perjantai 22. toukokuuta 2015

TIETEELLISIÄ TUTKIMUKSIA KOOKOSÖLJYSTÄ

Tutkimuksissa esiintyviä termejä:
Lauriinihappo = eräs terveydelle edullinen keskipitkäketjuinen rasvahappo (12:0), joka on kookosöljyn keskeinen ainesosa (ainoa muu merkittävä lauriinihapon lähde luonnossa on äidinmaito)
Keskipitkäketjuinen rasvahappo = rasvahappotyyppi, jonka molekyylirakenne sisältää 6–12 hiiliatomia liittyneenä peräkkäin ketjuksi (lyhytketjuisessa rasvahapossa on alle 6 hiiliatomia ja pitkäketjuisessa rasvahapossa on yli 12 hiiliatomia)
Keskipitkäketjuinen triglyseridi = glyserolin ja kolmen keskipitkäketjuisen rasvahapon (esimerkiksi lauriinihapon) yhdessä muodostama rasva-aine, joka kiertää veressä ja jota elimistön solut käyttävät energianlähteenään ja muihin tarkoituksiin

Kookosöljyn sisältämä lauriinihappo hillitsee suussa esiintyviä bakteereita. Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin muun muassa, että lauriinihappo estää suussa esiintyvien pieneliöiden, esimerkiksi hampaiden reikiintymistä aiheuttavan Streptococcus mutans ‑bakteerin, kasvua ja lisääntymistä. Huang CBAlimova YMyers TMEbersole JL: Short- and medium-chain fatty acids exhibit antimicrobial activity for oral microorganisms. Arch Oral Biol. 2011 Jul;56(7):650-4. Epub 2011 Feb 17.
Keskipitkäketjuiset triglyseridit hidastavat syöpäkasvaimen kasvua. 
Vaikutuksen oletetaan johtuvan niiden myönteisestä vaikutuksesta elimistön puolustusjärjestelmään. Niillä ei havaittu olevan epäedullisia vaikutuksia yleistilaan. Nämä eläinmallissa tehdyt tutkimushavainnot on vielä vahvistettava kliinisissä tutkimuksissa.  
Wolters UKeller HWBecker RStickeler PDahlmeyer MMüller JMInfluence of various fatty acids on tumour growth in total parenteral nutrition. Department of Surgery, Cologne University, FRG.
Keskipitkäketjuiset triglyseridit kohentavat leikkauksesta toipuvien syöpäpotilaiden ravitsemustilaa.
Ruoansulatuskanavan syöpää sairastaville annettiin leikkauksen jälkeen suonensisäisesti keskipitkäketjuisten ja pitkäketjuisten triglyseridien seosta. Havaittiin, että tällöin prealbumiiniproteiinin määrä plasmassa lisääntyi merkittävästi, mikä kertoo elimistön ravitsemustilan kohentumisesta. Keskipitkäketjuisten ja pitkäketjuisten triglyseridien seos tuotti paremmat tutkimustulokset kuin pelkkien pitkäketjuisten triglyseridien antaminen.
 Chen FMWang JYSun LCJuang RFHuang TJHsieh JS. Efficacy of medium-chain triglycerides compared with long-chain triglycerides in total parenteral nutrition in patients with digestive tract cancer undergoing surgery. Kaohsiung J Med Sci. 2005 Nov;21(11):487-94.  

Neitsytkookosöljy lievittää kipua ja tulehdusta. 
Tässä tutkimuksessa käytettiin neitsytkookosöljyä kahdessa eri muodossa (kuivattu ja fermentoitu). Molemmilla tuotteilla havaittiin olevan merkittävä kipua lievittävä vaikutus. Ne myös vaimensivat äkillistä tulehdusta
Zakaria ZA, Somchit MN, Mat Jais AM, Teh LK, Salleh MZ, Long K. In vivo antinociceptive and anti-inflammatory activities of dried and fermented processed virgin coconut oil. Med Princ Pract. 2011;20(3):231-6. Epub 2011 Mar 29.

Neitsytkookosöljy vähentää tulehdusta, kipua ja kuumetta. 

Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin neitsytkookosöljyn farmakologisia ominaisuuksia. Sen havaittiin vaimentavan  äkillistä tulehdusta kohtuullisen hyvin. Neitsytkookoöljy lievensi myös pitkäaikaista tulehdusta, mikä ilmeni esimerkiksi tulehdusnesteen ja tulehdussolukertymien määrän vähenemisenä. Myös kipua ja kuumetta neitsytkookosöljy vähensi kohtuullisestiIntahphuak S, Khonsung P, Panthong AAnti-inflammatory, analgesic, and antipyretic activities of virgin coconut oil. Pharm Biol. 2010 Feb;48(2):151-7.

Keskipitkäketjuisten triglyseridien nauttiminen osana ruokavaliota voi vähentää kehon rasvaa ja verenkierrossa olevaa triglyseridimäärää.

Tässä kliinisessä tutkimuksessa yli sata koehenkilöä, jotka kärsivät ylipainosta ja veren liiasta triglyseridipitoisuudesta, jaettiin kahteen ryhmään: toinen ryhmä söi testiöljyä, joka sisälsi pitkäketjuisia triglyseridejä, ja toinen ryhmä söi testiöljyä, joka sisälsi keskipitkäketjuisia triglyseridejä (25–30 g/vrk, 8 viikkoa). Testijakson päätyttyä havaittiin, että keskipitkäketjuisia triglyseridejä syöneessä ryhmässä kehon painoindeksi (BMI), rasvan prosentuaalinen osuus kehon painosta, ihonalaisen rasvan määrä, triglyseridien pitoisuus seerumissa ja huonon kolesterolin (LDL-kolesteroli) määrä olivat pienentyneet voimakkaammin kuin pitkäketjuisia triglyseridejä syöneessä ryhmässä.  Zhang YH, Liu YH, Zheng ZX, Wang J, Zhang Y, Zhang RX, Yu XM, Jing HJ, Xue CY, Wu JMedium- and long-chain fatty acid triacylglycerol reduce body fat and serum triglyceride in overweight and hypertriglyceridemic subjects. Zhonghua Yu Fang Yi Xue Za Zhi. 2009 Sep;43(9):765-71.

Ruokavalion sisältämä kookosöljy tehostaa keskivartalolihavuuden vähenemistä.

Tässä tutkimuksessa 40 naista, joiden ikä oli 20–40 vuotta ja vyötärönympärys yli 88 cm ( = keskivartalolihavuus), jaettiin kahteen ryhmään. Toinen ryhmä söi soijaöljyä ja toinen kookosöljyä 12 viikon ajan. Molempia ryhmiä myös ohjattiin vähäkaloriseen ruokavalioon ja kävelemään 50 minuuttia päivässä.  Koejakson aikana naiset saivat aiempaa vähemmän energiaa ja hiilihydraatteja ja aiempaa enemmän proteiineja ja kuituja. Rasva-aineiden saanto ei muuttunut. Koejakson jälkeen havaittiin, että vyötärönympärys oli pienentynyt vain kookosöljyryhmässä. Kookosöljyä nauttineilla oli myös enemmän HDL-lipoproteiinia ja pienempi LDL/HDL-suhde soijaöljyä syöneisiin verrattuna. (HDL-lipoproteiini muodostaa kolesterolin kanssa ns. hyvää kolesterolia, LDL-lipoproteiini taas ns. huonoa kolesterolia.) Sen sijaan soijaöljyryhmässä HDL-pitoisuus oli pienentynyt mutta kokonaiskolesteroli- ja LDL-pitoisuudet ja LDL/HDL-suhde kasvaneet. Näitä negatiivisia muutoksia ei esiintynyt kookosöljyryhmässä. Vaikuttaa siis siltä, että täydentämällä ruokavaliota kookosöljyllä voidaan tehostaa keskivartalolihavuuden vähenemistä sekoittamatta kehon rasva-ainetasapainoa. Assunção ML, Ferreira HS, dos Santos AF, Cabral CR Jr, Florêncio TMEffects of dietary coconut oil on the biochemical and anthropometric profiles of women presenting abdominal obesity. Lipids. 2009 Jul;44(7):593-601. Epub 2009 May 13.

Keskipitkäketjuiset rasvahapot paransivat diabetespotilaiden tajunnallisia toimintoja hypoglykemiatilassa ( = verensokeri liian alhaalla).

Tyypin 1 diabetesta sairastaville koehenkilöille annettiin joko keskipitkäketjuisia triglyseridejä tai lumetuotetta, minkä jälkeen he yrittivät tehdä tajuntaa ja ymmärrystä vaativia tehtäviä. Verensokerin alhaisuus heikentää yleensä kykyä tällaisiin toimintoihin, mutta tässä tutkimuksessa havaittiin, että keskipitkäketjuiset triglyseridit paransivat koehenkilöiden toimintakykyä aiheuttamatta silti elimistölle haitallista hyperglykemiatilaa ( = verensokeri liian korkealla). Keskipitkäketjuiset triglyseridit tarjoavat siis mahdollisuuden parantaa potilaan tajunnallisia toimintoja hypoglykemiatilassa. Page KA, Williamson A, Yu N, McNay EC, Dzuira J, McCrimmon RJ, Sherwin RSMedium-chain fatty acids improve cognitive function in intensively treated type 1 diabetic patients and support in vitro synaptic transmission during acute hypoglycemia. Diabetes. 2009 May;58(5):1237-44. Epub 2009 Feb 17.

Keskipitkäketjuiset rasvahapot parantavat dementikkojen tajunnallisia kykyjä ja elämänlaatua.

Dementiaa sairastaville koehenkilöille syötettiin joko kookosöljyä tai muuta keskipitkiä triglyseridejä sisältävää öljyä tai molempia. Dementikkojen hoitajat havaitsivat tällöin koehenkilöiden tajunnallisten toimintojen parantumista. Näitä positiivisia muutoksia ilmeni mm. muistissa, sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, mielialassa, puhekyvyssä, aktiivisuudessa, fyysisessä oireilussa, nukkumisessa ja ruokahalussa. Tutkija arvelee, että tämä vaikutus johtuu keskipitkäketjuisten rasvahappojen prosessoinnista aineenvaihdunnassa ja hyödyntämisestä aivojen hermosoluissa glukoosille vaihtoehtoisena polttoaineena. Mary T. Newport, MD: Caregiver Reports Following Dietary Intervention with Medium Chain Fatty Acids in 60 Persons with Dementia.




Metabolisen oireyhtymän ehkäisy ja hoito keskipitkäketjuisilla rasvahapoilla. 
Metabolinen oireyhtymä koostuu ryhmästä aineenvaihdunnan häiriöitä (kuten keskivartalolihavuus, rasva-ainehäiriö, korkea verenpaine ja huonontunut verensokerin paastoarvo). Nämä häiriöt lisäävät sairastuvuutta ja kuolleisuutta sydän- ja verisuonitauteihin. Kokeellisissa tutkimuksissa on osoitettu, että ruokavalion keskipitkäketjuiset rasvahapot ja keskipitkäketjuiset triglyseridit vähentävät rasvan kertymistä eläimissä ja ihmisissä. Tämä tapahtuu tehostuneen lämmöntuoton ja rasvan hapettumisen kautta. Useissa tutkimusraporteissa viitataan myös siihen, että keskipitkäketjuisista rasvahapoista ja keskipitkäketjuisista triglyserideistä on hoidollista hyötyä, koska ne ylläpitävät insuliiniherkkyyttä tyypin 2 diabetesta sairastavilla henkilöillä. Nagao K, Yanagita TMedium-chain fatty acids: functional lipids for the prevention and treatment of the metabolic syndrome.Pharmacol Res. 2010 Mar;61(3):208-12. Epub 2009 Nov 30.

Lauriinihappo ja myristiinihappo estävät eturauhasen liikakasvua.

Todistetusti on osoitettu, että monet kasvit auttavat eturauhasen säätelemättömän kasvun kohdalla ja virtsatieoireissa, jotka liittyvät eturauhasen hyvänlaatuiseen liikakasvuun. Näissä kasveissa pääainesosat  ovat lauriinihappo ja myristiinihappo. Tässä kokeellisessa tutkimuksessa havaittiinkin, että lauriini- ja myristiinihappo estävät eturauhasen liikakasvua merkittävästi ja suojelevat eturauhasen normaalia kudosrakennetta. Veeresh Babu SV, Veeresh B, Patil AA, Warke YBLauric acid and myristic acid prevent testosterone induced prostatic hyperplasia in rats.Eur J Pharmacol. 2010 Jan 25;626(2-3):262-5. Epub 2009 Sep 26.

Kookosöljy on yhteydessä suotuisaan kehon rasva-ainetilanteeseen vaihdevuosiin siirtymässä olevilla naisilla Filippiineillä. 
Kookosöljy on yleinen ruokaöljy monissa maissa. Sen vaikutuksista kehon rasva-ainetilanteeseen ja sydän- ja verisuonitaudin riskiin on olemassa monenlaisia tuloksia. Tässä tutkimme kookosöljyn syömisen ja kehon rasva-ainetilanteen välistä yhteyttä määritellyssä tutkimusryhmässä, jossa oli 1 839 filippiiniläistä naista (35-69-vuotiaita). Nämä naiset osallistuivat Cebu Longitudinal health and nutrition survey (Cebun terveyden ja ravitsemuksen pitkittäistutkimus) -hankkeeseen Cebun pääkaupunkialueella.
Kookosöljyn saanti arvioitiin käyttämällä keskiarvoa kahdesta ruoankäyttöhaastattelusta, jotka kumpikin kattoivat 24 tunnin aikajakson (9,5 ± 8,9 g). Kehon rasva-ainetilanteet mitattiin plasmanäytteistä, jotka otettiin paastotun yön jälkeen aamulla.  Ennen tätä arviointia huomioitiin seuraavien tekijöiden vaikutus tutkimusaineistossa: kokonaisenergiankulutus, ikä, kehon painoindeksi (BMI), raskauksien lukumäärä, koulutus, vaihdevuositilanne, kotitalouden varallisuus ja kaupunkiasuminen.
Ruokavalioon sisältyvä kookosöljyn saanti oli positiivisesti yhteydessä HDL-kolesteroliin erityisesti vaihdevuosiin siirtymässä olevilla naisilla. Tämä tulos viittaa siihen, että kookosöljyn syöminen on yhteydessä suotuisaan kehon rasva-ainetilanteeseen. Kookosöljyn käyttö ei ollut merkittävässä määrin yhteydessä LDL-kolesterolin tai triglyseridin arvoihin. Kookosöljyn ja kolesterolin välistä suhdetta on tutkittava lisää väestöryhmissä, joissa kookosöljyn syöminen on yleistä. Feranil AB, Duazo PL, Kuzawa CW, Adair LS: Coconut oil is associated with a beneficial lipid profile in pre-menopausal women in the Philippines. 
Asia Pac J Clin Nutr. 2011;20(2):190-5.
 

Kookosöljy auttaa haavoja paranemaan nopeammin.
Neitsytkookosöljyllä hoidetut haavat paranivat paljon nopeammin verrokkiryhmään verrattuna. Tästä osoituksena ovat ihon päällyskerroksen lyhyempi eheytymisaika ja ihon eri ainesosien suuremmat pitoisuudet (mm.kollageeni). Neitsytkookosöljyllä hoidetuissa haavoissa oli vähemmän solukalvoille haitallisia lipidiperoksidiyhdisteitä. Neitsytöljyryhmässä esiintyi myös enemmän fibroblastien (sidekudoksen emosolujen) uudiskasvua ja uusien verisuonistojen muodostumista kuin verrokkiryhmässä.

Neitsytkookosöljyn hyödyllinen vaikutus saattaa olla tulosta sen sisältämien erilaisten, biologisesti aktiivisten, pienten ainesosien yhteisvaikutuksesta. 
Nevin KG, Rajamohan T: Effect of Topical Application of Virgin Coconut Oil on Skin Components and Antioxidant Status during Dermal Wound Healing in Young Rats. Skin Pharmacol Physiol. 2010 Jun 3;23(6):290-297
Keskipitkät rasvahapot ovat tehokkaita hoitamaan suoliston alueen tulehduksia. 
Tutkimuksessa todettiin keskipitkien rasvahappojen toimivan merkittävänä immunomodulaattorina (= muuttaa immuunijärjestelmän eli elimistön luonnollisen puolustusmekanismin toimintaa) suoliston alueen tulehdusten paranemisessa. Kono H, Fujii H, Ishii K, Hosomura N, Ogiku M: Dietary medium-chain triglycerides prevent chemically induced experimental colitis in rats. Transl Res. 2010 Mar;155(3):131-41. Epub 2009 Sep 22
Keskipitkät rasvahapot suojaavat sydänsolujen mitokondrioita hapetustressiltä.

Tutkimuksessa oli vertailtu kookosöljyä, oliiviöljyä sekä kalaöljyä ja näiden vaikutusta rottien sydänsolujen mitokondrioihin. Kuudentoista viikon jälkeen kookosöljyllä syötettyjen rottien mitokondrioissa oli vähiten hapettuneita proteiineja ja rasvoja. (Mitokondrioiden vauriot ovat riskitekijä esim. sydän- ja verisuonitautiin sekä diabetekseen sairastumisessa.)
Lemieux H, Bulteau AL, Friguet B, Tardif JC, Blier PU: Dietary fatty acids and oxidative stress in the heart mitochondria. Mitochondrion. 2010 Aug 5. Samansuuntaisiin tuloksiin on päätynyt myös:
Sabitha P, Vasudevan DM, Kamath P: Effect of high fat diet without cholesterol supplementation on oxidative stress and lipid peroxidation in New Zealand white rabbits. J Atheroscler Thromb. 2010 Feb 26;17(2):213-8. Epub 2009 Dec 24)
Neitsytkookosöljy vaikuttaa edullisesti veren rasvaprofiiliin ja auttaa ehkäisemään verisuonitukoksia.
Neitsytkookosöljyn nauttimisella oli merkittävä verisuonitukosta ehkäisevä vaikutus kopraöljyn (kuivatusta kookospähkinän lihasta valmistettu) nauttimiseen verrattuna ja vastaava vaikutus kuin auringonkukkaöljyn nauttimisella. Neitsytkookosöljyä syöneiden eläinten elimistössä oli enemmän antioksidanttivitamiineja kuin vertailuryhmien eläimissä. Lisäksi niiden LDL:n vastustuskyky hapettajia kohtaan oli huomattavasti parempi. Neitsytöljyn syöminen voi siis estää LDL:n hapettumista. Öljy myös pienensi veren kolesteroli- ja triglyseridipitoisuuksia samalla kun hyytymistekijöiden pitoisuudet pysyivät entisellään. Nämä neitsytkookosöljyn hyödylliset vaikutukset saattavat johtua sen sisältämistä biologisesti aktiivisista, nk. saippuoitumattomista osista, nimittäin E-vitamiinista, A-vitamiinin esiasteesta, polyfenoleista ja fytosteroleista. Nevin K.G., Rajamohan T. Influence of virgin coconut oil on blood coagulation factors, lipid levels and LDL oxidation in cholesterol fed Sprague-Dawley rats. The European e-Journal of Clinical Nutrition and Metabolism, Volume 3, Issue 1, February 2008, pages e1-e8.
Kookosöljyn auttaa ehkäisemään II-tyypin diabeteksen puhkeamista sekä vähentää rasvakudoksen muodostumista. 

Uuden eläimillä tehdyn tutkimuksen (Garvan Institute of Medical Research, Sydney, Australia) mukaan runsaasti keskipitkiä rasvahappoja (joista kookosöljy koostuu) sisältävä ruokavalio suojaa lihas- ja rasvakudoksissa insuliiniresistenssiä vastaan (insuliiniresistenssi=insuliinin vaikutus kudoksissa on heikentynyt). Tämä ruokavalio vähentää myös rasvakudoksen muodostumista.
Tulos on merkityksellinen, sillä liikalihavuus ja insuliiniresistenssi ovat tärkeitä tekijöitä tyypin 2 diabeteteksen kehittymisessä.
Keskipitkäketjuisten rasvahappojen lisääminen ruokavalioon voi auttaa myös kehon rasvan vähentämisessä. Kookosöljy sisältää juuri näitä rasvahappoja. Toisin kuin pitkäketjuiset rasvahapot, keskipitkät rasvahapot ovat tarpeeksi pieniä tunkeutumaan suoraan mitokondrioon, solun energiaa polttavaan voimalaitokseen, jossa ne voidaan muuntaa energiaksi.
Kehon rasvavarastojen määrä riippuu soluihin sisään tulevan rasvamäärän suhteesta energiaksi poltettuun rasvaan. Runsaasti kookosöljyä sisältävä ruokavalio osoittautui hyvin tehokkaaksi lisäämään lihasten kykyä polttaa rasvaa.
Turner N, Hariharan K, TidAng J, Frangioudakis G, Beale SM, Wright LE, Zeng XY, Leslie SJ, Li JY, Kraegen EW, Cooney GJ, Ye JM: Enhancement of Muscle Mitochondrial Oxidative Capacity and Alterations in Insulin Action Are Lipid Species Dependent. Potent Tissue-Specific Effects of Medium-Chain Fatty Acids. Diabetes. 2009 Nov;58(11):2547-54. Epub 2009 Aug 31.

Keskipitkät rasvahapot voivat tämän tutkimuksen mukaan kuitenkin lisätä rasvan lisääntymistä maksaan. Tätä voi tutkijoiden mukaan tasapainottaa nauttimalla kalaöljyä. Kookosöljyyn perehtynyt ravitsemusasiantuntija (c.n.), naturopaatti (n.d) Bruce Fife huomauttaa, että maksan rasvoittuminen johtuu siitä, että tutkimuksessa oli käytetty hydrogenoitua eli kovetettua kookosöljyä ; ts. kookosöljyn sisältämät pitkäketjuiset rasvahapot (monityydyttymättömät rasvahapot) muuntuivat kovettamisprosessissa haitallisiksi transrasvoiksi . Kaikki kovetetut kasviöljyt voivat lisätä maksan rasvoittumista. Muut tutkimukset ovat Fifen mukaan osoittaneet, että keskipitkät rasvahapot suojaavat maksaa ja ovat jopa vähentäneet maksan rasvapitoisuuksia. Lue lisää:http://www.coconutresearchcenter.com/hwnl_6-5.htm
Huom. Perinteisellä kylmäpuristusmenetelmällä valmistettu ja luonnonmukaisesti tuotettu Virilo-neitsytkookosöljy on luonnollinen öljy, jota ei ole missään valmistusvaiheessa hydrogenoitu eli kovetettu. Laadun takeena Virilo-neitsytkookosöljylle on myönnetty BIO-sertfikaatti sekä litran lasipurkissa olevalle öljylle myös Naturland- ja Fair for life -sertifikaatti.

TIETEELLISSIÄ TUTKIMUKSIA KOOKOSÖLJYLLÄ PURSKUTTELUN VAIKUTUKSISTA SUUN TERVEYTEEN
 Ensimmäinen tieteellisessä julkaisussa (Journal of Oral Health and Community Dentistry) ilmestynyt tutkimus julkaistiin vuonna 2007 ( Amith H.V., et al. Effect of oil pulling on plaque and gingivitis. JOHCD 2007; 1:12-18. ). Tutkimuksen toteutti KLES Institute of Dental Sciences Belgaumissa Intiassa.
Tutkimuksessa tutkittiin öljyllä purskuttelun vaikutusta plakin muodostumiseen ja ientulehdukseen sekä menetelmän turvallisuutta hampaille ja ikenille. Kymmenen fysioterapiaopiskelijaa, joilla oli lievä ientulehdus sekä plakin muodostumista, purskuttelivat öljyä 45 päivän ajan. Tuloksissa todettiin, että öljyn purskuttelu ei vahingoita hampaita eikä kudoksia. Plakin muodostus väheni merkittävästi ja ientulehdukset paranivat yli 50 prosenttisesti.
 Samoihin johtopäätöksiin on päädytty myös vuonna 2009 julkaistussa tutkimuksessa ( Asokan S., et al. Effect of oil pulling on plaque induced gingivitis: A randomized, controlled, triple-blind study. Indian Journal of Dental Research 2009, vol. 20, issue 1, page 47-51. )
 Verrattuna antiseptisiin suunhuuhteluaineisiin ja hampaiden harjaukseen öljyllä purskuttelu päihitti kummatkin, mutta erityisesti ientulehdusten väheneminen oli seitsenkertaista muihin hoitotoimiin verrattuna. ( Tritten, C.B., and Armitage, G.C. Comparison of a sonic and a manual toothbrush for efficacy in supragingival plaque removal and reduction of gingivitis. J Clin Periodontol 1996; 23:641-648. ) Hampaiden harjausta ei kuitenkaan pidä vaihtaa öljyn purskutteluun, vaan lisätä jälkimmäinen päivittäisiin hampaidenhoitorutiineihin.

Myös seuraavat tutkimukset antavat aihetta uskoa öljyn purskuttelun suun terveyttä edistäviin vaikutuksiin:
Asokan, S. , et al. Effect of oil pulling on Streptococcus mutans count in plaque and saliva using Dentocult SM Strip mutans test: a randomized, controlled, triple-blind study. J Indian Soc Pedod Prev Dent . 2008 Mar;26(1):12-7. 
Tutkimuksessa todettiin, että öljyn purskuttelu vähensi plakin ja hampaiden reikiintymisen esiintymistä, koska näitä vaivoja aiheuttava bakteeri Streptococcus mutansin esiintymät vähenivät merkittävästi tutkittavien henkilöiden suussa. 
Tutkijat eivät saaneet selville mihin öljyn teho perustuu, mutta ehdottivat kahta vaihtoehtoa: öljyn viskositeetti estää bakteerien tarttumisen ja plakin muodostumisen tai öljyn ja syljen yhdistelmä puhdistaa suuta bakteereista, samaa mitä saippuan ja veden yhdistelmä tekee käsiä pestessä.

Anand , T. Durai , et al. Effect of oil-pulling on dental caries causing bacteria 

African Journal of Microbiology Research 2008, Vol. 2 (3), pp. 063-066 .
Tämä tutkimus antoi samansuuntaisia viitteitä öljyllä purskuttelun vaikutuksista bakteerien kasvuun ja kiinnittymiseen kuin edellinenkin. Kummankin tutkimuksen tekijät suosittelivat öljyn purskuttelua suuhygienian ylläpitämiseksi.

_
http://www.kookosravinto.fi/virilo/virilo-neitsytkookosoljy/tieteellista-tutkimusta/69

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

You are welcome to show your opinion here!