Lääketeollisuuden saamat tuomiot

Vaccine Court Is a Big Pharma Fraud

https://youtu.be/fHe_wG_qMeU

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Lääketeollisuuden saamat tuomiot

Karkeimmista ja vakavimmista laittomuuksista tuomitut lääketehtaat

Elokuussa 2010 Indianan pääsyyttäjä Greg Zoeller vetosi paljastuskirjoitusten tekijöihin (whistleblower), että nämä astuisivat esiin ja auttaisivat valtiota ja liittovaltion hallitusta paljastamaan terveydenhuollot ja lääketeollisuudet, jotka hankkivat petoksella valtiolta miljardeja dollareita.
Ilmoittaessaan, että Indianan Medicaid-ohjelma saisi takaisin 9,52 miljoonaa dollaria ennätyksellisestä 2,3 miljardin oikeudenkäynnistä Pfizeriä vastaan Zoeller sanoi, että terveydenhuoltoon ja Medicaidiin kohdistuvan petoksen arvioidaan vuosittain olevan monen miljardin dollarin arvoinen.
Hän ei ole väärässä: Tutkivien journalistien toimiston mukaan valtava korruptio, johon lääkeyhtiöt syyllistyvät, on täynnä petosta, hengenvaarallisten sivuvaikutusten salailua ja valtavia lääkäreille maksettavia tukia.

Mutta tämä on vain jäävuoren huippu. Oikea totuus on, että se on paljon, paljon pahempaa.
Tohtori Mercolan kommentit:
Petosta. Bonuksia. Hinnoista sopimista, lahjuksia ja laitonta myyntitoimintaa, mukana törkeä rikos, jolla autettiin Arabiliigaa hankkimaan asiakirjoja Israelin liiketoimista. 
Kun tähän lisätään kaikki peukaloidut, jäljestä päin päivitetyt asiakirjat, liittovaltion ja siviilioikeudenkäynnit ja miljardien dollarien hallituksen sanktiot, sakot ja rangaistukset – kuolemia mainitsemattakaan - mieleen tulee globaalin toimintajännärin käsikirjoitus.

Mutta ei, kyseessä on Big Pharma (lääketeollisuus) petollisimmillaan sen kavaltaessa maailmalta miljardeja dollareita ja vaarantaessa tavallisten ihmisten kuten sinun ja minun hengen.
Kun ryhdyin tutkimaan osaa rikollisista toimista, joista 12 suurinta lääkeyhtiötä oli tuomittu viime aikoina, minulla oli yleiskuva herhiläispesästä, mihin joutuisin.Mutta karkean väärinkäytöksen, petoksen ja huiputuksen määrä oli niin katala, niin laaja ja valtava, joten päätin supistaa alkuperäiset 12 valintaani vain viiteen tätä artikkelia varten.
Yhden tietyn yhtiön rikoksen ainutlaatuisuuden takia - syyllisyyden myöntäminen juonittelusta Arabiliigan kanssa - lisäsi määrän kuuteen.
Olen varma, että joka ainut lääkeyhtiö, joka on joutunut maksamaan sakkoja rikollisista toimistaan, väittäisi, että heille on tuskin annettu “vapautua vankilasta vapaana” passia. Mutta kun katsotaan, mitä he saivat verrattuna siihen, mitä heidän piti maksaa takaisin, luulen teidän olevan samaa mieltä siitä, että heidän rangaistuksensa oli vähän enemmän kuin näpäytys kynsille.

Tarkasteluni kohteena olevat kuusi yhtiötä ovat laskevassa järjestyksessä:

• JOHNSON & JOHNSON
• PFIZER
• ROCHE
• GLAXOSMITHKLINE
• NOVARTIS
• BAXTER INTERNATIONAL

Mahdollinen onnettomuus olisi voinut merkitä maailmanlaajuista tuhoa, ellei Tsekin tasavalta olisi testannut rokotetta ennen jakelua ja todennut, että se oli tuhoisa sekoitus.
Onko sitten hämmästyttävää, että Baxter on se yhtiö, joka vuonna 1993 tunnusti syyllisyytensä törkeään rikokseen loukattuaan Yhdysvaltojen lakia, joka kielsi yhteistyön Arabien boikotin kanssa Israelia vastaa?
Tuohon aikaan Veteraanien hallinto oli niin vihainen, että he sanoivat sen olevan yksi syy, miksi he halusivat lakkauttaa kaikki Baxterin veteraaneja koskevat sopimukset kolmeksi vuodeksi. Lakkauttamisen laukaisi Veteraanihallinnon väite, että Baxter oli “tietoisesti harhauttanut ja antanut väärää tietoa h:n hankintahenkilöille pyrkien saaman nämä ostamaan Baxterin tuotteita.”
Lopulta Baxter suostui maksamaan yli 6,5 miljoonaa siviili- ja rikossakkoja arabien “erehdyksen” hoitamiseksi.
Erehdyksiä, erehdyksiä, erehdyksiä
Huomaatte, että “Baxterille tapahtuu usein erehdyksiä”.
Vuosien kuluessa Baxterille on kerääntynyt rikosrekisteri, joka saa Bonnien ja Clyden näyttämään enkeleiltä. Se on joutunut poistamaan markkinoilta kuolemia ja vammautumisia aiheuttaneita tuotteita, mikä on johtanut ainakin 11 petossyytteeseen mukana laiton myyntitoiminta. Monet näistä johtuivat AIDS’in pilaaman veren myynnistä verenvuodosta kärsiville.
Vaikka minulla ei ole tilaa mainita kaikkia Baxterin tuotteita, joiden väitetään aiheuttaneen kuolemia ja/tai vammautumisia, uudempi tuote on sen verenohennuslääke Heparin, haasteenaihe, jonka näyttelijä Dennis Quaid ja hänen vaimonsa esittivät. He sanovat heidän kaksosensa vammautuneen siitä.
Muut Baxterin tuotteet, jotka vuosia aiheuttivat kuolemia, olivat sen pilaantuneet dialyysisuodattimet, mikä johti yhtiön maksamaan korvauksia pilaantuneiden suodattamien aiheuttamista potilaskuolemista.
Ei ihme, miksi vuonna 1999 AllBusiness.com nimitti Baxterin sadan suurimman yhtiörikollisen joukkoon 1990-luvulla!”

Baxter ansaitsi 87. sijansa AllBusiness’in nimeämän suurimman rikollisyhtiön listalla, koska se oli tunnustanut syyllisyytensä Arab League -jutussa. 
Mutta tämä sijoitus kalpenee Hoffman La Rochen rinnalla, joka kruunattiin rikollisyhtiöksi numero 1 viidensadan miljoonan rikossakon takia siitä, että se johti maailmanlaajuista salaliittoa tarkoituksena sopia tiettyjen USA:ssa ja muualla myytävien vitamiinien hinnoista.
Salajuoni kesti yhdeksän vuotta, sanoivat liittovaltion viranomaiset, mutta se oli sen laatuinen “erehdys”, jota lääkeyhtiöt toistivat usein tuolla vuosikymmenellä.
Lahjontaa, petosta, laittomia toimia – ne vain toistuvat
Yhteensä 19 lääkeyhtiötä pääsi AllBusiness.comin 100:n suurimman rikollisyrityksen listalle 1990-luvulla.
Heidän sakkonsa olivat yhteensä 850 miljoonaa dollaria ja summa kattoi vain maksut.
- Siinä ei ollut varsinaisia menetyksiä rikoksista kuten Medicareen, Medicaidiin ja jopa FDA:han kohdistuvista kavalluksista sekä kansainvälisestä hinnoittelusta, vääristä väitteistä, lääkkeitä koskevien vakavien ongelmien salaamisesta ja yhdestä oikeuden estämisestä ja kahdeksasta tapauksesta, jossa työntekijöitä taivuteltiin tuhoamaan asiakirjoja liittovaltion tutkimuksessa!
Surullista ja järkyttävää on se, että tämä oli vain jäävuoren huippu, AllBusiness.com sanoi raportissaan.
“Jokaista terveydenhuollon petoksesta tuomittua yhtiötä kohden on lukemattomia muita, jotka jäätyään kiinniterveydenhuollon ja Medicaidin nylkemisestä tai saavat vain lieviä kynsille näpäytyssakkoja ja siviilirangaistuksia.”
Minun on myönnettävä, että tämä sanan mukaisesti oksettaa minua. Jos tämä on totta - enkä epäile sitä tippaakaan - voitteko kuvitella, mikä saldo saattaisi olla viimeiseltä vuosikymmeneltä, joka on nähnyt ennätyssakkoja kuten se, jonka Pfizer sai viime vuonna.

Liian suuri epäonnistumaan?

Muistanette, että kirjoitin tästä. Historian suurimmassa terveydenhuoltopetoksen ratkaisussa Pfizer määrättiin maksamaan 2,3 miljardia lunastaakseen rikos- ja siviiliväitteet, että yhtiö mainosti laittomasti neljän lääkkeensä käyttöä mukana Bextra-särkylääke. Muut lääkkeet olivat psykoosilääke Geodon, antibiootti Zyvox ja epilepsialääke Lyrica.
Vain muutamia vuosia aiemmin Pfizer oli maksanut 430 miljoonaa dollaria kouristuslääke Neurontinin laittomien käyttötapojen mainostamisesta.
Nämä ovat kuitenkin vain muutamia esimerkkejä Pfizerin tekemistä “erehdyksistä” vuosin kuluessa. Niistä selviää, miksi AllBusiness.com nimitti tämän yhtiön 17. sijalle suurimpien rikollisyhtiöiden joukossa 1990-luvulla.
Käytännöllisesti katsoen tällaiseen petokseen syyllistyneitä yhtiöitä kielletään toimimasta terveydenhuollon ja Medicaidin kanssa.

Mutta kuten olen jo kertonut, luuletteko, että näin tapahtui Pfizerille?
   - Ei.
Kynsille näpäytyksen sijasta, joka muistutti liian-suuri-epäonnistumaan takuita, liittovaltion syyttäjät sallivat Pfizerin välttää massiivinen petostuomio antamalla heidän muodostaa huijariyhtiön pehmentämään pudotusta.

Lopulta Pfizerin “mielikuvitusystävä” Pharmacia & Upjohn otti harteilleen tuomion, vaikka se ei ollut milloinkaan myynyt lääkkeitä. Kuten CNN totesi, “tytäryhtiö ei ole enempää kuin pöytälaatikkoyhtiö, jonka ainut tehtävä on myöntää syyllisyys.”

Ja Pfizer pääsi pälkähästä lukuun ottamatta pientä 2,3 miljardin dollarin sakkoa, joka vastasi vain kolmen kuukauden voittoja.

Ja sitten on Merck
Merck on eräs Big Pharman haara, jolla on pitkä lista kuolemantapauksia kontollaan. 
Viisi vuotta aiemmin Merck oli vetänyt markkinoilta 30 miljardin Vioxx-särkylääkkeen, josta varoitin lukijoitani, että se saattaa olla todellinen tappaja joillekin ihmisille.
Kun ihmisiä alkoi kuolla sydänkohtauksiin, aivohalvauksiin ja verenhyytymiin, minusta ei ollut mukavaa olla oikeassa.
Kun se oli ohi ja lääke oli vedetty pois markkinoilta, minua suututti, että Merck näytti keräävän kappaleet kivuttomasti – sanaleikki tahallinen – toimittamalla uuden lääkkeen pikavauhtia markkinoille.
Tuo lääke on Gardasil, rokote, joka tähän mennessä on yhdistetty tuhansiin haittavaikutuksiin ja ainakin 49 selittämättömään kuolemaan.
Se on tilanne, jonka FDA ja CDC ovat kieltäneet toistuvasti pitäen päänsä haudattuna hiekkaan, vaikka ilmoitukset haitoista lisääntyvät.
Merckillä on ollut muita vaikeuksia vuosien kuluessa; yli 5,5 miljardia dollaria tuomioina ja sakkoina.
Mutta kuten Pfizer kohdalla, joku ilmeisesti ajattelee, että tämäkin yhtiö on myös “liian suuri epäonnistumaan”.

Johnson & Johnson: jälleen yksi lääkejengin jäsen
Kuten aiemmin mainitsin, tämä yhtiö pääsi 1990-luvun rikollisten yritysten listalle, kun se harkitusti tuhosi rikostutkimustapaukseen liittyviä asiakirjoja koskien yhtä sen tuotetta.
Teitä ei todennäköisesti tarvitse muistuttaa kaikista takaisinvedoista, joita Johnson & Johnsonilla on ollut vuosien kuluessa, erityisesti Motrin, Tylenol ja Fentanyl (kipulaastareita). Se, että Johnson & Johnson on maksanut yli miljardi dollaria sakoista ja tuomioista viime vuosina, ei todennäköisesti myöskään tule yllätyksenä.
Mutta tiesittekö, että aivan äskettäin yhtiö myönsi syyllistyneensä epilepsialääkkeensä laittomaan markkinointiin?
Kyseessä on Topamaxin markkinointi psykiatrisiin tarkoituksiin ja maksoi siviilikanteesta 75 miljoonaa dollaria.
Ette todennäköisesti havainneet, että tammikuussa USA:n oikeusministeriö syytti Johnson & Johnsonia miljoonien dollarien Omnicare-yhtiön voitelusta, jotta tämä ostaisi ja suosittelisi Johnson & Johnsonin lääkkeitä.
Tämä viimeisin juoni on Liittovaltion haasteen aihe.
Siinä 18 valtiota ei ainoastaan haasta Omnicare-yhtiötä vaan myös 14 suurta lääkeyhtiötä väittäen, että nämä järjestivät tämän juonen yhdessä.
Kanteet on esitetty liittovaltion Väärien väitteiden lain perusteella, kyllä, Merck, Pfizer, Roche, Johnson & Johnson ja GlaxoSmithKline ovat kaikki mukana Omnicaren kanssa.
- Pitäkää silmällä tätä kannetta koskevia uutisia tulevina kuukausina, mutta tällä välin ajatelkaa tätä: tämän hässäkän vanavedessä
Omnicaren toimitusjohtaja Joel Gemunder on irtisanoutunut muttei ilman korvausta.
Hänen erorahansa on ennätykselliset 130 miljoonaa dollaria!
Mutta taaskin tämä on vain jäävuoren huippu.

GlaxoSmithKline: 1500 väitettyä kuolemantapausta
Yli 5 miljardia sakkoja ja tuomioita saaneena GlaxoSmithKline kahlaa samoissa mutaisissa vesissä kuin Merck, erityisesti koska sen HPV-rokotteen vastineella Cervarixilla on oma osuutensa haittavaikutuksista, ja kuolemantapausväitteitä ilmoitetaan ympäri maailmaa.GSK:n viimeisimmät “erehdykset” johtuvat sen diabeteslääkkeestä Avandiasta, jota FDA päätti syyskuussa “viilata” hieman, muttei vetää pois jättäen Avandian “erehdykseksi”, joka jatkuu edelleen.
Tähän mennessä tiedämme, että GSK käytti 11 vuotta yrittäessään salata tutkimusaineiston, jonka mukaan Avandia oli vaarallinen lääke sydämelle.
Tutkimuksessani tätä artikkelia varten löysin myös, että FDA:n analyysiasiakirjojen mukaan Avandia oli hengenvaarallisten haittavaikutusten listan kärjessä vuonna 2009. Huiman kuolemantapausmäärän, joka ilmoitettiin FDA:lle pelkästään vuonna 2009, perusteella on vaikea uskoa, että tästä lääkkeestä vielä edes keskustellaan! (EU on vetänyt Avandian myynnistä.)
Mutta muiden tutkimieni lääketehtaiden tapaan GSK on maksanut satoja miljoonia dollareita petosjutuissa ja hintakiistoissa sekä tuomioissa, jotka liittovaltio voitti Medicare- ja Medicaid-petosjutuissa.

Roche on numero 1 AllBusiness.comin rikollisten yhtiöiden kirjassa
Rochen rikokset ovat jatkuneet vuosia sen yhtiöissä ja tytäryhtiöissä ympäri maailmaa.
- Viimeksi maaliskuussa Roche keskeytti nivelreumaa ja punahukkalääkettä koskevan kliinisen tutkimuksen vakavien infektioiden jälkeen, joista jotkut olivat hengenvaarallisia.
Viranomaiset kertoivat, että tutkimus lopetettiin, koska “opportunistiset” infektiot, joita tavattiin tutkimuksessa, eivät ole normaaleja terveillä yksilöillä. On surullista, että tuo tieto tuli liian myöhään 15 japanilaiselle potilaalle, jotka kuolivat otettuaan yhtä Rochen hyväksymään lääkettä Actemraa.
Mutta nämä Rochen tuotteisiin liittyvät kuolemat eivät lopu tähän: toinen Rochen lääke, Posicor vedettiin pois vuonna 1998 ainakin 140 kuolemantapauksen jälkeen Posicorin ja muiden lääkkeiden yhteisvaikutuksesta johtuen.
Ei ihme, että Roche on joutunut maksamaan lähes 2 miljardia dollaria tuomioina ja sakkoina vuosien kuluessa tuhansien ihmisten haastettua heidät.
Mutta ennen kuin jatkan, saanen muistuttaa, että Roche valmistaa myös CDC:n ja FDA:n suosikkia Tamifluta.
Ja siltä varalta, että olette unohtaneet kerron, että Tamifluta syytettiin 18 japanilaisen lapsen kuolemasta vuonna 2007. Japanin terveysministeriö varoitti antamasta tätä lääkettä 10-19-vuotiaille.
Tällaisten kokemusten jälkeen luulisi, että Roche ja muut Big Pharman edustajat häpeäisivät hieman mitä he ovat tehneet näinä vuosina. Mutta koska rikoksia tulee lisää ja koska valtioiden kuten Indianan täytyy pyytää paljastuskirjoittajia tulemaan esiin, on selvää, että lääketeollisuuden häpeäntunne on olematon.
Joten näyttää sopivalta lopettaa tällä New York Times -lehden otsikolla vuonna 1999, jolloin Roche-yhtiöllä oli hintasopimusskandaali, joka toi sille 1. sijan Allbusiness.com  rikollisten yritysten listalla:
“Rochen virkailijat sanovat skandaalin olevan yllätys.” Kyllä, he väittivät olevansa syyttömiä.
Petosten paljastuspyrkimykset jatkuvat valtioiden ja liittovaltion toimesta.
Onneksi liittovaltioiden pääsyyttäjät kuten Zoeller ovat onnistuneet keräämään tukea lääketeollisuuden rikollisten toimien paljastamiseksi.

Yhä useammat järjestöt kuten Bureau of Investigative Journalism, the False Claims Act Legal Center ja Politicol News käynnistävät tutkimuksia ja julkistavat laittomia ja rikollisia toimia, joista nämä yhtiöt ovat selvinneet vuosikausia.Liittovaltion vääriä väittämiä koskevan lain ansiosta osavaltioiden ja liittovaltioiden tutkijoilla on ase, jota he voivat käyttää metsästäessään ja antaessaan haasteita näistä karmeista rikoksista. Jos käytte vääriä väittämiä koskevan oikeuskeskuksen sivulla, saatte välähdyksen siitä, kuinka tällainen on jatkunut.
Mutta taaskin tämä on vain välähdys, ainoastaan jäävuoren huippu. Se osoittaa, että lääketeollisuuteen ei voi luottaa ja siitä on todistuksena heidän rikollinen historiansa.
Järkyttävintä on kuitenkin se, että vaikka he jäävät kiinni kuolemantapauksista, petoksista, hintojen sopimisista ja huijauksista, heidän saamansa rangaistus näyttää vain näpäytykseltä sormille.
Ilmeisesti he ovat liian suuria naulittavaksi, liian suuria epäonnistumaan. Joten Baxterin tapaan lopettamisen sijasta he maksavat pikkukorvauksia verrattuna siihen, mitä he tienasivat ja jatkavat rokotteiden ja muiden lääkkeiden sopimuksia hallituksen kanssa.
On rohkaisevaa, että terveys- ja inhimillisten palvelujen sihteeri Kahleen Sebelius perusti toimintaryhmän terveydenhuollon petosten ehkäisemiseksi. Oikeusministeriön, Yhdysvaltain syyttäjätoimistojen ja liittovaltion toimijoiden kanssa ryhmän toimita kohdistuu terveydenhuoltoon ja lääkepetoksiin.
Mutta kuten Indianan oikeusministeri Greg Zoeller sanoi, että tämä ei riitä.
Paljastuskirjoittajat, tulkaa siis esiin ja auttakaa tässä ristiretkessä. On aika saattaa 

lääketeollisuuden rikolliset vastuuseen.

Kaavio 6 lääkeyhtiön “erehdyksistä”
Alla oleva kaavio esittää rikollisen toiminnan, oikeuskäsittelyt ja sakot tai tuomiot, jotka pystyin selvittämään. Muistakaa, että nämä ovat varovaisia lukuja – monia asiakirjoja ei saa käyttöön ilman tiedon vapauslakiin perustuvaa pyyntöä.
Monia on myöskin vaikea löytää netistä, jollei tiedä tarkkaan mitä etsii ja miltä vuodelta.

 Kokoonsa nähden Baxter on todellisuudessa listassa 17. sijalla, mutta mielestäni tämän yhtiön rikokset olivat niin räikeitä, etten voinut sivuuttaa heitä. Muistanette, että viime vuonna niin sanotun flunssapandemian ollessa huipussaan Baxter “vahingossa” sekoitti tappavan, elävän biologisen aseen/viruksen H5N1:n kausiflunssan kanssa ja lähetti sen sitten Euroopan laboratorioihin.

Brittiläinen lääkeyhtiö GlaxoSmithKline on myöntänyt syyllisyytensä ja maksaa 3 miljardia dollaria laittomasta lääkemarkkinoinnista ja siitä, että se oli salannut tietoja diabeteslääke Avandian terveysvaaroista.

Yksi suurimmista terveyteen liittyvistä uutisjutuista tällä hetkellä on toistaiseksi suurimman Amerikan hallituksen esittämän oikeusjutun viimeistely lääkeyhtiötä vastaan.

Heinäkuun 2. päivänä brittiläinen lääkevalmistaja GlaxoSmithKline myönsi syyllistyneensä kolmeen rikolliseen väärinkäytökseen, jotka liittyvät reseptilääkkeisiin Paxil, Wellbutrin ja Avandia ja suostui maksamaan yhteensä 3 miljardia dollaria sakkoja – 1 miljardi rikossyytteistä ja 2 miljardia kattamaan siviilivastuita.
- Summa on suurin petosmaksu Yhdysvaltain historiassa ja kaikkien aikojen suurin lääkeyhtiön maksama sakko.

Vuonna 2009 Pfizer maksoi 2,3 miljardia dollaria samanlaisista syytteistä, ja niinkin hiljattain kuin toukokuussa Abbot-laboratoriot maksoi 1,6 miljardia dollaria kouristuslääke Depakoten väärästä markkinoinnista. Yhtiö oli laittomasti mainostanut lääkettä terveydenhuollon toimijoille käytettäväksi dementiaan sen käyttötarkoituksen vastaisesti.

Ja heinäkuun 6. päivän raportin mukaan Huffington Post -lehdessä liittovaltion tutkimus Johnson & Johnsonin psykoosilääke Risperdalin väärästä markkinoinnista oli alkanut ja voi johtaa 1,6 - 2 miljardin dollarin sakkoon.

FiercePharman tuoreen yhteenvedon mukaan 11 suurinta markkinointisovittelua, jonka lääketeollisuus on tehnyt 10 viime vuoden aikana, lääketeollisuus on suostunut maksamaan yli 11 miljardia dollaria sakkoja laittomista markkinointivehkeilyistään viime vuosikymmenellä! Mutta pahin saattaa vielä olla edessä: Viime vuonna yli 900 haastetta tehtiin paljastajien toiminnan tuloksena ja historiallisesti noin 10 % paljastajien väitteistä koskee lääkevalmistajia.

Vaikka useimpien mielestä nämä sakot tuntuvat valtavilta rahasummilta, syvin ongelma on nyt tullut räikeästi ja kiusallisesti ilmi ja se on, että sakot eivät tehoa. Kohdistuessaan kasvottomiin yrityksiin ne eivät yksinkertaisesti suitsi rikollista toimintaa. Niistä on tullut hieman enemmän kuin odotettu kiusankappale, joka lasketaan kuuluvan kaupankäynnin hintaan.

Koko ajan tavalliset ihmiset maksavat hengillään näiden korporaatioiden rikollisesta käytöksestä.

On muistettava, että vaikka “väärä markkinointi” ei ehkä tunnu isolta asialta, ei ole kyse lelusta, jolla emme voi leikkiä mainostetulla tavalla. Puhumme erittäin vahvoista kemikaaleista, jotka muuttavat aivojen ja elimistön kemiaa. Kun otetaan huomioon, kuinka hutiloitu ja täynnä eturistiriitoja hyväksymisprosessi on alkujaan, kun huonosti testattuja lääkkeitä hyväksytään yhä useammin ja joita myöhemmin pitää vetää takaisin, pitäisi olla pelottavan selvää, kuinka vaarallista lääkkeiden markkinoiminen ei-hyväksyttyyn käyttöön voi olla.
GlaxoSmithKline syyllistynyt laittomaan markkinointiin ja vaaratekijöiden salaamiseen
Kun GSK otti lapset kohteekseen, Paxil pääsi 10 eniten myydyn lääkkeen joukkoon. Yksistään vuosina 2001 ja 2002 sen vuotuinen myynti oli yli 1,8 miljardia. Tämä on erityisen surullista, kun oikeusministeriön valituksen mukaan useat Paxilia koskevat kliiniset tutkimukset lapsilla ja nuorilla 90-luvun puolivälistä 90-loppuun eivät olleet osoittautuneet tehokkaiksi tässä ikäryhmässä! Ei yksikään!

Yhdysvaltain oikeusministeriön mukaan GlaxoSmithKline markkinoi laittomasti Paxil-masennuslääkettä lapsille ja nuorille.
FDA on hyväksynyt lääkkeen vain aikuisten masennuksen hoitoon.- Valituksessa eritellään, kuinka GSK peukaloi yhden tutkimuksen tuloksia, jotta he pääsivät väärään johtopäätökseen, että Paxil tehosi masennukseen nuorilla.
GSK:n työntekijä suositteli myös erään tutkimuksen sivuvaikutuksia koskevan osan muuttamista siten, että poistettiin maininta vakavista sivuvaikutuksista kuten masennuksen paheneminen ja vihamielisyys, joiden katsottiin liittyvän hoitoon (koskee 11 lasta) ja korvattiin se maininnalla päänsärystä (yksi potilas).
- Tämä oli ainut sivuvaikutus, jonka katsottiin johtuvan hoidosta.
Valituksessa nimitetään Journal of American Academy of Child and Adolescent Psychiatry -lehdessä julkaistua tutkimusta “vääränä ja harhaanjohtavana”. GSK käytti myöhemmin tätä petoksellista ja harhaanjohtavaa tutkimusta mainostaessaan Paxilia laittomasti lapsille ja murrosikäisille.


Masennuslääke Wellbutrinia mainostettiin laittomasti painon pudottamiseen ja seksuaaliseen kyvyttömyyteen

NPR radion haastattelussa Massachusettsin piirikunnan syyttäjä Carmen Ortiz sanoi, että “GSK värväsi PR-yrityksen luomaan kohun laihtumisesta ja siitä kuinka tällä lääkkeellä parannetaan seksiä. Innostuksen aikaansaamiseksi käytettiin kaikkia kuviteltavissa olevia keinoja hintavasta kestityksestä, Hawaiin lomista lääkäreille maksettaviin miljooniin dollareihin puhujamatkoista, eurooppalaisiin fasaanisafareihin, lippuihin Madonnan konsertteihin.”

Vuosien 2001-2007 välisenä aikana Diabetes-lääke Avandiaa koskevat turvallisuusraportit jätettiin ilmoittamatta FDA:lle. Ne liittyivät kliinisiin kokemuksiin ja muihin tietoihin, jotka laki edellyttää.
Kuten aiemmin kerrottiin Avandian on todettu olevan todella vaarallinen, minkä GSK salasi yli 10 vuotta, koska he tiesivät, että se vaikuttaisin myyntiin. Tämä paljastui Senaatin talouskomitean raportista, jonka Max Baucus ja Charles E. Grassley paljastivat helmikuussa 2010. Raportissa kysyttiin myös, miksi FDA salli Avandian kliinisen tutkimuksen jatkua senkin jälkeen, kun he arvioivat lääkkeen aiheuttaneen arviolta 83 000 sydänkohtausta vuosina 1999-2007.
Avandia tuli markkinoille vuonna 1999, ja pian siitä tuli ennätyslääke. Vuoteen 2006 mennessä sen vuosituotto oli 3,2 miljardia dollaria. Vuotta myöhemmin England Journal of Medicine (NEJM) -lehdessä julkaistu tuomitseva artikkeli yhdisti sen 43 % lisääntyneeseen sydänkohtausriskiin ja 64 % korkeampaan riskiin kuolla sydäntautiin verrattuna muilla menetelmillä hoidettuihin potilaisiin.


Miksi kukaan ei joudu vankilaan??

GSK:n julkaiseman lehdistötiedotteen mukaan rikos- ja julkisoikeudellinen vastuu, joka ratkaistiin tässä lopullisessa sopimuksessa, sisältää myös kuuden muun lääkkeen epäasianmukaisen markkinoinnin.
Yksi seikka, joka huolestuttaa minua todella on se, että vaikka viime vuosina näkemämme rikosjutut liittyvät lääkkeisiin, monet näistä yhtiöstä kuten GSK valmistavat myös rokotteita.
- Ja arvatkaapa mitä?

He eivät yleensä ole vastuussa vammoista tai vahingoista, jotka johtuvat pilaantuneista tai muuten vaarallisista rokotteista!
- Olemme äskettäin nähneet todisteita “erehdyksistä” myös rokoteteollisuudessa, mutta rokotteiden valmistajia rangaistaan harvoin jos koskaan näistä virheistä ja huolimattomuudesta, joiden pitäisi antaa teille lisää ajattelemisen aihetta.
Julkkislääkäreille maksettu vaarallisten lääkkeiden laittomasta mainostamisesta

Muutamia päiviä sen jälkeen, kun Yhdysvaltain oikeusministeriö pääsi sopimukseen GSK:n kanssa, paljastui, että TV- ja radiopersoona tohtori Drew Pinskyn väitettiin ottaneen vastaan 275 000 dollaria GSK:n Wellbutrin-masennuslääkkeen laittomasta mainonnasta. 

Tohtori Pinskyn sanotaan korostaneen lääkkeen libidoa parantavia sivuvaikutuksia useissa tilaisuuksissa vuonna 1999.
Vaikka tohtori Drew esiintyy nyt uutisissa, hän ei ole ainut TV- ja radiolääkäri, joka otti vastaan rahaa lääkeyhtiöiltä ja tyrkytti näiden tuotteita pahaa-aavistamattomalle yleisölle. Esimerkiksi Merck on maksanut tohtori Marie Savardille, joka on esiintynyt kymmenissä TV-ohjelmissa kuten Good Morning America, ABC News ja Oprah, tyrkyttäen Merckin HPV-rokotetta.


Heinäkuun raportti Wall Street Journalissa:
“Kesäkuussa 1999 suosittu radiopersoona tohtori Drew Pinsky esiintyi radiossa ylistäen GlaxoSmithKlinen Wellbutrin-masennuslääkkeen ansioita kertoen kuulijoille määräävänsä sitä ja muita lääkkeitä masennuspotilaille, koska “se saattaa parantaa tai ei ainakaan heikennä seksuaalista vireyttä” niin paljon kuin muut masennuslääkkeet.

Mutta seikka, josta kuulijat eivät olleet tietoisia, oli että kaksi kuukautta ennen kuin ohjelma lähetettiin, tohtori Pinsky - joka saavutti mainetta “tohtori Drew’ina” niinä vuosina, jolloin hän osallistui suositun seksineuvontaohjelman “Lovelinen” isännöintiin - sai Glaxolta toisen kahdesta erästä yhteensä 275 000 dollaria “palveluksista Wellbutrinin hyväksi”.

Lääkärit saavat määrätä lääkkeitä sopivaksi katsomallaan tavalla, mutta on laitonta yhtiöiden mainostaa lääkkeitä käyttöihin, joita FDA ei ole hyväksynyt. 
Tämä on käytäntö, joka tunnetaan “etiketin ulkopuolisena” markkinointina. Wellbutrinin reseptietiketissä ei sanota, että lääke on vähemmän libidoa ehkäisevä kuin muut masennuslääkkeet. Glaxo kieltäytyi vastaamasta kysymyksiin sen taloudellisesta yhteydestä tohtori Pinskyyn tai muihin lääkäreihin. Yhtiö sanoi: “Huomautus, johon viittaatte koskee tapahtumia vuonna 1999, 13 vuotta sitten. Se ei heijasta sitä, mikä sallittaisiin GSK:ssa nykyään.”

Ensiksikään en usko tähän höpötykseen, että tilanne olisi muuttunut... On todisteita, että yritysten kuten GSK lainvastainen ja epäeettinen käyttäytyminen on pahentunut ja vakiintunut pysyväksi toimintatavaksi viime vuosikymmenen aikana. Tätä kuvaa Public Citizen’s Health Research Groupin vuoden 2010 raportin otsikko “Nopeasti lisääntyvät rikos- ja julkishallinnon rangaistukset lääketeollisuudelle 1991-2010”.

“165 suorituksesta, jotka käsittivät 19,8 miljardia dollaria tuomioina tänä 20 vuoden aikana, 73 % suorituksista (121) ja 75 % rangaistuksista (14,8 miljardia) ovat tapahtuneet vain viiden viime vuoden aikana (2006-2010).
Neljän yhtiön (GlaxoSmithKline, Pfizer, Eli Lilly ja Schering-Plough) osuus on yli puolet (53 % eli 10,5 miljardia) kaikista rahallisista tuomioista kahden viime vuosikymmenen aikana.
- Nämä johtavat rikkojat kuuluivat maailman suurimpiin lääkeyhtiöihin.”

Kuten aikaisemmin olen kertonut, lääkeyhtiöiden osuus oli lähes 20 % suurimmista rikollisyhtiöistä 1990-luvulla eikä ole todisteita, että nämä juonittelut olisivat vähenemässä.


Bill Gatesin yhteys Glaxon petosskandaaliin

Gates-säätiökin on yhdistetty tähän massiiviseen skandaaliin niiden välisen työvoiman liikkuvuuden kautta.

Tom Paulsonin heinäkuun raportin mukaan:
“Useimmissa uutisissa mainittiin GSK:n pääjohtajan Andrew Wittyn syyttäneen väärinkäytöksestä muita ja “yhtiön muuttunutta aikakautta”, lisäten, että tällaista käyttäytymistä ei suvaittaisi...

Eräs korkeimman profiilin GSK-johtajista, jonka väitetään osallistuneen väärinkäytökseen, on Tachi Yamada, entinen Bill & Melinda Gatesin globaalin terveyden johtaja, joka oli ennen GSK:n tutkimus- ja kehitysjohtaja.
Ollessaan Gates-säätiön globaalin terveyden johtaja, Yamadaa syytettiin Yhdysvaltain senaatin kuulustelussa painostaneen tiedemiestä olemaan julkaisematta kielteisiä tuloksia GSK:n diabeteslääkkeestä. Tämä oli melko suuri uutinen tuohon aikaan ja tällainen käyttäytyminen on osa liittovaltion syytöstä lääkeyritystä vastaan. Mutta tietääkseni kukaan ei ole maininnut Yamadan roolia tässä jutussa. Silti hänellä on melko korkea asema - kiistassa, joka liittyy lääkeyhtiön yritykseen salata Avandia-diabeteslääkkeensä haitallisia sivuvaikutuksia.

Yamada jätti hiljattain Gates-säätiön ja meni japanilaisen lääkeyhtiön palvelukseen. Mutta tämä ei merkitse sitä, etteikö Yamada näytellyt johtavaa osaa Amerikan historian suurimmassa terveyspetosjutussa ja että ottaen huomioon hänen paljon suuremman vaikutusvaltansa filantrooppisessa, joka monien mukaan asettaa globaalin terveysagendan, se saattaa olla mainitsemisen arvoinen.”
Tosiaankin, Gates-säätiö on juuttunut epäpyhään liittoon niin Big Pharman kuin Monsanton kanssa. Esimerkiksi Wikileaksin mukaan Yhdysvaltain hallituksen ja Gates-säätiön välillä on yhteys. Tämän Afrikan vihreän vallankumouksen liiton tarkoitus on edistää Monsanton yksityisiä etuja sen pyrkiessä saamaan Afrikan geenimuuntelulle myötämieliseksi maanosaksi. AGRAa johtavat korkean tason virkamiehet ovat itse asiassa entisiä Monsanton johtohenkilöitä ja Gates-säätiö omistaa myös Monsanton osakkeita. Muut yhteydet, joiden kautta Gates-säätiö liittyy Big Pharmaan, ovat seuraavat:

Monsanton varapuheenjohtaja Robert Horsch meni Gates-säätiön palvelukseen vuonna 2006.
Merckin pääjohtaja Raymond Gilmartin sijoitettiin Gates-säätiön johtokuntaan vuonna 2001.
Gates sijoitti 205 miljoonaa dollaria yhdeksään suureen lääkeyhtiöön vuonna 2002.


Miksi lapset uhrataan koekaniineiksi?

GSK ja muut Big Pharman kaverit haluavat teidän uskovan, että “kaikki on muuttunut”, että he “ovat oppineet virheistään” ja että kaikki on hyvin, koska todelliset väärintekijät kuten Tachi Yamada ovat siirtyneet muihin tehtäviin. Nyt he lupaavat, että terveytenne ja hyvinvointinne ovat etusijalla kaikkien lääketieteessä toimivien mielessä. Ajatelkaa uudestaan. TechDirt.com’ssa ollut tuore juttu alleviivaa lääkeyhtiöiden perverssiä ahneutta:
“Vahvasti riippuvuutta aiheuttavan särkylääkkeen OxyContin valmistaja Purdue Pharma, suorittaa nyt kliinisiä testejä saadakseen FDA:n hyväksymään sen käytön niinkin nuorilla lapsilla kuin 6-vuotiailla.
 - Miksi?

Koska Liittovaltion ravinto- ja kosmetiikkalain osa 505A20 sisältää pienen “lahjan”: jos lääkevalmistajat suorittavat kliinisiä tutkimuksia lapsille tarkotetuilla lääkkeillään, he voivat saada kuusi kuukautta pidemmän patenttisuojan. Joten vaikka Purdue ei edes myisi OxyContinia kuusivuotiaille, turvaamalla ainoastaan pidennetyn patentin se hyötyy todennäköisesti valtavasti. Monet ovat ymmärrettävästi huolestuneita seuraavasta:
“En epäile hetkeäkään, että he suorittavat kokeita lapsilla patenttioikeuden säilyttämiseksi,” sanoi tohtori Elliot Krane, Lucile Packardin lastensairaan kivunhallinnan johtaja Stanfordin yliopistossa Paolo Altossa.”
Mielettömämmäksi mikään ei enää voisi mennä, hyvät ihmiset. Kuinka moni nuori lapsi tarvitsee mahdollisesti vahvaa narkoottista kivunlievittäjää kuten OxyContin? Mainitsemattakaan sitä, että tämän lääke on todettu ehdottomasti ongelmallisimmaksi lääkkeen väärinkäytön ja kuoleman huomioon ottaen. Tällaisen toiminnan motiivi ei ole vain kyseenalainen, se on suorastaan kauhistuttava ja kuvaa eettisyyttä tai pikemminkin se puutetta, mikä on lääketeollisuuden vaikuttimena yleensäkin­.


Reseptisärkylääkkeet: Uusi “aloitushuume”

Pisimmän ajan marihuana, tupakointi ja alkoholi olivat ensimmäiset huumeet niillä, jotka myöhemmin saattavat siirtyä kovempiin huumeisiin. Tästä termi “aloitushuume”. Kaikki on kuitenkin muuttunut paljon viime vuosina. Reseptilääkkeet, erityisesti reseptilliset särkylääkkeet kuten OxyContin, ovat etunenässä tavallisimpana “aloituksena” laittomien huumeiden käyttöön ja seuraukset ovat paljon kohtalokkaammat.

Heinäkuun 6. päivän lehdistötiedotteen mukaan:
“Vuodesta 2000 lähtien huumeet, jotka vievät ihmisiä hautaan tai kuntoutukseen, ovat vaihtuneet laittomista huumeista reseptilääkkeiden suuntaan. Tämä kävi selväksi Centers for Disease Control and Prevention vuoden 2011 raportista: reseptillisten narkoottisten kivun lievittäjien yliannostuksen aiheuttamat kuolemat ylittävät nyt heroiinin ja kokaiinin yhdessä aiheuttamien kuolemien määrän.

Jo vuosikymmenien ajan on ollut tavallista, että nuoret – ensimmäistä huumekokeilua etsiessään –tavallisesti valitsivat marihuanan. Narconon Arrowheadin huumekuntoutuskeskus on hiljattain paljastanut uuden käyttäytymismallin, koska reseptillisistä piaateista on yhä enemmän tullut monien nuorten käyttämä ensimmäinen huume. Hallituksen tutkimustulokset vahvistavat tämän trendin. Massachusetts Bureau of Substance Abuse -toimiston johtajan Michael Botticellin mukaan reseptilääkkeet ovat nyt tasoissa marihuanan kanssa aloitushuumeina.
“Omat asiakkaamme ja ihmiset, jotka pyytävät meiltä puhelimella apua tai tietoja ohjelmastamme, ovat kerta toisensa jälkeen sanoneet riippuvuutensa alkaneen reseptilääkkeistä,” sanoi Derry Hallmark, hoitovastaanoton johtaja Narconon Arrowhead kuntoutuslaitoksessa luoteis-Oklahomassa. “Valitettavasti reseptilääkkeistä on tullut uusin aloitushuume. Vieläkin valitettavampia ovat kuolemantapaukset ja muut vakavat seuraukset, jotka kulkevat käsi kädessä huumeiden käytön kanssa, mikä koskee erityisesti reseptilääkkeiden väärinkäyttöä.” Hallmarki lisää, että reseptilääkkeisiin koukkuun jääneet päätyvät usein hoitoon tai alkavat ottaa laittomia huumeita. Tavallisimpia esimerkkejä tästä on särkylääkkeisiin riippuvaisiksi tulleiden ja sitten heroiiniin siirtyneiden välinen yhteys.”

Pelkästään sakot eivät pysty muuttamaan yritysrikollisuutta

On tullut täysin selväksi, että sakot eivät tehoa. Jonkinlaisen muutoksen aikaansaamiseksi lääketeollisuuteen liittyvän rikollisuuden rehottaessa oikeusministeriön on läimäytettävä rikossyytteitä yksilöille, jotka ovat vastuussa ja mukana näissä rikollisissa toimissa. Petokseen syyllistyneille on tehtävä yksinkertaisesti selväksi, että heidät voidaan asettaa henkilökohtaisesti vastuuseen ja että heitä odottaa vankilatuomio rikoksistaan.
Useat viimeaikaiset artikkelit lehdistössä ovat valottaneet tätä selvää tosiasiaa ja niissä on otettu esille seikkoja, joihin täytyy tosissaan tarttua.
Esimerkiksi Judith Warner kirjoittaa Time Magazine-lehdessä:
“...edessämme on jälleen se tosiasia, että nämä sakot, olkoonkin, että ne ovat näennäisen tuomitsevia, eivät todennäköisesti tuo mitään todellista muutosta teollisuuden tuleviin käytäntöihin... Glaxo ei todellisuudessa mennyt vararikkoon sakoista: maksuunpanon aikaisina vuosina yhtiö oli tienannut 10,4 miljardia dollaria Avandian myynnillä, 11,6 miljardia Paxililla ja 5,9 miljardia Wellbutrinilla...

Useat kommentaattorit esittivät, että rahalliset vahingonkorvaukset eivät muuta useimpia lääketeollisuuden ongelmallisimpia käytäntöjä. He sanovat, että meidän pitäisi sen sijaan pyrkiä rikossyytteisiin nimenomaan johtohenkilöitä vastaan, vankilatuomion riskin ollessa ainut keino, jolla todellisuudessa muutetaan käyttäytymistä. Vaikka tällainen ratkaisu tarjoaa mahdollisuuden todelliseen tunnetason tyydytykseen, en ole vakuuttunut, että se todellisuudessa tuottaisi tuloksia. (Valtavat taloudelliset ja muut resurssit huomioon ottaen on syytä olettaa, että lääkeyhtiöt keksivät nopeasti menetelmiä, joilla teflonpinnoittaan johtajansa.)
Tällainen strategia ei myöskään kohdistu niihin perusongelmiin, jotka ovat mahdollistaneet, joskaan eivät luoneet, Big Pharman toistuvan huonon käyttäytymisen: tämän teollisuuden ja hallituksemme välisen voimatasapainon, joka on pahasti vinoutunut, erityisen älykkään säätelyn puutteen siitä, kuinka tietoa erityisistä lääkkeistä hallitaan, todennetaan ja jaetaan.”
Hän ottaa esille kuvaavan seikan siitä, että koko järjestelmä on rikkonainen ja on toteutettava paljon muutoksia, joilla voittoon tähtäävän, vääristyneen lääketieteen aikakausi lopetetaan. Terveydenhoitojärjestelmää ylläpitää ja hallitsee Big Pharma, joka työntää ulos mielettömän määrän väärää ja huonoa tiedettä oikeuttaakseen suosituksensa, kun se samalla hankkii “oikeuden” terveysteollisuuden monopolisoimiseen strategisesti sijoitettujen teollisuuden lakeijojen välityksellä poliittisissa ja liittovaltion eri viroissa.


Uskon silti, että yksilöjen asettaminen vastuuseen rikollisista teoista, jotka tehdään yritysten nimissä, on välttämätöntä ja toimisi hyvänä lähtökohtana katalimpien psykopaattien poiskitkemiseen.

Robert Reich, Kalifornian yliopiston julkisen politiikan professori ja Clintonin hallituksen entinen työministeri käsitteli myös tätä asiaa tuoreessa Huffington Post -lehden artikkelissa ja otti esille kaksi tärkeimpää kiistakohtaa, joihin pitää puuttua:
“...Ainuttakaan johtohenkilöä ei ole asetettu syytteeseen, vaikka jotkut yhtiöihin kohdistuneet syytteet ovat rikossyytteitä. Glaxon nykyinen pääjohtaja tuli johtokuntaan, kun kaikki tämä oli tapahtunut. Glaxo on suostunut perimään takaisin bonukset kaikilta johtohenkilöiltä, jotka osallistuivat laittomaan käytökseen tai valvoivat sitä, mutta yhtiö ei ole virallisesti myöntänyt mitään vääryyttä – ja ilman kehenkään johtohenkilöön kohdistuvia laillisia syytteitä on mahdotonta tietää, viekö Glaxo asian loppuun...

Ainut keino saada tällaiset suuret yhtiöt muuttamaan toimintaansa on asettaa vastuulliset yksilöt tuntemaan nahoissaan.

Vieläkin perustavampi seikka on, miksi reseptilääkkeiden mainonta ja markkinointi sallitaan lainkaan, kun kuluttajat eivät voi ostaa niitä eikä heidän saa vaikuttaa lääkärin päätökseen millään tavalla. Ennen vuotta 1997 FDA kielsi tällaisen mainonnan televisiossa ja radiossa.
- Tämä kielto tulisi saattaa voimaan uudestaan.

Lopuksi, ei ole hyvää syytä, miksi lääkäreiden pitäisi saada ottaa vastaan bonuksia yleensä yhtiöiltä, joiden lääkkeistä he kirjoittavat reseptejä. Se on keskeinen eturistiriita. Eettinen käyttäytyminen, jonka pitäisi rajoittaa tällaisia lahjuksia, ei näköjään toimi. Kaikki bonukset tulisi kieltää ja niitä vastaanottaviin lääkäreihin tulisi kohdistua mahdollinen lääkäriluvan menetys.”


Loppupäätelmiä

Sanokaa minun sanoneen, että tämä ei ole viimeinen kerta, jolloin saamme kuulla enemmän kuin mitä koskaan olemme halunneet kuulla tästä lääketeollisuuden surkeasta kääntöpuolesta. Todellinen kotiin vietävä viesti tästä kaikesta on, että lopullinen vastuu terveydestänne on teillä. Muistakaa aina, että lääkkeet ovat harvoin muuta kuin väliaikainen side terveysongelmanne päällä.
Jotkut lääkkeet ovat käteviä tilapäismenetelmiä korjata akuutteja ongelmia (kuten päänsärky), mistä useimmat meistä ovat kiitollisia, mutta ongelmia syntyy, kun uskotte petokseen, jonka nämä monikansalliset yritykset ovat luoneet ja kun valitsette lääkkeitä vastauksena pitkään kestäneisiin terveyshaasteisiinne.
- Itse asiassa ei ole väliä, onko lääke hyväksytty tiettyyn vaivaan vai suositeltu sen käyttötavasta poiketen, riskit ovat paljolti samat.

Elämä olisi mahtavaa, jos voisimme vain nielaista pillerin ja kaikki terveysongelmamme tulisivat ratkaistuiksi. Mutta näihin satuihin uskominen vaurastuttaa vain näitä yhtiöitä, samalla kun ne saattavat teidät vakavien sivuvaikutusten tai jopa kuoleman vaaraan, kuten tapahtui 80 000+ miehelle ja naiselle, jotka valitsivat Avandian pikasideratkaisukseen ja saivat lopulta lääkkeen aiheuttaman sydänkohtauksen.

Minun neuvoni: pyrkikää paremmin ymmärtämään ja hoitamaan vaivanne takana oleva todellinen ongelma. 

Tällä sivustollani www.mercola.com on satoja tuhansia sivuja ilmaista tietoa, joka on tarkoitettu auttamaan teitä saavuttamaan tuon päämäärän ja auttamaan teitä ja omaisianne ottamaan terveytenne omiin käsiinne. Muistakaa käyttää jokaisen sivun ylälaidassa olevaa hakukonetta löytääksenne lisää tietoa terveyttä koskeviin kysymyksiinne.

Suomennos Jussi Yli-Panula
Lähde: www.mercola.com

http://terveystuuletusta.blogspot.fi/2015/10/laaketeollisuuden-saamat-tuomiot.html
_

Now You Can Find Out If YOUR Doctor Is Being Bribed by Big Pharma

https://youtu.be/d07iqWd5F1E

__
Gardasil

1. Infant Accidentally Vaccinated with Gardasil – Mother Blamed for Vaccine Injuries and Baby Medically Kidnapped
2. Iowa Girl Faces Death: Life Destroyed by Gardasil Vaccine
3. Gardasil Vaccine Given without Consent and Ruins Life of 14 Year Old Girl
4. After 3 Years of Suffering 19 Year Old Girl Dies from Gardasil Vaccine Injuries
5. Gardasil: The Decision We Will Always Regret
6. The Gardasil Vaccine After-Life: My Daughter is a Shadow of Her Former Self
7. Gardasil: An Experience no Child Should Have to Go Through
8. I Want my Daughter’s Life Back the Way it was Before Gardasil
9. Gardasil Vaccine: Destroyed and Abandoned
10. 15-Year-Old Vaccinated by Force with Gardasil now Suffers from Paralysis and Pain
11. Recovering from my Gardasil Vaccine Nightmare
12. Gardasil: We Thought It Was The Right Choice
13. “HPV Vaccine Has Done This to My Child”
14. 13 Year Old World Championship Karate Student Forced to Quit After Gardasil Vaccine
15. If I Could Turn Back Time, Korey Would not Have Received any Gardasil Shots
16. What Doctors Don’t Tell You: Our Gardasil Horror Story
17. Family Fights U.S. Government over Compensation for Gardasil Vaccine Injuries
18. Gardasil: When Will our Nightmare End?
19. HPV Vaccine Injuries: “I Cannot Begin to Describe What it is Like to Watch your Daughter Live in Such Agony”
20. Gardasil: Don’t Let Your Child Become “One Less”
21. The Gardasil Vaccine Changed Our Definition of “Normal”
22. Gardasil: I Should Have Researched First
23. “They’ve Been Robbed of Their Womanhood” – Local Milwaukee Media Covers Gardasil Vaccine Injuries
24. Gardasil: The Day Our Daughter’s Life Changed
25. Gardasil: The Decision I will Always Regret
26. Gardasil Vaccine: One More Girl Dead
27. Gardasil: A Parent’s Worst Nightmare
28. After Gardasil: I Simply Want my Healthy Daughter Back
29. Gardasil: My Family Suffers with Me
30. Gardasil Changed my Health, my Life, and Family’s Lives Forever
31. Gardasil: Ashlie’s Near-Death Experience
32. Gardasil: My Daughter’s Worst Nightmare
33. My Personal Battle After the Gardasil Vaccine
34. Gardasil: The Worst Thing That Ever Happened to Me
35. A Ruined Life from Gardasil
36. HPV Vaccines: My Journey Through Gardasil Injuries
37. The Dark Side of Gardasil – A Nightmare that Became Real
38. Toddler Wrongly Injected with Gardasil Vaccine Develops Rare Form of Leukaemia
39. More information about Gardasil

_
EOF

Sormipulssioksimetri, happisaturaation ja sykkeen mittaamiseen - Warburg hypoteesi

Kotiin, liikuntaan ja matkalle - Fingertip PulseOximeter, Blood Oxygen, PR ja SPO2
Happisaturaatiolla eli happikylläisyydellä tarkoitetaan johonkin aineeseen, useimmiten vereen ja sen punasoluihin, sitoutunutta hapen suhteellista määrää.

Veren kuljettamalla happimäärällä on vaikutusta esimerkiksi vireystilaan, hengästyvyyteen ja pulssiin. Normaali happisaturaatio ihmisellä on vähintään 96 %, lievä hypoksemia eli happivajaus 89-95 %, keskivaikea 80-88 % ja vaikea 80 %. 100 % on yleensä merkki hyperventilaatiosta eli ylihengityksestä. 

Warburg effect - Nobelisti Otto Heinrich Warburg

Nobel palkinnon voittanut tohtori Otto Warburg keksi, että laskemalla kudosten happipitoisuutta 35 % kahden vuorokauden ajaksi, normaalit solut muuttuivat syöpäsoluiksi. 
Syöpäpotilailla veren happisaturaatio on normaalia alhaisempi, yleensä noin 60 % luokkaa (pulssioksimetrialla mitattuna). - Kts.  Warburg hypoteesi

Sormipulssioksimetri, happisaturaation ja sykkeen mittaamiseen

Pulssioksimetri on laite, jolla mitataan veren happisaturaatiota, eli vereen ja sen punasoluihin sitoutunutta hapen suhteellista määrää. Reaaliaikainen happisaturaation mittaus on potilasseurannassa yleinen rutiinimenetelmä ja erityisen tärkeää happihoitoa saavien potilaiden sekä hengitystie- ja sydänvaivoist kärsivien henkilöiden seurannassa.
- Pulssioksimetrejä käytetään myös urheilussa harjoittelun keston kontrollointiin.
Happisaturaation lisäksi pulssioksimetrit mittaavat potilaan sykkeen.

Veren kuljettamalla happimäärällä on vaikutusta esimerkiksi vireystilaan, hengästyvyyteen ja pulssiin.
Happivajaus saattaa olla seurausta esimerkiksi kroonisesta keuhkosairaudesta, sydänsairaudesta, dekompensaatiosta tai astmakohtauksesta
Kohonnut happisaturaatio (100 %) on yleensä merkki hyperventilaatiosta eli ylihengityksestä, mikä saattaa johtua jännittyneisyydestä tai ahdistuneisuudesta.
Mikäli mittaustuloksesi poikkeaa normaalista, ota yhteys terveydenhoitajaan tai lääkäriin.
Yleisimmin käytetyt pulssioksimetrit ovat sormipulssioksimetrejä, jotka kiinnitetään sormenpäähän klipsimäisesti ja jotka suorittavat mittauksen sormesta ei-invasiivisesti anturin sisältämän valonlähteen avulla. Pulssioksimetrin toiminta perustuu siihen, että hapettunut veri ja hapettumaton veri absorboivat eri tavalla puna- ja infrapunasäteitä.
- Tämän saman ilmiön vuoksi laskimoveri näyttää sinertävältä verisuonten ja ihon läpi. Sormipulssioksimetri lähettää sormenpäähän eri aallonpituuksista sädettä ja mittaa absorptiomuutoksia pulssisyklin aikana.
Tuloksena saadaan SpO2- eli happisaturaatioarvo.
Happisaturaatio ja syke ovat välittömästi luettavissa pulssioksimetrin näytöltä.

• Pulssioksimetri on veren happisaturaation mittaamiseen tarkoitettu laite, joka on suunniteltu mittamaan happisaturaatiota ilman kivuliaita toimenpiteitä.
• KATSO VIDEO TUOTEKUVAUKSEN LOPUSSA.

OXYM2000 ja OXYM2001

• SPO2% ja pulssi, jotka näkyvät laitteen näytöllä.
• Helppo käyttää.
• Laitteen näyttö on valaistu ja laite on pienikokoinen (50 g paristojen kanssa).
• Vähäinen virrankulutus, kaksi AAA-paristoa riittävät 30 tunnin yhtämittaiseen käyttöön.
• Paristojen jäljellä oleva varaus ilmaistu näytöllä.
• Sammuu automaattisesti, mikäli laite on poissa sormesta 8 s ajan.
• Uuden sukupolven pulssioksimetri, joka mittaa happisaturaation (SpO2) non-invasiivisesti, helposti ja kivuttomasti potilaan sormenpäästä. Soveltuu aikuisille ja yli 4-vuotiaille lapsille koti- ja sairaalakäyttöön.

Mitat:

• Pituus: 57 mm
• Korkeus: 33 mm
• Leveys: 30 mm

Tekniset tiedot:

Aikuisten SPO2 arvot

Mittaväli: 35-99%
Resoluutio: +-1%
Tarkkuus SPO2: 70% - 99% välillä +-2%, välillä 0% - 70% ei määritelty.
PR: 30 - 250 BPM, ±2% tai 2 BPM 

Syke:
Mittaväli: 30-240 BPM
Resoluutio: +- 1bpm
Tarkkuus: +- 2bpm

Paristot:
 2 AAA-alkaliparistoa tai ladattavaa paristoa
Jännite: 2.6 - 3.6V

Mukana tulevat tarvikkeet:

• 2 AAA-paristoa
• Kaulanauha, jonka avulla laite kulkee helposti mukana.
• (Silikonisuojus, lisävaruste).
• Iskuilta suojaava vetoketjullinen suojapussi.

Miten pulssioksimetri toimii?

Laite lähettää valosäteitä kahdella taajuudella: 660 nm (punainen) ja 940 nm (infrapuna), joiden avulla laite määrittää sekä hemoglobiinin että hemoglobiinin hapen arvot.Klassisia esimerkkejä tilanteista, joissa tarvitaan happisaturaatiomittaria, ovat esimerksi ensihoito ja anestesia.

HUOM!

Ei suositella alle 5-vuotiaille lapsille. Luotettavan tuloksen saamiseksi suosittelemme pienille lapsille pediatrista mallia.

TILAA TÄSTÄ

 ____ 

Pulse oximetry is a non-invasive method for monitoring a patient's O₂ saturation
In its most common (transmissive) application mode,a sensor is placed on a thin part of the patient's body, usually a fingertip or earlobe, or in the case of an infant, across a foot. Light of two wavelengths is passed through the patient to a photodetector. The changing absorbance at each of the wavelengths is measured, allowing determination of the absorbances due to the pulsing arterial blood alone, excluding venous blood, skin, bone, muscle, fat, and (in most cases) nail polish.

http://en.wikipedia.org/wiki/Pulse_oximetry

Video
https://youtu.be/YcjWoSaJxQU

__________________________________

_________

Chemotherapy doesn’t work? Not so fast… (A lesson from history)

Posted by David Gorski on October 28, 2013 73 Comments

If there’s one medical treatment that proponents of “alternative medicine” love to hate, it’s chemotherapy. Rants against “poisoning” are a regular staple on “alternative health” websites, usually coupled with insinuations or outright accusations that the only reason oncologists administer chemotherapy is because of the “cancer industrial complex” in which big pharma profits massively from selling chemotherapeutic agents and oncologists and hospitals profit massively from administering them. Indeed, I’ve lost track of the number of such rants I’ve deconstructed over the years. Usually, they boil down to two claims: (1) that chemotherapy doesn’t work against cancer (or, as I’ve called it before, the “2% gambit“) and (2) that the only reason it’s given is because doctors are brainwashed in medical school or because of the profit motive or, of course, because of a combination of the two. Of course, the 2% gambit is based on a fallacious cherry picking of data and confusing primary versus adjuvant chemotherapy, and chemotherapy does actuallywork rather well for many malignancies, but none of this stops the flow of misinformation.

Misinformation and demonization aside, it is also important to realize that the term “chemotherapy,” which was originally coined by German chemist Paul Ehrlich, was originally intended to mean the use of chemicals to treat disease. By this definition, virtually any drug is “chemotherapy,” including antibiotics. Indeed, one could argue that by this expansive definition, even the herbal remedies that some alternative medicine practitioners like to use to treat cancer would be chemotherapy for the simple reason that they contain chemicals and are being used to treat disease. Granted, the expansive definition evolved over the years, and these days the term “chemotherapy” is rarely used to describe anything other than the cytotoxic chemotherapy of cancer that in the popular mind causes so many horrific side effects. But in reality virtually any drug used to treat cancer is chemotherapy, which is why I like to point out to fans of Stanislaw Burzynski that his antineoplastons, if they actually worked against cancer, would be rightly considered chemotherapy, every bit as much as cyclophosphamide, 5-fluorouracil, and other common chemotherapeutics.

Chemotherapy, not surprisingly, is easy to demonize. There are few treatments that cause such odious side effects, and when taken to its fullest extreme, such as complete ablation of a cancer patient’s bone marrow in preparation for a bone marrow transplant, chemotherapy can be brutal. It’s also true that for advanced solid malignancies, it only tends to produce palliation or a prolongation in survival, not a cure, and people with cancer want a cure. Palliation just isn’t that appealing, for obvious reasons. When people think of chemotherapy, they think of hair falling out, nausea and vomiting, fatigue, and death. Since chemotherapy is often given for more advanced malignancies, it’s sometimes hard to tell how many of these symptoms (other than the hair loss) are due to the cancer and how much they are due to side effects of the chemotherapy, and many people incorrectly blame chemotherapy for the deaths of their loved ones with cancer. Also, because, like radiation therapy, chemotherapy is often given in the adjuvant setting (i.e., in addition to curative surgery in order to decrease the risk of recurrence and death), it’s very easy to produce stories in which people with cancer refuse chemotherapy and/or radiation therapy after surgery and attribute their survival not to the conventional therapy (surgery) but to whatever quackery they chose to use. When used in early stage cancer, although its relative efficacy can seem large, for example a 30% decrease in the risk of dying, if the risk of dying of cancer is only 10% to begin with, that’s only a 3% survival benefit on an absolute basis.

I’ve made it a habit of discussing many of these alternative cancer cure anecdotes, such as one about Chris Wark that I did just a couple of weeks ago. It’s a theme of mine that goes back to the very beginning of this blog. Sometimes little or no quackery is involved, but rather patients are pushed away from chemotherapy by major news outlets publishing irresponsible news stories that offer misguided justifications for refusing chemotherapy, making treatment sound as though it will irrevocably destroy lives. In reality, the use of alternative medicine instead of effective treatment for cancer is, where it’s been studied, is always associated much poorer survival, even in pancreatic cancer, for which conventional treatments don’t do so well. Still, among the treatments in the “cut, poison, burn” terminology that believers in alternative medicine like to use to describe conventional cancer therapy, it is the “poison” that causes the most fear and is most viciously demonized in the alt-med “literature.”

It’s for those reasons that I thought that now would be a good time to do a post on the history of chemotherapy by Vincent DeVita (one of the pioneers of chemotherapy) and Edward Chu. It’s also a good time because I came across an article from about five years ago that describes this history quite well. There’s much to be learned there, and this history also explains some of the quotes of scientists often trotted out in an effort to attack chemotherapy.

The early days

For centuries, for solid tumors like breast cancer and colon cancer at least, the only “cure” was surgery. Moreover, because there was no adjuvant therapy, these surgical cures were often radical, because if the tumor recurred after surgery there was close to zero chance of salvaging the patient’s life. In addition, because there were no screening tests, most cancers were not discovered until they were relatively advanced; it was rare back then to find a breast cancer less than 2 cm in diameter. One example that I like to point to is that of William Stewart Halsted, the American surgeon who now stands as almost a god of surgery. In the late 1800s, Halsted developed the radical mastectomy, a procedure that involved taking not only the breast, but the underlying pectoralis major muscle, as well as all the axillary lymph nodes (under the arm). This procedure produced survival rates considerably higher than what were previously achieved at the time, and it relatively rapidly became the standard of care for around 80 years. (Unfortunately, that was probably about 20-30 years longer than it should have.) DeVita describes it thusly:

Surgery and radiotherapy dominated the field of cancer therapy into the 1960s until it became clear that cure rates after ever more radical local treatments had plateaued at about 33% due to the presence of heretofore-unappreciated micrometastases and new data showed that combination chemotherapy could cure patients with various advanced cancers. The latter observation opened up the opportunity to apply drugs in conjunction with surgery and/or radiation treatments to deal with the issue of micrometastases, initially in breast cancer patients, and the field of adjuvant chemotherapy was born. Combined modality treatment, the tailoring of each of the three modalities so their antitumor effect could be maximized with minimal toxicity to normal tissues, then became standard clinical practice.

As the 20th century dawned (and for quite some time thereafter), there really was no effective treatment for cancer except for surgery, which limited cancer treatments to tumors that could be excised and left people with hematological malignancies (leukemias and lymphomas) pretty much out of luck. Leukemias and lymphomas were treated mainly with arsenic, which didn’t actually work very well, if at all; they were thus generally considered to be chronic, incurable diseases.

The first major advance that helped with the development of chemotherapy as we know it today occurred in the 1910s, when George Clowes of the Roswell Park Memorial Institute developed the first transplantable rodent tumor systems. This advance allowed the testing of compounds in animal models before trying them in humans. At the time, tissue culture techniques were in their infancy, having only just been described a few years before, and would not become commonplace in laboratories for another three or four decades. Early systems included sarcomas and Erlich’s ascites tumor. These were all induced by carcinogens in mice and could be transplanted from mouse to mouse.

Decades passed, and the development of chemotherapy didn’t really go anywhere until the 1930s, when, as DeVita describes:

It was Murray Shear, at the Office of Cancer Investigations of the USPHS, a program that was later combined in 1937 with the NIH Laboratory of Pharmacology to become the National Cancer Institute (NCI), who in 1935 set up the most organized program that would became a model for cancer drug screening ( 7). Shear’s program was the first to test a broad array of compounds, including natural products, and had both interinstitutional and international collaborations. He ultimately screened over 3,000 compounds using the murine S37 as his model system. However, because only two drugs ever made it to clinical trials and were eventually dropped because of unacceptable toxicity, the program was dissolved in 1953 just as discussions began about establishing an organized national effort in drug screening. This failure was in part due to the antipathy toward the testing of drugs to treat cancer but also to a lack of information and experience on how to test potentially toxic chemicals in humans.

The failure of this drug screening initiative is part of what contributed to the pessimism with respect to chemotherapy and cancer that developed in the 1950s. Prior, in the 1940s, there had been a great deal of enthusiasm for chemotherapy based on the breakthroughs of Alfred Gilman and Louis Goodman, who tested the effects of nitrogen mustards on lymphoma based on observations that an accidental spill of sulfur mustards on troops from a bombed ship in Bari Harbor, Italy, in WWII had led to the observation that the bone marrow and lymph nodes were markedly depleted in men exposed to the mustard gas. Experiments in mice bearing a transplanted lymphoid tumor with nitrogen mustard resulted in marked regression, which led Goodman and Gilman ask Gustaf Lindskog, a thoracic surgeon, to administer nitrogen mustard to a patient with non–Hodgkin’s lymphoma and severe airway obstruction. The tumor regressed, and the same results were seen in several other patients treated this way. Publication of these results in 1946 led to widespread enthusiasm for the use of drugs related to the chemicals in nitrogen mustard, such as chlorambucil and cyclophosphamide, the latter of which is still commonly used for breast cancer and several other cancers today.

Here’s where the optimism turned sour:

The use of nitrogen mustard for lymphomas spread rapidly throughout the United States after the publication of the Lindskog article in 1946. If one reads the literature of the time, there was a real sense of excitement that perhaps drugs could cure patients with cancer ( 19). Unfortunately, remissions turned out to be brief and incomplete, and this realization then created an air of pessimism that pervaded the subsequent literature of the 1950s. A cadre of academic physicians, led by the famous hematologist William Dameshek, who having seen apparent success turn to failure could never again be persuaded that cancer was curable by drugs (20), became harsh critics of a national drug development program and the effort to prove that drugs could cure advanced cancers.

And it is here where many of the anti-chemotherapy quotes by reputable scientists and physicians originate, albeit often in exaggerated forms. For instance, one of the most famous of these statements is from a man named Hardin Jones, who is quoted as saying, “My studies have proved conclusively that untreated cancer victims actually live up to four times longer than treated individuals.” (Indeed, if you Google Hardin Jones’ name and this statement—or just his name—you will find this quote cited in many different contexts. Frequently articles quoting Jones on these issues will claim that he published these statistics in his article in Transactions, New York Academy of Science, series 2, v. 18, n.3, p.322. As our frequent commenter Peter Moran has pointed out, however, this particular study dates back to 1956 and says no such thing.

There’s no doubt, however, that Jones had a dim view of cancer treatments of his day, but he was not alone. Five or six decades ago, after the hope of the late 1940s that using alkylating agents would cure many cancers had been crushed and improvements in survival from cancer had been shown to be frustratingly elusive, there were a lot of cancer doctors who were despairing that cancer could ever be cured with chemotherapy. Interestingly, Jones used his data to build a statistical model proposing that “…the death rate for all kinds of cancer remains nearly fixed from the moment when cancer is identified…” That sounds a lot like lead time bias. Jones was, however, somewhat prescient in proposing that the biology of the tumor is arguably the prime determinant of survival, even with treatment. In any case, I tend to agree with Dr. Moran that Jones’ pessimistic view was a product of his times.

This pessimism continued into the 1960s. Indeed, one of the more interesting aspects of DeVita’s article is a series of anecdotes about how dimly the medical profession viewed chemotherapy in the 1960s and how skeptical most doctors were that any cancer would ever be cured with chemotherapy. At the time, there was no specialty known as medical oncology, and doctors who administered chemotherapy at hospitals were viewed as “underachievers, at best.” As DeVita describes, very respected physicians and chairs of departments viewed chemotherapists as the “lunatic fringe.” Louis K. Alpert, who had published one of the earliest reports using nitrogen mustards to treat lymphoma was routinely referred to by the house staff and the faculty as “Louis the Hawk and his poisons.” Here is more evidence of the low esteem with which doctors administering chemotherapy for cancer were viewed at the time:

At Yale, the first institution to test chemotherapy in humans in the modern era, the chemotherapist Paul Calabresi, a distinguished professor and founding father in the field, was forced to leave because he was involved in too much early testing of new anticancer drugs, an exercise as unpopular with the faculty and house staff at Yale as it was at Columbia.

At the Clinical Center of the NCI, where so many of the early breakthroughs with chemotherapy occurred, the well-known hematologist George Brecher, who read all the bone marrow slides of the leukemic patients, routinely referred to the Leukemia Service as the “butcher shop” at rounds.

And these are only the stories that can be told. It took plain old courage to be a chemotherapist in the 1960s and certainly the courage of the conviction that cancer would eventually succumb to drugs. Clearly, proof was necessary, and that proof would come in the form of the cure of patients with childhood acute leukemia and in adults with advanced Hodgkin’s disease.

It took the success of studies like the ones described in detail by DeVita to start to change the tide. For instance, new protocols for Hodgkin’s lymphoma increased the complete remission rate from near zero to 80%, with 60% of patients with advanced Hodgkin’s disease who attained a complete remission never relapsing. Follow-up is now well-beyond 40 years. By 1970, Hodgkin’s disease went from a death sentence to being viewed as largely curable with drugs, the first adult malignancy cured by chemotherapy. Add to this the amazing progress being made in childhood cancers at the time, and the tide was turning. Successes in hematological malignancies piled on successes, and the principle that some cancers could be cured with drugs became accepted. What amazes me is that this acceptance didn’t really take hold widely until the mid-1970s, which in the scheme of things is really not that long ago. It is also ironic to me that the attitude towards chemotherapy exhibited by believers in alternative medicine is very much akin to the attitude towards chemotherapy exhibited by mainstream science 50-60 years ago. The difference is that science has evolved; chemotherapy critics in the antiscience fringe have not.

Adjuvant chemotherapy

Hematological malignancies (such as leukemias and lymphomas) are much less common in adults than solid malignancies (e.g., breast, colon, lung, and other “solid” organ cancers). Many of these solid malignancies are treated primarily with surgery and have been for many decades. Breast and colon cancer are the most prominent (and among the most common) examples. From the 1970s on, the primary rise in the use of chemotherapy has been as adjuvant therapy; i.e., as therapy added to the curative therapy (surgery) to decrease the rate of recurrence and death. Ironically, using chemotherapy for adjuvant treatment met almost the same level of resistance as the use of chemotherapy to try to cure advanced hematological malignancies. In this, Bernie Fisher at the University of Pittsburgh was a pioneer, and DeVita tells us why:

The main problem was where to test these treatment regimens as adjuvants to surgery. Despite the excitement over the new chemotherapy data, most surgeons in the United States were still reluctant to participate in clinical trials testing its use postoperatively. The courageous Bernard Fisher was the first choice (Fig. 8). He and his group, the National Surgical Adjuvant Breast Project (NSABP), had done an early adjuvant study, sponsored by the CCNSC, testing the use of the alkylating agent thiotepa postoperatively to kill cancer cells dislodged at surgery (81). They were also in the process of challenging the status quo, questioning the need for radical mastectomy and postoperative radiotherapy, and were in position to test chemotherapy. The late Paul Carbone of NCI contacted Bernard Fisher, and he agreed to test L-PAM in a randomized controlled trial. But still no person or institution in the United States was prepared to test combination chemotherapy as an adjunct to surgery in breast cancer. Paul Carbone then contacted Gianni Bonadonna of the Istituto Nazionale Tumori, in Milan, Italy, about doing the study. Under its director, the surgical pioneer Umberto Veronesi, the Istituto was treating a large number of breast cancer patients and, like Fisher, was exploring the use of lesser operations than the radical mastectomy. Bonadonna came to the NIH Clinical Center to review the results of the CMF protocol, which had not yet been published and agreed along with Veronesi to conduct a randomized controlled trial of a slightly dose-reduced version of CMF versus no therapy. The U.S. NCI Chemotherapy program, under Zubrod, paid for the study through a contract with the Istituto Tumori. This contract also provided for costs of a permanent statistical center and was the beginning of long time collaboration between the two National Cancer Centers.

In other words, the National Cancer Institute had to look outside of the U.S. to find an investigator willing to do a trial of adjuvant chemotherapy with a regimen containing more than one drug. Both of these studies were positive and set off a flurry of studies trying to see if the addition of adjuvant chemotherapy could decrease recurrence and prolong survival after curative surgery for cancer. It was also around this time that Lawrence Einhorn developed a chemotherapy regimen that resulted in the cure rate of metastatic testicular cancer going from 10% to 60%. By 1981, Dr. Norman D. Nigro, a colorectal surgeon at my home institution, developed the protocol named after him to treat anal cancer in many cases without having to do an abdominoperineal resection (APR). This was considered a major advance, because an APR basically involves removing the rectum and anus, sewing the hole shut, and leaving the patient with a permanent colostomy.

Chemotherapy and breast cancer

There’s one study that I like to cite to people who claim that chemotherapy doesn’t work, and this post seems as good a place to do it as any. It’s a large meta-analysis from two years ago. Funded by Cancer Research UK, the British Heart Foundation and the UK Medical Research Council, this study was carried out by the Early Breast Cancer Trialists’ Collaborative Group (EBCTCG) at the Clinical Trial Service Unit at the University of Oxford, United Kingdom and entitled “Comparisons between different polychemotherapy regimens for early breast cancer: meta-analyses of long-term outcome among 100,000 women in 123 randomised trials.”

It’s really quite an incredible effort to collate patient-level data for so many women in so many clinical trials. I sometimes say about meta-analyses the prototypical complaint about meta-analyses, namely that the quality of the output is critically dependent on the quality of the input. In other words, “garbage in, garbage out.” However, the inclusion criteria for the EBCTCG are actually pretty stringent. More importantly, the EBCTCG has access to unpublished data and patient-level information, as is explained here. The EBCTCG also goes to great lengths to try to include data from every randomized trial ever published, or an unbiased subset of them, in order to try to minimize selection bias that all-too-often results from too-rigid selection criteria used for meta-analyses. All in all, it’s an enormous effort.

Overall, this meta-analysis involved over 100,000 patients involved in 123 randomized trials over 40 years, and the authors made these comparisons: (1) taxane-based versus non-taxane-based regimens (data for 33 trials, begun in 1994-2003); (2) any anthracycline-based regimen versus standard or near-standard (cyclophosphamide/methotrexate/5-fluorouracil (CMF, 20 trials, begun in 1978-97); (3) higher versus lower anthracycline dosage (six trials, begun in 1985-94); and (4) polychemotherapy versus no adjuvant chemotherapy (64 trials, begun in 1973-96, including 22 of various anthracycline-based regimens and 12 of standard or near-standard CMF). Several meta-analyses were performed, which produced five main findings:

1. Standard CMF and standard 4AC (ACT without the “T,” which is an older chemotherapy regimen used before taxanes were developed) were roughly equivalent in efficacy. Both of them roughly halved two-year recurrence rates and resulted in a proportional decrease in recurrence over the next eight years by approximately one-third. Overall, breast cancer mortality rates were reduced proportionally by 20-25%.
2. Regimens with lower chemotherapy doses per cycle were less effective.
3. Regimens with a lot more chemotherapy than the old standard 4AC (but not so nasty that they required stem-cell rescue) were somewhat more effective. They further decreased breast cancer mortality by 15-20%. The most prominent of these regimens is 4AC plus four cycles of “T” (a taxane), which became the standard of care for node-positive breast cancer after taxanes were developed.
4. In all chemotherapy comparisons, the ten year overall mortality was reduced because there was not very much excess mortality due to causes other than breast cancer during the first year.
5. In all meta-analyses looking at taxane-based regimens or anthracycline-based regimens (doxorubicin is an anthracycline), the proportional reductions in early recurrence, any recurrence, and breast cancer mortality were more or less independent of age, nodal status, tumor size, or even estrogen receptor status.

The authors conclude:

While awaiting the results of these new trials, it appears that ER status, differentiation, and the other tumour characteristics available for the present meta-analyses had little effect on the proportional risk reductions with taxane-based or anthracycline-based regimens. The more effective of these regimens offer on average a one-third reduction in 10-year breast cancer mortality, roughly independently of the available characteristics. The absolute gain from a one-third breast cancer mortality reduction depends, however, on the absolute risks without chemotherapy (which, for ER-positive disease, are the risks remaining with appropriate endocrine therapy). Although nodal status and tumour diameter and differentiation are of little relevance to the proportional risk reductions produced by such chemotherapy (and by tamoxifen therapy), they can help in treatment decisions as they are strongly predictive of the absolute risk without chemotherapy, and hence of the absolute benefit that would be obtained by a one-third reduction in that risk.

The bottom line is that, contrary to what you will hear from cranks and alt-med supporters who believe in “alternative” cancer cures, in the case of early stage breast cancer, chemotherapy saves lives. In women with breast cancer, it decreases the risk of their dying from breast cancer by approximately one-third. This is nothing to sneeze at, as it means thousands upon thousands of women who would have died but did not, thanks to chemotherapy. This study simply represents yet another in a long line of studies, another strand in the web of evidence that support the efficacy of chemotherapy in prolonging the lives of women with breast cancer. It’s not perfect, and it has a lot of potential complications, but it works. This is but one example.

Indeed, as DeVita points out, besides its well-demonstrated role in treating hematological malignancies, chemotherapy now has a role in the primary treatment of advanced malignancies such as bladder cancer, breast cancer, cervical cancer, colorectal cancer, esophageal cancer, gastric cancer, head and neck cancer, nasopharyngeal cancer, non-small cell lung cancer, ovarian cancer, pancreatic cancer, and prostate cancer. It’s also used to prolong survival in the adjuvant setting for breast cancer, colorectal cancer, cervical cancer, gastric cancer, head and neck cancer, pancreas cancer, melanoma, non-small cell lung cancer, osteogenic sarcoma, and ovarian cancer. I must admit, though, I’m a bit surprised that other soft tissue sarcomas weren’t included on the list.

Chemotherapy and cancer

I’m no Pollyanna, as I’m sure regular readers realize. You just have to read my posts over the years about screening for cancer or how little better newer drugs seem to be than old drugs used to treat cancer to see that. I realize that chemotherapy is imperfect and doesn’t work well for a lot of cancers. Many of the drugs cause bad side effects, and, as I’ve explained before, in the adjuvant setting you have to treat a lot of patients to benefit relatively few. I also realize that chemotherapy is sometimes oversold. At the same time, I also know that now is the best time there has ever been for treating cancer with drugs. Targeted agents allow us to attack more precisely the molecular derangements driving cancer growth with lower toxicity. Molecular profiling is paving the way for precision medicine, in which someday (or so we hope) we will be able to target treatments to the specific abnormalities in a specific patient’s tumor. Certainly, I have no illusion of how difficult this is to accomplish, but I do believe that over time we will find ways to do it.

It’s helpful to look at the scope of advances over the last 100 years or so, as provided in these helpful diagrams in DeVita’s article:

As slow as it seems to those of us living it, cancer research has produced a lot of breakthroughs. Those who wonder why we haven’t cured “cancer” yet should read earlier posts I’ve written on the topic. Cancer is hard. Real hard. It is also hundreds of diseases, not some monolithic disease, just as chemotherapy is dozens of drugs and hundreds of drug combinations, not some monolithic mythical “chemotherapy.” It is not reasonable to expect that a span of a mere few decades or even a century is enough to cure all cancer. We have, however, brought the cure of several cancers within reach and do actually cure many cancers. Also, contrary to popular belief, the death rate from cancer is decreasing. In the US, it’s been decreasing for nearly the last 25 years, as shown in this graph from the most recent American Cancer Society statistics:

Note that this is happening even as the age-adjusted incidence of cancer is remaining steady or slightly increasing. Fewer and fewer people with cancer die of their disease. I realize that this is no consolation to anyone who has lost loved ones to the disease (as I have), but it does give hope for the future.

And, yes, promoters of alternative cancer cures can deny it all they like, but chemotherapy is indeed a major part of the reason for better outcomes and more hope in cancer. “Cut, poison, burn”? Well, yes. Unfortunately, that’s what works, including the “poison” part. Until we find something that works without as much morbidity, “cut, poison, burn” will have to do.

That reminds me. I really need to review the movie of the same title.

https://www.sciencebasedmedicine.org/chemotherapy-doesnt-work-not-so-fast-a-lesson-from-history/