Juutalaisten holokaustin myytti 6 miljoonasta uhrista
Tulosta Artikkeli
Don Heddesheimerin kirja The First Holocaust: Jewish Fundraising Campaigns With Holocaust Claims During and After World War One on keskeinen osa revisionistien palapeliä. Kirjassaan Heddesheimer dokumentoi vakuuttavasti juutalaisten lukuisat aikaisemmat yritykset levittää petollista ja valheellista propagandaa hirmuteoista ennen ja jälkeen sekä I Maailmansodan aikana.The First Holocaust käsittää uskomattoman määrän lehtileikkeitä ja propagandalehtisiä, joissa esitetään väitteitä Euroopan juutalaisten kärsimyksistä ja välittömästä tuhosta aina 1800-luvun lopulta alkaen. Artikkeleiden joukosta havaitaan juutalaisten käyttäneen kymmeniä kertoja ennen II Maailmansotaa mystistä lukua ”6.000.000” esittämään juutalaisten määrää, jotka ovat kuoleman tai tuhon partaalla eri konfliktien ja mullistusten aikoina niin Euroopassa kuin Venäjälläkin. Tämä kirja tuo vastaansanomattomasti julki näiden pahaenteisten sionistikampanjoiden ja mediahyökkäysten tarkoituksellisen petoksen – kauan ennen Hitlerin nousua Saksan valtakunnankansleriksi vuonna 1933 – petoksen, jonka tarkoituksena oli herättää julkista sympatiaa ja taloudellista tukea juutalaisten poliittisille tavoitteille, pääasiassa Israelin valtion perustamiselle.
Salaperäisen tekaistun luvun ”6.000.000 kuollutta tai kuolevaa juutalaista” pakkomielteinen toistelu, joka on alkanut vähintään 40 vuotta ennen II Maailmansodan tapahtumia, vie uskottavuuden ja tekee tyhjäksi väitteen, että kuusi miljoonaa juutalaista olisi tuhoutunut Euroopassa vuosina 1939 – 1945, kuten juutalaiset väittävät. Se oli valhe ensimmäisellä kerralla ja se on valhetta edelleen!
Ei-juutalaisten väestö länsimaissa on jo vuosikymmenien ajan hukutettu ja kyllästetty jatkuvalla vyöryllä holakausti-aiheisia Hollywood elokuvia, televisio-ohjelmia, ”dokudraamoja”, kirjoja ja muistelmia, sekä pakollisella ”holokaustiopetuksella” koulussa halki Amerikan ja Euroopan. Tämän salakavalan maailmanlaajuisen propagandakampanjan päätavoite on yksinkertaisesti aivopestä ei-juutalaiset säälittävän pelon ja jähmettyneisyyden tilaan, kun meitä samalla alistetaan ideologisesti, taloudellisesti ja fyysisesti juutalaisten toimesta. Sen tarkoituksena on myös tehdä laittomaksi kaikki kritiikki juutalaisia ja Israelia kohtaan sekä houkutella ei-juutalaiset omaksumaan juutalais- ja sionistimyönteinen maailmankuva. Inhottavine holokaustivalheineen sionisti-myytintekijät opettavat nuoria koululaisia vihaamaan saksalaisia ja eurooppalaisia ylipäänsä. Nämä lapset, jotka eivät tiedä muusta eivätkä osaa itse vielä ajatella, uskovat sokeasti nämä tarinat eivätkä tule koskaan kyseenalaistamaan heille opetettuja asioita kasvettuaan aikuisiksi. Lapsiin iskostettu sionistien holokaustifiktio vahingoittaa nuorten mieliä pysyvästi. Lasten ja nuorten pakkosyöttäminen vääristetyillä tiedoilla ja selvillä valheilla II Maailmansodasta heidän saamiseksi sympatisoimaan juutalaisia ja heidän petollisia tavoitteitaan, kuten sionismi ja kommunismi, on moraalitonta, tuhoisaa ja rikollista. Sen täytyy loppua!
Mikä on luvun 6.000.000 merkitys ja mistä se on lähtöisin?
Salaperäisellä luvulla on todella mielenkiintoiset juuret. Juutalaiset ovat vankkumatta korostaneet lukua kuusi miljoonaa propagandassaan hirmutöistä jo vuodesta 1890 aina vuoteen 1945. II Maailmansota päättyi 1945 ja siitä lähtien mystinen luku 6.000.000 on saavuttanut pyhän ja loukkaamattoman tosiasian statuksen. Tämä saavutettiin toistuvalla likaisella ja valheellisella holokaustihuijauksen petoskampanjalla uutisissa, lehdissä ja viihteessä, etupäässä juutalaisten Hollywoodissa. Aivan kuten juutalaiskommunisti massamurhaaja Vladimir Lenin sanoi: ”valhe jota toistellaan tarpeeksi muuttuu totuudeksi.” Tämä juutalaisten petoskampanja voimistui tasaisesti vuosien myötä. Aina juutalaisten aistiessa tietoisuuden lisääntymistä huijauksestaan ja rikoksista ihmisyyttä vastaan he valittivat suurempaan ääneen keksimästään holokaustista hallitsemassaan median verkostossa. Siksi he luotaavat koko ajan yleistä mielipidettä.
Maailman johtajat, presidentit, pääministerit, kuninkaat, kuningattaret, paavit, papit ja pyhät miehet polvistuvat nöyristelevän kunnioituksen vallassa myyttisen ”6.000.000 juutalaisen” edessä, jotka eivät tuhoutuneet ”natsien kaasukammioissa”, sillä sellaisia kammioita ei ollut. Historian tutkimus osoittaa, että juutalaisten omituinen päähänpinttymä lukuun kuusi miljoonaa juontaa juurensa vanhasta uskonnollisesta ennustuksesta Toorassa. Eräiden lähteiden mukaan ennustus maalaili, että juutalaiset voisivat lunastaa ja vallata takaisin Palestiinan ja perustaa juutalaisten kotimaan ”Israelin” vasta, kun 6.000.000 juutalaista kuolee tulisessa uhrauksessa (eli ”Holokausti”) verenhimoiselle heimojumalalleen Jahvelle. Juutalaiskirjailija Benjamin Blench vahvisti tämän teorian kirjassaan ”Hepreankielisten sanojen salaisuudet”:
Hepreankielinen sana TaShuVU tarkoittaen ’olette palaava’ on kirjoitettu väärin. Siinä pitäisi kieliopin mukaan olla vielä yksi vav muodostaen TaShUVU. Kirjain vav tarkoittaa myös numero kuutta, joten ilman sitä sana tarkoittaisi ennustusta juutalaisten palaamista kotimaahansa. Lukumystiikan mukaan sana voidaan myös muuttaa vuosiluvuksi 708, mikä sattuu olemaan vuosi 1948 heprealaisessa kalenterissa 5708 (ilman vuosituhatta, kuten tapana on). Ennustus siis toteutui täydellisesti, kun palasimme pyhään Israeliin, 6 (vav) puuttuen, eli tärkeät kuusi miljoonaa kansastamme, jotka tuhoutuivat holokaustissa.
Muita vastaavia kommentteja, joissa on selvitelty uskonnollisia kirjoituksia liittyen lukuun kuusi, löytyy lukemattomia varsinkin juutalaisten keskuudessa. Erään huomion mukaan Tooran ennustus vaati, että kuuden miljoonan juutalaisen tulee ”kadota” ennen kuin Israelin valtiota voidaan perustaa. Israelilainen historioitsija Tom Segev kuvailee lukua kuusi miljoonaa yritykseksi muuttaa holokaustitarinaa valtionuskonnoksi. Robert B. Goldmannin mukaan juutalaisvaltiota ei olisi ilman holokaustia. Tästä seuraa yksinkertainen johtopäätös: Jotta ennustus toteutuu ja Israelista voisi tulla ”virallinen valtio”, pitää 6 miljoonan juutalaisen palaa uuneissa (kreikan sana ’holokausti’ tarkoittaa polttouhria). Jahve vaatii juutalaiskansan puhdistumista, mistä merkkinä 6 miljoonaa sielua täytyy puhdistaa polttoroviolla.
Onko pelkkää sattumaa, että hatara ja älytön tarina II Maailmansodan aikana ”kaasukammioissa” murhatuista ja ”uuneissa” poltetuista 6.000.000 juutalaisesta antoi juutalaisille sysäyksen ja heidän tarvitsemansa oikeutuksen maailman silmissä ”palatakseen voittoisasti” sodan loputtua ”luvattuun maahan” vuonna 1948? He valtasivat ja puhdistivat etnisesti suurimman osan Palestiinasta asevoimin ja terrorismilla sekä loivat rasistisen apartheid-valtion nimeltään Israel. Kaikki tämä vain sattui sopimaan täydellisesti ikivanhaan Tooran ennustukseen? Tuskin!
Nykyään holokaustitarina on muodostunut osaksi kultin kaltaista valtion valvomaa ja suojelemaa uskonnollista dogmaa, sillä sitä ei saa kyseenalaistaa, kiistää tai arvostella, jossain Euroopan valtioissa jopa vankeuden tai raskaiden sakkorangaistusten uhalla! Siitä on muodostunut Holokaustiteollisuus, jossa ”juutalaisten kärsimyksiä” käytetään törkeästi juutalaisen rahakoneiston hyväksi. Kaiken kukkuraksi siitä on tullut juutalaisten uskonkiihkoilijoiden ja idealistien lyömäase, jolla vaientaa kaikki ei-juutalaisten vastustus, kritiikki tai arvostelu ”valituksi kansaksi” itsensä nostamia kohtaan.
Seuraavassa pitkä listaus alkuperäisistä lehtileikkeistä ja propagandalehtisistä, joita julkaistiin jo vuodesta 1900 alkaen. Huomatkaa, miten kaikissa esiintyy luku 6.000.000 juutalaista, jatkuva rahan ja maan kerjääminen ja termi ”holokausti”. Merkittävää on myös se, että suurin osa propagandan laatijoista oli Wall Streetin rikkaimpia pankkiireja ja sionistiryhmien johtajia (esim. Schiff ja Warburg).
1900 Amerikkalainen sionistijohtaja rabbi Stephen S. Wise lipsautti holokaustihuijauksen taustalla olevan sionistien tavoitteen: Edistää julkista sympatiaa sionismille (juutalaisten Palestiinan valtaus).
1902 Ensyklopedia Britannican 10. painoksessa ”antisemitismin” kohdalla selitetään ”Kuuden miljoonan juutalaisen” joutuvan Romaniassa ja Venäjällä ”järjestelmällisesti alistetuiksi”.
1905 Juutalainen saarnaaja julisti, että mikäli (juutalaisten johtama) kommunistikapina Venäjällä onnistuu pitkän tähtäimen tavoitteessaan, tsaarin hallinnon kumoamisessa, sionismi muuttuisi tarpeettomaksi. ”6.000.000 juutalaista” mainitaan.
New York Times uutisoi: ”Vuosien 1890 ja 1902 välillä hän aiheutti 6.000.000 juutalaisen karkotuksen Venäjältä.”
1906 Juutalaistiedottaja kertoi yleisölleen Saksassa, että Venäjän hallituksella oli ”ratkaisu juutalaiskysymykseen”, 6.000.000 juutalaisen ”tuhoaminen murhaamalla”. Ei Venäjällä tietenkään ollut sellaisia suunnitelmia, kuten ei Saksallakaan, mutta tämä kuvitteellinen tarina nostettiin kuitenkin esiin II Maailmansodan aikaan ja muutettiin syyllistämään saksalaisia sillä kertaa.
1908 Piilojuutalaiset organisoivat vallankaappauksen Ottomaanien valtakunnassa ja syrjäyttivät sulttaanin.
1910 Amerikan Juutalaisen Komitean (AJC) vuosiraportissa väitetään, että Venäjällä on ollut vuodesta 1890 lähtien tavoitteena ”karkottaa tai tuhota kuusi miljoonaa juutalaista”.
1911 Max Nordau (Maailman Sionistijärjestön perustaja yhdessä Theodore Herzlin kanssa) esitti ällistyttävän lausunnon Sionistien 10. kongressissa Sveitsin Baselissa väittäen, että ”6.000.000 juutalaista tulisi tuhoutumaan”. Tämä tapahtui 22 vuotta ennen Hitlerin valtaan astumista ja 3 vuotta ennen I Maailmansotaa.
1914 I Maailmansodan verilöyly alkoi ja juutalaiset valittivat jo ”6.000.000 juutalaisen olevan vaarassa”.
1915 Juutalainen johtaja Louis Marshall julisti: ”Maailmassa on nykyään 13 miljoonaa juutalaista, joista yli 6.000.000 on keskellä sotavyöhykettä. Heidän henkensä on vaarassa ja he kokevat kaikenlaista kärsimystä ja murhetta.”
Piilojuutalaiset ”Nuoret turkkilaiset” joukkomurhasivat 1,5 miljoonaa Armenian kristittyä, sekä 250.000 Kreikan ja Assyrian kristittyä.
1917 Juutalaisten eturyhmät suostuttelivat Brittihallituksen tukemaan sionistien pyrkimyksiä Palestiinan muokkaamiseksi juutalaisten kotimaaksi. Englantilainen virkamies James Arthur Balfour teki ”Balfourin julistuksen”, joka osoitettiin sionistipampulle Lordi Rothschildille.
Samana vuonna radikaalit juutalais-Marxistit ottivat vallan Venäjän Bolshevikkivallankumouksessa muodostaen ensimmäisen sionistivaltion, Neuvostoliiton. Juutalaiset kidnappasivat tsaari Nikolai II perheineen ampuen ja seivästäen heidät. ”Vallankumousta” johtivat juutalaiset Leon Trotsky, Lazar Kaganovich, Lev Kamanev, Grigory Zinoviev, Jacob Sverdlov, Moisei Uritsky, Alexander Parvus, Karl Radek ja puolijuutalainen filosemitisti Vladimir Lenin. Heitä rahoittivat kansainväliset kapitalistijuutalaiset pankkiirit: Jacob Schiff, Max Warburg ja lopulta myös Rothschildit. Kommunistijuutalaiset ja heidän kätyrinsä jatkoivat 60 vuotta hirmuvaltaansa. 40 miljoonaa venäläistä ja itäeurooppalaista ei-juutalaista kuoli Gulagin vankityöleireillä, keskitysleireillä ja joukkoteloituksissa sekä juutalaiskommunistisen hallinnon tarkoituksella aiheuttamissa nälänhädissä.
1918 ”Kuusi miljoonaa sielua” tarvitsee rahaa miljardi dollaria.
Englantilaiset valtasivat ja ottivat haltuun Palestiinan luoden lopulta Palestiinan Brittiläisen Mandaatin vastoin Palestiinassa asuvien arabien tahtoa.
Samana vuonna juutalainen kommunistijohtaja Grigory Zinoviev ilmoitti suunnitelmista tuhota 10.000.000 venäläistä.
1919 Pian I Maailmansodan jälkeen sionistit väittivät ”kuuden miljoonan juutalaisen holokaustin” olevan välitön uhka Euroopassa tarkoituksenaan petollisella kampanjalla hankkia rahaa juutalaisten hyväntekeväisyydelle ja samalla harhauttaa yleisön huomiota juutalaisten osallisuudesta kommunismiin, bolshevikkien julmuuksiin Venäjällä ja Armenian kansanmurhaan.
1920 Juutalainen avustuskampanjan mainos toteaa: ”Tänä päivänä 6.000.000:ta juutalaista odottaa synkimmät kohtalon päivät ikinä kansan historiassa.”
1921 Venäläiset patriootit saivat jalansijaa juutalaisia bolshevikkivallananastajia vastaan. Hyödyttömässä yrityksessään salata merkittävä osallisuutensa bolshevikkien hirmuteoissa Venäjällä juutalaiset vetivät esiin jälleen ”kuusi miljoonaa” myytin.
1922 Sionistijohtaja Nahum Sokolov rehenteli järjestäytyneiden juutalaisten kunnianhimoisilla suunnitelmilla julistaessaan sionistikonferenssissa Kalifornian Carlsbadissa: ”Kansojen Liitto on juutalaisten keksintö ja Jerusalem tulee jonain päivänä olemaan maailman rauhan keskus.”
1931
1932 Juutalaiset suorittivat tarkoituksellisen kansanmurhan. Vaientaakseen kansallismielisten vastustuksen kommunistien vallankaappausta kohtaan Neuvostodiktaattori Josef Stalin määräsi juutalaisten hallitseman Turvallisuuspoliisin (NKVD) järjestämään Ukrainaan nälänhädän. Stalinin juutalaiset apulaiset ja salaisen poliisin johtajat (Kaganovich, Beria, Yagoda jne.) käynnistivät säälimättömät tappavan näännyttämisen suunnitelmat. Noin 6 – 7 miljoonaa ukrainalaista miestä, naista ja lasta kuoli todellisessa holokaustissa, joka tunnetaan nykyään nimellä holodomor (nälällä tappaminen).
1933 Hitler astui valtaan Saksassa. Hän oli vahvasti juutalaisten koronkiskontaa vastaan (joka rahaa lainaamalla saattaa kaikki valtiot velkaorjuuteen), joten hän alkoi välittömästi painaa omaa valtion säätelemää rahaa rikkoen näin juutalaisten pankkimonopolien kuolonotteen. Hitler myös erotti juutalaiset kaikista valtionviroista, mediasta, koulutuksesta ja pankeista, jotka olivat olleet heidän hallussaan siihen asti.
Tästä syystä maailman juutalaiset julistivat sodan Saksalle. Juutalaiset ympäri maailman käynnistivät laajoja talousboikotteja saksalaisille tuotteille toivoen siten taloudellisesti nujertavansa Saksan ja syrjäyttävänsä Hitlerin uuden hallituksen.
Juutalaisten maanpetturuus aiheutti laajaa vihaa saksanjuutalaisia kohtaan ja loi jännitteitä juutalaisten ja ei-juutalaisten välillä Saksassa. Tietoisena juutalaisten petturuudesta ja laajasta osallisuudesta kommunismiin ja veriseen bolshevikkivallankumoukseen natsit julistivat juutalaiset ”Valtion vihollisiksi” ja lopulta sulkivat heidät II Maailmansodan aikana keskitysleireille ja työleireille.
1936 Niinkin varhain kuin 1936 sionistit, jotka alun perin loivat sanonnan Lopullinen RatkaisuJuutalaiskysymykseen, tiesivät jostain syystä, että tasan 6.000.000 juutalaista oli ”vaille toivoa tai tulevaisuutta”.
Juutalaiset jatkoivat Palestiinan puolesta agitointia Yhdysvalloissa ja Euroopassa pelastaakseen juutalaiset ”holokaustilta Euroopassa”. Nämä hämmästyttävän profeetalliset sanat lausuttiin yli kolme vuotta ennen Saksan hyökkäystä Puolaan, ennen ghettoja tai keskitysleirejä.
1938
1939 Puola kieltäytyi Saksan jotakuinkin kohtuullisista aluevaatimuksista I Maailmansodassa menettämistään alueista. Syyskuussa Saksa hyökkäsi Puolaan lännestä ja Neuvostoliitto idästä. Englanti ja Ranska julistivat välittömästi sodan Saksaa vastaan Puolaan hyökkäämisen varjolla. Ne eivät kuitenkaan julistaneet sotaa Neuvostoliittoa vastaan, joka hyökkäsi samaan aikaan Puolaan ja muutama kuukausi myöhemmin Suomeen, sillä Neuvostoliitto oli jo juutalaisten hallussa, oli ollut vuodesta 1917. Liittoutuneet, jotka olivat muka huolestuneita alistettujen kansojen turvallisuudesta, dumppasivat Puolan ja muut Itä-Euroopan valtiot neuvostokommunistiteurastajien haltuun sodan loputtua. Koko sodan tarkoituksena oli tuhota Saksa, joka oli lipsunut juutalaisten käsistä. Puola oli pelkkä pelinappula, jolla liittoutuneet höynäyttivät Saksan sotaan.
Saman vuoden helmikuussa juutalaiset vinkuivat ”kuudesta miljoonasta” avuttomasta uhrista, seitsemän kuukautta ennen sodan alkua. Chaim Weizmann nousi jälleen julistamaan: ”Kuuden miljoonan ihmisen kohtalo on vaakalaudalla!”
1940 Nahum Goldmann ennustaa ”kuusi miljoonaa juutalaista” uhria ennen yhdenkään keskitysleirin valmistumista.
1941 Amerikan juutalainen Theodore Newman Kaufman kehitti suunnitelman kaikkien saksalaisten hävittämiseksi pakkosterilisaatiolla ja julkaisi ilkeät suunnitelmansa kirjassaan ”Saksan pitää kadota!” Tätä juutalaisten ”Lopullista ratkaisua” saksalaisista ylistettiin juutalaisten omistamissa amerikkalaisissa julkaisuissa.
1942 Englantilainen juutalainen Victor Gollancz ennusti 6.000.000 juutalaisen kuolevan.
1943 Sionistijärjestö Amerikan Juutalainen Komitea (AJC) väitti natsien käynnistäneen suunnitelmat 6.000.000 juutalaisen tappamiseksi.
Sionistijuutalainen Hollywoodin käsikirjoittaja Ben Hecht ujutti valheen ”kuudesta miljoonasta” Valittuihin Paloihin. Myöhemmin hän kannusti sionistien terroristijärjestö Irgunia Palestiinassa ”kirjoittamalla propagandaa ja osallistumalla varainkeruuseen”.
Saksalaiset sotilaat löysivät itärintamalta Katynin metsästä venäläisten vuonna 1940 murhaamien 22.000 puolalaisen joukkohaudan. Juonikkaat liittoutuneet tiesivät urhean liittolaisensa Neuvosto-Venäjän olevan joukkomurhaaja, mutta asiasta ei hiiskuttu. Kun asia vihdoin tuli pakosti esiin, yritettiin hirmutyö vierittää Saksan niskoille!
1944 Syyskuussa Yhdysvaltojen juutalaisen kommunistiliiton johtajat ennustivat ennenaikaisesti, että lähes kuusi miljoonaa juutalaista oli tapettu, kahdeksan kuukautta ennen sotatoimien päättymistä, kauan ennen kuin asiaa olisi voitu tietää tai laskea edes summittaisesti.
Vuoden lopulla, puoli vuotta ennen sodan päättymistä, ainakin kolme sanomalehteä julkaisi artikkeleita tiedottaen myyttisestä ”kuuden miljoonan juutalaisen” kuolemasta. Kaikki propaganda-artikkelit pohjautuivat venäläisjuutalaisen propagandisti Ilya Ehrenburgin valheisiin.
New York Times uutisoi juutalaisryhmien vaatineen Englannin ja Yhdysvaltojen hallituksia ryhtymään kaasuhyökkäyksiin natseja vastaan.
1945 Jo kuukausia ennen sodan päättymistä lehdissä alkoi vilistä lukuisia viittauksia yllättävän tarkkoihin tappioihin, jotka lähes poikkeuksetta sisälsivät sanat ”kuusi miljoonaa kuollutta juutalaista”.
Häntä pidetään Vasily Grossmanin ohella koko holokaustihuijauksen taustavoimina. Yhdessä he kirjoittivat kohtuuttoman antisaksalaisen vihateoksen ”Mustan Kirjan”, jota esiteltiin natsioikeudenkäynneissä silminnäkijäkertomuksena, vaikka suurin osa kertomuksista on todellisuudessa mahdottomia kauhutarinoita, jotka on sittemmin todistettu täysin perättömiksi.
Jo maaliskuussa ennen sodan loppua Joseph Thon edustaen Puolan juutalaisten kansallista järjestöä Amerikassa lausui komitealle: ”Saksalaiset murhasivat kylmäverisesti yli 6.000.000 Euroopan juutalaista… Syytän koko Saksan kansaa siitä, että he teurastivat vuosien 1939 ja 1945 välillä jopa 15.000.000 ihmistä, mukaan lukien 6.000.000 juutalaista.”
Toukokuussa 1945 New York Times uutisoi, että yli 6.000.000 ihmistä oli ”vapautettu” natsien keskitysleireiltä.
1946 Vuosi sodan jälkeen juutalaiset lainasivat jo sujuvasti ”kuuden miljoonan” myyttiä virallisena totuutena.
Samaan aikaan sionistiterroristit kylvivät tuhoa Palestiinassa teurastaen arabimiehiä, -naisia ja -lapsia, kuten Deir Yassinin verilöylyssä.
Irgunin terroristit räjäyttivät King David hotellin Menachem Beginin johdolla (josta tuli myöhemmin Israelin pääministeri). Juutalaisterroristit olivat naamioituneet arabeiksi ja tappoivat räjähdyksessä 91, joista 28 Brittivirkamiehiä.
1947 – 1949 Kahden vuoden aikana sionistijuutalaiset tuhosivat 419 arabikylää ja rakensivat juutalaisasutuksia tilalle. Palestiinan etninen puhdistus on jatkunut nykypäiviin asti.
Kesti pitkään II Maailmansodan päättymisen jälkeen, ennen kuin kuolleiden määriä saatiin arvioitua järkeviin mittasuhteisiin. Kuusi miljoonaa oli juuttunut sitkeästi yhteiskunnan kollektiiviseen tajuntaan. Ensyklopedia Britannican vuoden -63 laitos tarjosi natsien Mauthausenin leirillä kuolleiden juutalaisten määräksi 2.000.000. Nykytietämyksen valossa lukua on muutettu 95 tuhanteen, joista vain 14.000 oli juutalaisia.
Alun perin pelkästään Auschwitzissa sanottiin kuolleen 4.000.000 ihmistä, mikä luku päätyi alkuun muistolaattaankin. Sittemmin lukua laatassa ja virallisissa historiankirjoissa on muutettu rankasti alaspäin. Laatassa lukee edelleen 1,5 miljoonaa, mutta arvioitu luku on 1,1 miljoonaa, joista alle miljoona juutalaista, leirin virallisen kirjanpidon mukaan siellä kuoli vain 69.000.
Nürnbergin oikeudenkäynneissä esitettiin Majdanekin leirillä Puolassa kuolleen 1,5 miljoonaa, mutta nykyään virallinen luku on vain 79.000 kuollutta. Yksittäisten leirien lukuja on tarkistettu merkittävästi alaspäin, mutta juutalaisten myyttistä ”kuutta miljoonaa” ei ole koskaan virallisesti kiistetty tai muokattu järkeviin mittasuhteisiin, sillä se on heille ”uskon asia”, osa virallista totuutta, Tooran ennustukseen uskojien itsepetosta. Oppineet revisionistit, jotka ovat huolellisesti käyneet läpi todisteita ja paikalla käyneiden ottamia valokuvia ja omakohtaisia kokemuksia ja kertomuksia, ovat päätyneet arvioimaan saksalaisten keksitysleireillä kuolleiden määräksi noin 300.000 – 500.000, joista noin puolet juutalaisia. Yleisin kuolinsyy leireillä oli lavantautiepidemia ja nälkiintyminen.
Näiden juutalaisten levittämien poskettomien lukujen lisäksi holokaustiin liittyen on kumottu paljon muitakin villejä huhuja, jotka alkoivat elää omaa elämäänsä kansakunnan virallisena totuutena. ”Kaasukammiot”, ”höyrykammiot”, ”tukehduttamishuoneet” ja monimutkaiset kidutus- ja tappovälineet on luokiteltu tieteis- ja kauhutarinoiksi vailla totuuspohjaa. Em. Mustassa Kirjassa kerrottiin maanalaisista sähköisistä krematorioista ja sähkötuoleista, joita ei ollut olemassa, kerrottiin veren virtaavan jokina ja juutalaisten luujauhoa käytetyn rakennusmateriaalina. Natsit eivät myöskään tehneet juutalaisten ihosta lampunvarjostimia tai kehon rasvasta saippuaa. Israelin juutalaiset ovat julkisesti kumonneet joitakin näistä huhuista, mutta silti toisinaan tapaa juutalaisia ja ei-juutalaisia, jotka vannovat näiden ”totuuksien” nimeen.
Alkuperäinen artikkeli: http://www.radioislam.org/islam/english/revision/six_million_myth.htm
_
http://magneettimedia.com/juutalaisten-holokaustin-myytti-6-miljoonasta-uhrista/
http://magneettimedia.com/juutalaisten-holokaustin-myytti-6-miljoonasta-uhrista/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
You are welcome to show your opinion here!