sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Satu Punahilkasta ja Terroristeista - Ulkopoliittinen instituutti - Epstein Coalition strike killed 168 girls

  • Poliisin esitutkintamateriaali: Turun puukotukset
  • Päivi Nerg: "Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisteristä seuraamaan, sitä tilannetta.."

Terrorismin pelkoa on joskus verrattu murtomiesten ja aaveiden pelkoon:


Uhka on joko erittäin epätodennäköinen, tai täysin fiktiivinen, mutta tunne pelosta on kuitenkin aito. Vertaus osuu tänä päivänä arkaan paikkaan, kun katsoo pakolaisista käytyjä keskusteluja. Pakolaisille selän kääntämistä on perusteltu mm. sillä, että heidän joukossaan pelätään olevan myös terroristeja.




Tätä pelkoa myös ISIS on käyttänyt tehokkaasti hyväkseen.

Se on propagandassaan väittänyt salakuljettavansa pakolaisten seassa tuhansia terroristeja suoraan Eurooppaan. Sillä se pyrkii luomaan kuvan siitä, että se on läsnä joka puolella, aina valmiina katkaisemaan kenen tahansa pään.

Samaan sarjaan kuuluvat muut terroristeille tyypilliset tavat:
suuruudenhullut kuvat siitä, minkä osan maailmasta he valloittavat, jos koko maailmasta ei ole kyse; pukeutuminen kasvot peittäviin huppuihin, jotta samat naamat eivät toistuisi jokaisessa kuvassa; ja puhuminen omasta organisaatiosta prikaatina tai muuna vastaavana suurena sotilaallisena yksikkönä, vaikka kyseessä olisi vain kourallinen keskenään riiteleviä toimijoita.



Miksi tällainen propaganda yhä uppoaa ihmisiin, vaikka ilmiö on tuttu vuosien takaa? 

Al-Qaida ei valloittanut maailmaa, ETA ei saanut itsenäistä Baskimaata, eikä Saksan RAF kumonnut amerikkalaista imperialismia. Jos tilastoja katsoo, terrorismi on nyt Euroopassa harvinaisempaa kuin koskaan. Maailmallakin terrorismi rajoittuu käytännössä muutamaan sisällissodassa olevaan maahan.

Harva ihminen on itse koskaan tavannut yhtään terroristia tai joutunut terrori-iskun kohteeksi, mutta jokaisella tuntuu olevan vahva mielipide terrorismista. Joillain se on niin vahva, että sen nimissä on sallittua antaa ihmisten hukkua Välimereen.




Yksi ilmiön syistä on psykologinen.

Terroristit ovat nykypäivän arkkivihollisia, joihin on helppo ulkoistaa kaikki paha. He ovat riittävän todellisia (terroristeja on olemassa, sitä ei käy kiistäminen), mutta samaan aikaan riittävän etäisiä (eurooppalaisesta näkökulmasta etenkin Euroopan ulkopuoliset terroristit), jotta heihin voidaan yhdistää klassisia ”barbaareiden” ominaisuuksia, eli leima alhaisemmasta sivistyksestä, ymmärryksestä ja ihmisyydestä.
Toinen selitys todellisen ja kuvitellun uhkan sekoittumiselle on ns. narratiivinen virhe. Tämä tarkoittaa sitä, että ihmiset ovat taipuvaisempia antamaan enemmän painoarvoa koskettaville tarinoille, kuin tilastollisille faktoille. Media tarttuu terrorismiin helposti, koska pelko myy. Elokuvat ja muu fiktiivinen kulttuuri ammentaa terrorismista loputtomasti tarinoita, koska niiden asetelma on hyvin klassinen.

Esimerkiksi satu Punahilkasta heijastaa hyvin tänä päivänä esiintyvää tarinaa pakolaisten joukossa Eurooppaan soluttautuvista terroristeista.

Siinä päähenkilönä on pieni tyttölapsi (jopa kliseisen tyypillinen ”viaton uhri”), jonka kaikin mahdollisin tavoin paha ja iljettävä susi (ei siis ihminen, vaan jihadistinen terroristi) haluaa syödä (räjäyttää ilmaan, ampua, katkaista pään ja raiskata, järjestyksen ja tyylin saa vapaasti kuvitella itselleen sopivaksi). Sadussa susi naamioituu isoäidiksi (pakolaiseksi), jota Punahilkka tulee auttamaan (tässä mielessä Punahilkka heijastelee myös visiota sinisilmäisistä ”vihervasemmistolaisista suvakeista”) ja kysyttyään suurista silmistä ja hampaista (kännyköistä, Niken lenkkareista) joutuu lopulta suden syömäksi (visio Islamista, joka tuhoaa eurooppalaiset arvot ja kulttuurin massiivisen maahanmuuton ja terrorismin myötä).

Kun tarinaa pakolaisten joukkoon soluttautumista tarkastellaan pelkkien faktojen ja ISIS-organisaation strategisen toiminnan valossa, nousee esiin muutama keskeinen tekijä:
1) Länsimaat eivät ole ISIS-organisaation vihollinen numero yksi. ISIS on täysin sidottu Syyrian ja Irakin alueella käytäviin taisteluihin, joskin viimeaikoina on nähty myös iskujen laajeneminen Turkin puolelle. Vaikka järjestön johtaja on kehottanut kannattajiaan toimimaan myös lännessä, organisaationa se ei näytä suunnittelevan iskuja länttä kohtaan samaan tapaan kuin al-Qaida vuosituhannen vaihteessa. Lännessä tehtävät jihadistiset iskut ovat todennäköisesti yksittäisten kannattajien pienaseilla toteuttamia iskuja, eivätkä ISIS-organisaation suunnittelemia tai käskyttämiä. Nämä kannattajat ovat todennäköisimmin Euroopassa syntyneitä ja kasvaneita kansalaisia.
2) Pakolaiset käyttävät vaarallisia reittejä vain, koska muita keinoja ei ole. Kuten tiedetään, moni hukkuu matkalle, jos reitti kulkee meritietä Italiaan tai Kreikkaan. Euroopan puolella heitä odottavat rajaviranomaisten tarkastukset, rekisteröinti ja sijoittaminen varsin huonokuntoisiin vastaanottokeskuksiin odottamaan päätöstä turvapaikasta. Ihmissalakuljetukseen liittyy myös muita ennakoimattomia riskejä, kuten nähtiin elokuun lopussa, kun kymmeniä pakolaisia tukehtui konttiin Itävallassa. Miksi mikään terroristiorganisaatio haluaisi salakuljettaa aktivistejaan tällä tavoin Eurooppaan?
3) ISIS:in riveissä on taistellut arviolta muutama tuhat EU:n kansalaista. Suurella osalla heistä on tarvittavat matkustusasiakirjat palatakseen takaisin kotimaihinsa täysin laillisesti ja turvallisesti. ISIS on myös erittäin rikas terroristiorganisaatio. On syytä olettaa, että sillä on pääsy väärennettyihin dokumentteihin, jos se niin haluaa. Tämä on se kanava, jota järjestö käyttäisi, jos se haluaisi laajentaa operaationsa Eurooppaan. EU-kansalaisilla on myös jo olemassa oleva tietotaito ja verkostot täällä operointiin, toisin kuin hypoteettisilla pakolaisten sekaan ujutetuilla Euroopan ulkopuolisilla taistelijoilla.
4) Mikään turvallisuusviranomainen ei ole vahvistanut, että yhtäkään terroristia olisi pakolaisten joukosta saatu kiinni. ISIS:in väitettä ei siis tue vielä yksikään fakta.


Sc. "Useless Eaters" Hillotolpalla - WEF
 

Tarina pakolaisten joukkoon soluttautuneista terroristeista näyttää siis nykytiedon valossa olevan täyttä satua.

Siitä huolimatta tämän päivän Euroopassa maahanmuuttoa vastustavat poliittiset tahot ovat toisintaneet sellaisenaan ISIS:in propagandaa ja jopa vahvistaneet sitä maalailemalla sen päälle omia uhkakuviaan. Tämä vie keskustelun pois niistä asioista, joihin terrorismi todella liittyy, eli sisällissodista, totalitaarisista järjestelmistä, romahtaneista valtioista, vallan ja resurssien epäoikeudenmukaisesta jakautumisesta. 




Pelko on tehokas poliittinen voima, jota on helppo käyttää hyväksi, koska pelon ei tarvitse perustua tosiasioihin. Sen valjastaminen oman vallan pönkittämiseksi houkuttelee, koska vallan myötä alleviivataan omaa roolia terrorismiin liittyvässä tarinassa. 


Myös sadussa Punahilkasta tilanteen ratkaisee lopulta paikalle saapuva metsästäjä. 


____



Little Red Riding Hood story for children | Bedtime Stories |
Little Red Riding Hood Songs for Kids




____

Poliisin esitutkintamateriaali:
Turun puukotukset



___



Kirjoitus on osa pakolaistilannetta käsittelevää kolumnisarjaa.

 T. Sinkkonen






____



Kirjoitukset edustavat kirjoittajien henkilökohtaisia näkemyksiä.

T. Tammikko

Teemu Tammikko

Satu Punahilkasta hymyilyttää Teemua.
Teemu Tammikko (os. Sinkkonen) on Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija. Tammikon mielestä puheet turvapaikanhakijoiden mukana soluttautuvista terroristeista ovat pelkkää satua.[1] Häntä on myös julkisesti arvosteltu tämän arvion johdosta.[2] Myös Tammikko on saanut oppia, että pahimmillaan terroristi on ovela eläin.[3] Hän ei kuitenkaan usko ISIS:n kykyyn soluttaa terroristeja nykyistä enempää.[4] Pelkästään passienkin hankkiminen on vaivalloista.[5] Toista se on Ruotsissa, mutta ei koske Suomea.[6] Toisaalta: Ei tarvitse enää tulla Suomeen, jos on jo perillä.[7] Saattaa kuitenkin olla, että väkevin aines saapuu viimeisenä.[8] Jos ja kun jotain sattuu, se ei kuitenkaan tule terrorismin tutkijalle yllätyksenä.[9]

Näkemyksiä

  • Poliittisen väkivallan kasvu johtuu populismin ja maahanmuuttovastaisuuden noususta.[10]

Katso myös

Lähteet

  1. Siirry ylös↑ Sinkkonen, Teemu: Satu terroristeista Ulkopoliittisen instituutin kolumnit. 2015-09-09. Ulkopoliittinen instituutti. Viitattu 2015-10-09. Lainaus: "Esimerkiksi satu Punahilkasta heijastaa hyvin tänä päivänä esiintyvää tarinaa pakolaisten joukossa Eurooppaan soluttautuvista terroristeista. Siinä päähenkilönä on pieni tyttölapsi (jopa kliseisen tyypillinen ”viaton uhri”), jonka kaikin mahdollisin tavoin paha ja iljettävä susi (ei siis ihminen, vaan jihadistinen terroristi) haluaa syödä (räjäyttää ilmaan, ampua, katkaista pään ja raiskata, järjestyksen ja tyylin saa vapaasti kuvitella itselleen sopivaksi). Sadussa susi naamioituu isoäidiksi (pakolaiseksi), jota Punahilkka tulee auttamaan (tässä mielessä Punahilkka heijastelee myös visiota sinisilmäisistä ”vihervasemmistolaisista suvakeista”) ja kysyttyään suurista silmistä ja hampaista (kännyköistä, Niken lenkkareista) joutuu lopulta suden syömäksi (visio Islamista, joka tuhoaa eurooppalaiset arvot ja kulttuurin massiivisen maahanmuuton ja terrorismin myötä)."
  2. Siirry ylös↑ Välimaa, Mikko: Eturivin terrorismistutkija piti Isis-uhkaa ”täytenä satuna” – näin pieleen arvio meni 2015-11-16 Helsingin uutiset. Viitattu 2015-11-16. Lainaus: "Sinkkonen kuuluu Suomen eturivin terrorismitutkijoihin. Häntä on käyttänyt asiantuntijana muun muassa Yle. Ulkopoliittinen instituutti on eduskunnan alainen tutkimuslaitos, jonka tehtävänä on tuottaa korkeatasoista, ajankohtaista tietoa kansainvälisistä suhteista ja EU-asioista. UPI joutui arvostelun kohteeksi Ukrainan sodan aikaan kesällä 2014. Tuolloinen ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) syytti UPI:a siitä, että tutkimuslaitos tuottaa pikemminkin mielipiteellisiä näkemyksiä kuin oikea-aikaista informaatiota ja analyysia."
  3. Siirry ylös↑ Alenius, Jari: Isisin pirullinen juoni alkoi paljastua: terroristit tekeytyivät pakolaisiksi 2016-04-12 Ilta-Sanomat. Viitattu 2016-04-13. Lainaus: "Näyttää siltä, että Isis haluaa varta vasten näyttää, että se pystyy käyttämään näitä reittejä hyväkseen. Se hyötyy omassa propagandassaan siitä, jos pakolaisvirtoja aletaan käsitellä turvallisuusuhkana, analysoi Ulkopoliittisen instituutin terrorismitutkija Teemu Sinkkonen IS:lle."
  4. Siirry ylös↑ Alenius, Jari: Isisin pirullinen juoni alkoi paljastua: terroristit tekeytyivät pakolaisiksi 2016-04-12 Ilta-Sanomat. Viitattu 2016-04-13. Lainaus: "ISIS on propagandassaan uhonnut jopa tuhansien miesten soluttamisesta pakolaisten joukkoon, mutta sellaisesta ei ole Sinkkosen mukaan mitään merkkejä, eikä järjestöllä olisi sellaiseen resursseja."
  5. Siirry ylös↑ Boyle, Darren: Fake passports for ISIS terrorists are discovered in Greek refugee camp as jihadis use sea of migrants to smuggle fanatics into Western Europe Daily Mail, 2016-08-22. Viitattu 2016-08-22. Lainaus: "ISIS has been distributing fake passports in Greek refugee camps to allow its terrorists to travel within Europe on 'clean' identity documents. Europol has found several fake passports in camps as the terror group hopes to use the ongoing humanitarian crisis to smuggle jihadis into Europe to launch a new wave of attacks. The specialist anti-terrorist officers believe there is a ratline of terrorists from Iraq and Syria, to Greece and Austria."
  6. Siirry ylös↑ Tapiola, Paula: Kohuväite tutkijalta: Islamistit ovat voineet soluttautua Ruotsin ympäristöpuolueeseen 2016-04-23 Yle Uutiset. Viitattu 2016-04-23. Lainaus: "Islamistit ovat voineet soluttautua ympäristöpuolueeseen, arvioi Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulun pitkäaikainen tutkija Lars Nicander Ruotsin TV4:n uutisille. Nicander tutkii maanpuolustuskorkeakoulussa vaikuttamisoperaatioita ja terrorismia. Hänen mukaansa vaikuttaa siltä, että islamistista muslimiveljeskuntaa lähellä olevat henkilöt ovat saaneet vankan aseman ympäristöpuolueessa. He esiintyvät tietyissä yhteyksissä veljeskunnan asialla, toisissa yhteyksissä ympäristöpuolueen asialla. Sitä hän pitää tyypillisenä soluttautujille."
  7. Siirry ylös↑ Summanen, Kasperi: ISIS:n päämajan salainen viesti Pohjois-Euroopan päällikölle: "kaikki ryhmät pääsivät kohdemaihin" Verkkouutiset. 2016-05-03. Helsinki: Kansalliskustannus. Viitattu 2016-05-03. Lainaus: "Papereiden joukossa on muun muassa vuoden 2014 marraskuulle päivätty ISIS:n päämajan käsky, jossa annetaan ohjeita Syyriasta matkaan lähtevälle terroristisolulle. Asiakirjassa taistelijoita käsketään jakautumaan neljän hengen ryhmiin. Operaation nimi on ”Piirityksen murtaminen”. Taistelijat ovat papereiden perusteella matkalla ”vääräuskoisten maihin”. Kuukautta myöhemmin päivätyn asiakirjan viesti on vielä hyytävämpi. Siinä raportoidaan ”kaikkien ryhmien päässeen kohdemaihinsa”."
  8. Siirry ylös↑ Tikka, Juha-Pekka: IL: "Seuraava pakolaisaalto Suomeen pienempi, mutta vaarallisempi" Verkkouutiset. 2016-08-31. Viitattu 2016-08-31. Lainaus: "Raportin mukaan Suomessa asuvat irakilaiset pitävät osaa maahan saapuneista turvapaikanhakijoista turvallisuusuhkana. Monia turhautti viranomaisten hitaus tutkia asioita."
  9. Siirry ylös↑ Kujala, Piia: Eturivin terrorismitutkija Turun sarjapuukotuksesta: Kenelläkään ei ole varaa sanoa, että isku olisi tullut yllätyksenä Ilta-Sanomat, 2017-08-19. Lainaus: "On arvioitu, että tämäntyyppinen terrori-isku on Suomessa todennäköisin. Tekijänä on todennäköisesti radikaali-ideologiasta inspiroitunut toimija, jolla ei välttämättä ole kytköksiä Isikseen."
  10. Siirry ylös↑ Parkkinen, Sonja: Puolassa tapettiin pormestari, Saksassa hyökättiin oikeistopoliitikon kimppuun – vastakkainasettelu johtaa hyökkäyksiin kaikilta laidoilta Yle Uutiset, 2019-03-28. Lainaus: "Tammikko näkee poliittisen väkivallan taustalla niin Suomessa kuin muualla Euroopassa populismin ja maahanmuuttovastaisuuden nousun. Näiden edustajat ratsastavat peloilla ja uhkakuvilla sekä syyttävät poliittista eliittiä."

Aiheesta muualla



_


Muistatteko tämän YLEN uutisen? ”-Totta vai ei: onko turvapaikanhakijoiden joukossa Isis-terroristeja?” | Julkaistu 04.11.2015
 
https://mvlehti.net/2015/11/04/muistatteko-taman-ylen-uutisen-totta-vai-ei-onko-turvapaikanhakijoiden-joukossa-isis-terroristeja/

_

Kuka muistaa Ulkopoliittisen Instituutin ”asiantuntija” Teemu Sinkkosen viimesyksyisen blogitekstin, jossa hän leimasi riskin ISISin liikkumisesta pakolaisvirtaa hyväksikäyttäen saduksi Punahilkasta ja sudesta? | 
12.04.2016
https://mvlehti.net/2016/04/12/terrorismitutkija-teemu-sinkkonen-kehtaa-viela-antaa-lausuntoja/

___





https://www.fiia.fi/fi/blog/462/satu_terroristeista/

_

Wayback Machine:




https://web.archive.org/web/20150912013631/http://www.fiia.fi/fi/blog/462/satu_terroristeista/

_

Päivi "Utaremaisteri" Nerg:  "Me tiedetään jokaisen tausta". 

https://www.youtube.com/watch?v=OlMoHL_AbN8 


__


Why the Epstein Coalition bombs IRAN! - Running out of Guns, Time and Money




  • Rubio and Ratcliffe talked about the intelligence behind the strikes, the possible timing and the potential “offramp”— if the Iranians were to give up nuclear enrichment at upcoming talks.
  • And yet Rubio never mentioned that the administration was considering a regime-change operation.
  • Barbara Leaf, a retired career diplomat who was an assistant secretary of state in the Biden administration overseeing Middle East policy, said it was obvious that Mr. Trump was heading inevitably toward military action, noting he deployed a second carrier strike group to the region in the midst of the talks.
  • “That was evidence of war planning,” she said. “You don’t need that for more leverage in diplomacy. I was never in any doubt he would go for a military strike.”
  • Karoline Leavitt, said Mr. Trump made a “courageous decision” to take on a threat that no previous president had been willing to confront.

SOURCE:
https://graviolateam.blogspot.com/2026/03/why-epstein-coalition-bomb-iran-running.html


___

How Washington keeps breaking the Middle East 



Tehran’s Message: Protest, Power, and the Limits of US Coercion

  • “In the 20th century US interventions often aimed at changing governments and securing direct access to oil fields for Western companies.
  • In the 21st century, however, Washington has increasingly sought a different form of leverage, like it happened in Venezuela: positioning itself within global energy supply chains as an intermediary, shaping routes and markets while capturing profits and redirecting flows in line with its strategic interests,” - NikolaySukhov

  • "Babies thrown out of Incubators" -Kuwaiti ambassador's Daughter lies to Congress in 1990. (Video)


SOURCE:
https://graviolateam.blogspot.com/2026/03/how-washington-keeps-breaking-middle.html


___


Iranian Senior Official Mohsen Rezaee: "Do American soldiers want to die for Israel?" 



Iranian Senior Official Mohsen Rezaee:
  • "When they haven't gotten any results from their air force, which is their strong point; what do they expect from ground action?"
  • "We're waiting."

Obscene US-Israeli murder of Iranian schoolchildren cannot be whitewashed
- Western media is either silent or implicitly blaming Tehran for the strike that killed 168 girls | Eva Karene Bartlett, Mar 05, 2026

The two commanders who ordered the attack on the school that killed 180 children
| 29.03.2026

‘No Kings’ Protests: Millions Flood Streets Coast-To-Coast Chanting Against Trump’s Iran Carnage | Hindustan Times, 29.3.2026
 
US Democrat Congresswoman, Yassamin Ansari, Announces Plans to Impeach Pentagon Chief Over Iran Operation | 07.04.2026

Now it's official – Democrats in Congress have begun calling for the activation of the 25th Amendment to the U.S. Constitution to remove Trump from power | 07.04.2026, 23:07 GMT  🙏 




https://vkvideo.ru/video-228568471_456261356


Mikhail Bennett: Do you hear me Lord


(.mp4 / 720p)_47.9MB_4m55s


SOURCE:
https://graviolateam.blogspot.com/2026/03/iranian-senior-official-mohsen-rezaee.html

___

More:

https://graviolateam.blogspot.com/2026/03/obscene-us-israeli-murder-of-iranian.html

https://graviolateam.blogspot.com/2026/03/usisraeli-war-against-iran-february-28.html




___



Sc. "Islamic State"


Islamic State
الدَّولةُ الإِسْلَامِيَّة
ad-Dawla al-Islāmiyya
Other nameISIS, ISIL, IS, Daesh
FounderAbu Bakr al-Baghdadi X
Leaders
Abu Hafs al-Hashimi al-Qurashi (2023–present)
Former:
Dates active
Origins: 1999–2014
Islamic State: 2014–present
Groups
Groups
HeadquartersNorthwestern Idlib Governorate, Syria (March 2019–present)[12][13][14]
Former
Active regionsSee territory of the Islamic State
Ideology
StatusActive
Size
List of combatant numbers
Civilian population
WarsSee list of wars and battles involving the Islamic State
Map – refer to following caption
IS territory in grey, at the time of its greatest territorial extent (May 2015)[108]
Map legend
Preceded by
Islamic State in Iraq (2006–2013)

The Islamic State (IS),[a] also known as the Islamic State of Iraq and the Levant (ISIL),[b] the Islamic State of Iraq and Syria (ISIS), and by its Arabic acronym Da'esh,[c] is a transnational Salafi jihadist militant organisation and internationally unrecognised quasi-state.[112][113] IS occupied a significant amount of territory in Syria during the Syrian civil war and in Iraq when U.S. troops withdrew after the Iraq war. In 2014 the group proclaimed itself to be a worldwide caliphate and claimed religious and political authority over all Muslims worldwide, a claim not accepted by the vast majority of Muslims. It is designated as a terrorist organisation by the United Nations, making it subject to binding counterterrorism sanctions in every UN member state, including all Muslim countries.[d][116]

By the end of 2015, its self-declared caliphate ruled an area with a population of about 12 million,[117] where they enforced their extremist interpretation of Islamic law, managed an annual budget exceeding US$1 billion, and commanded more than 30,000 fighters.[118] After a grinding conflict with American, Iraqi, and Kurdish forces, IS lost control of its Middle Eastern territories by 2019, subsequently reverting to insurgency from remote hideouts while continuing its propaganda efforts. These efforts have garnered a significant following in northern and Sahelian Africa,[119][120] where IS still controls a significant territory.[121][122]

Originating in the Jaish al-Ta'ifa al-Mansurah founded by Abu Omar al-Baghdadi in 2004, the organisation (primarily under the Islamic State of Iraq name) affiliated itself with al-Qaeda in Iraq and fought alongside them during the 2003–2006 phase of the Iraqi insurgency. The group later changed its name to Islamic State of Iraq and Levant for about a year,[123][124] before declaring itself to be a worldwide caliphate,[125][126] called simply the Islamic State (الدَّولةُ الإِسْلَامِيَّة, ad-Dawlah al-Islāmiyya).[127]

During its rule in Syria and Iraq, the group became notorious for its brutality.[127] It committed genocides against Yazidis and Iraqi Turkmen; engaged in persecution of Christians, Shia Muslims, and Mandaeans; publicised videos of beheadings of soldiers, journalists, and aid workers; and destroyed cultural sites. The group has perpetrated terrorist massacres in territories outside of its control, such as the November 2015 Paris attacks, the 2024 Kerman bombings in Iran, and the 2024 Crocus City Hall attack in Russia. Lone wolf attacks inspired by the group have also taken place.

After 2015, the Iraqi Armed Forces and the Syrian Democratic Forces pushed back IS and degraded its financial and military infrastructure,[128] assisted by advisors, weapons, training, supplies, and airstrikes by the American-led coalition and Iranian proxy forces,[129][130][131] and later by Russian airstrikes, bombings, cruise missile attacks, and scorched-earth tactics across Syria, which focused mostly on razing Syrian opposition strongholds rather than IS bases.[132] By March 2019, IS lost the last of its territories in West Asia, although its affiliates maintain a significant territorial presence in Africa as of 2025.[121][122][133]

Name

The Islamic State, abbreviated IS,[134] is also known as the Islamic State of Iraq and the Levant (ISIL /ˈaɪsɪl/ EYE-sil), the Islamic State of Iraq and Syria (ISIS /ˈaɪsɪs/ EYE-siss),[135][136] and by its Arabic acronym Daesh[137][138] (داعش, Dāʿish, IPA: [ˈdaːʕɪʃ]),[139] and also as Dawlat al-Islām (دولة الإسلام).[140] In April 2013, having expanded into Syria, the group adopted the name ad-Dawla al-Islāmiyya fī l-ʿIrāq wa-sh-Shām (الدَّولةُ الإِسْلَامِيَّة فِي ٱلْعِرَاق وَٱلشَّام). As al-Shām is a region often compared with the Levant or the region of Syria, the group's name has been variously translated as "Islamic State of Iraq and al-Sham",[141] "Islamic State of Iraq and Syria" (both abbreviated as ISIS),[142] or "Islamic State of Iraq and the Levant" (abbreviated as ISIL).[136] In 2014, Dar al-Ifta al-Misriyyah dubbed ISIS as "QSIS" for "al-Qaeda Separatists in Iraq and Syria", arguing that the group does not represent the vast majority of Muslims.[143]

While the use of either one or the other acronym has been the subject of debate,[136] the distinction between the two and its relevance has been considered less important.[136] Of greater relevance is the name Daesh, which is an acronym of ISIL's Arabic name ad-Dawla al-Islamiyya fī l-ʿIrāq wa-sh-Shām, or Daesh. This name is widely used among the Muslim world,[144] as well as ISIL's Arabic-speaking detractors,[141] for example when referring to the group whilst speaking amongst themselves, although—and to a certain extent because⁠—it is considered derogatory, as it resembles the Arabic words Daes ("one who crushes, or tramples down, something underfoot") and Dāhis (loosely translated as "one who sows discord").[139][145] Within areas under its control, ISIL considers use of the name Daesh punishable by flogging.[146]

In late June 2014, the group renamed itself ad-Dawla al-Islāmiyya (lit. 'Islamic State' or IS), declaring itself a worldwide caliphate.[126] The name "Islamic State" and the group's claim to be a caliphate have been widely rejected, with the UN, various governments, and mainstream Muslim groups refusing to use the new name.[147] The group's declaration of a new caliphate in June 2014 and its adoption of the name "Islamic State" have been criticised and ridiculed by Muslim scholars and rival Islamists both inside and outside the territory it controls.[148]

In a speech in September 2014, United States president Barack Obama said that ISIL was neither Islamic (on the basis that no religion condones the killing of innocents) nor a state (in that no government recognises the group as a state),[149] while many object to using the name Islamic State owing to the far-reaching religious and political claims to authority which that name implies. The United Nations Security Council,[150] the United States,[149] Canada,[151] Turkey,[152] Australia,[153] the United Kingdom,[154] and other countries generally call the group ISIL, while much of the Arab world uses the Arabic acronym Dāʻish or Daesh. France's Foreign Minister Laurent Fabius said: "This is a terrorist group and not a state. I do not recommend using the term Islamic State because it blurs the lines between Islam, Muslims, and Islamists. The Arabs call it 'Daesh' and I will be calling them the 'Daesh cutthroats'."[155] Retired general John Allen, the U.S. envoy appointed to co-ordinate the coalition; U.S. Army Lieutenant General James Terry, head of operations against the group; and Secretary of State John Kerry had all shifted towards use of the term Daesh by December 2014,[156] which nonetheless remained a pejorative in 2021.[157]

Purpose and strategy

Ideology

The ideology of the Islamic State has been described as being a hybrid of Salafism,[32] Salafi jihadism,[31] Islamic fundamentalism,[38] Wahhabism,[31] and Qutbism,[27] as well as other doctrines.[158][159]

According to Robert Manne, there is a "general consensus" that the ideology of the Islamic State is "primarily based upon the writings of the radical Egyptian theoretician Sayyid Qutb".[160][161] The Muslim Brotherhood began the trend of political Islamism in the 20th century, seeking gradual establishment of a new Caliphate, a comprehensive Islamic society ruled by sharia law. Qutb's doctrines of jahiliyya (pre-Islamic ignorance), hakimiyya (divine sovereignty), and takfir of entire societies formed a radicalised vision of the Muslim Brotherhood's political Islam project. Qutbism became the precursor to all jihadist thought, from Abdullah Azzam to Zawahiri and to Daesh.[162] Alongside Sayyid Qutb, the most invoked ideological figures of IS include Ibn Taymiyya, Abdullah Azzam, and Abu Bakr Naji.[163]


CONTINUES:  https://en.wikipedia.org/wiki/Islamic_State




__
eof

-