Vapaamuurarius Ideologia, organisaatio ja politiikka

Vapaamuurarius
Ideologia, organisaatio ja politiikka
(KUVAT SUOMENTAJAN LISÄÄMIÄ, KIELI VANHAHTAVAA, KUTEN ALKUPERÄISKIELELLÄKIN)
Suomennos: Fenrir

Salaisen poliisin ja turvallisuuspalvelun, nykyisen SS-Obergruppenführerin
ja poliisin johtajan, tri. Kaltenbrunnerin kirjoittamalla esipuheella
Dieter Schwarz
Berliini 1944
---------------------------------------------------
NSDAP:n keskuskustantamo
Kuudes painos
101-130 tuhatta kappaletta
Kaikki oikeudet pidätetään
Paino: K&H Greiser Rastatt (Baden)

 
Esipuhe kuudenteen painokseen
Niiden henkisten voimien joukossa, jotka salaisesti toimivat Saksan vihollisten ja heidän liittolaistensa leirissä tässä sodassa, kuten edellisessäkin, seisoo vapaamuurarius, vaara, jonka toimia Führer on toistuvasti painottanut puheissaan.
Tämä kirjanen, joka nyt tuodaan saksalaisten ja eurooppalaisten saataville sen kolmannessa versiossa, on tarkoitettu valaisemaan tätä vihollista, joka toimii varjoissa. Vaikka vapaamuurarillisten järjestöjen toimille on laitettu piste useimmissa Euroopan maissa, vapaamuurariudelle täytyy antaa erityistä huomiota edelleen, ja erityisesti sen jäsenistölle, kuten sen poliittisille toimille ylikansallisessa mittakaavassa. Kesän 1943 tapahtumat Italiassa osoittavat jälleen kerran sen latentin vaaran, jota yksittäiset vapaamurarit, jopa heidän vapaamuurarillisten järjestöjensä tuhouduttua, edustavat. Vaikkakin vapaamuurarius kiellettiin Italiassa jo niinkin aikaisin kuin 1925, se on pitänyt yllä huomattavaa poliittista vaikutusvaltaa jäsenistönsä kautta ja se on jatkanut vaikutusvaltansa käyttöä salassa. Vapaamuurarit näin ollen seisoivat italialaisten pettureiden eturiveissä ja uskoivat olevansa kykeneviä murskaamaan fasismin kriittisellä hetkellä, häpeämättä pettäen Italian kansan. Tämän kirjasen kolmannen version tarkoituksena on tarjota selvempää tietoa tästä vapamuurarillisen korruption muodostamasta vaarasta ja pitää tahtoa itsepuolustukseen elossa.

Tri. Kaltenbrunner
SS-Gruppenführer
Poliisin johtaja

Esipuhe 1.-4. painoksiin (1938)
Tämän teoksen tarkoitus on käsitellä vapaamuurariuden periaatteellisia ongelmia perusteellisella tavalla. Teos ei väitä olevansa täydellinen; pikemminkin se pyrkii tarjoamaan RF:n turvallisuuspalvelun, SS:n, ja Salaisen valtionpoliisin autenttisiin arkistomateriaaleihin perustuvaa dokumentaatiota, valistaen näin yleisöä vapaamuurariuden muodostamasta uhasta useiden vuosisatojen aikana. Vapaamuurariuden ja kansallissosialismin sovittamattoman ideologisen ristiriidan yksityiskohtainen kuvaus, joka perustuu käytettävissä olevan arkistomateriaalin täydelliseen käyttöön, jääköön myöhempiin teoksiin.

Heydrich
SS-Obergruppenführer

Esipuhe viidenteen korjattuun painokseen
Vuonna 1942 maailman vapaamuurarius juhli 225. perustamisensa vuosipäivää. Kuten 200. vuosipäivänä, 225. vuosipäivää juhlittiin sota-aikana -- sodan aikana, jonka syttymiseen vapaamuurarius jälleen oli osittain syyllinen. Mutta kuinka erilainen tilanne olikaan vapaamuurariudelle verrattuna vuoteen 1917! Silloin se oli vaikutusvaltansa huipulla ja nautti mittaamatonta poliittista valtaa. Tänään, hyvin eri tavalla, sitä vaaditaan tilille tekosistaan: Euroopan terveet kansakunnat ovat päässeet vapaamuurarillisen ideologian korruptoivasta myrkystä; vapaamuurariuden suuret voimat ovat kärsineet vakavia takaiskuja ja niiden täytyy edelleen odottaa päiviensä päättymistä Euroopassa.
Poliittinen kehitys tämän tekstin ensimmäisestä julkaisusta on osoittanut niiden lausumien todenperäisyyden, jotka se sisältää. Jälleen kerran, maailman vapaamuurarius on nostattanut voimiaan rodullisesti terveitä liikkeitä vastaan, samalla vaatien noiden liikkeiden täydellistä hävittämistä.
Tietoisuus, joka Euroopan vironneiden kansojen täytyy pitää yllä liberaalin vapaamuurarillisen ajattelutavan hajoittavan korruption uudelleen järjestäytymisen ja otteen vallasta uudelleen saavuttamisen estämiseksi, on pakottanut kirjoittajan julkaisemaan korjatun ja laajennetun painoksen saksalaista ja eurooppalaisia kansoja varten, osallistuakseen vaatimattomalla tavalla Euroopan kansakuntien yhteisön henkiseen parantumiseen.
Dieter Schwarz


Osa 1.: Historiallinen alkuperä
I.
Juutalais-itämainen alkuperä
Vapaamuurarius on kansallissosialismille vihamielisyyden ideologinen muoto, jonka merkitys, viimeisen kahden vuosisadan historiallisen kehityksen aikana, täytyy lukea verrattavaksi muiden ylikansallisten organisaatioiden vaikutusten kanssa, kuten poliittiset kirkot, maailmanjuutalaisuus ja marxilaisuus. Nykyisessä muodossaan sitä täytyy tarkastella porvarillis-liberaalina maailmanjuutalaisuuden etujoukkona.
Se korruptoi kaikkien hallitusmuotojen perustat, jotka perustuvat rodullisiin ja kansallisiin näkökulmiin ja antaa juutalaisille mahdollisuuden saavuttaa sosiaalinen ja poliittinen tasa-arvoisuus ja tekee näin ollen tietä juutalaiselle radikalismille sen vapauden, tasa-arvon ja veljeyden sekä kaikkien kansojen solidaarisuuden, Kansainliiton, pasifismin ja kaikkien rotuerojen hylkäämisen periaatteiden tukemisen kautta.
Kansainvälisten kontaktiensa ja riippuvuussuhteidensa avulla vapaamuurarius sekaantuu kaikkien kansojen ulkopoliittisiin suhteisiin ja tavoittelee hallinnollisten johtajien kautta salaista ulkomaan- ja maailmanpolitiikkaa, joka ei enää pysy hallituksen jäsenten kontrollissa.
Henkilökohtaisen vaikutusvaltansa sekä taloudellisen suosimisensa kautta vapaamuurarius takaa sen, että kaikki julkisen-, taloudellisen- ja kulttuurielämän paikat täytetään loosiveljillä, jotka tosiasiassa muuttavat vapaamuurariuden käsitteet toiminnaksi.
Kansallissosialistinen valtio on tuhonnut vapaamuurariuden järjestöt Saksassa ja on myös antanut nostetta samantapaisille toimille monessa muussa Euroopan maassa tämän sodan aikana. Mutta liberaali, vapaamuurarillinen ajattelumalli elää edelleen entisissä loosiveljissä. Lisäksi on vielä vaara, että vapaamuurarilliset ajatukset tekevät vastaiskun niiiden loosiorganisaatioiden kautta, jotka ovat maissa, joissa vapaamuurarit ovat edelleen vapaita tavoittelemaan päämääriään häiriöttä.
Niinpä tämän vihollisen tutkiminen ja perusopetuksen tarjoaminen siitä kaikille rotuveljille ei ole pelkästään asia, jossa on kyse mielenkiintoisten historiallisten kysymysten pohtimisesta; vaan ennemmin se on välitön velvollisuus taistelussa vihollistamme vastaan.
Vapaamuurarillisen symbolismin taustat
Vapaamuurarius on tiukasti liittoutunut juutalaisuuden kanssa, eikä pelkästään organisaationsa kautta. Jopa vapaamuurariuden symbolismi viittaa juutalaisuuteen tapojensa sekä hepreaan sanojensa ja merkkiensä kautta todellisena lähteenään. Vapaamuurarillinen käsiteuniversumi on heijastus juutalaisesta Lähi-Idän kuvituksesta ja käsitteistä.
Jahweh
Vanhan testamentin ajattelun pääkohta on Yahwehssa juutalaisten "jumalana": Itseasiassa usko moniin kansallisiin jumaluuksiin menestyi juutalaisten keskuudessa, joista Yahweh oli vain täysin merkityksetön aavikkojumala, kunnes hän valitsi "kansansa" (Israelin paimentolaisheimon), jonka avulla hän voisi kukistaa kaikki muut jumalat ja saavuttaa maailman hallinnan. Myöhemmässä juutalaisuudessa Yahweh oli ensin ylijumala, sitten ainoa jumala; mutta hänen alkuperäinen luonteensa säilyi täysin entisellään. Juutalaisuudelle nimi "Yahweh" tarkoittaa maailman orjuuttamista (katso Jesajan luku 60. jne.)
Temppeli
Yahweh-konseptin kehittymisen myötä juutalaisen uskonnollisen kultin keskittyminen tuli viedyksi loppuun. Monien Kanaanin maassa olleiden uhripaikkojen sijaan tuli yksi ainoa: ensin Shilo (myöhemmin Jerusalem); sitten kuninkaallinen teltta ja myöhemmin Salomonin temppeli, jota pidettiin Yahwehn talona. Aivan kuten Yahweh itsekin, Temppelistä tuli juutalaisten maailmanhallintasuunnitelmien symboli (katso Hesekiel, luvut 40-48; katso myös Uusi testamentti, Johanneksen ilmestys, luku 21).
Babylonian vankeuden jälkeisenä ajanjaksona "profeetallinen juutalaisuus" täydentyi papillisilla "lainopetuksilla" (Toora) sekä "Viisauden kirjoilla" (Chokmah). "Porvarillinen hyveellisyys" ja sosiaalinen järjestys ammennettiin naapurikulttuureilta raskaasti lainaamalla, kun Yahweh sai kosmisen luonnehdinnan "Maailman suurena rakentajana". Samaan aikaan raivattiin tie internationalistisille asenteille (messiaanisten opetusten levittämiselle).
Mysteerit
Syyrialais-foinikialaisten "mysteerien" hengelliset asenteet sulautuivat Vanhan testamentin ajatteluun suunnilleen Kristuksen syntymän aikoihin. Mysteerit omaksuivat "synnintunnon": sisäisesti repaleisen ihmisolennon, jolle "jumalallinen armo" myönnettiin mystisten, siis salaisten sanojen, merkkien ja rituaalien kautta saavuttamalla näin "pelastus" ja henkilökohtainen "ikuinen rauha". Kaikki "paha" liitettiin "Paholaiseen" (dualismi). Nämä käsitteet, joskus esitettynä suuresti kuvailtuina, heijastuivat juutalaisista "apokryfeistä" ja uuden testamentin teksteistä suunnilleen Kristuksen syntymän aikoihin kuten myös "gnostilaisissa" kirjoituksissa sitä seuranneena ajanjaksona.
Tämä koko käsitemaailma sai uuden piristysruiskeen vapaamuurariuden symbolismin ja opetuksien kautta. Hiramin legenda, Temppelin symboli uskonnollisine kirjoituksineen, rohkeuden mittaaminen loosiin pääsyn myöntämiseksi, symbolinen kuolemarituaali ja salaiset tunnistamismerkit muodostavat havaittavaan ja visuaaliseen tapaan sen, mikä myöhemmin paljastuu heidän opetuksissaan (ihmisen muokkaaminen rosokivestä silokiveksi, jotta voidaan rakentaa "ihmisyyden temppeli", "messiaaninen" "rauhan valtakunta" ja "maailman veljeys", kaikkien luonnollisten, rodullisten ja poliittisten muurien hylkääminen "maailman veljeydessä"). Symbolit ja opetukset eivät kuitenkaan ole yhdenmukaisesti alkuperäisiin muotoihin perustuvia, vaan ne esittävät värikkään sekoituksen aineksia suurimmasta mahdollisesta joukosta opetuksia (synkretismi), mikä tekee paljon vaikeammaksi todistaa heidän alkuperäänsä missään tietyssä tapauksessa.
Juutalaisen ajattelutavan kantaja
Tämä Lähi-Idän käsitemaailma tuotiin ensikertaa koko länteen kirkon kautta, joka uskollisesti vartioi juutalaista "perintöänsä". Arabialainen Islamin vaikutus alkaen seitsemänneltä vuosisadalta, ristiretkien kokemukset alkaen 11. vuosisadalla kuten myös juutalaisten filosofien vaikutus (Ibn-Gebirol, Maimonides, kabbalistit) alkaen 12. vuosisadalta, johtivat vahvempaan tämän juutalaisuudesta ammentavan käsitemaailman tulemiseen. Juutalaiset asenteet näin ollen palasivat läntiseen näkökenttään sen jälkeen kun ne ensin oli ajettu pois saksalaisen skolastisismin toimesta.
"Kristityt kabbalistit" (Pico de Mirandola) omaksuivat erityisen arvovallan akateemisessa maailmassa ja renessanssin uskonnollisissa yhteisöissä.
Skolastikot omistautuivat ensisijaisesti heprealaisille teksteille, joissa koko eksentrinen "salaisuuksien" ja outojen näkemysten etsiminen saattoi esittää osaa. Nämä pyrkimykset välittyivät Saksaan Johannes Reuchlinin ja muiden kautta. Salaseuroja perustettiin, jotka pyrkivät rakentamaan juutalaisia fantasioita teologisilla elementeillä systeemiksi alkemian, matematiikan, astronomian ja astorologian kuten myös taikuuden avulla.

II.
Vapaamuurariuden kehittyminen Saksan ulkopuolella 18. vuosisadalla
1. Kehitys englantilaisista työlooseista 17. ja 18. vuosisadoilla
Kontrastissa läntisten rakennustyömaakoppien ja läntisten kivenhakkaajien ja kivenhakkaajaliittojen sekä itämaista ammentavan historiankuvan kanssa voidaan tarkastella Regius Manuscriptiä vuodelta 1390 sekä Cooke Manuscriptiä vuodelta 1450, kahta vanhinta käsikirjoitusta keskiaikaisista englantilaisista rakennusmiehistä. Nämä asiakirjat käsittävät, korporatiivisena kansanperinteenä, tiivistelmän, legendamaisessa muodossa säilytettynä, asetuksista koskien käyttäytymistä yhtiön sisällä sekä toverillisten velvollisuuksien täyttämistä toisia ammattimiehiä kohtaan. Näitä kahta vanhinta asiakirjaa mukailtiin monissa muissa seuranneissa samantyyppisissä asiakirjoissa. On merkittävää, että korporatiivinen kansanperinne oli aina erittäin vahvasti perustunut ja vielä hyvin yksityiskohtaisella tavalla, Vanhan testamentin lagenda- ja käsitemaailmaan. Vapaamuurarit väittävät, että nämä Vanhan testamentin perustukset toivat yhtiöihin "oppineet", jotka huolehtivat englantilaisten yhtiöiden hengellisestä hyvinvoinnista pastoreina.
Kiltoihin kuulumattomat jäsenet kivenhakkaajalooseissa
Nämä "oppineet" esittivät myös toista merkittävää roolia vapaamuurariuden kehityksessä. He olivat ensimmäiset ei-korporatiiviset jäsenet korporatiivisissa piireissä, yhdessä yhtiöiden ylimystöön kuuluvien patruunoiden kanssa, jotka olivat ottaneet kiltojen edustuksen tehtäväkseen viranomaisten edessä ja joilla oli nimitysoikeus näiden kiltojen kautta. Ajan mittaan kehittyi tilanne, jossa nämä patruunat ja oppineet toivat ystäviä ja sukulaisia kiltoihin jäseniksi, jotka olivat saaneet samaan aikaan nimityksen loosit. Tämä päti erityisesti kivenhakkaajaloosien kohdalla.
Niinpä jo niinkin aikaisin kuin 17. vuosisadan alkupuoliskolla voimme havaita suuren määrän tällaisia ei-korporatiivisia jäseniä monissa korporatiivisissa looseissa. Näissä piireissä ammatillisen- ja kiltatoveruuden käsite väheni rajusti taustalle sosiaalisuuden alta. Ulkoisesti tätä kehitystä luonnehti tosiasia, että nämä loosit muuttivat päämajansa pois kiltahalleista tavernoihin.
Sanan "vapaamuurari" alkuperä
Uskomus, että kiltamuurareiden ja hyväksyttyjen, mutta kiltaan kuulumattomien loosin jäsenten välinen kontrasti löysi tiensä termiin "vapaat ja hyväksytyt muurarit", on perusteeton. Tätä määritystä käytettiin kaikista loosin jäsenistä, jopa kiltoihin kuuluvista jäsenistä.
17. vuosisadan loppuun mennessä löydämme termin "vapaamuurari" jo yleisessä käytössä, kuten monet aikakauden tekstit ja opiskelijavitsi Dublinin Trinity Collegessa 1688 osoittavat. Teksteissä ja kuvauksissa 17. vuosisadalta näemme myös kiltaan kuulumattomia jäseniä looseissa jo hatrjoittamassa symbolista vapaamuurariutta.
Lontoon suurloosi 1717
Vuonna 1717 alkoi vapaamuurariuden historiassa uusi ajanjakso. Tänä vuonna neljä lontoolaista loosia sulautui "Lontoon ja Westminsterin suurloosiksi" juhliakseen suojeluspyhimystään Johannes Kastajaa toveruudessa ja arvokkaalla tavalla. Kuitenkin sulautumisen perusteet olivat puhtaasti sosiaalisia.
On tärkeää, että tässä vaiheessa ei ollut enää korporatiivisia muurareita tämän uuden suurloosin virkailijoiden joukossa. Luotettavaa tietoa tämän uuden järjestön varhaisista vuosista ei ole saatavilla.
Vapaamuurarillinen henkilöstöpolitiikka
Vuonna 1721 Lontoon suurloosi onnistui voittamaan puolelleen monia englantilaisen korkean aristokratian jäseniä. Montagun herttua saatiin suurmestarin virkaan. Näin alkoi kehitys, joka on ollut luonteenomaista englantilaiselle vapaamuurariudelle aina tähän päivään saakka. Koska aina näistä ajoista lähtien englantilaisen vapaamuurariuden tavoitteena on aina ollut voittaa puolelleen käännynnäisiä aristokratiasta, suurisuuntainen vapaamuurarillinen jäsenpolitiikka sai alkunsa, jonka tavoitteena on asettaa vapaamuurareita kaikkiin johtaviin asemiin brittiläisessä imperiumissa; näinpä ei voi juuri olla epäilystä konfliktista vapaamuurariuden ja brittiläisen hallinnon johtajuuden välillä. Tämä osoittaa todeksi otaksunnan, että Englanti käyttää vapaamuurariutta työkaluna maailmanpolitiikassa. Englantilaisten vapaamuurarien voima kävi selväksi 1799, kun he ensimmäisen kerran saivat salaseurat kieltävän lakialoitteen torjuttua Englannin parlamentissa ja muutoksen siihen, joka nimenomaan jättää vapaamuurarit sen vaikutuksen ulkopuolelle.
Muinaiset velvollisuudet
Montagun herttuan ehdotuksesta, sekä Whartonin suurmestariuden valvonnassa, ilmestyi ensimmäinen vapaamuurariuden säännöt sisältävä kirja, tekijänä oppinut Anderson. Kirjan pääosa, niinsanotut "muinaiset velvollisuudet", joka vaikutti merkittävästi vapaamuurariuden myöhempään kehitykseen, kehitettiin ensimmäistä kertaa periaatteiksi. Yhdessä "Vapaamuurariuden muinaisten maanmerkkien kanssa", joka on yhteenveto vapaamuurarillisista laeista ja perinteistä, "Muinaiset velvollisuudet" ovat edelleen tämän päivänvapaamuurariuden ideologisena suuntana.
2. Vapaamuurariuden kehitys Ranskassa
Vapaamuurarius saavutti Ranskan englantilaisten maahanmuuttajien välityksellä. Vuonna 1725 perustettiin ensimmäinen loosi englantilaisen pitämään majataloon. Toinen vapaamuurarillinen loosi avatiin 1729. Vapaamuurarius levisi hyvin nopeasti Ranskassa. Toisin kuin Englannissa, kehitys ei ollut niin yhdenmukaista. Voidaan erottaa kaksi 18. vuosisadan ranskalaisen vapaamuurariuden kehityslinjaa.
Valistuksen aika
Toinen linja toimi spekulatiivisesti ja kasvatuksellisesti. Siihen kuului erityisesti Ranskan vallankumouksen eturivin intellektuelleja ja ajattelijoita kuten Paine, Montesquieu, Voltaire, Mirabeau, Marat, Lafayette, Philippe Egalite ja Abbe Sieyes.
Ensyklopedistit
Pariisissa toimi vuodesta 1769 lähtien ensyklopedistien loosi, jota kutsuttiin "Ninsin sisaruksiksi". Tämän loosin jäsenten joukossa olivat Helvetius, Lalande, Benjamin Franklin, Count La Rochefoucauld, d'Alembert, Camille Desmoulins, Diderot sekä Brissot.
Ranskan vallankumouksen ajatusmaailma
Tässä vaiheessa Ranskan vallankumouksen pääperiaatteet ja ajatukset saivat luonteenomaiset piirteensä ja niitä kehitettiin pidemmälle. "Vapauden, veljeyden ja tasa-arvon" iskulause, kaikkien ihmiskasvoja kantavien välisen tasa-arvon periaate ja ihmisten yleismaailmallisten oikeuksien periaate kehitettiin tässä loosissa ja sitä edistettiin agressiivisesti vallankumouksellisessa hengessä. Kaikkien arvojen päälaelleen kääntäminen astui esiin. Absolutistisen hallitusmuodon ja vapaamuurarillisen demokratian ja tasavaltalaisuuden vastustaminen oli erityisen kiistan aiheena näissä konflikteissa.
Tämä suunta saavutti kliimaksinsa ja samaan aikaan tilapäisen päämääränsä onnistuneesti, siis Ranskan vallankumouksen. Ranskassa toimi 629 loosia, joista 65 pelkästään Pariisissa.
"Veljeskunta" -käsite
Samaan aikaan toisenlainen aalto kuitenkin saavutti ranskalaisen vapaamuurariuden, joka omasi enemmänkin katolilaisen luonteen. Tämä aalto pyrki johtamaan vapaamuurariutta enemmän keskiaikaisten veljeskuntien suuntaan. Scot Ramsayta, brittiläisen kruununtavoittelijan opastajaa, täytyy pitää heidän pääedustajanaan. Hän oli Fenelonin arkkipiispan ystävä, joka kääntyi katolilaisuuteen Fenelonin neuvosta, tullen näin Lazariittien veljeskunnan jäseneksi. Koska monet katolilaiset papit kuuluivat vapaamuurarillisiin looseihin tänä aikana, voidaan olettaa, että katolilaiset yrittivät muuttaa vapaamuurariuden tarkoituksen sisältäpäin tehdäkseen myös sen toimista kirkolle hyödyllisiä.
Korkeammat asteet
Tästä aallosta syntyi pian hyvin monimutkainen korkeampien asteiden järjestelmä, joka levisi aktiivisesti koko ajanjakson.
Tarkka kuuliaisuus
Tässä yhteydessä täytyy mainita, että "Tarkan kuuliaisuuden" perustajan Saksassa, paroni von Hund und Altengrotkaun, on täytynyt olla yhteydessä näiden piirien edustajien kanssa ollessaan Pariisissa. Myöskin hän kääntyi katolilaisuuteen. "Tarkka kuuliaisuus" oli korkeampien asteiden järjestelmä, joka saksalaisten loosien maailmassa onnistui saavuttamaan suurta vaikutusvaltaa aikanaan ja joka tähtäsi kaiken vapaamuurariuden muokkaamiseen ritarillisten veljeskuntien yhteyteen. Sen jäsenet olivat velvollisuuden sitomia erityiseen rajoittamattomaan velvollisuuteen tarkinta kuuliaisuutta ja alistumista ( stricta observantia ) kohtaan "kuuliaisuuden osoituksen" kautta.
Juutalaisten tunkeutuminen englantilaisiin ja ranskalaisiin looseihin
Suvaitsevaisuus, joka on ankkuroitunut "muinaisiin velvollisuuksiin" ja jota kehitettiin edelleen yhdessä vapaamuurarillisen humanismin kanssa valistuksen ajan Ranskassa, mahdollisti juutalaisten tunkeutumisen porvarilliseen yhteiskuntaan vapaamuurariuden avustuksella hyvin aikaisessa vaiheessa Englannissa ja Ranskassa ja näin emansipaation saavuttamisen. Vuosina 1723 ja 1725 juutalaiset nimet näkyvät jo englantilaisten vapaamuurariloosien jäsenluetteloissa. Vuonna 1732 eräs loosi siirsi kokouksen lauantai-illasta sunnuntaille vain mahdollistaakseen juutalaisten jäsenten osallistumisen loosin työhön. Juutalainen vaikutus näyttää olleen melko suuri tänä aikana, siitä päätellen, että niinkin aikaisin kuin 1732 katupuhuja Henley piti puheen, jossa hän hyökkäsi "juutalaisvapaamuurareita" vastaan. "Muinaiset vapaamuurarit", jotka ilmestyivät kuvioihin 18. vuosisadan puolivälissä, omasivat erityisen rukouksen juutalaisia looseja varten.
Juutalaiset korkeampien asteiden organisaatiot
Ranskassa tämä kehitys kulki eteenpäin paljon nopeammin ja päättyi Ranskan vallankumoukseen, joka toi täydellisen sosiaalisen sekä poliittisen tasavertaisuuden juutalaisille.
Monia korkeampien asteiden järjestelmiä kehitettiin koko 18. vuosisadan puolivälin ajan business-nälkäisten juutalaisten toimesta ja myytiin "salaisena oppina" korkeaan hintaan.
3. Vapaamuurariuden kehitys Saksassa juutalaisten vapauttamiseen asti.
a) Englantilaiset vaikutteet
Ensimmäinen loosi, joka myöhemmin otti nimen "Absolom" ja toimi suoraan Lontoon suurloosin alaisuudessa, perustettiin Hampurissa 1737 vapaamuurari Charles Sarryn johdolla. Englantilainen vaikutus oli näkyvää loosin jäsenpolitiikassa, mikä oli valtion johtajien ja vaikutusvaltaisten henkilöiden käännyttämistä.
Tämä johti yritykseen käännyttää Preussin kruununperijä, josta myöhemmin tuli Fredrik Suuri ja jota ohjattiin vapaamuurariutta kohti hyvin taitavalla tavalla, mutta joka menetti kiinnostuksensa vapaamuurariuteen ensimmäisenä hallitusvuonnaan ja jota ei juuri näkynyt loosien toiminnassa seuranneina vuosina.
Englantilaista vaikutusta seurasi myös loosien perustaminen Braunschweigiin, Bayreuthiin, Meiningeniin, Breslauhun sekä Frankfurt am Mainiin.
b) Romaaniset vaikutteet
Ranskalaisilla vaikutteilla oli johtava rooli saksilais-puolalaisen marsalkka Rutowskin loosien perustamisessa Saksiin ja Böömiin. Kuten jo todettiin, monet korkeampien asteiden loosit tunkeutuivat Ranskasta Saksaan.
Sekaannus 18. vuosisadan saksalaisissa looseissa
Näiden toisistaan eroavien suuntausten konflikti aiheutti uskomatonta sekaannusta saksalaisissa looseissa 18. vuosisadalla, huipentuen paroni von Hundin "Tarkassa kuuliaisuudessa", skottilaisissa looseissa, Clermont-Rosachenin järjestelmässä, "Afrikkalaisissa mestariarkkitehdeissä" ja "Uusissa kultaristiläisissä ja ruusuristiläisissä" sekä monissa muissa järjestöissä.
Illuminati
Se, että myös poliittiset vaikutukset tulivat vääjäämättä esiin, erillään innostuksesta ritarillisiin veljeskuntiin ja mysteerien etsimiseen, oli selvää. Tässä merkittäviä ovat Bischoffswerderin ja Woellnerin alaisten ruusuristiläisten työ ja pyrkimykset, joilla oli hallussaan suuri vaikutusvalta Preussin pääministerissään kuten myös Ingolstadtilaisen Adam Weishauptin Illuminati -veljeskunnassa, joka herätti suurta huomiota. Weishaupt tunnettiin ateistisista ja vallankumouksellisista taipumuksistaan, kuten myös yhteyksistään Ranskan vallankumoukseen. Tosiasia on, että Weishaupt, entinen jesuiitta-oppilas, rakensi veljeskuntansa jesuiittamallin mukaisesti, korjasi muutaman vapaamielisen kirjan, joissa hän väitti, että Illuminatin tulisi asteittain miehittää kaikki vaikutusvaltaiset virat toimiakseen veljeskunnan tarkoitusperien hyväksi. Paroni von Kniggen avulla hän onnistui huomattavissa määrin laajentamaan veljeskuntansa perustaa vapaamuurariuden avulla. Weishaupt kantoi veljeskunnallista nimeä "Spartacus". Jesuiittojen puolesta, jotka jälleen kerran onnistuivat saavuttamaan vaikutusvaltaa, Illuminatin veljeskunta kiellettiin Baijerissa 1784 ja monet sen jäsenistä pidätettiin. Weishaupt kuitenkin onnistui pakenemaan ystäviensä avulla. Vapaamuurarillisten lähteiden mukaan hänen toimintansa veljeskunnassa olivat väitetysti lakanneet 1785, mutta huhuja jäi kiertämään koskien sitä, mitä aatteellista toimintaa jatkettiin, erityisesti Ranskan vallankumouksen aikana.
Vapaamuurarius Preussissa
Preussissa vapaamuurarius kehittyi suhteellisen rauhalliseen tapaan toisin kuin muualla Saksassa. Kuitenkin sekaannus "Tarkassa kuuliaisuudessa" vaikutti myös Preussin vanhimpaan suurloosiin, "Suureen kansalliseen äitiloosiin 'Kolmessa maapallossa'". Tämä johti "Suuren saksalaisten vapaamuurarien valtionloosin" perustamiseen 1770, jonka takana oli palveluksessa oleva kenraali Johann Wilhelm Kellner von Zinnendorf. Tämän lisäksi "Royal York de l'Amite" -loosi, jonka perustivat ranskalaiset sotavankiupseerit, toimi Englannin suurloosin alaisuudessa. Rituaaliensa muuttamisen jälkeen, jonka sai aikaan capucinilaismunkki Ignaz Aurelius Fessler, se otti nimen "Preussin suurloosi" tai "Royal York Ystävyyden puolesta". Nämä kolme preussilaista suurloosia, joihin myöhemmin alettiin viitata varsinaisina "vanhoina preussilaislooseina", saivat erikoisaseman vuoden 1798 "salaisten seurojen" vastaisen lain suhteen.
c) Saksalaisen vapaamuurariuden kehitys spekulatiivisen filosofian vaikutuksesta
Vapaamuurarilliset kirjoitukset, erityisesti ne, jotka on tarkoitettu puolustamaan vapaamuurariutta, mainitsevat usein Saksan historian ja Saksan intellektuellin elämän suurmiehiä, jotka ylläpitivät suhteita vapaamuurariuteen tai jotka olivat itse vapaamuurareita. Fredrik Suuren lisäksi, jonka suhteet vapaamuurariuteen on jo mainittu, nämä miehet olivat enimmäkseen filosofeja ja kirjailijoita saksalaisessa idealismissa 18. vuosisadan viimeisen kolmanneksen aikana, jotka esitetään todellisen vapaamuurariuden kantajina vapaamuurarillisissa kirjoituksissa.
Saksalainen idealismi 18. vuosisadalla
Vapaamuurarit väittävät myös usein, että nämä miehet saivat ratkaisevaa inspiraatioita looseissa ja näin ollen heidän luovuutensa hedelmistä pitää antaa kunnia vapaamuurariudelle. Nämä vapaamuurarilliset näkemykset, jotka esitetään usein hyvin taitavasti, ovat vietelleet monia päättämättömiä rotuveljiä vapaamuurariuteen, kun monet loosien vastustajat ovat menneet niinkin pitkälle, että ovat hyökänneet suuria saksalaisia vastaan, jotka ovat kuuluneet looseihin, yhdessä heidän töidensä kanssa ja kuvanneet heidän jäsenyyttään sietämättömäksi Saksan intellektuellille elämälle ja Saksan historialle, tutkimatta tuon ajan poliittisia ja kulttuurillisia olosuhteita.
Yhdistynyttä Saksaa, joka olisi voinut tarjota näille miehille kansallisen tehtävän, ei ollut tuolloin olemassa. Monet jaetun isänmaan lukuisista prinsseistä olivat kaikkea muuta paitsi ihanteellisia edustajia kansalle. Kirkot olivat täydellisen kalkkiutuneisuuden tilassa. Dogma esti kaiken vapaan ajattelun. Luonnontieteet olivat ensimmäisiä, jotka vapauttivat itsensä kuristusotteesta, joka tappoi kaiken aloitteellisuuden ja ensimmäisiä, joka saavutti kaikkein hienoimmat edistysaskeleet. Humanismin toinen aikakausi näytti sarastavan ja sen kanssa ristiriidat nousivat taas koskien koko ihmislajin kasvatusta ja sen korkeampaa kehitystä.
Porvariston intellektuelli elämä tuohon aikaan ei ollut missään yhteydessä tämän päivän vapaamuurariuden internationalismiin. Ajattelijat vaikuttivat syrjäänvetäytyneiltä kaikista niistä, jotka toisella puolella rajaa omissa pienissä saksalaisissa valtioissaan omasivat samoja näkemyksiä koskien tarvetta vapauttaa itsensä kirkkojen dogmeista ja jotka olivat kyllästyneitä opillisiin kiistoihin. Samaan aikaan he vastustivat absolutismin ylilyöntejä. Schiller ei koskaan ollut vapaamuurari, mutta kuitenkin koki saman kehityksen.
Kristinusko oli jo ymmärtänyt perusteellisesti väärin sekä vääristellyt antiikin humanitarismin ihanteita. Nyt näemme vapaamuurariuden omineen saman konseptin ja muuttaneen sen kaikkien kansojen ja rotujen kieltämisen ideologiaksi, räikeässä ristiriidassa antiikin rodulle perustuneiden käsitysten kanssa. Vapaamuurariuden opinjulistuksissa, aina kun niitä julkistettiin, tämä ristiriita ei ollut millään muotoa kovin ilmiselvää. Aikansa valaistuneille sieluille vapaamuurarius näytti olevan kaikkien parhaitten ihanteiden yhteensulautuma.
Tämän vuoksi Fredrik Suuri, Goethe, Herder, Klopstock, Fichte, Lessing ja monet muut astuivat loosien temppeliin. Tällä tavalla runous ja taiteelliset tuotokset, jotka syntyivät, päätyivät tämän päivän loosien käyttöön vapaamuurariuden mittaamattoman arvokkaina tuotoksina, mutta joilla ei ole mitään tekemistä tämän päivän vapaamuurariuden kanssa.
Muutos vapaamuurariuden tarkoituksessa
Mitä 18. vuosisadan saksalaiset intellektuellit käsittivät vapaamuurariudeksi, oli olemassa vain heidän mielikuvituksessaan ja oli kaukana loosien todellisista olosuhteista ja tarkoitusperistä. Juuri nämä miehet, jotka tänä päivänä esitetään vapaamuurariuden suurien ihanteiden tähtitodistajina, huomasivat tämän pian ja kääntivät selkänsä vapaamuurariudelle.
Fredrik Suuri ei ottanut osaa yhteenkään loosikokoukseen ensimmäisen vallassaolovuotensa (1740) jälkeen ja omaksui kriittisen suhtautumisen monia loositoimintoja kohtaan viimeisinä elinvuosinaan, toivoen niiden toimivan ainoastaan porvariston sosiaalisina yhdistyksinä (katso hänen kirjeensä vuodelta 1779 vapaamuurarien eräiden arvonimien hakemista vastaan). Lessing ja Fichte jättivät loosit suuttumuksesta. Stolbergin veljekset lopettivat ja Herder, joka astui loosiin Riikassa 1766, ei koskaan kutsunut itseään vapaamuurariksi Weimarissa. Se mitä "Vapaamuurariuden suuri käsikirja" kirjoittaa Herderistä sopii kaikkiin suuriin saksalaisiin tuona aikana, kun se lausuu: "Sille järjestön merkityksellisyydelle, perustalle ja tarkoitukselle hän rakensi oman järjestelmänsä, jota hän oli kerran halunnut edistää".
Goethe ja vapaamuurarius
Se, että Goethe ei ollut tuo innokas loosiveli, jollaisena vapaamuurarit hänet mielellään esittävät, myönnetään avoimesti hyvin tunnetuissa vapaamuurarillisissa lähteissä ("Vapaamuurariuden yleinen käsikirja" ja "Vapaamuurariuden kansainvälinen sanakirja"). On totta, että 1782 hänet ylennettiin mestariksi ja hänet päästettiin sisempään veljeskuntaan, mutta edes vapaamuurarit eivät voi tehdä lausuntoja koskien hänen myöhempää osallistumistaan loosin työhön. Vuoden 1782 loppuun mennessä Weimarin loosi sulki ovensa riitojen vuoksi, jotka syntyivät loosien ja loosiveljien sekaannuksesta. Goethen myöhempi mielipide vapaamuurariudesta näkyy raportista, jonka hän itse on kirjoittanut toimiessaan prinssi Karl Augustin ulkoministerinä, kun loosiveljet Jenassa jättivät hakemuksen loosinsa uudelleen perustamisesta 1807. Siinä hän lausui:
Goethen raportti vapaamuurariutta vastaan
"Vapaamuurarius luo valtion valtiossa. Missä sitä vain alkaakin esiintyä, hallituksen pitäisi pyrkiä hallitsemaan sitä ja tehdä se harmittomaksi. Sen tuominen jonnekin missä sitä ei ole ollut, ei koskaan ole suositeltavaa... ja pienissä kaupungeissa, kuten Rudolfstadtissa, esimerkiksi, sellainen järjestö palvelee eräänlaista sosiaalista tarkoitusta. Täällä Weimarissa me emme tosiaan tarvitse sitä, ja Jenassa pidän sitä vaarallisena, niillä perusteilla jotka yllä mainitsin sekä monilla muilla myös. Kuka tahansa, joka voisi kuvitella samantien jäsenistön kokonaisuutta, josta loosi voi koostua puoli vuotta loosiin hyväksymisen jälkeen, pitäisi asiaa huolestuttavana."
Merkittävää on, että näitä lauseita ei voida löytää "Yleisestä käsikirjasta" tai "Kansainvälisestä sanakirjasta", jotka lainaavat kaikkea, joka tukee vapaamuurarillisia väitteitä. Eräästä toisesta Goethen tekstistä, joka on päivätty 1.5.1808, voidaan päätellä, että ainoastaan Sachsen-Weimarin Karl August vaati Amalia Loosin uudelleenavaamista Weimariin, muodollisesti käskien Goethen suorittaa tarvittavat toimenpiteet. Tässä Goethe pikemminkin kutsuu vapaamuurariutta "quasi-mysteereiksi". Tämän tekstin myötä Goethe piti tehtäväänsä täytettynä, koska muuta tietoa hänen osallistumisestaan loosityöhön ei ole; toisaalta taas hän osoitti pyynnön Amalia Loosin johtajalle 5.10, joka alkaa seuraavasti:
"Teidän korkeutenne tekisi minulle erityisen palveluksen, jos voisitte lukea minut poissaolevaksi jollain diplomaattisella tavalla, joka ei ole sopimaton vapaamuurariudelle ja pidättää minut tehtävistäni seuran suhteen..."
Goethen tämän jälkeen tapahtuneet toiminnot loosin kanssa jäivät sosiaalisiin kohteliaisuuksiin. Niinpä 1830, nimityksensä johdosta Denkversen loosin kunniajäseneksi, hän lähetti pyyntönsä enimmäkseern poikansa Augustin toimiston kautta, joka astui loosiin 1815.
Vapaamuurarien yrityksiä esittää 18. vuosisadan suuret saksalaiset vapaamuurariuden henkisen elämän edustajina täytyy kutsua historian vääristelyksi; koska nämä väitteet on tehty paremman tietämyksen vastaisesti, kuten monet voivat nähdä seuraavasta "Suuren kansallisen äitiloosin 'Kolmessa maapallossa'" loosimerkinnän lainauksesta, joka on päivätty 7.5.1868:
"Valitus, että intelligentsia on vetäytymässä looseista ei ole uusi. Todellakin suurimmat kirjailijamme ovat esittäneet saman valituksen. Herder oli loosin jäsen vähän aikaa; Lessing vetäytyi pois kuuluttuaan seuraan muutaman vuoden. Fichte teki samoin, Goethe piti yllä ylevää varautuneisuutta ja osallistui loosin työhön vain poikkeustapauksissa, kuten Wielandin muiston kunnioittamisessa, muistopäivissä jne. Schiller ei koskaan astunut seuraan, vaikkakin, kuten hänen kirjeenvaihdostaan Koernerin kanssa voidaan nähdä, hän oli hyvin informoitu veljeskunnan toimista ja päämääristä. Jopa Fredrik Suuri, loosimme perustaja, kääntyi veljeskuntaa vastaan vain muutama vuosi veljeskuntaan liittymisensä jälkeen..."
Saksan vapaussotien aikakausi
Se mikä pätee 18. vuosisadan saksalaisiin runoilijoihin ja ajattelijoihin, pätee myös saksalaisiin vapaustaistelijoihin ja runoilijoihin Napoleonin aikana, kuten Bluecheriin, Steiniin, Gneisenauhun, Schanhorstiin, Schenkendorfiin ja muihin. Jopa nämä miehet antoivat uuden tulkinnan vapaamuurariudesta mielissään: heille siitä tuli suurten ajatusten äärellä olevien miesten seura. Samaan aikaan ja samalla tavalla he ottivat etäisyyttä loosin todellisiin toimiin. Loosien osoittama syvä kunniattomuus ja kansallisen kunnian puute suhteessa kansalliseen tehtävään on todistettavissa Brandenburgin "Fredrik hyveen puolesta" -loosin avulla, joka kuului "kolmeen maapalloon" ja joka lähetti kiertokirjeen vuonna 1808, joka sisältää seuraavat lauseet:
Ranskalaiset upseerit saksalaisissa looseissa
"Mutta kuinka paljon iloa jälleen koimmekaan, kuinka paljon iloisia tunteja taas saimmekaan temppelissä! Kuinka moni kunniallinen mies ja veli astuikaan seuraamme ja piti valaistunutta veljeskuntaa kotinaan! Erityisesti meillä oli ilo vihkiä monta ranskalaista upseeria eri rykmenteistä samaan loosiin ja niinpä toivomme osallistuneemme ihmisyyden, kärsivällisyyden, universaalin veljesrakkauden edistämiseen, yhdistämällä monia kunnollisia miehiä lähemmäksi itseämme..."
Tähän liitetty jäsenluettelo pitää sisällään 16 ranskalaisen upseerin nimet, 96 muun jäsenen joukossa. Tämä veljeily maansa vihollisten kanssa on vieläkin kuvottavampaa kun näkee preussilaisen kapteenin nimen ranskalaisten upseerien nimien seassa ja huomaa loosikirjoista, että kapteeni osallistui loosin työhön ranskalaisten upseerien kanssa.
Napoleonin armeijan ranskalaiset upseerit, jotka myös antoivat hyväksyä itsensä saksalaisiin looseihin, ilmeisesti toimivat selkeän suunnitelman mukaan, kuten ranskalaisen loosin kartasta vuodelta 1809 näkee. Aikansa siviili- ja sotilasloosien lisäksi, jotka on luokiteltu yksiköiden ja palvelushaarojen mukaan, kartta luettelee erityisesti suurloosit Ranskan ulkopuolella, jotka olivat tekemisessä Suuren Orientin kanssa ja vierailut, joita pidettiin edullisina Ranskan armeijan jäsenille. "Preussin" alla kartta kertoo: "Berliini: Suuri kansallinen äitiloosi, kutsuttu 'Kolmessa maapallossa'".
Napoleon
Kysymys siitä, oliko Napoleon I vapaamuurari, on kiistanalainen jopa vapaamuurarien itsensä keskuudessa. Selkeitä todisteita ei ole saatavilla. Koko joukko todisteita viittaa siihen, että Korsikalainen ei kuulunut mihinkään loosiin. Kuitenkin Napoleon näyttää olleen kiinnostunut valjastamaan vapaamuurarius poliittisiin tarkoituksiin. Niinpä hän lähetti suuren osan marsalkoistaan looseihin: Massenan, Augeraun, Serruriwerin, Moreaun, Kellermannin, Mortierin, Monceyn, Soyultin, Oudinotin, Lefebren, MacDonaldin, Muratin, Neyn, Bernadotten (myuöhemmin Ruotsin kuningas), Perignonin, Sebastianin, Lannesin ja Poniatowskin, jotka kaikki kuuluivat looseihin ja joissakin tapauksissa pitivät korkeita virkoja Ranskan suurlooseissa. Entinen jakobiini Cambacieres oli mies, jota pidettiin hänen todellisena oikeana kätenään näissä asioissa ja vuoteen 1814 asti hän oli "Ranskan suuren Orientin" suurmestari ja vuodesta 1806 alkaen "Ranskan muinaisen ja hyväksytyn skottilaisen riitin korkeimman neuvoston suurkomentaja". Jopa keisarin kaksi veljeä, Joseph ja Louis, olivat Ranskan vapaamuurariuden suurmestareita.
Yrityksissään saada loosit toimimaan hyväkseen, Napoleon teki virheen olla ottamatta kansainvälistä vapaamuurariutta huomioon laskelmissaan. Niinpä päättäväinen vihollinen nousi häntä vastaan vapaamuurariuden englantilaisessa haarassa, vihollinen, joka vieläpä sai tukea kaikissa Korsikalaisen sortamissa maissa olleilta vapaamuurareilta.

III.
Vapaamuurariuden kehitys 19. ja 20. vuosisadoilla
l. Vapaamuurariuden osallistuminen vuosien 1789, 1830 ja 1848 vallankumouksiin.
Ranskalaisten vapaamuurarien esittämä rooli Ranskan vuoden 1789 vallankumouksen intellektuellissa valmistelussa ei ole enään kenenkään kiistämä. Vapaamuurarit kuitenkin pyyhkäistiin pois radikaalien puhdistuksessa 1792, kohtalo, jonka porvarillis-liberaalit etujoukot usein kärsivät myöhemmin tulleissa verisissä kansanmellakoissa. Kuitenkin vallankumouksellisten periaatteiden ja kirjoitusten seuraukset olivat hirvittäviä ja ne määrittivät kehityksen tätä seuranneena aikakautena ympäri maailman.
Ihmisoikeudet
"Yleismaailmalliset ihmisoikeudet" työstettiin Aachenin looseissa, niitä propagoitiin Ranskan konventissa, jonka piti 1.9.1791 vapaamuurari Lafayette ja ne nostettiin Ranskan perustuslain perustaviksi periaatteiksi "Ihmisoikeuksien ja kansalaisten oikeuksien julistuksessa". Nämä "yleismaailmalliset ihmisoikeudet", jotka sisältivät vapauden ja kaikkien ihmisten tasa-arvon teemat sekä kansanvallan, jolle hallituksen jäsenet ovat aina vastuussa, julistettiin ensiksi Amerikassa ja ne muodostivat Amerikan perustuslain perustan. Amerikan itsenäisyysliike oli lähes täysin vapaamuurarien johtama. Vallankumoukselliset- ja itsenäisyysliikkeet muissa maissa tiedetään myös vapaamuurareiden johtamiksi, jotka ammensivat ajatuksensa Pariisista. Noina vuosina Pariisi otti "Vapauden puolustajan" arvonimen, luoden kuvan kulttuurillisesta tehtävästä, jonka "Suuri kansakunta" tulisi täyttämään.
Se, mihin asti näitä näkemyksiä on säilytetty aina tähän päivään, näkyy "avoimesta kirjeestä Ranskan kamarille", jonka on kirjoittanut pan-eurooppalaisen liikkeen perustaja, vapaamuurari Coudenhove-Kalergi, vuonna 1924. Loppua kohti mentäessä kirjeessä lukee seuraavasti:
"... Teidän esi-isänne heittivät kolme suurta sanaa Euroopan historiaan: vapaus, veljeys ja tasa-arvo! Ranska toi poliittisen vapauden Eurooppaan. Kaikki menneen vuosisadan vallankumoukset ovat olleet pelkkää kaikua suuresta Ranskan vallankumouksesta... Uudistakaa tehtävänne! Julistakaa maailmalle kolmannen vallankumouksen puhkeaminen! Veljeyden vallankumouksen! Astukaa eteen, päättäväisyydellä, hyvät herrat, suuren liikkeen etulinjaan, joka sykkii läpi Euroopan, ja johtakaa eurooppalaiset veljeyden kautta yhtenäisyyteen!
"Kun vapauden tähtilippu liehuu Amerikan lännessä, kun tasa-arvon punalippu liehuu Venäjän idässä, voitte te näiden kahden maailman välissä paljastaa veljeyden lipun, ihmiseltä ihmiselle, luokalta luokalle, kansalta kansalle, mantereelta mantereelle! ... Vain silloin voi Eurooppa jälleen tulla maailman keskipisteeksi ja Euroopan keskipisteeksi!"
Taas ja taas näemme kummatkin vapaamuurariuden päävirtaukset, huolimatta empaattisesta ylikansallisuudestaan, yrittävän aina kahlita vapaamuurarillisen "internationaalin" omiin maihinsa: aivan kuten englantilainen vapaamuurarius palvelee brittiläisen imperiumin tarkoituksia, romaaninen vapaamuurarius yrittää kahlita vapaamuurarilliset demokratiat Pariisiin.
Demokratia ja tasavalta
Jopa vuonna 1737 ja 1741, Ramsay, Ranskan suurloosien puhemiehenä, uraauurtavassa puheessaan, "Suurmestarin puheessa", kuvaili universaalin demokraattisen tasavallan periaatteita, joka tuli täyttää suvaitsevaisuudella. Vapaamuurarien vastustaja Abbe Lerudan julkaisi tunnetun vapaamuurariutta vastaan hyökkäävän tekstinsä "Vapaamuurarit murskattuna" vuonna 1746, jossa hän kertoi vapauden, veljeyden ja tasa-arvon käsitteistä - jotka myöhemmin omaksuttiin Ranskan vapaamuurariuden motoksi - jotka olivat tämän puheen perusperiaatteita.
Louis XVIII
Vapaamuurarit eivät ole koskaan tämän jälkeen hylänneet hallituksen demokraattisten uudistusten vaatimustaan. Englannin vapaamuurariuden edustamaa vapaamuurariuden virtausta lukuunottamatta, näemme seuranneena aikakautena aina loosien olleen oppositiossa, kun demokratian käsitteitä ja liberalismin periaatteita vastaan on rikottu. Samaan aikaan, sillä ei ole merkitystä, vaikka näitä periaatteita vastaan rikkovat itse olisivat vapaamuurareita. Niinpä Louis XIV, Louis XVIII ja Kaarle X kaikki kuuluivat "Kolmen idässä yhdistyneen veljen hovin sotilasloosiin". Ranskan vapaamuurarius jopa otti kriittisemmän asenteen keisari Wilhelm I:tä kohtaan 1871, vaikka hän oli myös vapaamuurari. Napoleon I teki looseista vaarattomia, ja tiettyyn pisteeseen asti, tarkoitustansa palvelevia, täyttämällä ne taidokkaasti luotetuilla miehillään. Mutta kun, hänen kuolemansa jälkeen, loosit jäivät taas toimimaan omillaan Louis XVIII:n hallituksen aikana, kaikki tyytymättömät tasavaltalaiset ja demokraattiset ainekset kerääntyivät looseihin. Pierre Jean de Beranger, joka sylki tulta ja tulikiveä hallitsijasuvun päälle lauluissaan, oli vapaamuurari. Decazes, joka kutsuttiin johtamaan hallitusta ja joka määräsi joukon liberaaleja lakeja, oli jopa Ranskan Muinaisen ja tunnustetun skottilaisen riitin suurkomentaja.
Mutta liberaali vapaamuurarillinen virtaus kallistui jälleen katolisen puolueen suuntaan, jota kutsuttiin "ultraksi". Ikävä kyllä, tämä Ranskan historian luku ei ole kovin tunnettu vapaamuurarilliselta puoleltaan, vaikka se on yhteydessä myöhemmin tapahtuneeseen kehitykseen Saksassa, varsinkin mitä tulee suhteisiin juutalaiseen loosiin "Auringonnousussa" Frankfurt am Mainissa ja niinkutsuttuun Boernen ja Heinen "Nuoren Saksan" -liikkeeseen. Samaan aikaan juutalainen pääoma ja pörssikeinottelu kasvoivat sellaisiin mittasuhteisiin tänä aikakautena, että nämä voimat hallitsivat kasvavassa määrin julkista elämää. Samana ajanjaksona liberaalin porvariston konsepti nousi Ranskassa. Lehdistöstä tuli juutalais-vapaamuurarillisen klikin tärkeämpi työkalu.
Kaarle X
Niinpä Kaarle X:n hallinnolliset toimenpiteet, jotka tehtiin vallankumousta edeltäneen ajan olosuhteiden uudelleensynnyttämiseksi, oli tehty pitkälti myös lehdistön tukahduttamiseksi.
Samaan aikaan kamppailu oli konflikti kahden kilpakumppanin välillä: vapaamuurareiden ja katolilaisten. Tänä aikana tapahtui jälleen mahtavia kirkon vallan osoituksia, Pariisin kaduilla tapahtuvien kulkueiden muodossa. Mutta liberaali vapaamuurarius käytti myös hyväkseen jokaisen tilaisuuden näyttääkseen voimaansa. Kun varakenraali Foy, joka oli ollut kiihkeä vapaamuurari, kuoli marraskuussa 1825, hänen hautajaisistaan tuli juuri tuollainen tapahtuma liberaalille porvaristolle. Samaan aikaan kerättiin rahaa hänen leskelleen ja lapsilleen, joka osoitti tämän kaiken takana olevan vapaamuurarillisen pääoman vallan: summat nousivat yli miljoonaan frangiin.
Toinen tapaus oli vanhan vapaamuurarillisen vallankumouksellisen Lafayetten matka, jonka hän teki alkuvuodesta 1830. Loosit järjestivät suuria seremonioita hänen kunniakseen; kansalaiset koristelivat katuja riemukaarilla hänen suuren matkansa varrella.
Tiedetään, että ensimmäinen liberaalin opposition saama voitto tuli Kaarle X:n syrjäyttämisen myötä heinäkuun vallankumouksessa 1830. "Kansalaiskuningas" Louis Philippe peri valtaistuimen, yhdistäen henkilössään vapaamuurarilliset liberaalit periaatteet taidokkaan liikemiesvaiston kanssa, jossa hänen neuvonantajanaan toimi pariisilainen asianajaja Dupin, joka oli Ranskan korkeimman neuvoston jäsen.
Heinäkuun vallankumous 1830
Mutta "kansalaiskuningas" ei riittänyt tyydyttämään liberaalin opposition vaatimuksia pitkällä tähtäimellä. Konflikti johti lopulta helmikuun 1848 tapahtumiin. Vapaamuurarit osallistuivat suurin joukoin kansan kapinaan Pariisissa. Provinssin hallitus, joka muodostettiin Louis Philippen kruunustaluopumisen jälkeen, käsitti kuusi vapaamuuraria, mukaanluettuna juutalainen Adolphe Isaac Cremieux, joka pakotti Orleansin suvun lähtemään Ranskasta. Kun loosiveljet Pariisissa tervehtivät uutta hallitusta julistuksellaan, Cremieux otti veljet vastaan yhdessä provinssin hallituksen vapaamuurarien kanssa ja kunnioitti heitä puheellaan.
Tästä lähtien Ranskan vapaamuurarius astui melko avoimesti etulinjaan; kaikki johtavat miehet poliittisessa elämässä olivat jossain suhteessa siihen.
Napoleon III
Napoleon III ei kyennyt estämään tätä kehitystä. Hänen loosipolitiikkansa herätti sitkeää vastarintaa loosiveljissä. Marsalkka Magnanin henkilössä he yrittivät pakottaa heidät hyväksymään suurmestarin, joka ei ollut koskaan ollut vapaamuurari. Hän loi erityisen vaarallisen vihollisen Cremieuxille, joka yhdisti yhteen henkilöön "Korkeimman neuvoston suurkomentajan" ja täysin juutalaisen järjestön "Alliance Israelite Universellen" perustajan. Niinpä jälleen kerran, Napoleon III:n alaisuudessa, looseista tuli vastarinnan tyyssija, jossa miehet kuten Gambetta, Arago, joka oli sotaministeri ja laivastoministeri vuonna 1848, Henri Brisson, Jules Ferry, Floquet, Gustave Flourens, joka oli myöhemmin Pariisin kommuunin kapinan päällikkö, Jules Simon, Dubost ja monet muut miehet, määrittivät demokratian ja liberalismin linjat. Kun Napoleon III:n peli oli pelattu 1871, nämä samat piirit kävivät toimeen, määräten Ranskan hallituksen Saksan vastaisista poliittisista päätöksistä aina tähän päivään saakka.
2. Juutalaisten tunkeutuminen porvarilliseen yhteiskuntaan loosien avulla
Tähän aikaan Saksassa, monista syistä, vapaamuurarius ei voinut osallistua niin merkittävästi poliittisiin tapahtumiin. Saksalaisten loosien 18. ja 19. vuosisadoilla omaksumaa negatiivista asennetta juutalaisten looseihin hyväksymistä kohtaan täytyy tarkastella yhtenä kaikkein tärkeimmistä syistä. 18. vuosisadalla, kun israeliitat Saksassa joutuivat vielä maksamaan karjatullia vartijoille kaupunkien porteilla, huomautus, että yksilöt niinkin alhaalla sosiaalisessa skaalassa tuli nähdä tasavertaiset oikeudet omaavina veljinä, oli kaikista aiheen filosofisista pohdiskeluista huolimatta jotain, jota ei yksinkertaisesti voitu edes ajatella.
Niinpä juutalaisten toiminta oli määrätty saamaan muodon, jossa he taistelivat tasavertaisista oikeuksista saksalaisissa vapaamuurarillisissa looseissa ja samaan aikaan porvarillisessa yhteiskunnassa ja sittemmin saivat avainasemat kaikilla julkisen ja yksityisen elämän aloilla.
Juutalaiskysymyksen aiheuttaman konfliktin taktiikka, joka koski kaikkia osapuolia, oli alusta asti perustaa saksalaiset loosit vapaamuurarien humanitarismin ja suvaitsevaisuuden periaatteille ja sitten pyyhkäistä pois uskonnollisten ja rodullisten erojen käsite.
Näitä pyrintöjä rohkaisi se tosiasia, että Anderson, "Muinaisissa velvollisuuksissa", oli ottanut esiin humanitarismin ja suvaitsevaisuuden käsitteensä pelkästään uskonnolliselta pohjalta. Näin tehdessään hän seurasi aikansa näkemyksiä.
Jos vapaamuurarius todella toivoi yhdistävänsä kaikkien uskontojen jäsenet, sen oli pakko edistää kaikkien rodullisten periaatteiden laiminlyömistä.
Juutalaiset loosiveljet Englannissa ja Ranskassa, jotka olivat jo täysin tasavertaisia jäseniä näiden kummankin maan looseissa, ja joilla oli hallussaan suurin osa kaikkein tärkeimpien loosien viroista, auttoivat juutalaisia Saksassa huomattavasti näissä pyrkimyksissä.
Ensimmäinen yritys oli 1749, kun kolme Portugalin juutalaista ilmoittautui paikalliseen loosiin vierailulle. Vuonna 1787 Exeterin provinssin loosimestari puhui avoimesti juutalaisten vieraiden hyväksymisen puolesta.
Samaan aikaan, täytyy mainita, että juutalaiset Ranskassa ja Amerikassa pyrkivät laajentamaan asemaansa looseissa luomalla uusia korkeampia vapaamuurariuden asteita. Näemme tämän kehityksen tapahtuneen jo "Muinaisen ja tunnustetun skottilaisen riitin" monissa korkeammissa asteissa, kuten myös Misraim- ja Memphis-riiteissä.
Saksassa juutalaisten pyrkimykset keskittyivät lähinnä looseihin tunkeutumiseen, ja voidakseen tehdä niin, kaikkia järjestöjä käytettiin hyväksi, jotka vain saattoivat palvella juutalaisten etuja.
Aasialaisten veljien veljeskunnassa voimme huomata monia aristokraattisia saksalaisnimiä sekaisin sellaisten nimien kanssa kuin Isaak Oppenheimer, Hirsch Wolff, Wolff Nathan Liepmann, Jakob Goetz, Markus Jakob Schlesinger ja muita. Veljeskunnan mestari Ecker von Eckhoffen kantoi jopa veljeskuntanimeä "Israel". Von Eckhoffen kirjoitti tekstin: "Voidaanko ja pitääkö israeliittoja hyväksyä vapaamuurareiksi?" Täytyy otaksua, että saksalaiset aristokraatit, jotka näin veljeilivät juutalaisten kanssa, olivat joutuneet taloudellisesti riippuvaisiksi israeliitoista, joiden keskuudessa oli monia rahanlainaajia.
Juutalainen loosi Frankfurt am Mainissa 1807
Perustavanlaatuinen virstanpylväs oli vuonna 1807, kun juutalaiset kokoontuivat yhteen perustaakseen uuden loosin Frankfurt am Mainissa voidakseen:
" luoda temppelin Frankfurt am Mainiin, kaikkien maailmojen voimakkaimman arkkitehdin, Ranskan Suuren Orientin suojelukseen. "
Ensimmäisestä "suvaitsevaisuusloosista", joka otti nimen "Auringonnousussa", tuli pian sisäänpääsytunneli vapaamuurariuteen kaivautuville juutalaisille.
Kuuluisaa Ludwig Baruch-Boernea juhlittiin vieraana tässä loosissa ja hänellä oli veljespuhujan virka, samalla esittäen "Nuori Saksa" -liikkeen edustajan roolia Heinen kanssa, vuodattaen vihaansa kaiken Saksassa pyhänä pidetyn päälle, kutsuen Goethea "multaiseksi maatilan rengiksi" ja saksalaisia "epäonnistujien kansaksi", joka toi nöyrästi takaisin kuninkaallisen mestarin kadonneen kruunun käskystä "nouda!"
Toinen tämän loosin jäsen oli juutalainen Gabriel Riesser, myöskin juutalaisten vapauttamisen varhainen esitaistelija, josta tuli jopa perustuslaillisen komitean jäsen sekä Frankfurtin kansalliskokouksen varapresidentti 1848.
Jopa juutalainen Isaak Cremieux vieraili tässä loosissa joulukuussa 1840 ja häntä kunnioitettiin juhla-aterialla ja kunniajäsenyydellä.
Juutalaisen loosin perustajat turvasivat itsensä kummassakin vapaamuurariuden päävirtauksessa, Ranskan Suuressa Orientissa ja Englannin Suurloosissa. He pyysivät kumpaakin näistä auttamaan aina, kun saksalaiset loosit aiheuttivat ongelmia tasa-arvon suhteen.
Valitukset Englannnin Suurloosille
Vuonna 1819, esimerkiksi, juutalainen loosiveli Wolf, heidän edustajansa Lontoon suurlooseissa, määrättiin valittamaan Englannin Suurloosille kahden loosin, "Pyhän Yrjön" ja "Absolomin" asenteesta Hampurissa, koska molemmat loosit olivat kieltäytyneet päästämästä "Auringonnousussa" -loosin veljiä jäsenikseen. Vastauksessaan veli Wolf raportoi audienssistaan suurmestarin luona, joka oli Sussexin herttua:
"Hänen kuninkaallinen korkeutensa huomautti: me kieltäydymme ehdottomasti menemästä mihinkään keskusteluun väitetyistä syistä; sen sijaan vaadimme Hampurin looseja perumaan päätöksensä välittömästi; jos he eivät tee niin, hänen kuninkaallinen korkeutensa tulee säätämään, että näiden Hampurin loosien veljiltä kielletään sisäänpääsy Englannin looseihin".
Loosien kiertokirje Birkenfeldissä 1838
Pääsääntöisesti kuitenkin avointa vastakkainasettelua vältettiin; määräyksissä käytettiin paljon mieluummin teeskennellyn kohteliaisuuden tekniikkaa. Toisten loosien kanssa veljeiltiin ystävyyden hengessä, ja vastustajat yritettiin voittaa omalle puolelle. Erityisen hyvä esimerkki tästä on "Velvollisuuden täyttäminen" Johannes-loosin kiertokirje Birkenfeldissä 1838, joka pitää sisällään raportin Frankfurtin juutalaisten loosien vierailusta. Kirjeessä lukee, muunmuassa, seuraavaa:
"Mutta kokemus, joka tarjosi meille vähintään iloa, oli vierailu, jonka saimme veljesdelegaatioilta kahdesta oikeasta ja täydellisestä Johannes-loosista 'Auringonnousussa' ja 'Frankfurtin kotka' Frankfurt am Mainista. Meidän täytyy avoimesti tehdä tiettäväksi, että johtui pelkästä velvollisuudentunnosta ja täyttääksemme täysin Englannin määräykset, että laajensimme kutsumme näihin looseihin, joiden jäsenistä suurin osa on juutalaisesta uskosta - kuten myös muihin looseihin lähistöltä."
"Mikään erityinen intressi ei sitoisi meitä näihin miehiin, jotka ovat henkilökohtaisesti meille melko tuntemattomia. Mutta johtavat henkilöt näiden veljien keskuudessa onnistuivat hyvin nopeasti yhdistämään intressit, ei pelkästään loosiveljiemme, vaan kaikkien muidenkin vierailijoiden, universaaleihin intresseihin, jotka heissä tunnistimme, ilman poikkeusta, veljissä, jotka ovat puhtaasti vapaamuurarillista riittiä - arvokkaiksi, ei pelkästään ammattimme lakien mukaan, vaan myöskin rehellisen halun liittyä meidän veljeytemme ketjuun vuoksi."
"Kun nyt huomaamme kysymyksen israeliitta-muurareiden hyväksymisestä olleen joka puolella vapaamuurarillisen keskustelun aiheena menneen vuoden aikana, otamme näin ollen vapauden, rakkaat veljet, tehdä osamme tämän hämmentävän asian ratkaisemiseksi omasta näkökulmastamme tässä kirjeessä. Ellemme erehdy, muiden loosien näkökulma englantilaisen vapaamuurariuden muodossa, tunnustaa periaatteen, että erot uskonnollisen vakaumuksen positiivisessa ilmaisussa, ellei kyseessä ole pelkkä ateismi, eivät voi olla perusteluna vapaamuurariudesta poissulkemiseen, kyseessä kun on pelkkä abstrakti periaate, jonka konkreettinen soveltaminen tulisi kyseeseen vain erittäin poikkeuksellisissa olosuhteissa. 'Jos otamme juutalaiset sellaisina kuin he ovat, sellaisina kuin tiedämme heidän olevan, löydämme vain vähän, jos yhtään, joita voisimme ehdottaa vapaamuurareiksi parhaan tietomme mukaan ja hyvällä omallatunnolla.' Tämä on monen ennakkoluulottoman loosiveljen vakaumus, jotka muuten ovat kykeneviä nostamaan itsensä syvälle juurtuneiden ennakkoluulojen yläpuolelle. Tämä on myöskin tosiasia, että se eristetty asema, jossa israeliitat useimmissa osissa Saksaa ovat, harvoin tarjoaa paremmin koulutetuille luokille tilaisuutta tulla kontaktiin heidän kanssaan ja saada lähempää näkemystä heistä puhtaan humanistisesta näkökulmasta, muuta kuin hyvin kaukaisilla tavanomaisen elämän alueilla."
Vierailua juutalaiseen loosiin kuvataan sittemmin seuraavasti:
"... Jos voin tehdä yhteenvedon kokemuksestani kummassakin loosissa, minun täytyy verrata molempia parhaisiin looseihin kuninkaallisessa ammatissamme. Näille miehille, vapaamuurarius on puhtaan uskonnollisen tunteen palvelemisen iloinen temppeli. Jos voin nyt puhua henkilöistä itsestään, niin kummankin loosin täytyy pitää sisällään olennainen osa hengellisesti ja moraalisesti huomattavimmista Frankfurtin israeliittisista asukkaista. Tapasin miehiä, jotka työssään varmasti ansaitsevat tulla lasketuiksi aikansa jaloinpien joukkoon ja jotka ovat, erityisesti koulutuksen ja julkisen opetuksen alalla, johtamassa uskonveljiään jättiläisen harppauksin ulos ennakkoluulojen sumusta ja korkeamman valon kentälle."
Raportti jatkuu tähän tyyliin. Tämän judeofiilisen propagandan lopputulos ei antanut odottaa itseään kauan. Niinkin aikaisin kuin 1845, "Velvollisuuden täyttäminen" -loosi raportoi seuraavaa:
Juutalaisten loosiin hyväksyminen Birkenfeldissä 1843
"... kaikin puolin kunniallinen israeliitta haki hyväksymistä loosiimme ja johdettiin itseasiassa loosimme yhteyteen. Meillä on kaikki syyt olla tyytyväisiä tämän uuden veljen hyväksymisestä..."
"Toivomme sillä välin, että ei mene pitkää aikaa siihen, että mikään loosi Saksassa ei enää epäröi hyväksyä 'vapaana syntynyttä kunniallista ja husrskasta saksalaista' loosinsa työhön, olivatpa erot kirkkokunnassa tai uskonnollisessa vakaumuksessa sitten mitä tahansa."
Tämä esimerkki puhuu kaikkien muiden puolesta. Se, että juutalaisten tunkeutuminen saksalaisiin looseihin kulki käsi kädessä heidän porvarilliseen yhteiskuntaan tunkeutumisensa kanssa, olisi ollut itsestään selvää kaikille, jotka tietävät, että vapaamuurarius Saksassa on aina rekrytoinut porvariston ylimmän luokan keskuudesta. Niinpä näemme porvarillisen yhteiskunnan menettäneen enenevissä määrin varoittavaa vaistoaan juutalaisten tunkeutumisesta tähän aikaan. Juutalaisen Rahel Varnhagenin, jonka aviomies oli vapaamuurari ja kiihkeä yllämainitun "Nuori Saksa" -liikkeen seuraaja, Henriette Herzin ja Dorothy Veit-Schlegelin, joka oli vapaamuurari Friedrich von Schlegelin vaimo ja Mendelssohnin tytär, kirjallisuussalongeissa porvarillinen yhteiskunta tuli yhteyteen juutalaisten kanssa. Näiden salonkien vierailijoina näemme Humboldtin veljekset, Schleiermacherin ja Preussin prinssin Louis Ferdinandin, Heinrich Heinen, Eduard Gansin ja Baruch-Boernen seurassa.
"Auringonnousussa" -loosi jopa raportoi ylpeästi:
"Sen kunnioituksen merkkinä, jota loosi nautti tuohon aikaan, jopa oppineissa kristityissä piireissä, voimme mainita esimerkiksi Harmonia-tanssiaiset 20.1.1849, jossa erityisen korkea-arvoisia upseereita raportoi henkilökohtaisesta osallistumisestaan, kuten 11 arkistoista löytynyttä dokumenttia osoittavat. Monista sotilasosanottajista meidän tarvitsee mainita vain seuraavat: kenraali ja ylikomentaja von Bechthold, majuri ja kaupunginkomendantti Deetz, yliluutnantti ja adjutantti von Scheidlin..."
Raportissa seuraa tämän jälkeen 18 muun upseerin nimet, jotka ovat enimmäkseen aristokraatteja.

Juutalaiset saksalaisissa looseissa
Meitä veisi liian paljon sivuun aiheesta, jos kuvailisimme myöhempää kehitystä yksityiskohtaisesti. Lopputulos oli se, että 20. vuosisadan alussa, kaikki Saksan suurloosit hyväksyivät juutalaiset jäseniksi tasavertaisin oikeuksin. Vain kaksi Vanhan Preussin loosia kielsi juutalaisilta jäsenyyden, mutta otti heidät vastaan "säännöllisesti vierailevina veljinä". Samaan aikaan nämä kaksi suurloosia toistuvasti painottivat, että pelkästään heidän kristityt periaatteensa estivät heitä hyväksymästä toisiin uskontoihin kuuluvia henkilöitä jäseniksi.
20. vuosisadan alkuun mennessä tämä kehitys saavutti kliimaksinsa. Laaja judeofilia menestyi koko porvariston keskuudessa. Kansallisten tai rodullisten periaatteiden puolesta taistelevia pilkattiin ja tehtiin naurunalaiseksi. Ylhäisö ja porvaristo menettivät vaistonsa näissä asioissa niin, että jotkut näistä perheistä tuhoutuivat täysin monien juutalaisten kanssa solmittujen seka-avioliittojen vuoksi.

... jatkuu linkissä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

You are welcome to show your opinion here!

Tilaa: Blogitekstit (Atom)