Näytetään tekstit, joissa on tunniste PIFA. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste PIFA. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Kaikkivoipaiset Omega -3: t - muisti, mieliala, reuma, astma, masennus, metabolinen oireyhtymä ja syöpä



Kalaöljyn omega-3:t pitävät yllä ja parantavat kuntoa, sydän- ja verisuoniterveyttä (Chaddha ja Eagle 205), muistia, mielialaa ja sosiaalista käyttäytymistä ja ehkäisevät reumatauteja, astmaa, masennusta, metabolista oireyhtymää ja jopa syöpää (Li 2015, Fiala ym. 2015). Kalaöljyn omega-3-rasvahapot lisättiin keväällä 2009 Suomessa ja muualla EU:ssa veren rasvahäiriöiden (dyslipidemioiden) Käypä hoito -suosituksiin, joiden mukaan lääkäreiden tulee hoitaa potilaitaan. Kalaöljy on tarpeellista mm. kaikille masentuneille, sydänpotilaille, diabeetikoille, odottaville äideille ja ikääntyville ihmisille. Kalaöljyn omega-3-rasvahapot ehkäisevät rintasyöpää ja muita syöpätauteja ja parantavat niiden ennustetta. Kalaöljy ehkäisee jopa kontaktilinssien aiheuttamaa silmien kuivumista ja epämukavuutta. Kalaöljy leivittää tupakanhimoa ja vähentää nikotiiniriippuvuutta. Kalaöljy parantaa hammas- ja suuhygieniaa. Onkohan enää mitään, mihin omega-3:t eivät kykenisi? Tutkimus: kolme neljästä raskanaana olevasta ja imettävästä naisesta potee omega-3-vajetta.

Erilaiset omega-3:t, erilaiset vaikutukset?

Kaupoissa ja apteekeissa myytävät omega-3-valmisteet sisältävät pääasiassa merellisiä rasvahappoja, eikosapentaeenihappoa (EPA, C20:5 n-3) ja dokosaheksaeenihappoa (DHA, C22:6 n-3). Kasvien siemenöljy sen sijaan sisältää alfalinoleenihappoa (ALA, C18:3 n-3). n-3 = Ω-3 eli omega-3. Rasvainen kala ja useimmat kalaöljyvalmisteet sisältävät PIFA-rasvahappoa 16:4 (n-3) (hexadeca-4,7,10,13-tetraenoic acid). Hollantilaiset syöpätutkijat kehottavat välttämään kalaruokia ja PIFA-valmisteita kemoterapian aikana ja lähiaikoina sen jälkeen, sillä PIFA heikentää kemoterapian vaikutusta. Hollantilaistutkijoiden testaamissa kalaöljyvalmisteissa (n=4) oli 0,2 –5,7 µM PIFAa. Jo 1 µM heikentää sisplatinan tehoa (JAMA Oncology, July 2015). E-EPAssa ei ole PIFAa, joten E-EPA sopii hyvin myös syövän tukihoidoksi kemoterapian ja sädehoidon aikana ja niiden jälkeen.

Kaikki omega-3:t eivät ole terveyden kannalta samanarvoisia. Kasvien siemenöljyn ALA on biologisesti heikompitehoista kuin kalaöljyn EPA ja DHA. Ihmisen on muutettava ALA maksassaan EPAksi, ennen kuin siitä on hyötyä. Valitettavasti muuntokyky on heikko, naisilla vain noin 10 % ja miehillä noin 5 % ALAsta muuntuu EPAksi. Osa EPAsta muuntuu edelleen DHA:ksi. ALAsta DHA:ksi asti muuntuu vain 0,5–9 %. Niinpä ALAn runsaskaan saanti, esimerkiksi pellavansiemenöljystä, ei nosta seerumin EPA- eikä DHA-pitoisuuksia. Suomalaiset saavat kaikista omega-3-rasvahapoistaan 80 % ALAna ja vain 20 % biologisesti tehokkaina merellisinä rasvahappoina. Tästä syystä suomalaisten veren omega-3-pitoisuudet ovat vähäiset verrattuna esimerkiksi norjalaisiin ja japanilaisiin, jotka syövät meitä enemmän rasvaista kalaa. Norjalaistutkimuksen mukaan seerumin suuri EPA-rasvahapon pitoisuus vähentää ennenaikaisen kuoleman riskiä. Havainto puoltaa E-EPAn käyttöä ravintolisänä. Kalaöljyn nauttiminen ruoan lisänä suurentaa omega-3-indeksiä, jonka tulisi olla yli 8 %. Alle 4 % indeksi ennakoi sydäntautia ja ennenaikaista sydänkuolemaa.


Kalaöljyn edullisia terveysvaikutuksia ikääntyvillä

Kalaöljyn vaikutuksia

Omega-3-rasvahapot (ALA, EPA ja DHA) vaikuttavat edullisesti ikääntyvän ihmisen aivoihin (muistiin ja muihin henkisiin toimintoihin), sydämeen ja verisuoniin, lihaksistoon ja luustoon sekä immuunijärjestelmään (puolustuskykyyn). Lähde: Molfino ym. 2014.


Kalaöljy hidastaa valtimoiden vanhenemismuutoksia

Kalaöljyn biokemiaa

Kalaöljyn biokemia elimistössä on monimutkaista, eikä sitä tunneta vieläkään täydellisesti. Kalaöljyn omega-3-rasvahapoista syntyy elimistössä hapetusstressiä sekä tulehdusta ehkäiseviä, vaimentavia ja sammuttavia nanomolekyylejä, resolviineja, maresiineja ja protektiineja. Niiden lisäksi syntyy elektrofiilisiä metaboliitteja (aineenvaihduntatuotteita), jotka osallistuvat tulehduksen sammuttamiseen ja mm. syöpäsolujen kasvun hillitsemiseen ja (Wendell ym. 2015). EPA ja DHA sitoutuvat FFA4-reseptoriin, jolloin syöpäsolujen kasvu estyy (Liu ym. 2015). Nämä vaikutusmekanismit selittävät suuren osan kalaöljyn monipuolisista terveysvaikutuksista. E-EPA-kalaöljy lisää elimistössä adiponektiinin määrää jo neljän päivän kuluessa. Adiponektiini puolestaan ehkäisee ja jarruttaa ainennvaihdunta- ja syöpäsairauksia. Kalaöljyn omega-3-rasvahapot toimivart synergisesti sydämen suojana resveratrolin kanssa (Kakoti ym. 2015).
Oksilipiinit – kalaöljyn uusi salainen ase

omega-6 ja omega-3 -aineenvaihduntaa

Kuva. Omega-6-rasvahapoista syntyy elimistössä tulehdusta aiheuttavia (proinflammatorisia) eikosanoideja (kuvassa vasemmalla), kun taas omega-3:sta syntyy tulehdusta ehkäiseviä (anti-inflammatorisia), vaimentavia ja sammuttavia (anti-inflammatorisia yhdisteitä (kuvassa oikeaslla).

Entä lisäävätkö väkevöidyt etyyliesteröydyt kalaöljyt verenvuotoriskiä? Lyhyt vastaus: Eivät lisää.
Asiasta on julkaistu monia päteviä tutkimuksia, joissa on tutkittu useita valmisteita erikseen ja myös yhdessä verenohennuslääkkeiden (watfariinin) ja muiden lääkkeiden kanssa:  warfariini (Vascepa, Epanova); omepratsoli (Vascepa, puhdas E-EPA-valmiste); rosiglitazone (Vascepa); atorvastatin (Lovaza, Vascepa, Omtryg); rosuvastatiini (Lovaza, Omtryg) ja simvastatiini (Lovaza, Omtryg, Epanova). Mitää haitallisia yhteisvaikutuksia ei ole esiintynyt eikä veren hyytymisaika ole suurentunut merkitseevästi normaalista. Kliinisesti merkittävää verenvuotoa ei ole syntynyt. Johtopäätäs: Etyyliesteröidyt kalaöljyt eivät lisää verenvuotovaaraa (Ito 2015).

EPA pysäyttää solukalvon härskiintymisen (lipidiperoksidaation)

Solukalvon rakenne. EPA-rasvahappo (jota vapautuu elimistöön E-EPAsta) toimii antioksidanttina. Se ehkäisee ja sammuttaa vapaita radikaaleja ja pysäyttää solukalvon rasvojen lipidiperoksidaation (härskiintymisen) sekä samalla LDL-kolesterolin hapettumisen oxLDL:ksi. Näin E-EPA pienentää diabeetikon sydän- ja valtimotautien riskiä. Kuva artikkelista Mason ja Jacob 2015.
Ito MK. A Comparative Overview of Prescription Omega-3 Fatty Acid Products. P&T.2015 Dec;40(12):826-57. Free Full Text

Li D. Omega-3 polyunsaturated fatty acids and non-communicable diseases: meta-analysis based systematic review. Asia Pacific Journal of Clinical Nutrition. 2015 Mar;24(1):10-5. doi: 10.6133/apjcn.2015.24.1.21. Free Full Text

Wendell SG, Golin-Bisello F, Wenzel S, et al. 15-hydroxyprostaglandin dehydrogenase generation of electrophilic lipid signaling mediators from hydroxy omega-3 fatty acids. Journal of Biological Chemistry. 2015 Jan 12. pii: jbc.M114.635151. Free Full text

Mason RP, Jacob RF. Eicosapentaenoic acid inhibits glucose-induced membrane cholesterol crystalline domain formation through a potent antioxidant mechanism. Biochimica and Biophysica Acta. 2015 Feb;1848 (2) 502–509 doi: 10.1016/j.bbamem.2014.10.016. Free Full Text

Sydän- ja verisuoniterveys

Tanskalaiset tiedemiehet Dyerberg ja Bang osoittivat 1970-luvun alussa Grönlannin inuiittien keskuudessa tekemissään tutkimuksissa, että kalaöljyn omega-3-rasvahapot ehkäisevät sydän- ja verisuonitauteja. Sittemmin on käynyt ilmi, että kalaöljy hidastaa alkaneen verisuonitaudin kulkua ja EPAn etyyliesteri (E-EPA) voi suurina päiväannoksina jopa pehmittää kovettuneita valtimoita. Lisäksi on käynyt ilmi, että kalaöljy ehkäisee sydämen rytmihäiriöitä. Ennaltaehkäisyyn suositellaan vähintään 500 mg päivässä ja hoitoon vähintään 1000 mg/vrk (kohonneiden triglyseridien alentamiseen 2–4 g/vrk) (Jain ym. 2015). Ruoasta saadaan useimmiten alle 100 mg.

Eskimot nylkevät valasta

Kuva. Grönlannin inutiiti nylkevät valasta 1900-luvun alussa. Heidän ravintonsa koostui pääasiassa valaan lihasta ja rasvasta, joka sisälsi paljon omge-a3-rasvahappoja. Inuiiteilla ei esiintynyt juuri ollenkaan sydäntauteja. Havainto johti suureen kiinnostukseen kalaöljyn sydäntauteja ehkäisevistä vaikutuksista.


Missourin yliopisto osoitti ensimmäisenä vuonna 2006
The American Journal of Cardiology -lehdessä (2006;97, 1127-1130), että kalaöljy ehkäisee sydäninfarktin uusimista. Maaliskuussa 2007 laatulehti The Lancet julkaisi maailman suurimman kalaöljytutkimuksen, nimeltään JELIS. Siinä E-EPA-niminen kalaöljy (1800 mg/vrk) vähensi angina pectoris -kipuja 24 % ja kliinisiä sydänkohtauksia 19 %. Jatkoselvityksissä E-EPA ehkäisi 20 % aivohalvausten uusiutumisista ja 53 % uusista sepelvaltimotaudeista. Syyskuussa 2008 Firenzen sydäntutkimuskeskus raportoi, että pitkäaikaisesti päivittäin nautittuna yksi ainoa gramman painoinen EPAn ja DHA:n yhdistelmäkapseli – joka sisältää etyyliesteröityä EPAa ja DHA:ta – voi ehkäistä sydänkuolemia ja vähentää ja lyhentää sairaalahoidon tarvetta.

New Yorkin Columbia-yliopiston sydänklinikassa tehty tuore tutkimus osoitti, että kalaöljy (6,5 g/vrk, sisältäen 3,285 g EPAa ja 3,285 g DHA:ta) yhdessä glutamiinin kanssa (8 g/vrk) parantaa sydämen vajaatoiminnasta kärsivien potilaiden elämänlaatua (Wu ym. 2015). Näin suuri päiväannos kalaöljyä voi aiheuttaa joillakin ihmisillä spontaanien mustelmien ilmestymistä. E-EPAa käytettäessä ei tarvita näin suuria annoksia. Amerikkalaistutkimus osoittaa kuitenkin vääriksi Itä-Suomen yliopiston ravitsemusyksikön tutkijoiden väitteet, joiden mukaan kalaöljystä ei muka olisi hyötyä sydäntauten ehkäisyssä tai hoidossa.

Etyyliesteröity kalaöljy (4 g/vrk E-EPAa) ehkäisee verisuonia ahtauttavien apolipoproteiinien syntyä maksassa ja vähentää niiden pitoisuutta veressä (Ballantyne ym.2016). Maailman johtavat kardiologit (sydänlääkärit) katsovat, että näyttö etyyliesteröidyn kalaöljyn tehosta on riittävä, jotta sen käyttö tulee ottaa hoitosuosituksiin. E-EPAsta vapautuva EPA-rasvahappo suojaa solukalvoja härskiintymiseltä (kuva yllä). Kalaöljy, ja eritoten E-EPA alentaa tehokkaasti kohonneita triglyseridejä, joita pidetään valtimotautien syytekijöinä. Toistaiseksi E-EPA on rekisteröity USA:ssa lääkkeeksi käyttötarkoituksella triglyseridien alentaminen (Scherer ja Nicholls 2015). E-EPA (4 g/vrk) sopii hyvin yhteen myös statiinien kanssa (Braeckman ym. 2015). EPA-rasvahapon biologisista vaikutusmekanismeista on julkaistu erinomainen kirjallisuuskatsaus, jonka voi lukea kokonaisuudessaan maksutta alla olevasta linksitä(Borow ym. 2015)

Norjalaistutkimuksen mukaan yhden prosenttiyksikön nousu omega-3-indeksissä vähentää hengenvaarallisen kammiovärinän riskin alle puoleen sydäninfarktin saaneilla potilailla (2011). Kalaöljytutkimuksissa on saatu ristiriitaisia tuloksia siksi, ettei niissä ole otettu huomioon osallistujien seerumin rasvahappojen pitoisuuksia, punasolujen omega-3-indeksiä (Upahyay 2015) eikä seerumin triglyseridien pitoisuuksia (kalaöljy alentaa kohonneita lukemia ja suojaa siten sydäntä ja aivoja) (Sperling ja Nelson 2015). Maallikollekin lienee itsestään selvää, ettei kalaöljy anto ruoan lisänä välttämättä voi auttaa niitä ihmisiä, joilla on matalat triglyserit jajo valmiiksi maksimimäärät omega-3:a elimistössään. Sydän tarvitsee vähintään 1000 mg kalaöljyn omega-3-rasvahappoja päivässä, ilmenee kanadalaisen Waterloon yliopiston tutkimuksesta (2015). Tällaista määrää on käytännössä vaikea tai mahdotonta saada pelkästä ruuasta.

Japanilaiset sydänlääkärit testasivat kuukauden ajan 4 grammaa/vrk etyyliesteröityä kalaöljyä (E-EPA + E-DHA) 14 veren rasvahäiriötä eli dyslipidemiaa potevalla henkilöllä ja mittasivat heistä rasvahappoja sitovaa proteniinia (fatty acid-binding protein 4 [FABP4/A-FABP/aP2]), jota kiertää veressä ja esiintyy pääasiassa rasvasoluissa eli adiposyyteissä. Suurentunut FABP4-pitoisuus liittyy lihavuuteen, insuliiniresistenssiin ja ateroskleroosiin (Furunashi ym. 2016).

Kalaöljy alensi veressä kiertävää ja adiposyyttien FABP4:ää. Näin omega-3-rasvahapot voivat ehkäistä ja hillitä sydän- ja verisuonitauteja, kirjoittavat kardiologit Lipids in Health and Disease –lehdessä (2016). Tämä on tietääkseni aivan uusi kalaöljyn vaikutusmekanismi. Tässä on hyvä huomata kalaöljyn annos, 4 grammaa päivässä 90-prosenttiseksi väkevöityä valmistetta. Peruskalaöljyillä, joissa on vain 30 % omega-3:a, ei päästä vastaavaan vaikutukseen.

Kalaöljyn omega-3-rasvahappojen suuri pitoisuus veressä ehkäisee aivohalvausta ja parantaa siihen sairastuneiden potilaiden ennustetta (Song ym. 2015). Sama seikka todettiin myös japanilaisessa JELIS-tutkimuksessa, jossa E-EPA (1800 mg/vrk) vähensi 20 % aivohalvausten uusimisia eli paremmin kuin mikään synteettinen lääkitys. Kalaöljy ehkäisee aterianjäkeista (postprandiaalista) triglyseridien lisääntymistä veressä, ja vähentää siten valtimoiden kovettemisen riskiä (Nakamura ym. 2015). Etyyliesteröity kalaöljy (E-EPA + E-DHA) alentaa atyyppisten psyykelääkkeiden aiheuttamaa hypertriglyseridemiaa (kohonneita triglyseridejä), osoittaa amerikalaisten psykiatrien julkaisema kliininen tutkimus (Freeman ym. 2015). Näin kalaöljy pienentää psyykelääkkeiden aiheuttamaa sydän- ja verisuonitaudin riskiä. Kalaöljy ehkäisee ja hoitaa ensipsykooseja, osoittavat monet uudet tutkimukset.

Sydäninfarktipotilaat, jotka alkavat syödä kalaöljyä kuukauden sisällä sairaalasta päästyään eroavat merkittävästi monissa suhteissa niistä, jotka eivät ala nauttia kalaöljyä, ilmenee uudesta tutkimuksesta (Harris ym. 2016). Kalaöljyä nauttineet olivat muita useammin naimisissa, hyvässä taloudellisessa asemassa, hyvin koulutettuja ja söivät kalaruokia. Heidän sydämensä iskuvolyymi oli keskimäärin muita suurempi, heille oli tehty muita useammin sepelvaltimoihin interventioita (kirurgisia toimenpiteitä) ja he osallistuivat muita useammin sydänkuntoutukseen. Lisäksi kalaöljyn käyttäjillä oli muita harvemmin diabetes, alkoholin liikakäyttöä, aivohalvauksia, aikaisempia sydäninfarkteja ja sepelvaltimotautia.

Nämä erot vaikuttavat vahvasti ennusteeseen infarktin jälkeen ja ne (eroavaisuudet) ovat sekoittavia tekijöitä, joita ei ole osattu ottaa huomioon havainnoivissa kalaöljytutkimuksissa. Näiden sekoittavien tekijöiden lisäksi kalaöljystä saatavaan hyötyyn vaikuttaa aivan ratkaisevasti (ennen kalaöljyn käyttöä) vallinnut omega-3-indeksi. Onhan selvää, että jos se on entuudestaan suuri (8–11 %), lisäkalaöljy ei anna yhtä hyvää suojaa kuin jos indeksi on pieni (alle 4 %). Lisäksi on hyvä muistaa, että kalaöljyvalmisteiden laaduissa ja päiväannoksissa on suuria eroja, jotka vaikuttavat ratkaisevasti siihen, antavatko ne toivottua hoitovaikutusta vai ei.

Kalaöljyn omega-3:t tulivat 2009 Suomessa Käypä hoito -suosituksiin
Kalaöljyn "uusia" vaikutuksia valtimoiden seinämissä
Kalaöljy hidastaa valtimoiden vanhenemismuutoksia

Skrollaa alaspäin kirjallisuusviitteiden ohi muihin sairauksiin

Ballantyne CM, Bays HE, Braeckman RA, et al. Icosapent ethyl (eicosapentaenoic acid ethyl ester): Effects on plasma apolipoprotein C-III levels in patients from the MARINE and ANCHOR studies. Journal of Clinical Lipidology. 2016 May-Jun;10(3):635-645.e1.
doi: 10.1016/j.jacl.2016.02.008.
Harris WS, Kennedy KF, Maddox TM, et al.  Multiple differences between patients who initiate fish oil supplementation post-myocardial infarction and those who do not: the TRIUMPH Study. Nutrition Research. 2016 Jan;36(1):65-71. doi: 10.1016/j.nutres.2015.11.006. 
Furuhashi M, Hiramitsu S, Mita T, et al. Reduction of circulating FABP4 level by treatment with omega-3 fatty acid ethyl esters. Lipids Health Dis. 2016 Jan 12;15(1):5. doi: 10.1186/s12944-016-0177-8.

Nakamura K, Miyoshi T, Yunoki K, Ito H. Postprandial hyperlipidemia as a potential residual risk factor. Journal of Cardiology. 2015 Dec 29. pii: S0914-5087(15)00383-4. doi: 10.1016/j.jjcc.2015.12.001. [Epub ahead of print] Review.

Chaddha A, Eagle KA. Omega-3 Fatty Acids and Heart Health. Cardiology Patient Page. Circulation. 2015; 132: e350-e352
doi: 10.1161/CIRCULATIONAHA.114.015176 Free Full Text

Kakoti BB, Hernandez-Ontiveros DG, Kataki MS, Shah K, Pathak Y, Panguluri SK. Resveratrol and Omega-3 Fatty Acid: Its Implications in Cardiovascular Diseases. Frontiers in Cardiovascular Medicine. 2015 Dec 11;2:38. doi: 10.3389/fcvm.2015.00038. eCollection 2015. Review. Free Full Text

Sperling LS, Nelson JR. History and Future of Omega-3 Fatty Acids in Cardiovascular Disease. Current Medical Research and Opinion. 2015 Nov 13:1-25. Abstract

Wu C, Kato TS, Ji R, Zizola C,  et al. Supplementation of L-Alanyl-L-Glutamine and Fish Oil Improves Body Composition and Quality of Life in Patients With Chronic Heart Failure. Circulation. Heart Failure. 2015 Aug 12. pii: CIRCHEARTFAILURE.115.002073.

Borow KM, Nelson JR, Mason RP. Biologic plausibility, cellular effects, and molecular mechanisms of eicosapentaenoic acid (EPA) in atherosclerosis. Review. Atherosclerosis. 2015 Jul 22;242(1):357-366. doi: 10.1016/j.atherosclerosis.2015.07.035. Free Full Text

Freeman MP, McInerney K, Sosinsky AZ, et al. Omega-3 fatty acids for atypical antipsychotic-associated hypertriglyceridemia. Annals of Clinical Psychiatry. 2015 Aug;27(3):197-202. PubMed

Braeckman RA, Stirtan WG, Soni PN. Effects of Icosapent Ethyl (Eicosapentaenoic Acid Ethyl Ester) on Pharmacokinetic Parameters of Rosiglitazone in Healthy Subjects. Clinical Pharmacology in Drug Development. 2015 Mar;4(2):143-148. Free Full Text

Ballantyne CM, Braeckman RA, Bays HE, et al. Effects of icosapent ethyl on lipoprotein particle concentration and size in statin-treated patients with persistent high triglycerides (the ANCHOR Study). Journal of Clinical Lipidology. 2015 May-Jun;9(3):377-83. doi: 10.1016/j.jacl.2014.11.009.

Upadhyay RK. Emerging risk biomarkers in cardiovascular diseases and disorders. Review. Journal of Lipids. 2015;2015:971453. doi: 10.1155/2015/971453. Free Full Text (Omega-3-indeksistä kerrotaan kohdassa 10.2)

Song TJ, Cho HJ, Chang Y, et al. Low Plasma Proportion of Omega 3-Polyunsaturated Fatty Acids Predicts Poor Outcome in Acute Non-Cardiogenic Ischemic Stroke Patients. Journal of Stroke. 2015 May;17(2):168-76. doi: 10.5853/jos.2015.17.2.168. Free Full Text

Scherer DJ, Nicholls SJ. Lowering triglycerides to modify cardiovascular risk: will icosapent deliver? Vascular Health Risk Management. 2015 Mar 25;11:203-209. eCollection 2015. Review. Free Full text

Superko HR, Superko AR, Lundberg GP, et al. Omega-3 Fatty Acid Blood Levels Clinical Significance Update. Current Cardiovascular Risk Reports. Review. 2014;8(11):407. Free Full Text

Diabetes ja metabolinen oireyhtymä

Runsas rasvaisen kalan syönti ja kalaöljyn käyttö ravintolisänä ehkäisevät metabolista oireyhtymää (Kim ym. 2015). Sitä potevilla on usein normaalia pienempi omega-3-indeksi, ilmenee italialaisen Udinen yliopiston tutkimuksesta (Colussi ym. 2015). Etenkin E-EPA parantaa insuliiniherkkyyttä ja veren sokeri- ja rasvatasapainoa ja voi siten ehkäistä tyypin 2 diabetesta sekä ehkäistä ja hidastaa sen lisä- ja oheistauteja.

Kliininen tutkimus: Kalaöljy parantaa sokeritasapainoa (Toorang ym. 2016)

Skrollaa alaspäin kirjallisuusviitteiden ohi muihin sairauksiin

Toorang F, Djazayery A, Djalali M, et al. Effects of Omega-3 Fatty Acids Supplement on Antioxidant Enzymes Activity in Type 2 Diabetic Patients. Iranian Journal of Public Health. 2016 Mar;45(3):340-5. Preview
Patterson AC, Chalil A, Aristizabal Henao JJ, et al. Omega-3 polyunsaturated fatty acid blood biomarkers increase linearly in men and women after tightly controlled intakes of 0.25, 0.5, and 1 g/d of EPA + DHA. Nutrition Research 2015 Oct 20. pii: S0271-5317(15)00229-8. doi: 10.1016/j.nutres.2015.09.016.
Colussi G, Catena C, Mos L, Sechi LA. The Metabolic Syndrome and the Membrane Content of Polyunsaturated Fatty Acids in Hypertensive Patients. Metabolic Syndrome and Related Disorders. 2015 Jul 23. Epub ahead of print

Kim YS, Xun P, He K. Fish Consumption, Long-Chain Omega-3 Polyunsaturated Fatty Acid Intake and Risk of Metabolic Syndrome: A Meta-Analysis. Nutrients. 2015 Mar 24;7(4):2085-2100. Abstract

Muisti ja muut henkiset (kogniitiviset) toiminnot

Paljon tutkittu kalaöljyjen vaikutusalue on mielenterveys ja siihen liittyen muisti ja muut kognitiiviset toiminnot (Patrick ja Ames 2015), erityisesti ikääntyvässä väestössä. Huhtikuussa 2008 American Journal of Clinical Nutrition julkaisi kaksi tutkimusta, toisen Hollannista ja toisen Yhdysvalloista, joiden mukaan runsas rasvaisen kalan syönti ehkäisee ikääntymiseen liittyvää muistin heikkenemistä. Kuusi kliinistä tutkimusta käsittävä meta-analyysi vahvistaa, että kalaöljyn käyttö  ravintolisänä (400 – 1800 mg omega-3-rasvahappoja päivässä) ehkäisee ikääntymiseen liittyviä muistihäiriöitä (Zhang ym. 2015). Ranskalaistutkimuksen mukaan erityisesti kalaöljyn EPA-rasvahappo ehkäisee dementiaa (Samieri ym. 2008). Havainto puoltaa E-EPAn jatkuvaa päivittäistä käyttöä ravintolisänä. Amerikkalaistutkimus kertoo, että kalaöljyn omega-3-rasvahapot ja antioksidantit parantavat heikentyneitä kognitiivisia toimintoja (muistia ym.). Vaikutus perustuu mm. siihen, että omega-3:t poistavat aivoista myrkyllisiä amyloidipaakkuja (Fiala ym. 2015).

Meta-analyysi: Kalaöljy ehkäisee muistisairauksia

Neurotieteilijät ovat tutkineet omega-3:n merkitystä Alzheimerin taudissa. Huhtikuussa 2007 Journal of Neuroscience julkaisi hiiritutkimuksen, jonka mukaan DHA ehkäisee tätä tautia. DHA ehkäisee tau-nimisen proteiinin ja neurofibrillaaristen takkujen muodostusta aivoissa. Takut ovat tunnusomaisia Alzheimerin taudille. Kalifornian yliopisto (UCLA) osoitti hiirten, rottien ja ihmisten soluilla, että DHA auttaa aivoja tuottamaan LR11-proteiinia, joka voi ehkäistä beeta-amyloidipaakkujen muodostusta aivoissa. Paakut ovat hermosoluille myrkyllisiä muodostumia, joita kertyy potilaiden aivoihin (Journal of Neuroscience 2007;27, 14299-14307). Archives of Neurology (2008;63, 1402-1408) raportoi, että päivittäin annettuna 1 720 mg DHA:ta ja 600 mg EPAa voivat hidastaa lievää, mutta ei pitkälle edennyttä Alzheimerin tautia.

Mitä enemmän ihminen saa ruuasta tai ravintolisistä kalaöljyn omega-3-rasvahappoja, sitä pienempi on MS-taudin ja sen pahenemisen riski, osoittaa australialainen tutkimus (Hoare ym. 2015). Kalaöljyn omega-3-rasvahapot ja B12-vitamiini edistävät aivoperäistä hermokasvutekijää (BDNF), pitävät yllä aivojen normaaleja toimintoja ja ehkäisevät siten muisti- ja mielisairauksia, kirjoittavat intialaiset tutkijat uudessa kirjallisuuskatsauksessaan (Rathod ym. 2016).

Skrollaa alaspäin kirjallisuusviitteiden ohi muihin sairauksiin

Rathod R, Kale A, Joshi S. Novel insights into the effect of vitamin B12 and omega-3 fatty acids on brain function.
Journal of Biomedical Science. 2016 Jan 25;23(1):17. doi: 10.1186/s12929-016-0241-8. Free Full Text


Hoare S, Lithander F, van der Mei I, et al. for Ausimmune Investigator Group. Higher intake of omega-3 polyunsaturated fatty acids is associated with a decreased risk of a first clinical diagnosis of central nervous system demyelination: Results from the Ausimmune Study. Multiple Sclerosis Journal. 2015 Sep 11. pii: 1352458515604380.

Zhang XW, Hou WS, Li M, Tang ZY. Omega-3 fatty acids and risk of cognitive decline in the elderly: a meta-analysis of randomized controlled trials.
Aging Clinical and Experimental Research. 2015 May 30. [Epub ahead of print]

Fiala M, Halder RC,Sagong B, et al. ω-3 supplementation increases amyloid-β phagocytosis and resolvin D1 in patients with minor cognitive impairment. The FASEB Journal Published online before print March 24, 2015, doi: 10.1096/fj.14-264218
Samieri C, Féart C, Letenneur L, et al. Low plasma eicosapentaenoic acid and depressive symptomatology are independent predictors of dementia risk. Am J Clin Nutr 2008;88:714–21.[Abstract/Free Full Text]

Mieliala ja käyttäytyminen

Monet tutkimukset – joskaan eivät aivan kaikki – vahvistavat käsitystä, jonka mukaan omega-3-rasvahapot parantavat mielialaa ja käytöshäiriöitä sekä oppimis- ja keskittymiskykyjä (Grosso ym. 2014, Patrick ja Ames 2015). Tutkimusten erot johtuvat usein siitä, että jotkut tutkijat ovat testanneet heikkotehoisia peruskalaöljyjä, antaneet liian pieniä annoksia ja vaikutusjaksot ovat olleet liian lyhyitä.

Amerikkaloaiset Harvardin ja Emoryn yliopisotjen psykiatrit testasivat, kumpi on tehokkaampaa maseenuksen hoidossa, EPA vaiko DHA. He antoivat potilaille kahdeksian viikkoa joko EPAa (1060 mg/vrk) tai DHA:ta (900 mg/vrk) tai lumetta. Kävi ilmi, että EPA oli tehokkainta kalaöljyä niillä potilailla, joiden tulehdusarvot olivat suurimmat. Muiden muassa interleukiinit (IL)-1ra, IL-6 ja hs-CRP ovat koholla.Tällaiset potilaat ovat usein ylipainoisia tai lihavia. Heillä EPA alensi tehokkaimmin tulehdusta ja paransi masennusta (Hamilton 17 -asteikolla mitattuna) paremmin kuin DHA ja lume (Rapaport ym. 2016). Tulos puoltaa siis puhtaan E-EPAn kättöä masennuksen hoidossa.

E-EPA parantaa myös kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Esimerkiksi englantilais-iranilainen tutkimus osoitti E-EPAn tehostavan merkittävästi fluoksetiini-nimisen SSRI-masennuslääkkeen vaikutusta, jolloin potilas toipuu nopeammin ja vähemmällä lääkityksellä (Australian and New Zealand Journal of Psychiatry 2008;42, 192-198). Yhdysvaltain Psykiatriliiton Omega-3-komitea antoi joulukuussa 2006 suosituksen omega-3-rasvahappojen käytöstä masennuksen ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön ehkäisyssä ja täydentävässä hoidossa.

Ranskan kansanterveyslaitoksen tutkijat selostavat seikkaperäisesti, kuinka omega-3-rasvahapot ehkäisevät ja hoitavat ahdistusta, masennusta ja stressiä (Larrieu ym. 2014).

Iranilainen kaksoissokkotutkimus osoittaa, että jo 1 gramman omega-3-annos voi ehkäistä raskauden aikaista masennusta (Kaviani ym. 2014). Toinen kliininen iranilaistutkimus vahvistaa, että kalaöljystä on hyötyä skitsofrenian täydentävänä hoitona (Jamilian ym. 2014).

Kalaöljy tehostaa masennuslääkitystä

Kalaöljy ja D-vitamiini yhdessä edistävät aivosolujen serotoniinin tuotantoa ja sen vapautumista synapseissa; näin nämä kaksi ravintoaineryhmää ehkäisevät ja hoitavat masennusta, ADHD:tä, autismia, kaksisuuntaista mielialahäiriötä, skitsofreniaa, aggressiisivuutta ja väkivaltaisuutta (Patrick ja Ames 2015). Turkkilainen rottatutkimus vahvistaa, että kalaöljyn omega-3-rasvahapoilla on antipsykoottinen vaikutus (Kokocya ym. 2015). Näillä ravintolisillä on valtavan suuri merkitys mielenterveydelle. Uudet tutkimukset tukevat maaliskuussa 2012 Duodecimissä julkaisemaani kirjoitusta nuorten ensipsykoosin ehkäisystä E-EPAlla.

Omega-3:t ja D-vitamiini säätävät serotoniinia
Kalaöljy voi parantaa nopeasti (3 viikossa) nuorten masennuksen

Singaporelainen avoin tutkimus tukee käsitystä, jonka mukaan kalaöljy voi auttaa autistisessa tautikirjossa (Ooi ym. 2015). Italialaiset psykiatrit suosittavat kalaöljyä masennuksen ehkäisyyn ja hoitoon (Mazza ym. 2015). Saksalaisten Göthe-yliopiston tutkijoiden kirjallisuuskatsaus puoltaa kalaöljyn käyttöä muistihäiriöissä ja dementioissa, joskin he kaipaavat lisää kliinisiä tutkimuksia aiheesta (Knöchel ym. 2016).

Skrollaa alaspäin kirjallisuusviitteiden ohi muihin sairauksiin

Knöchel C, Voss M, Grüter F, et al. Omega-3 fatty acids: repurposing opportunities for cognition and biobehavioral disturbances in MCI and Dementia. Current Alzheimer Research. 2016 Jun 2. [Epub ahead of print]
Rapaport MH, Nierenberg AA, Schettler PJ, et al. Inflammation as a predictive biomarker for response to omega-3 fatty acids in major depressive disorder: a proof-of-concept study. Molecular Psychiatry. 2016 Jan;21(1):71-9. doi: 10.1038/mp.2015.22. Free Full Text
Kokacya MH, Inanir S, Copoglu US, et al. The Antipsychotic Effects of Omega-3 Fatty Acids in Rats. American Journal of Medical Sciences. 2015 Jul 21. Epub ahead of print

Mazza M, Marano G, Traversi G, et al. The complex interplay of Depression, Inflammation and Omega-3: state of the art and progresses in research. La Clinica Terapeutica. 2015 May-Jun;166(3):e242-7. doi: 10.7417/T.2015.1859.
Ooi YP, Weng SJ, Jang LY, et al. Omega-3 fatty acids in the management of autism spectrum disorders: findings from an open-label pilot study in Singapore. European Journal of Clinical Nutrition. 2015 Mar 25. doi: 10.1038/ejcn.2015.28. [Epub ahead of print]
Patrick RP, Ames BN. Vitamin D and the omega-3 fatty acids control serotonin synthesis and action, part 2: relevance for ADHD, bipolar, schizophrenia, and impulsive behavior. FASEB J. 2015 Feb 24. pii: fj.14-268342/ Free Full text pdf
Jamilian H, Solhi H, Jamilian M. Randomized, placebo-controlled clinical trial of omega-3 as supplemental treatment in schizophrenia. Global Journal of Health Science. 2014 Sep 18;6(7 Spec No):38466. doi: 10.5539/gjhs.v6n7p103. Free Full Text pdf
Kaviani M, Saniee L, Azima S, et al. The Effect of Omega-3 Fatty Acid Supplementation on Maternal Depression during Pregnancy: A Double Blind Randomized Controlled Clinical Trial. Int J Community Based Nurs Midwifery. 2014 Jul;2(3):142-7. Free Full Text
Larrieu T, Hilal LM, Fourrier C, et al. Nutritional omega-3 modulates neuronal morphology in the prefrontal cortex along with depression-related behaviour through corticosterone secretion. Translational Psychiatry (2014) 4, e437; doi:10.1038/tp.2014.77 Published online 9 September 2014 Full Free Text pdf
Su KP. Biological mechanism of antidepressant effect of Omega-3 fatty Acids: How does fish oil act as a 'Mind-Body Interface'? Neurosignals. 2009;17(2):144-152. Free Full Text

Syöpätaudit

Ensimmäiset tutkimukset omega-3-rasvahappojen syöpää ehkäisevästä vaikutuksesta julkaistiin jo 1980-luvulla. Viime aikoina useat raportit ovat vahvistaneet tätä käsitystä rinta-, eturauhas- ja paksusuolisyövissä. EPA-rasvahappo ehkäisee leukemiasolujen lisääntymistä (proliferaatiota). Englantilaiset syöpäkirurgit suosittelevat omega-3-rasvahappoja haimasyövän hoitoon; taudilla on niin huono ennuste, että kaikki turvalliset keinot kannattaa hyödyntää (Runau ym. 2015).  Suuri kiinalaisen ihmistutkimus vahvistaa käsitystä, että kalaöljyn omega-3-rasvahapot ehkäisevät paksu- ja peräsuolen syöpää (Yang ym. 2015). Lähes 90 000 amerikkalaisen sairaanhoitajan seurantatutkimuksessa (Women’s Health Initiative Observational Study and Clinical Trials) kalaöljyn rasvahapot ehkäisivät edometriumin syöpää (Brasky ym. 2015). Suoraan suoneen annettu omega-3-liuos – gemsitabiinilääkityksen lisänä – parantaa pahamaineisen haimasyövän ennustetta (Arshad ym. 2015). Suoneen annettu omega-3-liuos on turvallista ja se parantaa myös tehohoitoon joutuneiden syöpäpotilaiden ennustetta (Hall ym. 2015). Kalaöljy voi parantaa syöpäpotilaan elämänlaatua (Arshad ym. 2015). Kalaöljy ehkäisee lasten ja nuorten leukemian hoidossa käytettävän metotreksaatin haittavaikutuksia maksassa (Elbarbary ym. 2015).

Kalaöljy estää eturauhassyöpäsolujen kasvua ja leviämistä

Englantilaisen Aston Universityn syöpäbiologian professori Mike Tisdale suosittelee syöpäpotilaille EPA-rasvahappoa 2 grammaa päivässä, koska se kohentaa yleiskuntoa ja ehkäisee kakeksiaa (patologista laihtumista, johon potilas usein menehtyy). Myös suomalainen syöpätautien professori Pentti Gröhn suosittele E-EPAa. Saksalaiset urologit suosittelevat varauksetta omega-3:a eturauhassyövän hoitoon, koska se ehkäisee etäpesäkkeitä ja parantaa potilaiden eloonjäämistä (Küllenberg de Gaudry ja Massing 2014). EPA-rasvahappo vaimentaa kroonista matala-asteista tulehdusta ja ehkäisee syöpäpotilaan sairaalloista laihtumista (kakeksiaa) ja suojaa kemoterapian haitoilta (Pappalardo ym. 2015).
Näin rintasyöpä voi levitä aivoihin

Runsas rasvaisen kalan syönti ja kalaöljy käyttö ehkäisee rintasyöpää (Witte ja Hardman 2015) ja ruoan rintasyöpäpotilaiden eloonjäämistä jopa 34 % (Khankari ym. 2015). Tutkijat seurasivat 1463 rintasyöpäpotilaan ruokatapoja ja terveydentilaa lähes 15 vuotta, jona aikana 485 potilasta kuoli. Kalaöljyn omega-3-rasvahapot pienensivät kokonaiskuolleisuutta. Etyyliesteröity kalaöljy (E-EPA+E-DHA) ehkäisee lihavuuden aiheuttamaa rintasyöpää (Ford ym. 2015).

Skrollaa alaspäin kirjallisuusviitteiden ohi muihin sairauksiin

Elbarbary NS, Ismail EA, Farahat RK, El-Hamamsy M. ω-3 fatty acids as an adjuvant therapy ameliorates methotrexate-induced hepatotoxicity in children and adolescents with acute lymphoblastic leukemia: A randomized placebo-controlled study.
Nutrition. 2016 Jan;32(1):41-47. doi: 10.1016/j.nut.2015.06.010.
Arshad A, Isherwood J, Mann C, et al. Intravenous omega-3 fatty acids plus gemcitabine-potential to improve response and Quality of Life in advanced pancreatic cancer. Journal of Parenteral and Enteral Nutrition 2015 DOI: 10.1177/0148607115595221.
Arshad A, Isherwood J, Dennison A. Could omega-3 fatty acids improve quality of life in cancer patients? Future Oncology. 2015 Nov 12.
Hall TC, Bilku DK, Al-Leswas D, et al. A Randomized Controlled Trial Investigating the Effects of Parenteral Fish Oil on Survival Outcomes in Critically Ill Patients With Sepsis: A Pilot Study. Journal of Parenteral and Enteral Nutrition 2015: 39, 3:  301-312 Abstract


Ford NA, Rossi EL, Barnett K,  et al. Omega-3-Acid Ethyl Esters Block the Protumorigenic Effects of Obesity in Mouse Models of Postmenopausal Basal-Like and Claudin Low Breast Cancer. Cancer Prevention Research (Phila). 2015 Jun 22. pii: canprevres.0018.2015.
Witte TR, Hardman WE. The Effects of Omega-3 Polyunsaturated Fatty Acid Consumption on Mammary Carcinogenesis. Lipids. 2015 Apr 10. [Epub ahead of print]

Pappalardo G, Almeida A, Ravasco P. Eicosapentaenoic acid in cancer improves body composition and modulates metabolism. Nutrition. 2015 Apr;31(4):549-55. doi: 10.1016/j.nut.2014.12.002.
Khankari NK, Bradshaw PT, Steck SE, et al. Dietary intake of fish, polyunsaturated fatty acids, and survival after breast cancer: A population-based follow-up study on Long Island, New York. Cancer. 2015 Mar 24. doi: 10.1002/cncr.29329.

Omega-3 may help fight prostate cancer. Nutraingredients.com. 19.3.2015

Liu Z, Hopkins MM, Zhang Z, et al. Omega-3 Fatty Acids and Other FFA4 Agonists Inhibit Growth Factor Signaling in Human Prostate Cancer Cells. The Journal of Pharmacology and Experimental Theraputics 2015 Feb;352(2) 380-394. Doi 10.1124/jpet.114.218974
Brasky TM, Rodabough RJ, Liu J, et al. Long-chain ω-3 fatty acid intake and endometrial cancer risk in the Women's Health Initiative. American Journal of Clinical Nutrition. 2015 Mar 4. pii: ajcn.098988.

Yang K, Li H, Dong J, et al. Expression profile of polyunsaturated fatty acids in colorectal cancer. World Journal of Gastroenterology. 2015 Feb 28;21(8):2405-12. doi: 10.3748/wjg.v21.i8.2405. Free Full Text

Runau F, Arshad A, Isherwood J, et al. Potential for Proteomic Approaches in Determining Efficacy Biomarkers Following Administration of Fish Oils Rich in Omega-3 Fatty Acids Application in Pancreatic Cancers. Nutrition in Clinical Practice 2015, January 23, doi: 10.1177/0884533614567337 2015

Küllenberg de Gaudry D, Massing U. Stellenwert von langkettigen Omega-3-Fettsäuren bei Prostatakrebs [Importance of long chain omega-3 fatty acids in prostate cancer.] Der Urologe. 2014 Oct 10. Abstract

Silmät

Silmän verkkokalvo sisältää luonnostaan runsaasti omega-3-rasvahappoja, mutta niiden määrä vähenee iän myötä. Silloin silmiä uhkaa verkkokalvon rappeuma, ikääntymiseen liittyvä makuladegeneraatio. Kalaöljyn nauttiminen ruoan lisänä voi ehkäistä sitä. Eräiden tutkimusten mukaan erityisesti DHA-rasvahappo näyttäisi olevan silmille tärkeä. Elokuussa 2008 American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan EPAn ja DHA:n yhdistelmä voi vähentää verkkokalvon rappeuman riskiä jopa 70 prosenttia.

Kalaöljyn omega-3-rasvaghapot ehkäisevät ja hoitavat kuivia silmiä, vaikka annos on varsin vaatimaton (325 mg EPAa ja 175 mg DHA:ta päivässä). (Bhargava ym. 2013).

Kalaöljykapselit ehkäisevät kontaktilinssien
aiheuttamaa silmien kuivumista ja epämukavuutta sekä solumuutoksia silmissä, osoittaa lähes 500 kontaktilinssien käyttäjää käsittänyt silmälääkäreiden tekemä tutkimus (2015).

Ravintotekijät ehkäisevät verkkokalvon rappeumaa

Bhargava R, Kumar P, Kumar M, Mehra N, Mishra A. A randomized controlled trial of omega-3 fatty acids in dry eye syndrome. International Journal of Ophthalmology. 2013;6(6):811-6. Free Full Text


Kuulo

Yli 65 000 sairaanhoitajan seurantatutkimus osoittaa, että säännöllinen, runsas rasvaisen kalan syöminen ja kalaöljyn käyttö ruoan lisänä ehkäisevät ikääntyvien naisten kuulon heikkenemistä (Curhan ym. 2014).

Curhan SG, Eavey RD, Wang M, Rimm EB, Curhan GC. Fish and fatty acid consumption and the risk of hearing loss in women. American Journal of Clininical Nutrition. 2014 Nov;100(5):1371-7. doi: 10.3945/ajcn.114.091819.

Äiti ja lapsi

EU suosittelee odottaville naisille kalaöljyn omega-3-rasvahappoja, koska ne ovat välttämättömiä sikiön silmien ja keskushermoston normaalin kehityksen kannalta (The Journal of Pediatrics 2008;152, 356-364). Omega-3:n riittävä saanti sikiöaikana voi vähentää lapsen riskiä sairastua myöhemmin elämässään diabetekseen ja allergioihin (Gunaratne ym. 2015). Runsasta kalan syöntiä neuvotaan välttämään ympäristömyrkkyjen vuoksi. Tällöin hyvin puhdistetut kalaöljyvalmisteet tarjoavat hyvän vaihtoehdon.
Raskaus- ja imeytysajan ravintolisät

Gunaratne AW, Makrides M, Collins CT. Maternal prenatal and/or postnatal n-3 long chain polyunsaturated fatty acids (LCPUFA) supplementation for preventing allergies in early childhood. Cochrane Database Systematic Reviews. 2015 Jul 22;7:CD010085. [Epub ahead of print] Review.

Lasten lihominen ja rasvamaksa

Lasten lihominen yleistyy ja sen myötä metabolinen oireyhtymä ja alkoholista riippumaton rasvamaksa. Kalaöljy ehkäisee niitäkin, kirjoittavat italialaiset lastenlääkärit uudessa katsauksessaan.

Pacifico L, Giansanti S, Gallozzi A, Chiesa C. Long Chain Omega-3 Fatty Acids in Pediatric Metabolic Syndrome. Mini Review of Medical Chemistry. 2014 Oct 13. [Epub ahead of print]


Fyysinen suorituskyky

Kalaöljyn lisääminen ruokavalioon parantaa fyysistä kuntoa (suorituskykyä). Reykjavikin tutkimus (Age, Gene/Environment Susceptibility-Reykjavik Study) näytti, että kalaöljy kohentaa eritoten ikääntyvien naisten kuntoa (Reinders ym. 2015). Kalaöljy säilyttää ja jopa parantaa ikääntyvien ihmisten lihasmassaa ja fyyistä suorituskykyä (Smith ym. 2015). Eritoten EPA-rasvahappo estää lihasten surkastumista nivelrikon ja syöpätautien yhteydessä.

Kalaöljyn omega-3-rasvahapot (3,6 g/vrk, josta 2,4 g EPAa ja 1,2 g DHA:ta) ehkäisee kilpamelojien elimistössä tulehdussytokiineja, jolloin kovan harjoittelun haittavaikutukset vähenevät (Delfan ym. 2015).

Kalaöljy (2 g/vrk) parantaa terveiden, kuntoilevien ikääntyvien naisten immuunijärjestelmän toimintaa, osoittaa uusi brasilialainen tutkimus (Rodacki ym. 2015).

Rodacki C, Rodacki AL, Coelho I et al. Influence of fish oil supplementation and strength training on some functional aspects of immune cells in healthy elderly women. British Journal of Nutrition. 2015, Published online: 10 June. DOI: http://dx.doi.org/10.1017/S0007114515001555


Smith GI, Julliand S, Reeds DN, et al. Fish oil-derived n-3 PUFA therapy increases muscle mass and function in healthy older adults. American Journal of Clinical Nutrition. 2015 May 20. pii: ajcn105833. [Epub ahead of print]

Delfan M, Ebrahim K, Baesi F, et al. The immunomodulatory effects of fish-oil supplementation in elite paddlers: A pilot randomized double blind placebo-controlled trial. Prostaglandins Leukotrienes and Essential Fatty Acids. 2015 May 16. pii: S0952-3278(15)00105-2. doi: 10.1016/j.plefa.2015.04.011.


Munasarjojen monirakkuaoireyhtymä

E-EPA voi olla hyödyksi munasarjojen monirakkulaoireyhtymässä (PCOS), osoittaa iranilainen tutkimus (Shahnazi ym. 2015). Tästä asiasta ei ole vielä mitään mainintaa Duodecimin artikkelissa. Olen meilannut 24.5.2015 tutkimuksen tiedoksi Duodecimille.

Shahnazi V, Zaree M, Nouri M, et al. Influence of ω-3 fatty acid eicosapentaenoic acid on IGF-1 and COX-2 gene expression in granulosa cells of PCOS women. Iranian Journal of Reproductive Medicine. 2015 Feb;13(2):71-8. PubMed

Luusto

Kalaöljy parantaa luuston aineenvaihduntaa, mikä on erityisen tarpeen ikääntyvillä ihmisillä (Dong ym. 2015).

Dong H, Hutchins-Wiese H, Kleppinger A, et al.  Effects of Omega-3 Polyunsaturated Fatty Acid Supplementation on Bone Turnover in Older Women. International Journal for Vitamin and Nutrional Research. 2014 May 13;84(3-4):124-132. PubMed

Maitohappobakteerien ja E-EPAn yhteistyö

EPA-rasvahappo tehostaa hyvien maitohappobakteerien vaikutusta suolistossa; yhdessä ne vaimentavat tulehdusta paremmin kuin kumpikaan yksinään, osoittaa uusi tutkimus.

Omega-3 could help support "friendly bacteria" in the gut. Nutraingredients.com 25.8.2015
Bentley-Hewitt KL, De Guzman CE, Ansell J, et al. How fish oils could support our friendly bacteria. Lipid technology 2015 Aug; 27 (8), 179–182. DOI: 10.1002/lite.201500035

Suolistotulehdukset

Kalaöljyn EPA- ja DHA-rasvahapot ehkäisevät, vaimentavat ja sammuttavat haavaisessa paksusuolen tulehduksessa ja Crohnin taudissa myllertävää tulehdusta, kirjoittavat brasilialaiset tutkijat uudessa katsauksessaan (Cristina Schwanke ym. 2015). E-EPA on erityisen tehokas paksusuolen tulehduksen vaimentaja, osoittivat japanilaiset lastenlääkärit jo vuonna 2003 julkaistussa tutkimuksessaan.

Cristina Schwanke R, Marcon R, Freire Bento A, Calixto JB. EPA- and DHA-derived resolvins' actions in inflammatory bowel disease. European Journal of Pharmacology. 2015 Aug 28. pii: S0014-2999(15)30219-3. doi: 10.1016/j.ejphar.2015.08.050.

Suuhygienian parantaminen

Kalaöljyn käyttö ravintolisänä parantaa hammas- ja suuhygieniaa, osoittavat hammaslääkäreiden eri puolilla maailmaa tekemät tieteelliset tutkimukset. Kalaöljyn omega-3-rasvahapot toimivat antibiootteina, jotka tappavat suussa olevia patogeenisia bakteereita. Lisäksi omega-3:t ehkäisevät ikenien vetäytymistä ja hampaiden juurikalvon tulehdusta eli periodonttiittia (Chee ym. 2016). Lue lisää suomeksi alla olevasta linkistä.
Nauti kalaöljyä suuhygienian parantamiseen

Chee B, Park B, Fitzsimmons T, et al. Omega-3 fatty acids as an adjunct for periodontal therapy-a review. Clinical Oral Investigations. 2016 Feb 17. [Epub ahead of print]

Valitse D-vitamiinia sisältävä kalaöljy

Kalaöljyvalmisteissa on suuria laatueroja. Tehokkaimpia ovat tyhjiössä tislatut uuden polven etyyliesteröidyt valmisteet, jotka sisältävät 70–90 % omega-3:a. Tavallisissa valmisteissa niitä on 30–56 %. Kannattaa tutkia tarkoin valmisteen etiketin tiedot EPA- ja DHA-pitoisuuksista. Valitse mieluiten sellainen valmiste, joka sisältää myös D3-vitamiinia, sillä sitä me kaikki suomalaiset tarvitsemme ympäri vuoden.

Kaiken tämän tämän tutkimustiedon valossa minusta on käsittämätöntä, että Itä-Suomen yliopiston (Kuopio) ravitsemusyksikössä vastustetaan raivokkaasti kalaöljyn käyttöä ravintolisänä ja väitetään jopa että se muka olisi terveydelle vaarallista. Ravitsemustieteilijöiden ja -terapeuttien koulutuksessa on paljon asenteellista vikaa.

Hakusanoja: D-vitamiini, kalaöljy, EPA, DHA, E-EPA, E-DHA, omega-3, rasvahapot, dementia, masennus, kaksisuuntainen, raskaus, rappeuma.

Jain AP, Aggarwal KK, Zhang PY. Omega-3 fatty acids and cardiovascular disease.
European Review for Medical and Pharmacological Sciences. 2015 Feb;19(3):441-5. Abstract

Reinders I, Murphy RA, Song X, et al.Polyunsaturated fatty acids in relation to incident mobility disability and decline in gait speed; the Age, Gene/Environment Susceptibility-Reykjavik Study. European Journal of Clinical Nutrition. 2015 Jan 14. doi: 10.1038/ejcn.2014.277.

Grosso G, Galvano F, Marventano S,  et al. Omega-3 Fatty Acids and Depression: Scientific Evidence and Biological Mechanisms. Oxidative Medicine and Cellular Longevity 2014;2014:313570. Epub 2014 Mar 18. Review. Free Full Text
Calder PC, Yaqoob P. Understanding Omega-3 Polyunsaturated Fatty Acids. Postgraduate Medicine. 2009;121(6):148-157. PubMed
Military Medicine, 2014 Nov,179, 11S, 1-198 erikoisnumero (lähes 200 sivua) käsittelee laaja-alaisesti uusinta tutkimustietoa kalaöljystä.


REPOSTED:
http://www.tritolonen.fi/index.php?page=articles&id=190


WAYBACK:
https://web.archive.org/web/20160726152312/http://www.tritolonen.fi/artikkelit/190-kaikkivoipaiset-omega-3t

___
eof