lauantai 26. maaliskuuta 2016

Perinteiset syöpähoidot eivät hoida syöpää - nykyaikainen lääketiede perustuu tutkimuspetoksille

Positiivinen asenne edistää paranemista



Useimmat loistavat lääkärit, kuten
Ben Goldacre haluavat tietää kaikki saatavilla olevat tosiasiat reseptilääkkeestä, ennen kuin määräävät sitä. Kuitenkin kun puhutaan farmaseuttisista lääkkeistä, on lähes mahdotonta löytää todellista dataa, joten lääkärit eivät usein todellakaan tiedä määräämiensä lääkkeiden todellisia vaaroja.

Sen lisäksi, että he eivät ole lainkaan varmoja sivuvaikutuksista ja mahdollisesta kuolemasta, he eivät voi varmuudella tietää, auttaako lääke potilaan vaivaan ollenkaan.





Lyhyesti sanottuna nykyaikainen lääketiede perustuu tutkimuspetoksille ja huomaamme niin lääkäreiden kuin terveysviranomaisten, mukaan lukien lääkeviraston, hylkäävän julkisen terveydenhoidon tehtävänsä keskittymällä kaikessa tekemisessään ja mainostamisessaan lääkefirmojen etuun.  Kaikki mikä ei perustu farmaseuttiseen lääketieteeseen, tuomitaan lähtökohtaisesti.


Nature -lehdessä maaliskuussa 2012 julkaistussa tutkimuksessa tutkijat yrittivät toistaa 53 tavallista esikliinistä syöpätutkimusta. Näistä 53 tutkimuksesta vain kuusi oli toistettavissa. Uudessa kirjassaan Bad Pharma tri Goldacre soittaa hälytyskelloja viitaten siihen faktaan, että lääkkeiden valmistajat kustantavat omien tuotteidensa testit.
Eräs kaikkein laajimmin hyväksytyistä todellisista tieteellisen todisteen kokeista on se, että tällaiset positiivisia tuloksia antaneet kokeet ovat riippumattomien tutkijoiden toistettavissa (eikä alkuperäisestä tuloksesta vastanneen lääkefirman valitsemat tai maksamat tutkijat).

”Lääkkeitä testaavat samat ihmiset, jotka valmistavat niitä, kehnosti suunnitelluissa kokeissa, toivottoman pienillä määrillä outoja ja epätyypillisiä potilaita, ja niitä analysoidaan käyttäen virheellisiä tekniikoita siten, että ne liioittelevat hoidon hyötyjä”, kirjoittaa Goldacre kirjassaan.

”Kokeiden tuottaessa lääkefirmalle epämieluisia tuloksia he voivat piilottaa ne lääkäreiltä ja potilailta, jolloin me näemme aina vain vääristyneen kuvan lääkkeiden todellisista vaikutuksista.”
Tämä useimpien markkinoille tulevien farmaseuttisten lääkkeiden epärehellinen, epätarkka ja epätäydellinen tuotekuvaus on ainoa tietolähde, johon lääkärit perustavat pyhän allopaattisen lääketieteellisen toimintansa.

Minkälaista lääkeTIEDETTÄ tässä oikein käytetään, kun negatiivisia tuloksia ei ilmoiteta, ei anneta lääkärien käyttöön ja kielletään, salataan ja jätetään huomiotta lääketieteellisissä johtopäätöksissä?

Tämä on järjestelmällinen virhe lääketieteen ytimessä. – Tri Ben Goldacre
Erick Turner teki tutkimuksen, joka julkaistiin New England Journal of Medicinessä, kaikista Yhdysvaltojen lääkevirastolle ilmoitetuista masennuslääketesteistä, joissa oli 38 positiivisia tuloksia tuottanutta tutkimusta ja 37 negatiivisia tuloksia tuottanutta.

Positiivisia tuloksia antaneista 38 tutkimuksesta julkaistiin 37 ja negatiivisia tuloksia antaneista 37 tutkimuksesta julkaistiin vain 3.
Lähes joka päivä kuulemme lääketieteen kauhutarinoita, jotka säikäyttävät ihmiset pysymään loitolla lääkäreiden vastaanotoilta. Viimeisimpiä oli lokakuun 2012 tapaus, jossa Yhdysvaltain terveysviranomaiset varoittivat laajalti massachusettsilaisesta erikoislääkeyrityksestä, jonka tuotteiden pelättiin levittävän harvinaista aivokalvontulehdusta. Sairaaloita ja lääkäreitä kehotettiin välttämään kaikkia yrityksen tuotteita.
Tutkijat löysivät saastuneen sinetöidyn steroidiastian New England Compounding Centeristä Massachusettsin Framinghamissa, kertovat USA:n lääkeviraston virkailijat. Meneillään olevissa tutkimuksissa selvitetään, onko kyseessä sama sieni, jota pidetään syyllisenä 35 ihmistä 6 osavaltiossa tartuttaneeseen epidemiaan. Viisi ihmistä on kuollut. Kaikki potilaat saivat steroidipiikkejä selkäsärkyihin. Lähes joka päivä kuulemme karmaisevia raportteja jälleen uudesta kuolemasta.
Lääketieteen ja farmasian pitäisi pystyä tunnistamaan jokaisen lääkärin käyttämän lääkkeen oikea toimintamekanismi ja aktiivinen komponentti. Ongelmana on, että sitä ei voida tehdä ilman valheellisia tutkimuksia, kliinisiä kokeita ja lääkeviraston lupaa.


Perinteiset syöpähoidot eivät hoida syöpää
Olen aina sanonut, että perinteiset syöpälääkärit käyttävät syöpää aiheuttavia hoitoja ja diagnostisia menetelmiä hoitaessaan ja tutkiessaan syöpää. Mammografia on täydellinen esimerkki. Jokainen naisen kärsimämammografiatutkimus lisää rintasyövän riskiä 5 %, johtuen tutkimuksessa käytettävästä säteilystä ja siitä, että mammografiat usein johtavat ylidiagnosointiin ja tarpeettomiin hoitoihin.

Useimmat ihmiset aavistavat modernin onkologian olevan erittäin vaarallista. Mikä on kuitenkin kaikkein kauheinta, on se että hoitoja ei ole millään tavalla suunniteltu hoitamaan syövän syitä. Vaikka syöpäteollisuus puhuu jatkuvasti syövän ”parannuskeinon” löytymisestä, on se viimeisenä heidän listallaan. Ainoat syöpälääkäreiden tarjoamat hoitomuodot eivät hoida syöpää, vaan tekevät potilaan entistä sairaammaksi ja lopulta aiheuttavat tuskallisen kuoleman.
Useat eri analyysit osoittavat, että median uutisointi on antanut virheellisiä viestejä rintasyövän monimutkaisuudesta,naisten korkeimmasta riski-iästä, saavutetuista edistysaskeleista ja varhaisen havaitsemisen tärkeydestä.
Kansallisen rintasyöpäliiton johtaja Fran Visco uskoo ratkaisun löytyvän tieteestä, erityisesti tutkimuksessa rintasyövän kehityksestä ja metastatoitumisesta.
Hän kertoi Daily Beastille”Ajaudumme sivuraiteille jatkuvien yritysten vuoksi saada jokainen nainen käymään mammografiassa. Voisimme seuloa joka ikisen maailman naisen ja silti emme pysäyttäisi rintasyöpää. En sano, että seulonnan rahoitus tulisi lopettaa, emme kuitenkaan voi keskittyä pääasiassa siihen.”

Tutkimukset ovat antaneet ymmärtää, että syövällä on hyvin vähän tekemistä genetiikan kanssa. Tiedämme joitain perustekijöitä syövän synnystä. Tiedämme sen alkavan vähähappisista olosuhteista.
Tiedämme sen myös alkavan vaurioista ja erityisesti tulehduksista. Tiedämme, että tulehdusten ja vähähappisten olosuhteiden vallitessa, kehossa myllertää hallitsemattomasti infektioita aiheuttavia tekijöitä.
Meillä on siis tekijöinä matala happipitoisuus, matala hiilidioksidipitoisuus, matala pH ja soluenergian taso, meillä on infektion aiheuttajia.

Kun soppaan lisätään vielä tulehdukset, raskasmetallit, kemiallinen kontaminaatio ja ravintoaineiden puutokset, on meillä valmis SYÖVÄN resepti. Syöpä on nykyajan peto, joka syö ihmiskunnan elävältä vanhuksista alkaen, mutta nykyisellään siirtyy yhä vain nuorempiin ja jopa lapsiin, joita kuoleman ei pitäisi vaania.
Parantaako kemoterapia tai säteilyhoito näitä syövän syitä? Parantavatko ne syöpää? Tappavatko ne syöpää, kun ne samalla aiheuttavat sitä lisää?
Perinteisessä onkologiassa ei ole mitään todellista. 
On ymmärryksen ulottumattomissa, miten tällainen älykäs ihmislaji on pystynyt kehittämään ja omaksumaan tällaisia epätäsmällisiä modernin onkologian periaatteita.
Uusi MIT:n tutkimus tarjoaa kattavan näköalan kemiallisiin ja geneettisiin muutoksiin tulehdusten edetessä syöväksi.
Eräs suurimmista maksa-, peräsuoli- ja vatsasyövän riskitekijöistä on näiden elimien jatkuva krooninen tulehdustila, joka aiheutuu usein virus- tai bakteeri-infektioista.
Vuonna 2008 Ranskassa tutkijat havaitsivat, että yksi kuudesta syövästä aiheutuu infektiosta, joka olisi hoidettavissa.Helicobakteeri pylori, hepatiitti B ja C virukset ja ihmisen papilloomavirukset olivat syynä 1,9 miljoonaan tapaukseen, pääosin ruoansulatuksen, maksan ja kohdunkaulan syöpiin. Naisissa kohdunkaulan syöpä edusti yli 80 prosenttia.


Noin 30 % infektioiden aiheuttamista tapauksista ilmenee alle 50-vuotiaissa.

”Syöpäkasvaimien yleistyminen ja edistyminen riippuu toissijaisista prosesseista kasvaimen ympäristön soluissa, jotka eivät välttämättä ole syöpämäisiä itsessään. Tulehdukset on jo aikaa sitten yhdistetty syövän osatekijäksi. Tässä katsauksessa käsitellään syövän ja tulehduksen reaktiivista suhdetta huomion ollessa erityisesti siinä, miten tulehdusten rooli fysiologisissa prosesseissa, kuten kudosten homeostaasin ylläpitäminen ja korjaus, voi tarjota loogisen kehyksen syövän ja tulehdusreaktion välisen yhteyden ymmärtämiseen.”
Molekyylivirologian, immunologian ja perinnöllisyyslääketieteen professori Carlo M. Croce sanoo: ”Yleisesti uskotaan syövän aiheutuvan elimistön soluihin kertyvistä mutaatioista. Tutkimuksemme antaa olettaa, että tulehduksiin liittyvä MikroRNA-155 lisää mutaatioita ja saattaa olla avaintekijä tulehdusten aiheuttamissa syövissä.”

Tämä ja monet muut tutkimukset osoittavat, miten tulehdus voi auttaa aiheuttamaan syöpää. Infektiosta tai Crohnin taudin tyyppisistä olosuhteista johtuvat krooniset tulehdukset ovat syynä jopa 25 % kaikista syövistä.
Kemoterapia ja säteilyhoito vain pahentavat tilannetta!
Nämä eivät ole syöpähoidon menetelmiä ja kaikki tietävät sen, ettei niillä ole mitään tekemistä syövän parantamisen kanssa, mikä on muutenkin julistettu laittomaksi.
Paras mihin he pystyvät, on kertoa näiden menetelmien pidentävän odotettavissa olevaa hengissä selviytymisaikaa pidemmäksi, kuin mitä se olisi, jos mitään johdonmukaista hoitoa ei käytettäisi.

Syöpäkasvaimet ovat ennen pahanlaatuiseksi muuttumistaan samankaltaisia kuin haavat.
 
Tällaiset kasvaimet muistuttavat monella tapaa parantuvaa tai desmoplastista (arpeutuvaa) kudosta, kuten esimerkiksi aktivoituneiden verihiutaleiden kerääntyminen.
Kuten Coussens ja Hanahan kuvasivat, syöpäkasvaimen kasvuprosessi saattaa olla kaksivaiheinen.
Ensimmäisessä vaiheessa elimistö kohtelee kasvaimia kuin haavoja. Tälle vaiheelle ominaista on kasvaimen kasvu, jota edistää strooman (tukikudosverkon) epäsuora toiminta, mitä tapahtuu yleensä fyysisen kudoksen parantuessa.
Ovatko kemoterapia ja säteily asianmukaisia haavojen hoitokeinoja? Hämmästyttävin asia näissä hoidoissa on se, että moni todella selviytyy näistä hoidoista, mikä todistaa sen, miten sitkeä ihmiskeho todella on.


Syöpähoidot vastaan Syöpäkuolemat
Lääkärit puhuvat harvoin syövän ”parantamisesta”.
Sen sijaan hoidon onnistumisen mittarina käytetään potilaan selviytymistä hengissä 5, 10 tai 15 vuoden kuluttua diagnoosista. Hämmästyttävää on se, että kaiken syöpälääkäreiden silvo, polta ja myrkytä -hoitojen jälkeen syövästä selviytymisaste on parantunut hiukan. Esimerkiksi vuosikymmenen vaihteessa Englannin ja Walesin tilastot osoittivat, että 5 vuoden selviytymisaste miesten kaikissa syövissä oli 31 % ja naisilla 43 %. Lukemat Skotlannin osalta ovat samankaltaiset. Tänä päivänä, vaikka edelleen synkät, niin luvut ovat hiukan paremmat.
Mutta ovatko luvut todella paremmat? Varmasti he haluaisivat meidän uskovan niin, mutta suurimpana tekijänä ovat tilastot. Tilastoja voidaan vääristellä ja nyt tilastot näyttävät paremmilta, sillä potilaan kuollessa kemoterapian ja säteilyhoitojen sivuvaikutuksiin häntä ei merkitä syöpään kuolleeksi.

Eräs lukijoistani kirjoitti: ”Ystäväni kuoli äskettäin peräsuolisyöpään ja hänen vaimonsa oli tyrmistynyt huomatessaan kuolintodistuksessa syövän olevan vasta kolmas kuolinsyy infektion ja muiden hoidon aiheuttamien ongelmien jälkeen.”
Tätä tapausta ei siis laskettu syöpäkuolemaksi. Lisäksi jos potilas on diagnosoitu rintasyövästä ja hän paranee osittain siitä ja syöpä palaa metastasoituneena jollekin muulle alueelle, niin viiden vuoden jälkeen häntä pidetään rintasyövästä selvinneenä (vaikka kuolisi siihen toiseen syöpään myöhemmin).






Orthodox Cancer Treatments Don’t Treat Cancer


5 prescription drugs doctors had no idea could hurt their patients



Miksi syöpää ei saa parantaa?



_____

Oxynorm Side Effects Reported to FDA


Oxynorm Side Effect Report#9905737
Abnormal BehaviourAggressionBone PainConfusional State,Convulsion
This is a report of a 74-year-old male patient (weight: NA) fromFR, suffering from the following health symptoms/conditions:pain, who was treated with Oxynorm 10mg/ml Solution Injectable (dosage: 5 Mg, Bolus Q4h, start time:
Nov 15, 2013), combined with: NA. and developed a serious reaction and side effect(s): Abnormal BehaviourAggression,Bone PainConfusional StateConvulsion after the beginning of treatment. This case can indicate the possible existence of increased vulnerability to Oxynorm 10mg/ml Solution Injectable treatment in male patients, resulting in Abnormal Behaviour side effect. The patient was hospitalized.


Oxynorm Side Effect Report#9885685
Completed SuicideSelf Injurious Behaviour
This report suggests a potential Oxynorm Kapsler, HardeCompleted Suicide side effect(s) that can have serious consequences. A 20-year-old female patient (weight: NA) fromNO was diagnosed with the following symptoms/conditions: NA and used Oxynorm Kapsler, Harde (dosage: NA) starting NS. After starting Oxynorm Kapsler, Harde the patient began experiencing various side effects, including: Completed Suicide,Self Injurious BehaviourAdditional drugs used concurrently:
  • Tramadol Hcl
  • Atarax /00058401/
  • Catapresan /00171101/
  • Cipralex
  • Cipramil /00582602/
  • Imovane
  • Lamictal
  • Nobligan
Although Oxynorm Kapsler, Harde demonstrated significant improvements in a number of clinically relevant cases, troublesome symptoms, such as Completed Suicide, may still occur.

Oxynorm Side Effect Report#9828545
Renal FailureApnoeaSomnolenceRespiratory Distress
This Renal Failure problem was reported by a health professional from FR. A 88-year-old male patient (weight: NA) was diagnosed with the following symptoms/conditions: pain. On
Dec 11, 2013 this consumer started treatment with Oxynorm 5 Mg, Gelule (dosage: 5 Mg, Prn). The following drugs were being taken at the same time:
  • Morphine (1 Mg, Single)
  • Morphine (3 Mg, Single)
  • Kardegic
  • Cordarone
  • Bisocor
  • Inexium /01479302/
  • Calciparin
  • Kayexalate
When using Oxynorm 5 Mg, Gelule, the patient experienced the following unwanted symptoms/side effects: Renal Failure,ApnoeaSomnolenceRespiratory DistressThe patient was hospitalized.Although all drugs are carefully tested before they are licensed for use, they carry side effect risks. Some side effects, such as Renal Failure, may become evident only after a product is in use by the general population.
Oxynorm Side Effect Report#9803448
Toxicity To Various AgentsPrerenal Failure
This Toxicity To Various Agents side effect was reported by a physician from SE. A 93-year-old female patient (weight:NA) experienced the following symptoms/conditions: NA.The patient was prescribed Oxynorm 10 Mg Kapsel, Hard (drug dosage: 10 Mg, Unk), which was initiated on NS. Concurrently used drugs:
  • Digoxin (60 Unk, Unk)
  • Lasix /00032601/ (Lasix Retard 60 Mg, Unk)
  • Normorix Mite (5 Mg/50 Mg Tablet)
.After starting to take Oxynorm 10 Mg Kapsel, Hard the consumer reported adverse symptoms, such as: Toxicity To Various AgentsPrerenal FailureThese side effects may potentially be related to Oxynorm 10 Mg Kapsel, Hard. The patient was hospitalized.
Oxynorm Side Effect Report#9774660
FatigueLethargyHypokalaemia
This is a report of a 66-year-old female patient (weight: NA) from SE, suffering from the following health symptoms/conditions: NA, who was treated with Oxynorm 5 Mg Kapsel, Hard (dosage: 5 Mg, Unk, start time: NS), combined with:
  • Anastrozole (1 Mg, Daily)
  • Folacin /00024201/ (5 Mg, Daily)
  • Impugan (40 Mg, Bid)
  • Lactulose (20 Ml, Tid)
  • Levaxin (100 Mcg, Daily)
  • Nicotinell Tts (14 Mg/24, Daily)
  • Omeprazole (20 Mg, Daily)
  • Oralovite (Unk, Tid)
and developed a serious reaction and side effect(s): Fatigue,LethargyHypokalaemia after the beginning of treatment. This case can indicate the possible existence of increased vulnerability to Oxynorm 5 Mg Kapsel, Hard treatment in female patients, resulting in Fatigue side effect. The patient was hospitalized.
Oxynorm Side Effect Report#9773043
OverdoseMiosisDepressed Level Of ConsciousnessBradypnoea,Convulsion
This report suggests a potential Oxynormoro Comprime Orodispersible Overdose side effect(s) that can have serious consequences. A 89-year-old female patient (weight: NA) fromFR was diagnosed with the following symptoms/conditions: NA and used Oxynormoro Comprime Orodispersible (dosage: Unk) starting
Dec 28, 2012. After starting Oxynormoro Comprime Orodispersible the patient began experiencing various side effects, including: OverdoseMiosisDepressed Level Of ConsciousnessBradypnoeaConvulsionAdditional drugs used concurrently:
  • Morphine Aguettant (5 Mg, Tid)
The patient was hospitalized. Although Oxynormoro Comprime Orodispersible demonstrated significant improvements in a number of clinically relevant cases, troublesome symptoms, such as Overdose, may still occur.
Oxynorm Side Effect Report#9716868
AnxietyAgitationGastrointestinal Motility DisorderAbdominal Pain,Libido Disorder
This Anxiety problem was reported by a health professional fromFR. A 43-year-old male patient (weight: NA) was diagnosed with the following symptoms/conditions: pain. On 2010 this consumer started treatment with Oxynorm 10 Mg, Gelule (dosage: 10 Mg, Q4h Prn). The following drugs were being taken at the same time: NA. When using Oxynorm 10 Mg, Gelule, the patient experienced the following unwanted symptoms/side effects:AnxietyAgitationGastrointestinal Motility Disorder,Abdominal PainLibido DisorderAlthough all drugs are carefully tested before they are licensed for use, they carry side effect risks. Some side effects, such as Anxiety, may become evident only after a product is in use by the general population.
Oxynorm Side Effect Report#9715997
Mental DisorderSocial ProblemEmotional PovertyAstheniaApathy,Affective Disorder
This Mental Disorder side effect was reported by a health professional from FR. A 50-year-old female patient (weight:NA) experienced the following symptoms/conditions: pain.The patient was prescribed Oxynorm 5 Mg, Gelule (drug dosage: 20 Mg, Daily), which was initiated on NS. Concurrently used drugs:
  • Oxycontin Lp 10 Mg, Comprime Pellicule A Liberation Prolongee (40 Mg, Daily)
  • Topalgic /00599202/ (150 Mg, Daily)
  • Nurofen (400 Mg, 6 Df Daily)
.After starting to take Oxynorm 5 Mg, Gelule the consumer reported adverse symptoms, such as: Mental DisorderSocial ProblemEmotional PovertyAstheniaApathyAffective DisorderThese side effects may potentially be related toOxynorm 5 Mg, Gelule. The patient was hospitalized.
Oxynorm Side Effect Report#9689297
Bronchial ObstructionRenal Failure AcuteSedationDehydration,Overdose
This is a report of a 86-year-old male patient (weight: NA) fromFR, suffering from the following health symptoms/conditions:musculoskeletal chest pain, who was treated with Oxynormoro Comprime Orodispersible 5 Mg (dosage: 5 Mg, Q4h, start time:
Sep 05, 2013), combined with:
  • Skenan (10 Mg 2 Capsules)
  • Skenan (10 Mg, 1 Capsule)
  • Actiskenan (Unk Unk, Prn)
  • Acetylsalicylate Lysine (75 Mg, Daily)
  • Clopidogrel (75 Mg, Daily)
  • Procoralan (5 Mg, Daily)
  • Esomeprazole (20 Mg, Daily)
  • Amlodipine (5 Mg, Daily)
and developed a serious reaction and side effect(s): Bronchial ObstructionRenal Failure AcuteSedationDehydration,Overdose after the beginning of treatment. This case can indicate the possible existence of increased vulnerability to Oxynormoro Comprime Orodispersible 5 Mg treatment in male patients, resulting in Bronchial Obstruction side effect. The patient was hospitalized.
Oxynorm Side Effect Report#9686817
OverdoseAltered State Of ConsciousnessHypokinesiaRenal Failure AcuteDisorientationHypotensionDiarrhoeaSomnolence
This report suggests a potential Oxynorm 20 Mg, GeluleOverdose side effect(s) that can have serious consequences. A 70-year-old female patient (weight: NA) from FR was diagnosed with the following symptoms/conditions: pain and used Oxynorm 20 Mg, Gelule (dosage: 20 Mg, Unk) starting 201208. After starting Oxynorm 20 Mg, Gelule the patient began experiencing various side effects, including: OverdoseAltered State Of ConsciousnessHypokinesiaRenal Failure Acute,DisorientationHypotensionDiarrhoeaSomnolenceAdditional drugs used concurrently:
  • Zoloft (50 Mg, Am)
  • Xanax (0.25 Mg, Am)
  • Imovane (Q1 Df, Am)
  • Levothyrox (50 Mcg, Unk)
  • Zanidip (10 Mg, Nocte)
  • Crestor (5 Mg, Unk)
  • Cotareg (1 Df, Am)
  • Inexium /01479302/ (20 Mg, Nocte)
The patient was hospitalized. Although Oxynorm 20 Mg, Geluledemonstrated significant improvements in a number of clinically relevant cases, troublesome symptoms, such as Overdose, may still occur.
Oxynorm Side Effect Report#9627151
PalpitationsNight SweatsHot FlushTremorDyskinesiaMalaise
This Palpitations problem was reported by a consumer or non-health professional from GB. A 48-year-old female patient (weight: NA) was diagnosed with the following symptoms/conditions: fibromyalgia. On NS this consumer started treatment with Oxynorm Capsules (dosage: 15 Mg, Q4h). The following drugs were being taken at the same time:
  • Diazepam Actavis (2 Mg, Daily)
When using Oxynorm Capsules, the patient experienced the following unwanted symptoms/side effects: PalpitationsNight SweatsHot FlushTremorDyskinesiaMalaiseAlthough all drugs are carefully tested before they are licensed for use, they carry side effect risks. Some side effects, such as Palpitations, may become evident only after a product is in use by the general population.
Oxynorm Side Effect Report#9610693
Balance DisorderSpeech Disorder
This Balance Disorder side effect was reported by a health professional from SE. A 80-year-old male patient (weight:NA) experienced the following symptoms/conditions: procedural pain.The patient was prescribed Oxynorm (drug dosage: Unk), which was initiated on
Jun 20, 2013. Concurrently used drugs:
  • Norspan
.After starting to take Oxynorm the consumer reported adverse symptoms, such as: Balance DisorderSpeech DisorderThese side effects may potentially be related to Oxynorm. The patient was hospitalized.
Oxynorm Side Effect Report#9603425
Depressed Level Of ConsciousnessFallHead Injury
This is a report of a 87-year-old female patient (weight: NA) from SE, suffering from the following health symptoms/conditions: pain, who was treated with Oxynorm 5 Mg Kapsel, Hard (dosage: 5 Mg, Bid, start time: NS), combined with: NA. and developed a serious reaction and side effect(s):Depressed Level Of ConsciousnessFallHead Injury after the beginning of treatment. This case can indicate the possible existence of increased vulnerability to Oxynorm 5 Mg Kapsel, Hard treatment in female patients, resulting in Depressed Level Of Consciousness side effect. The patient was hospitalized.
Oxynorm Side Effect Report#9553566
Rash Maculo-papularLoss Of Consciousness
This report suggests a potential Oxynorm, Gelule Rash Maculo-papular side effect(s) that can have serious consequences. A 90-year-old male patient (weight: NA) from FR was diagnosed with the following symptoms/conditions: NA and used Oxynorm, Gelule (dosage: 1 Df, Qid) starting
Feb 04, 2013. After starting Oxynorm, Gelule the patient began experiencing various side effects, including: Rash Maculo-papularLoss Of ConsciousnessAdditional drugs used concurrently:
  • Depakine /00228501/ (0.5 Df, Bid)
  • Clamoxyl (amoxicillin) (1 Df, Qid)
  • Dalacin /00166002/ (300 Mg, 2 Df, Tid)
  • Fumafer (1 Df, Daily)
  • Zolpidem (1 Df, Daily)
  • Xanax (.025 Mg, Unk)
  • Casodex (Unk)
  • Lasilix /00032601/ (Unk)
The patient was hospitalized. Although Oxynorm, Geluledemonstrated significant improvements in a number of clinically relevant cases, troublesome symptoms, such as Rash Maculo-papular, may still occur.
Oxynorm Side Effect Report#9531949
PurpuraTendonitisOedema Peripheral
This Purpura problem was reported by a health professional fromFR. A 81-year-old male patient (weight: NA) was diagnosed with the following symptoms/conditions: NA. On
Jun 22, 2013 this consumer started treatment with Oxynorm 5 Mg, Gelule (dosage: 5 Mg, Prn). The following drugs were being taken at the same time:
  • Gentamicine (210 Mg, Daily, Bolus)
  • Diffu K (1200 Mg, Daily)
  • Movicol /01625101/ (1 Df, Bid)
  • Oflocet /00731801/ (200 Mg, Tid)
  • Tercian /00759301/ (10 Gtt, Daily)
  • Orbenine (2 G, Qid)
  • Acupan (20 Mg, Tid)
  • Lovenox (10 Mg Daily, Bolus)
When using Oxynorm 5 Mg, Gelule, the patient experienced the following unwanted symptoms/side effects: PurpuraTendonitis,Oedema PeripheralThe patient was hospitalized.Although all drugs are carefully tested before they are licensed for use, they carry side effect risks. Some side effects, such as Purpura, may become evident only after a product is in use by the general population.
Oxynorm Side Effect Report#9528350
Balance DisorderSomnolence
This Balance Disorder side effect was reported by a health professional from FR. A 82-year-old male patient (weight:NA) experienced the following symptoms/conditions: pain.The patient was prescribed Oxynorm 5 Mg, Gelule (drug dosage: 40 Mg In 36 Hours), which was initiated on
May 10, 2013. Concurrently used drugs: NA..After starting to take Oxynorm 5 Mg, Gelule the consumer reported adverse symptoms, such as: Balance DisorderSomnolenceThese side effects may potentially be related to Oxynorm 5 Mg, Gelule
Oxynorm Side Effect Report#9507720
Neurological SymptomChest X-ray AbnormalBreath Sounds Abnormal,Loss Of ConsciousnessNeurotoxicityPsychomotor RetardationUrinary IncontinencePyrexiaNausea
This is a report of a 56-year-old male patient (weight: NA) fromFR, suffering from the following health symptoms/conditions: NA, who was treated with Oxynorm (dosage: Unk, start time:
Jul 12, 2013), combined with:
  • Vfend (300 Mg, Q12h)
  • Plitican (3 Df, Daily)
  • Zopiclone (3.75 Mg, Daily)
  • Valaciclovir (500 Mg, Bid)
  • Piperacilline (Unk)
  • Alprazolam (3.75 Mg, Daily)
and developed a serious reaction and side effect(s): Neurological SymptomChest X-ray AbnormalBreath Sounds Abnormal,Loss Of ConsciousnessNeurotoxicityPsychomotor Retardation,Urinary IncontinencePyrexiaNausea after the beginning of treatment. This case can indicate the possible existence of increased vulnerability to Oxynorm treatment in male patients, resulting in Neurological Symptom side effect. The patient was hospitalized.
Oxynorm Side Effect Report#9491968
Lung Cancer Metastatic
This report suggests a potential Oxynorm 10mg/ml Solution Injectable Lung Cancer Metastatic side effect(s) that can have serious consequences. A 51-year-old male patient (weight: NA) from FR was diagnosed with the following symptoms/conditions:pain and used Oxynorm 10mg/ml Solution Injectable (dosage: 500 Mg, Daily) starting NS. After starting Oxynorm 10mg/ml Solution Injectable the patient began experiencing various side effects, including: Lung Cancer MetastaticAdditional drugs used concurrently: NA. Although Oxynorm 10mg/ml Solution Injectable demonstrated significant improvements in a number of clinically relevant cases, troublesome symptoms, such as Lung Cancer Metastatic, may still occur.
Oxynorm Side Effect Report#9443215
Prostate Cancer
This Prostate Cancer problem was reported by a pharmacist fromFR. A 86-year-old male patient (weight: NA) was diagnosed with the following symptoms/conditions: NA. On NS this consumer started treatment with Oxynorm 10mg/ml Solution Injectable(dosage: 20 Mg, Daily). The following drugs were being taken at the same time: NA. When using Oxynorm 10mg/ml Solution Injectable, the patient experienced the following unwanted symptoms/side effects: Prostate CancerAlthough all drugs are carefully tested before they are licensed for use, they carry side effect risks. Some side effects, such as Prostate Cancer, may become evident only after a product is in use by the general population.
Oxynorm Side Effect Report#9432744
Toxicity To Various AgentsSomnolenceOxygen Saturation Decreased,HypotensionBronchial ObstructionMiosis
This Toxicity To Various Agents side effect was reported by a health professional from FR. A 64-year-old female patient (weight:NA) experienced the following symptoms/conditions:pain prophylaxis.The patient was prescribed Oxynorm 10 Mg, Gelule (drug dosage: 10 Mg, Unk), which was initiated on 201302. Concurrently used drugs:
  • Instanyl (50 Mcg, Unk)
  • Fluoxetine (20 Mg, Daily)
  • Sulfarlem (Unk)
  • Domperidone (10 Mg, Tid)
.After starting to take Oxynorm 10 Mg, Gelule the consumer reported adverse symptoms, such as: Toxicity To Various Agents,SomnolenceOxygen Saturation DecreasedHypotension,Bronchial ObstructionMiosisThese side effects may potentially be related to Oxynorm 10 Mg, Gelule. The patient was hospitalized.
Oxynorm Side Effect Report#9415189
FallCognitive DisorderConfusional State
This is a report of a 84-year-old female patient (weight: NA) from FR, suffering from the following health symptoms/conditions: pain, who was treated with Oxynormoro Comprime Orodispersible 10mg (dosage: Unk, start time: NS), combined with:
  • Ixprim (Unk Unk, Tid)
  • Kardegic (75 Mg, Unk)
  • Lasilix /00032601/ (40 Mg, Unk)
  • Onbrez (150 Mcg, Unk)
  • Pariet (20 Mg, Unk)
  • Paroxetine
  • Plavix (75 Mg, Unk)
  • Risperdal
and developed a serious reaction and side effect(s): Fall,Cognitive DisorderConfusional State after the beginning of treatment. This case can indicate the possible existence of increased vulnerability to Oxynormoro Comprime Orodispersible 10mg treatment in female patients, resulting in Fall side effect. The patient was hospitalized.
Oxynorm Side Effect Report#9324108
Meningitis Aseptic
This report suggests a potential Oxynorm Solution InjectableMeningitis Aseptic side effect(s) that can have serious consequences. A 40-year-old female patient (weight: NA) fromFR was diagnosed with the following symptoms/conditions: post procedural complication and used Oxynorm Solution Injectable(dosage: Unk) starting 201112. After starting Oxynorm Solution Injectable the patient began experiencing various side effects, including: Meningitis AsepticAdditional drugs used concurrently:
  • Rocephine (Unk)
  • Zyvoxid (Unk)
  • Laroxyl (Unk)
  • Dafalgan (Unk)
The patient was hospitalized. Although Oxynorm Solution Injectable demonstrated significant improvements in a number of clinically relevant cases, troublesome symptoms, such asMeningitis Aseptic, may still occur.
Oxynorm Side Effect Report#9296328
Hepatitis Cholestatic
This Hepatitis Cholestatic problem was reported by a health professional from FR. A 72-year-old female patient (weight: NA) was diagnosed with the following symptoms/conditions: NA. On
Feb 10, 2013 this consumer started treatment with Oxynormoro Comprime Orodispersible 5 Mg (dosage: 5 Mg, Qid). The following drugs were being taken at the same time:
  • Coumadine (4 Mg, Daily)
  • Lovenox (Unk)
  • Augmentin /00756801/ (Unk)
  • Doliprane
  • Venlafaxine (37.5 Mg, Unk)
When using Oxynormoro Comprime Orodispersible 5 Mg, the patient experienced the following unwanted symptoms/side effects: Hepatitis CholestaticAlthough all drugs are carefully tested before they are licensed for use, they carry side effect risks. Some side effects, such as Hepatitis Cholestatic, may become evident only after a product is in use by the general population.
Oxynorm Side Effect Report#9070397
SomnolenceMyoclonusMiosisHypotonia
This Somnolence side effect was reported by a health professional from FR. A 79-year-old female patient (weight:NA) experienced the following symptoms/conditions: neuralgia.The patient was prescribed Oxynorm (drug dosage: 20 Mg, Qid), which was initiated on 2006. Concurrently used drugs:
  • Durogesic Dtrans (75 Mcg, Q1h)
  • Lyrica (300 Mg, Bid)
  • Laroxyl (40 Mg/ml, Unk)
  • Duphalac /00163401/ (2 Df, Q48h)
  • Coaprovel (Unk)
  • Uvedose (1 Df, Every 3 Months)
  • Triatec /00885601/ (Unk)
  • Importal (10 G, Bid)
.After starting to take Oxynorm the consumer reported adverse symptoms, such as: SomnolenceMyoclonusMiosis,HypotoniaThese side effects may potentially be related toOxynorm. The patient was hospitalized.
Oxynorm Side Effect Report#9018816
Loss Of ConsciousnessMuscle SpasmsMalaiseCyanosisVision BlurredCryingFearDizzinessPruritus
This is a report of a 39-year-old female patient (weight: NA) from DK, suffering from the following health symptoms/conditions: neck pain, who was treated with Oxynorm(dosage: 10 Mg, Single, start time: 201111), combined with:
  • Gabapentin (900 Mg, Qid)
and developed a serious reaction and side effect(s): Loss Of ConsciousnessMuscle SpasmsMalaiseCyanosisVision BlurredCryingFearDizzinessPruritus after the beginning of treatment. This case can indicate the possible existence of increased vulnerability to Oxynorm treatment in female patients, resulting in Loss Of Consciousness side effect. The patient was hospitalized.

1 of 4 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

You are welcome to show your opinion here!