän kuin 2 g/vrk). Triglyseridit alenevat vielä enemmän kun E-EPa otetaan yhdessä statiinien kanssa (vihreä ja violetti pylväs). En silti suosittele statiineja terveille.
Olen lukenut, että E-EPA estäisi LpPLA2:ta. En ymmärrä mikä se on ja mitä hyötyä sen estämisestä olisi.

Lp-PLA2 eli lipoproteiiniin liittyvä fosfolipaasi A2 on entsyymi, joka kulkeutuu valtimon sisäseinämään (endoteeliin) LDL-hiukkasiin sitoutuneena. Lp-PLA2:ta voi syntyä myös valtimopaakkujen (plakkien) tulehdussoluissa. Lp-PLA muokkaa hapettunutta ox-LDL:ää hydrolysoimalla ox-LDL-fosfolipidejä lysofosfatidyylikoliiniksi ja hapettuneiksi vapaiksi rasvahapoiksi, jotka aktivoivat merkittävästi tulehdusvalkosoluja, makrofageja (syöjäsoluja). Makrogafien xx-LDL:n aktivaatio voi myös lisätä interleukiini-6:tta (IL-6), joka voi lisätä adheesiomolekyylien ilmentymistä kiihdyttäen siten valtimoiden tulehdusta ja ateroskleroosia. Lp-PLA2:n pitoisuudet ovat suurentuneet valtimonkovettumataudissa (ateroskleroosissa) ja iskeemisessä aivohalvauksessa. Nämä tiedot auttanevat ymmärtämään, miksi E-EPAn käyttö on suositeltavaa valtimotautien ehkäisyssä ja hoidossa. Asiasta kiinnostuneet voivat lukea lisää tästä tutkimuksesta.

Onko E-EPA turvallista sydämelle ja verisuonille? Voiko sitä ottaa sydänlääkkeiden kera?

Jokaisen sydän- ja kolesterolilääkkeitä käyttävän ihmisen tulisi ottaa päivittäin E-EPAa. Se parantaa veren rasvatasapainoa ja ehkäisee valtimoiden tulehdusta. E-EPA tehostaa aspiriinin suojavaikutusta valtimoiden ahtautumista vastaan. E-EPA (mutta ei DHA) vähentää verihiutaleiden kokkaroitumistaipumusta (aggregaatiota). E-EPA vähentää siten veritulpan riskiä.
E-EPAn säännöllinen käyttö parantaa n-3-indeksiä, mikä alentaa kohonnutta verenpainetta ja suojaa sydäntä rytmihäiriöiltä (ja aivoja epileptisiltä kohtauksilta) sekä poistaa verestä jätepartikkeleita, RPL-kolesterolia, joka jäykistää ja ahtauttaa valtimoita. Gramma tai kaksi päivässä E-EPAa on sydänpotilaalle yhtä tärkeää kuin sydänlääkkeet. Yli sata tutkimusta käsittäneen meta-analyysin mukaan omega-3-rasvahapot vähentävät sydänkuolemia tehokkaammin kuin statiinilääkkeet.
Puolitoista grammaa n-3:a päivässä alentaa pulssia keskimäärin kaksi lyöntiä minuutissa ja vähentää äkkikuoleman vaaraa. E-EPA vahvistaa heikentyneen sydänlihaksen toimintaa, sillä rasvahakuisena yhdisteenä E-EPA kulkeutuu solujen mitokondrioiden kalvoille, jossa se aktivoi elektroneja siirtäviä entsyymejä. E-EPA-hoito paransi erään japanilaisen miehen vaikean sydänvian, johon liittyi dementiaa ja muita pahoja aivo-oireita. Potilas otti E-EPAa 2 700 mg/vrk kahdeksan kuukautta, jolloin hänen yleiskuntonsa koheni merkittävästi.

Saksalaisen Marburgin yliopistoklinikan sydänlääkärit suosittavat Herz-lehdessä lääkäreitä antamaan potilailleen päivittäin 840 mg etyyliesteröityjä n-3-rasvahappoja. He toteavat, ettei riittävää määrää voi mitenkään saada edes päivittäin syödystä kala-ateriasta. E-EPA on kaikkein tehokkain, helppokäyttöisin ja edullisin hinta-laatusuhteeltaan. E-EPA sopii kaikkien sydänlääkkeiden kera. Ranskalaisen Strassbourgin yliopiston tehohoitolääkärit suosittelevat EPAa kaikille vaikeasti sairaille potilaille, myös leikattaville. Suosittelen ottamaan E-EPAn kanssa myös karnosiinia, joka sekin estää tulehdussytokiineja (IL8:aa), vahvistaa sydäntä ja parantaa verenkiertoa.
EPA estää endoteliinin haittavaikutuksia verisuoniin ja sydänlihakseen. Siten EPA ehkäisee valtimoiden supistumista, verenpaineen kohoamista ja sydämen toiminnan vajavuutta.

Katso lyhyt video endoteliinista

Voiko E-EPAa käyttää yhtaikaa verenohennuslääkityksen (Marevan) kanssa? Ohentaako kalaöljy liikaa verta?

E-EPAn tavallinen päiväannos, 500–2000 mg, ei aiheuta mitään ongelmia. Yli 3 g:n/vrk annos kalaöljyä voi lisätä vuototaipumusta ja voimistaa antikoagulanttien vaikutusta, sanotaan lääkelaitoksen julkaisussa (TABU 1/2005). Etyyliesteröidyt kalaöljyt ovat turvallisia ja huoli verenvuotoriskistä on täysin turha, kirjoittaa professori William Harris American Journal of Cardiologyssa 2007.

Kerro kuitenkin lääkärillesi, että käytät E-EPAa, niin hän osaa ottaa sen huomioon tulkitessaan veritutkimusten tuloksia. Samalla lääkärisi ehkä perehtyy E-EPAan, jota hän ei kenties vielä tunne. Masennuslääkkeitä käyttävien on hyvä tietää, että ne voivat lisätä verenvuototaipumusta.

Voiko munuaistautia poteva syödä E-EPAa?

Se on erittäin suositeltavaa. Esimerkiksi Japanissa lääkärit määräävät diabeetikoille 900 mg/vrk E-EPAa, koska se suojaa munuaisia. Munuaistaudit ja sydän- ja verisuonisairaudet liittyvät toisiinsa: niissä kummassakin ovat tulehdussytokiinit koholla. E-EPA ja karnosiini ehkäisevät ja hillitsevät niitä. EPA-rasvahaposta on julkaistu satoja tieteellisiä raportteja, joiden mukaan se on hyödyllistä kaikissa munuaisvioissa.

Onko E-EPAsta haittavaikutuksia pitkäaikaisessa käytössä?

Itse olen ottanut kesästä 2003 lähtien noin 2000 mg päivittäin. E-EPA on yhtä turvallista kuin tavallinenkin kalaöljy. Se ei juuri koskaan aiheuta allergisia reaktioita, joten myös kalalle allergiset henkilöt voivat yleensä käyttää sitä. Kala-allergia näet johtuu kalan luurankolihaksen proteiineista, joita E-EPAssa ei ole. E-EPAa voi käyttää jatkuvasti päivittäin vuosikausien ajan ilman sivuvaikutusten riskiä. E-EPA on terveellinen ravintolisä myös raskauden aikana. E-EPAn normaaliannos ei vaikuta mitään veren hyytymiseen.
E-EPAn turvallisuutta on tutkittu toksikologiassa antamalla erittäin suuria päiväannoksia, jopa 3 grammaa painokiloa kohti. E-EPAlla ei ole havaittu mitään haittavaikutuksia keskushermostoon, autonomiseen hermostoon, hengityselimiin, sydämeen eikä verenkiertoelimistöön. E-EPAa on annettu 1 800 mg päivässä haavaista paksusuolen tulehdusta sairastaville lapsille, ilman että siitä olisi aiheutunut haittavaikutuksia. Eräs syöpäpotilas otti 16 kuukautta E-EPAa 12 grammaa päivässä ilman sivuvaikutuksia.
Tavallista kalaöljyä on testattu antamalla ihmisille 30 grammaa päivässä. Siitä ei ole havaittu olevan mitään vaaraa, lukuun ottamatta joidenkin ihmisten kokemia vatsavaivoja ja huonovointisuutta ja veren ohenemista.

Eikö kalaöljyjä saa ihan tarpeeksi tavallisesta monipuolisesta ruuasta? Miksi niitä pitäisi ottaa purkista?

Ravintosuositusten mukaan 2000 kilokaloria päivässä syövän terveen aikuisen tulisi saada päivittäin kaksi, kolme grammaa omega-3-rasvahappoja. Sen voi saada joko syömällä 150 g rasvaista kalaa tai ottamalla 4–6 perinteistä kalaöljykapselia, jos jokainen kapseli sisältää 500 mg omega-3-rasvahappoja. Vaihtoehtona on ottaa yksi tai kaksi kapselia E-EPAa.

Käytännössä suomalaisten kalan syönti on melko vähäistä, keskimäärin 14 kiloa vuodessa. Päivää kohti laskettuna siitä tulee 38 grammaa, joka antaa EPA-rasvahappoa alle 50 mg. Kuopion yliopistossa on tutkittu itäsuomalaisten verenpainepotilaiden kalan käyttöä. Tutkimushenkilöt ilmoittivat lisänneensä kalan syöntiään lääkärin määräyksestä viimeisen kolmen kuukauden aikana seuraavasti
  • 23 % 2-4 kertaa viikossa
  • 41 % kerran viikossa
  • 32 % 1-3 kertaa kuukaudessa
  • 4 % harvoin tai ei lainkaan.
Useimmiten syötiin lohi- ja kirjolohiruokia. Tutkitut söivät kalaa keskimäärin 43 grammaa päivässä (miehet 52 g/vrk ja naiset 36 g/vrk). Siitä saa noin 80 mg EPAa, mikä ei riitä psyykkisten häiriöiden hoitoon. Edellä kerrottuja lukuja tarkasteltaessa on hyvä muistaa, että lääkäri oli suositellut tutkituille henkilöille kalan syöntiä sairauden vuoksi. Terveiden kirjoissa olevat ihmiset syövät yleensä kalaa vähemmän, eivätkä kalalle allergiset lainkaan. Lisäksi on huomattava, että kalan paistaminen tuhoaa omega-3-rasvahappoja. Siksi kalaöljyvalmisteiden käyttö on useimmille ihmisille suositeltavaa.
Masentunut ihminen tarvitsee päivittäin EPAa 1 000–2 000 mg päivässä. Niin suuren määrän saanti kalaruoista on käytännössä sula mahdottomuus. Mielenterveyspotilaiden ruokavalio on usein tavallista yksipuolisempi. Usein he tupakoivat ja juovat runsaasti alkoholia, mikä kuluttaa veren ja aivojen rasvahappoja ja lisää hapetusstressiä, jota heillä on ennestäänkin. Siksi suosittelen E-EPAn lisänä karnosiinia, joka on monipuolinen ja turvallinen antioksidantti.

Onko E-EPAsta hyötyä autistiselle tai Aspergerin oireyhtymää potevalle lapselle tai aikuiselle?

Lue autistisen lapsen äidin lähettämä palautekirje. Autistista tautikirjoa sairastavilla henkilöillä on aivoissaan aina jonkinasteinen neurokemiallinen häiriö, jota rasvahapot ja karnosiini näyttävät korjaavan. Kala- ja helokkiöljyhoito auttaa yleensä noin kolmasosaa autistisista lapsista ja aikuisista. Koska E-EPA on tehokkaampaa ja helpompaa käyttää – siitä saa vähemmillä kapseleilla enemmän tehoa – kuin perinteiset valmisteet, uskoisin E-EPAsta (500–1 000 mg/vrk) olevan apua etenkin, jos sen kanssa samanaikaisesti otetaan karnosiinia (800 mg/vrk) ja muita lisäravinteita. Ravitsemuslääketieteessä saadaan usein parempi tulos yhdistämällä eri vaikuttavia aineita toisiinsa. DHA-tiivisteitä ei suositella autisteille.

Auttaako E-EPA epilepsiaan?

E-EPAa voidaan suositella kaikille epileptikoille (aikuisille ja lapsille) täydentäväksi hoidoksi. E-EPA stabilisoi aivosolujen kalvoja ja tekee ne vastustuskykyisiksi erilaisille sähköärsykkeille, joista kohtaukset johtuvat. E-EPA (500-1000 mg/vrk) vähentää aivosähkökäyrän (EEG) poikkeamia. E-EPA on ravintolisä, ei varsinainen epilepsialääke, joten lääkärin määräämää lääkitystä ei pidä lopettaa omin päin. Myös karnosiini vähentää tutkimusten mukaan epileptisiä kohtauksia. Suosittelen epileptikoille yhtaikaa sekä E-EPAa että karnosiinia, jolloin saadaan todennäköisesti vielä parempi suojavaikutus. Lue lisää

Voiko E-EPAn kanssa ottaa vitamiineja, hivenaineita, karnosiinia tai muita luontaistuotteita?
E-EPA täydentää karnosiinin, helokkiöljyn GLA-rasvahapon tehoa sekä fosfoseriinin, magnesiumin, kromin, foolihapon, B6- ja B12-vitamiinien sekä antioksidanttivitamiinien ja -hivenaineiden edullisia vaikutuksia oppimis- ja käytöshäiriöissä, autismissa, epilepsiassa, skitsofreniassa, dementiassa ja sydän- ja verisuonitaudeissa, kuten sydän- ja aivoinfarktien jälkeen.

Jos ottaa E-EPAa, voiko vitamiinitabletit jättää pois? Toisin sanoen, korvaako E-EPA vitamiinit?

Vitamiineja ei korvaa mikään. Ihminen tarvitsee päivittäin 13 eri vitamiinia. Ne ovat molekyylirakenteiltaan ja toiminnoiltaan ainutlaatuisia yhdisteitä, jotka ovat aivan välttämättömiä ihmisen terveydelle ja hyvinvoinnille. Esimerkiksi C-vitamiini ei korvaa E-vitamiinia eikä B-vitamiineja. E-EPAn molekyylirakenne ja sen toiminnat elimistössä poikkeavat vitamiineista, vaikka niillä onkin paljon samansuuntaisia edullisia vaikutuksia terveyteen.
Psykiatrisissa sairauksissa potilaan aivoissa myllertävät hapetusstressi, inflammaatio ja kohonnut homokysteiini, joiden vuoksi antioksidantit, E-EPA ja B-vitamiinit (erityisesti foolihappo, B6- ja B12-vitamiinit) ovat suositeltavia jatkuvaan käyttöön.

Voiko diabeetikko käyttää E-EPAa?

Se on erittäin suositeltavaa, sillä E-EPA parantaa insuliinin toimintaa (ja ehkäisee insuliiniresistenssiä).  EPA-rasvahappo tehostaa (insuliinin tavoin) sokerin palamista (lue tutkimus). Japanissa lääkärit määräävät diabeetikoille 900–1800 mg/vrk E-EPAa. EPA (tai E-EPA) ei suoranaisesti alenna verensokeria, mutta lisää insuliiniherkkyyttä ja suojaa siten sydäntä, verisuonia, silmänpohjia, munuaisia, hermoja ja muita elimiä (lue koe-eläintutkimus).
Tutkimuksen mukaan E-EPA korjaa diabeetikon valtimoiden jäykistymistä ja parantaa verenkiertoa. Toisessa tutkimuksessa E-EPA vähensi merkitsevästi diabeetikon sydäntaudin riskitekijöitä (Diabetes Care 2007).
E-EPA suojaa hermoja diabeettista monihermotulehdusta eli polyneuropatiaa vastaan. Diabeetikoilla on usein veressään erityisen runsaasti vaarallista RLP-kolesterolia, mikä selittää osaltaan heidän ylisairastuvuuttaan ja -kuolleisuuttaan sydän- ja verisuonitauteihin. Suosittelen diabeetikoille 1 000 mg E-EPAa päivässä. Jos diabeetikolla on masennusta, se lisää kuolemanvaaraa. Siinä tapauksessa suosittelen ottamaan kaksi grammaa E-EPAa päivittäin ja jatkamaan yhdellä grammalla päivässä toipumisen jälkeen taudin uusiutumisen ehkäisemiseksi. Kliininen kaksoissokkotutkimus osoittaa, että E-EPA (2 g/vrk) parantaa sokeritasapainoa ja insuliiniherkkyyttä. EPA-rasvahappo parantaa tyypin 1 diabeetikon sokeritasapainoa, kirjoittaa amertikkalinen tutkijaryhmä maailman johtavassa ravitsemuslääketieteen lehdessä (Lamichhane ym. 2015). Havainto puoltaa E-EPAn käyttöä.
Sarbolouki S, Javanbakht MH, Derakhshanian H,  et al. Eicosapentaenoic acid improves insulin sensitivity and blood sugar in overweight type 2 diabetes mellitus patients: a double-blind randomised clinical trial.Singapore Medical Journal. 2013 Jul;54(7):387-90
PubMedissä on monia muitakin tieteellisiä julkaisuja E-EPAn vaikutuksista diabetekseen. Kirjoita hakusanapariksi EPA-E; diabetes tai Epa-E; diabetes.

Onko E-EPAsta hyötyä iholle?

E-EPA pehmittää ja hoitaa ihoa. Sitä voi hyvin käyttää kuivan ihon hoitoon. Lisäksi E-EPA suojaa ihoa auringon polttavilta UVB-säteiltä. EPAsta syntyvä resolviini E1 on ihon tulehdusta ehkäisevä yhdiste.

Tuleeko ihminen riippuvaiseksi E-EPAsta, jos kerran on alkanut käyttää sitä?

Ei tule. E-EPAa voi käyttää turvallisesti vuosikausia ilman pelkoa sivuvaikutuksista. Käytön voi myös lopettaa milloin tahansa ilman mitään vieroitusoireita. E-EPAn edullinen vaikutus kudoksissa alkaa kuitenkin vähetä parin viikon kuluessa.

Muuttaako kaikkien ihmisten elimistö EPAa riittävästi DHA:ksi?

Ihmisen elimistö valmistaa EPAsta DHA:ta, mutta tämä biokemiallinen reaktio ei juuri kulje toiseen suuntaan (DHA:sta ei synny EPAa). DHA:n syntyyn EPAsta vaikuttavat monet entsyymit, joiden tulisi olla kunnossa. Entsyymien toimintaa heikentäviä seikkoja ovat muun muassa vitamiinien ja hivenaineiden piilevät puutostilat, tupakointi, runsas alkoholin käyttö ja kilpailevien rasvahappojen runsas syönti. Kilpaileviin rasvahappoihin kuuluu n-6-perhe, jonka merkittävä edustaja on arakidonihappo. Kalaöljyn nauttiminen ruoan lisänä nostaa EPAn, mutta ei yleensä DHA:n pitoisuutta veressä. Myöskään E-EPAn käyttäjillä ei veren DHA-pitoisuus aina nouse, mutta se ei merkitse sitä, etteikö DHA:ta muodostuisi kudoksissa. Jos henkilö epäilee, että hänellä on samanaikaisesti monia DHA:n syntyä heikentäviä tekijöitä, hän voi toki ottaa tavallista kalaöljyä E-EPAn lisänä. On kuitenkin hyvä tietää, että DHA on herkästi itsestään hapettuva aine, josta elimistö muodostaa haitallisia F4-renkaan neuroprostaaneja (Methods in Enzymology 2007). Siksi DHA:n kanssa on syytä ottaa sen hapettumista estäviä yhdisteitä (antioksidantteja), esimerkiksi karnosiinia ja ubikinonia.

Olen kuullut että EPA-rasvahappo ehkäisisi myös syöpää. Pitääkö paikkaansa, ja jos pitää, niin mihin se perustuu?

Kalaöljyn rasvahapot ehkäisevät todellakin syöpää, etenkin EPA. Se vaimentaa ja sammuttaa syöpää aiheuttavaa geenien transkriptiotekijää nimeltään NF-KappaB (nuclear factor-kappa B). Monet syöpätutkijat, muun muassa englantilainen syöpäbiokemian professori Mike Tisdale, suosittelevat syöpäpotilaille EPA-rasvahappoa 2 grammaa päivässä. Se ehkäisee mm. kakeksiaa eli sairaalloista laihtumista, johon puolet syöpäpotilaista lopulta menehtyy.

Vihreä tee ja monet muutkin antioksidantit hillitsevät myös NF-KappaB:n aktiivisuutta. EPA-rasvahappo ehkäisee, vaimentaa ja sammuttaa syöpäpotilaan elimistössä myllertävää kroonista matala-asterista tulehdusta ja ehkäisee kemiterapian haittoja sekä kakeksiaa (Pappalardo ym. 2015). Tutkimukset ja käytännön kokemus puoltavat E-EPAn käyttöä syövän tukihoitona.
E-EPA on ilmeisesti paras kalaöljy kemoterapiaa saaville syöpäpotilaille, koska se ei sisällä PIFA-rasvahappoa 16:4(n-3) (hexadeca-4,7,10,13-tetraenoic acid) kuten muut kalaöljyt ja rasvainen kala. Hollantilaiset syöpätutkijat kehottavat välttämään kalaruokia ja PIFA-valmisteita kemoterapian aikana ja lähiaikoina sen jälkeen, sillä PIFA heikentää kemoterapian vaikutusta. Hollantilaistutkijoiden testaamissa kalaöljyvalmisteissa (n=4) oli 0,2 –5,7 µM PIFAa. Jo 1 µM heikentää sisplatinan tehoa (JAMA Oncology, July 2915).

Onko totta, että kalaöljyn käyttö laihduttaa? Eikö ole ristiriitaista, että rasvaa syömällä voisi laihtua?

E-EPAn laihduttavaa vaikutusta on tutkittu tietokoneella Japanissa. Tulosten mukaan E-EPA vähensi merkittävästi miesten vatsan alueen sisäelinten rasvamäärää. Samalla veren rasvaprofiili parani ja samalla aleni myös kohonnut verenpaine (lue uutinen).

Biokemisti Timo Lehto kirjoitti Luontaisterveys-lehdessä, että kalaöljyn tulisi täyttää IFOS-vaatimukset. Mitä ne ovat?

Tähän kysymykseen saa tyhjentävän vastauksen alla olevasta linkistä
Kalaöljyn uudet laatuvaatimukset
E-EPAlla tehdyt kliiniset tutkimukset MARINE ja ANCHOR on julkaistu sydänlääkäreiden ja rasvatutkijoiden ammattilehdissä (Bays ym. 2012-2013). Niiden mukaan E-EPA (2–4 g päivässä) korjaa tehokkaasti veren rasvahäiriöitä. Iranilainen tutkimus tukee näitä havaintoja (Pishva ym. 2012). E-EPA ehkäisee valtimoiden kovettumista ja stabilosoi plakkeja. E-EPA ehkäisee ja hoitaa myös masennusta (Martins ym. 2012).

Lääkärini on kieltänyt minulta kalaöljyn käytön, koska syön Marevania (verenohennuslääkettä). Mitä sanotte tähän asiaan?

Lääkärisi on väärässä, ainakin E-EPAn suhteen. E-EPAn nauttiminen (jopa 4 g/vrk) ei yhteis- tai vuorovaikuta haitallisesti warfariinin (Marevanin) kanssa, osoittaa tuore ihmistutkimus. Siihen osallistui terveitä vapaaehtoisia miehiä ja naisia. Näin suurta E-EPA annosta testattiin siksi, että sitä suositellaan kohonneiden triglyseridien alentamiseen (Braekman ym. 2014). E-EPA sopii hyvin yhteen myös vatsahappolääkkeiden kanssa.
Kirjallisuusviitteitä linkkeineen alkuperäisiin julkaisuihin:
Borow KM, Nelson JR, Mason RP. Biologic plausibility, cellular effects, and molecular mechanisms of eicosapentaenoic acid (EPA) in atherosclerosis. Review. Atherosclerosis. 2015 Jul 22;242(1):357-366. doi: 10.1016/j.atherosclerosis.2015.07.035. Free Full Text
Lamichhane AP, Crandell JL, Jaacks LM, et al. Longitudinal associations of nutritional factors with glycated hemoglobin in youth with type 1 diabetes: the SEARCH Nutrition Ancillary Study. American Journal of Clinical Nutrition. 2015 May 6. pii: ajcn103747. 

Pappalardo G, Almeida A, Ravasco P. Eicosapentaenoic acid in cancer improves body composition and modulates metabolism. Nutrition. 2015 Apr;31(4):549-55. doi: 10.1016/j.nut.2014.12.002.
Mischoulon D, Nierenberg AA, Schettler PJ,  et al. A double-blind, randomized controlled clinical trial comparing eicosapentaenoic acid versus docosahexaenoic acid for depression. Journal of Clinical Psychiatry. 2014 Sep 16. PubMed

Fares H, Lavie CJ, DiNicolantonio JJ,et al. Icosapent ethyl for the treatment of severe hypertriglyceridemia. Therapeutics and Clinical Risk Management. 2014 Jun 24;10:485-92. doi: 10.2147/TCRM.S36983. eCollection 2014.
Braeckman RA, Stirtan WG, Soni PN. Effect of Icosapent Ethyl (Eicosapentaenoic Acid Ethyl Ester) on Omeprazole Plasma Pharmacokinetics in Healthy Adults. Drugs R&D. 2014 Jun 28. Free Full Text
Castaldo RS. A retrospective case series of the lipid effects of switching from omega-3 Fatty Acid ethyl esters to icosapent ethyl in hyperlipidemic patients. Postgraduate Medicine. 2014;126(3):268-73. doi: 10.3810/pgm.2014.05.2775.

Schlögelhofer M, Amminger GP, Schaefer MR, et al. Polyunsaturated fatty acids in emerging psychosis: a safer alternative? Early Intervention in Psychiatry. 2014 May 27. doi: 10.1111/eip.12151 (FullText, pdf)
Braeckman RA, Stirtan WG, Soni PN. Phase 1 Study of the Effect of Icosapent Ethyl on Warfarin Pharmacokinetic and Anticoagulation Parameters. Clinical Drug Investigation. 2014 Apr 24. Abstract /Look inside
Ito H. Omega-3 Polyunsaturated Fatty Acids and Coronary Unstable Plaque. Circulation Journal. Editorial 2013 Jul 25.

Urabe Y, Yamamoto H, Kitagawa T, et al. Association between serum levels of n-3 polyunsaturated fatty acids and coronary plaques detected by coronary computed tomography angiography in patients receiving statin therapy. Circulation Journal 2013 July 18. doi:10.1253/circj.CJ-13-025
Pishva H, Amini M, Eshraghian MR, et al. Effects of EPA supplementation on plasma fatty acids composition in hypertriglyceridemic subjects with FABP2 and PPARalpha genotypes. Journal of Diabetes and Metabolic Disorders. 2012 Dec 10;11(1):25. doi:10.1186/2251-6581-11-25. Online adead of printFree Full Text
Bays HE, Ballantyne CM, Braeckman RA, et al. Icosapent Ethyl, a Pure Ethyl Ester of Eicosapentaenoic Acid: Effects on Circulating Markers of Inflammation from the MARINE and ANCHOR Studies. American Journal of Cardiovascular Drugs. 2013 Jan 17. Abstract

Ballantyne CM, Bays HE, Kastelein JJ, et al. Efficacy and Safety of Eicosapentaenoic Acid Ethyl Ester (AMR101) Therapy in Statin-Treated Patients With Persistent High Triglycerides (from the ANCHOR Study). American Journal of Cardiology 2012;110(7) 984-992. Abstract
Bays HE, Braeckman RA, Ballantyne CM, et al. Icosapent ethyl, a pure EPA omega-3 fatty acid: Effects on lipoprotein particle concentration and size in patients with very high triglyceride levels (the MARINE study). Journal of Clinical Lipidology 2012 Nov;6(6):565-72. doi: 10.1016/j.jacl.2012.07.001.
Martins JG, Bentsen H, Puri BK. Eicosapentaenoic acid appears to be the key omega-3 fatty acid component associated with efficacy in major depressive disorder: a critique of Bloch and Hannestad and updated meta-analysis. Molecular Psychiatry, 2012 April 10 | doi:10.1038/mp.2012.25

Lisätietoa