sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Onko osa rokotteista tarkoitettu vaurioittamaan aivoja? Rokotteilla autismia ja hedelmättömyyttä.

  • "Pienten tyttöjen elinikäiseen hedelmättömyyteen tarvittiin vain polio-rokotteessa käytetyn polio-patogeenin pinnoittaminen progesteronilla."
  • Autismitapausten määrä on kasvanut merkittävästi
  • Autismiluvut nousivat, väestön keskimääräinen älykkyystaso laski. Testien vaativuustasoa oli pakko laskea, jotta rokotteiden aiheuttamat vahingot pysyisivät poissa näkyvistä

Julkaisemme vapaan käännöksen vaihtoehtomedia The Truth Seeker -sivuston toimittaja Jim Stonen kirjoituksesta.

Jim Stone 10.6.2015
Hän kertoo vastaanottaneensa viestin, jonka lähettäjä mainitsee menetelmän, jolla osasta rokotteista luodaan tarkoituksenmukaisesti haitallisia.
Jim Stonen vastaanottaman viestin lähteitä ei mainittu, eikä viestin lähettäjän henkilöllisyydestä ole tarkkaa tietoa.



***
Eräs farmakologian tohtori otti minuun yhteyttä ja paljasti uuden tavan, jolla aivoja tuhoavia rokotteita luodaan. En julkaissut tarinaa moneen kuukauteen, sillä en ”ymmärtänyt sitä”.
Näin he toimivat; aivokudosta kasvatetaan kantasoluista, kudokselle ominaiset proteiinit erotetaan soluista ja kiinnitetään inaktiivisten tai heikennettyjen patogeenien pintaan.
Monet ihmiset tietävät, että rokotteet sisältävät joko tapettuja tai heikennettyjä versioita niistä taudinaiheuttajista, joilta rokotteen on tarkoitus suojata.


Vaarattomasta rokotteesta saadaan vaarallinen, kun heikennettyjen patogeenien pintaan kiinnitetään sellaisia proteiineja, hormoneja tai mitä tahansa, mikä halutaan tuhota rokotteen saajan elimistöstä.
Kun vastaanottajan immuunijärjestelmä reagoi patogeeniin, se tunnistaa patogeenin pinnan proteiinirakenteet tai mitkä tahansa muut osat, mitkä halutaan tuhota. Näin immuunijärjestelmä tuhoaa vastaavat rakenteet kaikkialta kehosta.
Kognitiivisista- ja tunnetilatoiminnoista vastaavat hermosolut eivät ole samoja kuin ne hermosolut, jotka säätävät kehon toimintoja. Niiden [kognitiivisista toiminnoista ja tunteista vastaavien hermosolujen] proteiinien ja muiden osien rakenteet eroavat hieman motorisista toiminnoista vastaavista hermosoluista, erityisesti synapsien osalta. Jos kasvatat kantasoluista klöntin tunne- tai kognitiivisista toiminnoista vastaavia hermosoluja, erotat niille ominaiset proteiinit ja muut osat, kiinnität ne rokotteissa käytettyjen patogeenien pintaan, vastaanottajan keho tuhoaa ne osat aivoista, joiden proteiinit vastaavat kantasoluviljelmässä kasvatetuista soluista saatuja proteiineja.

Havaitsemme ilmiön lapsilla tänä päivänä. Autismitapausten määrä on kasvanut merkittävästi. Tilanne on paljon luultua pahempi. Kaikki lapset, jotka saavat yhdenkin pistoksen tarkoituksella sabotoitua rokotetta, tulevat saamaan vaurioita aivojen tunteista ja älystä vastaaville alueille.

Pahiten vammautuneille kehittyy täysimittainen autismi.
Sabotoidut rokotteet, missä muodossa tahansa, otettiin käyttöön samalla ajanjaksolla, kun kyvykkyystestien vaativuustasoa madallettiin. Tasoa laskettiin aina sen mukaan, kun rokotteista tuli vieläkin pahempia. Autismiluvut nousivat, väestön keskimääräinen älykkyystaso laski. Testien vaativuustasoa oli pakko laskea, jotta rokotteiden aiheuttamat vahingot pysyisivät poissa näkyvistä. Jos lasten osaamistaso putoaisi yht’äkkiä, ihmiset ryhtyisivät pohtimaan syytä.

Kiistattomat todisteet
Haluatko todisteen maailmanlaajuisesta salaliitosta?
Haluatko yksinkertaisen ja helpon keinon tietää keiden joukosta vastuulliset löytyvät? Vilkaise juutalaisyhteisön autismilukuja; ne ovat samalla tasolla kuin 70-luvulla, jolloin autismitapauksia esiintyi vähemmän kuin yksi 20 000 ihmistä kohden. Sabotoimattomia rokotteita on varmasti olemassa, juutalaisyhteisön autismiluvut todistavat sen.
Voit hakea tietoa Israelin autismiluvuista googlettamalla.
Tämä itsessään riittää osoittamaan sen, mistä sabotöörit löytyvät.
Lisäksi toimet totuuden paljastaneita henkilöitä vastaan ovat vain selkeämpi osoitus siitä, mistä syylliset löytyvät. Kun sionistinen media käsittelee aihetta, meille kerrotaan vain lukumääriä, muttei ikinä syytä lukujen taustalla.


Ilmiö takautuu 80- ja 90-luvuille, jolloin hedelmättömyyttä aiheuttavia rokotteita annettiin kolmannen maailman maihin YK:n kampanjassa, tarkoituksena vähentää väestön määrää. 

Etkö ole tiennyt siitä? Löydät tiedot netistä. 


Nämä rokotteet toimivat täsmälleen samalla tavalla, mutta ne voitiin valmistaa ilman kantasolutekniikkaa, koska hedelmällisyyteen vaikuttavia hormoneja voitiin valmistaa ja käyttää patogeenien pinnoittamiseen. Pienten tyttöjen elinikäiseen hedelmättömyyteen tarvittiin vain polio-rokotteessa käytetyn polio-patogeenin pinnoittaminen progesteronilla. 15-45-vuotiaat naiset tulivat steriileiksi, kun he saivat tetanus-rokotteen, jonka tetanus-patogeenit oltiin pinnoitettu prostaglandiinilla, hormonilla, joka signaloi elimistölle raskauden alkamisesta. Jos immuunijärjestelmä hyökkää prostaglandiinia vastaan, naisen elimistö siirtyy normaaliin kuukautiskiertoon raskauden sijaan.


Ennen tätä uutta lähestymistapaa, jossa käytetään kantasolujen avulla valmistettuja proteiineja, toiset lääketieteen ammattilaiset kertoivat eliitin uudelleensuunnitelleen bakteriofageja, jotka hyökkäävät vain tiettyjä aivojen hermosoluja vastaan. 
Etsimällä hakusanalla ”brain eating vaccines” löydät Alex Jonesin 15 minuuttia pitkän videon nimeltä ”Media Pushes BRAIN Eating Vaccines” tai jotain vastaavaa, siltä varalta, että sionistit yrittävät pimittää alkuperäisen videon jollain tapaa.

Media Pushes BRAIN Eating Vaccine




Koska bakteriofagien mutaatiot voivat edesauttaa niiden leviämistä ilman välityksellä, altistaen eliitin omalle aseelleen, otettiin käyttöön uusi lähestymistapa.

Valkosolut ohjelmoitiin syömään aivokudosta.
On eliitin kannalta turvallisempaa, että lapsen oma immuunijärjestelmä tuhoaa hänet, sillä näin heidän omasta aseestaan ei ole vaaraa heille itselleen. Tietämättömät vanhemmat eivät ymmärrä, että ”vauvalla, joka on perinnöllisistä syistä herkistynyt rokotteille, immuunijärjestelmän toimintahäiriöt” aiheuttavat sen, että kun lapsi pyörii ympyrää simpanssin lailla, kyseessä on tarkoituksella aiheutettu tila.
Hae googlella autism spinning
Onko vauvasi ”goy”?
Gojimille on omat, vihreällä ja punaisella merkityt pullot, siniset ovat juutalaisille. Vastoin yleistä käsitystä, juutalaiset eivät ole yhtään älykkäämpiä kuin me, eikä asiat muuksi muutu, ellei terveydenhoitojärjestelmää väärinkäytetä tätä tarkoitusta varten.

Tervetuloa tulevaisuuteen, missä lapset näyttävät simpansseilta, nuoret lapset käyttäytyvät ja pyörivät kuin simpanssit ja juutalaiset menestyvät parhaiten kaikessa. Jos haluat, että lapsesi rokotetaan turvallisella rokotteella, mene juutalaiseen terveyskeskukseen ja kerro olevasi juutalainen. Asiat sujuvat muitta mutkitta, ellei taustojasi tarkisteta millään tavalla. En ole ikinä miettinyt asiaa tästä näkökulmasta, mutta on oltava olemassa turvallisia rokotteita. Voit olla varma siitä, että he kyllä tietävät, mitkä rokotteen ovat turvallisia.

Ehkäpä on olemassa kosher ja ei-kosher versioita [rokotteista]. Näin on jopa saippuan kanssa.


Ongelmana ei ole enää elohopea. 
Vaikka elohopea on haitallista, uudet rokotteet ovat vielä paljon haitallisempia. Ainakaan elohopea ei olisi voinut saada aikaan niin suuria vahinkoja ilman, että lapset olisivat kuolleet jokaisessa tapauksessa.

Uudella menetelmällä tuhotaan vain ne osat aivoista, jotka ”eliitti” haluaa tuhottavan. Muuten elimistön toiminnot pysyvät muuttumattomina suurimmassa osassa tapauksista. 
Kyseessä on tarkoituksenmukainen ei-juutalaisen väestönosan rappeuttaminen.

___

  1. https://graviolateam.blogspot.com/p/to-vaccinate-or-not-to-vaccinate-no.html
  2. http://graviolateam.blogspot.com/2017/03/dead-doctors-nagalase-and-vaccines.html
  3. http://graviolateam.blogspot.com/2018/07/doctors-kill-2450-more-americans-than.html
  4. http://graviolateam.blogspot.fi/2017/02/mmr-measles-vaccine-clinical-trial.html
  5. https://graviolateam.blogspot.com/2015/03/why-flu-shots-are-greatest-medical.html
  6. https://graviolateam.blogspot.com/2015/04/teen-girl-kidnapped-by-state-forced-to.html
  7. https://graviolateam.blogspot.com/2015/05/help-stop-forced-vaccinations-and.html
  8. https://graviolateam.blogspot.com/2015/12/elevated-nagalase-enzyme-found-in-most.html
  9. https://graviolateam.blogspot.com/2016/04/government-directly-admits-vaccines.html
  10. https://graviolateam.blogspot.com/2016/05/vaccines-have-dangerously-long-history.html
  11. https://graviolateam.blogspot.com/2016/10/what-do-sugar-trans-fat-and-vaccines.html
  12. https://graviolateam.blogspot.com/2017/02/biologist-proves-measles-isnt-virus.html
  13. https://graviolateam.blogspot.com/2018/06/doctor-blows-whistle-on-flu-shot-its.html
  14. https://graviolateam.blogspot.com/2018/06/gardasil-is-destroying-young-girls.html 
  15. https://graviolateam.blogspot.com/2018/06/us-government-statistics-reveal-that.html 
  16. https://graviolateam.blogspot.com/2018/10/media-blackout-as-italian-court-rules.html 
  17. https://graviolateam.blogspot.com/2018/11/court-ruling-confirms-gardasil-vaccine.html 
  18. https://graviolateam.blogspot.com/2018/11/flu-vaccine-contains-25000-times-more.html 
  19. https://graviolateam.blogspot.com/2018/12/vaccines-linked-to-autism-once-again.html 
  20. https://graviolateam.blogspot.com/2019/02/doctors-claim-sspe-autism-disorder.html 
  21. https://graviolateam.blogspot.com/2019/02/multiple-strains-of-deadly-pig-virus.html 
  22. https://graviolateam.blogspot.com/2019/05/cdc-document-bombshell-reveals-list-of.html 
  23. https://graviolateam.blogspot.com/2019/05/corrupt-fda-finally-releases-results-of.html 
  24. https://graviolateam.blogspot.com/2019/05/measle-infected-baby-photos-faked-by.html 
  25. https://graviolateam.blogspot.com/2019/05/the-facts-are-clear-infectious-disease.html 
  26. https://graviolateam.blogspot.com/2019/07/germany-announces-mandatory.html 
  27. https://graviolateam.blogspot.com/p/blog-page_80.html
  28. https://graviolateam.blogspot.com/p/duty-to-warn-and-cervical-cancer-are-we.html 
  29. https://graviolateam.blogspot.com/p/led-by-nose-new-dangers-of-flu-vaccine.html 
  30. https://graviolateam.blogspot.com/p/merck-fighting-fraud-lawsuits-in-u.html 
  31. https://graviolateam.blogspot.com/p/monday-april-23-2018-homosexuality.html 
  32. https://graviolateam.blogspot.com/p/rokoteasiantuntija-en-uskaltaisi-antaa.html 
  33. https://graviolateam.blogspot.com/p/the-20-most-frequent-objections-to.html

_
eof

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

You are welcome to show your opinion here!