Ylen toiminta epäilyttää yhä useampia

Ylen toiminta epäilyttää yhä useampia


Kilpailutus on pitkään ollut päättäjien mantralistalla, samoin kuin vapaa kilpailu tai kilpailun vääristäminen. Eikö olisi asiallista kysyä, miten Ylen saama verorahoitus vääristää kilpailua? Varsinkin, kun yhä useammat rahoittajista alkavat olla sitä mieltä, että laaduntarkkailu on Ylessä pettänyt pahemman kerran. | 27.01.2016



Mtv 3:n entinen uutisankkuri Seppo Huhta vaatii jopa tutkintaa:
Esitän,että YLEn ohjelmatoiminta tutkitaan perusteellisesti !

Jokainen joka seuraa YLEn lähetyksiä on nähnyt sen,että YLEn kaikki toiminta missä on mukana puhetta ja/tai/ myös netti sekä kuvaa on valjastettu muhamettilaisten,
”monikulttuurisuuden”,yleisen “unelmahötön”, vihreiden, vasemmistolaisten ja “liberaaliporvarien mieleipiteiden ja ajatusten esiintuomisen kanaviksi.

YLEllä on kaiken kaikkiaan kymmenkunta kanavaa niin tekstiä,ääntä kuin kuvaakin joita kaikkia käytetään röyhkesti mamuttamiseen ja joko suoraan valehtelemiseen tai indoktrinaatioon eli piilovaikuttamiseen.


Vihreät ovat vallanneet Yleisradion

Tämä valitettava seikka on myös minulle kerrottu YLEn sisältä useammastakin suusta.
Toimittajista suurin ryhmä on vihreitä ja senhän voi lukea,kuulla ja nähdä koko ajan.
Myös Vihreän Liiton kansakunnan itsemääräämisoikeuden vastainen toiminta pitää tutkia. En ymmärrä kuinka meillä voi olla puolue jonka pääasiallinen agenda on se,että maahamme tuotetaan rajattomasti muhamettiläisiä sotilaskarkureita ja Isiksen joukkoihin menneitä ja sieltä palanneita terroristeja.

Aikanaan pitkään SDP:n kansanedustajana toiminut Mikko Elo on myös kiinnittänyt huomiota Ylen yksipuolisuuteen:

Mietin sitä, mikä on YLE-uutisten vastaavan päätoimittajan Atte Jääskeläisen rooli Ylen trollikirjoittelussa.

Atte Jääskeläisen nimi esiintyy varmasti useimmiten televisioruudussa, kuva hyvin harvoin. Jääskeläinen on siirtynyt Yleen Helsingin Sanomista. Tapasin hänet kerran ohimennen eduskunnassa, kun silloinen Hesarin eduskuntatoimittaja Jaakko Hautamäki esitteli meidät.
Jääskeläisen aikana YLE-uutisten sisältö on muuttunut täysin. Ei päivää ilman Venäjä-vastaista uutista. Jos niitä ei ole, niitä keksitään. Uutiset alkavat usein “on väitetty”, “oletetaan” jne. Myös sanoja “luultavasti” ja “oletettavasti” käytetään paljon. Usein “uutinen” loppuu siihen, että “Venäjä kiistää kaiken”.

Elon kirjoituksen keskusteluosuudesta löytyy myös asiaa valottava kommentti:
Atte Jääskeläinen esiintyi Eduskunnassa järjestetyssä seminaarissa, jossa esitti objektiivisuuden normin. Minkä tahansa “sensaatiomaisen Venäjä-uutisen” jälkeen uutistenlukijan on todettava:”Venäjä kiistää”. Siten ei tarvita objektiivista tiedonvälitystä koska valheen voi muuttaa objektiiviseksi tuolla tokaisulla.

Filosofi Seppo Oikonen kiinnitti Ylen toimintatapoihin kriittistä huomiota jo parisen vuotta sitten Uuden Suomen Puheenvuorossa:
Jos YLE:n oman tutkimuksen mukaan kaksi kolmasosaa suomalaisista ei usko että eurokriisissä pahin olisi jo ohi, ja jos puolet suomalaisista ei ole valmis tukemaan kriisimaita vaikka uhkana olisi euron hajoaminen, kuinka asiasta pitäisi kaikkien hallituspuolueiden mieliksi uutisoida, niin että itse asia saataisiin hautautumaan sujuvasti muotoiltuun uutiseen?

No, tässä ovat YLE:n uutistoimituksen vastaava Atte Jääskeläinen sekä poliittiset skribentit Pekka Ervastin johdolla taitavia.
Ensinnäkin uutinen kannattaa siirtää heti kättelyssä pois tutkimuksesta ja kansalaisista ja kertoa, mitä mieltä näistä asioista ovat “asiantuntijat”.

Niinpä uutistekstin ensimmäinen lause — avauslause joka määrää mistä näkökulmasta kaikkea jäljessä tulevaa katsotaan — sorvataan näin:
“”Talousasiantuntijat näkevät euron tulevaisuuden valoisampana kuin suomalaiset keskimäärin.””
Siis aivan kuin YLE olisikin tutkinut “talousasiantuntijoiden” mielipiteitä, eikä suinkaan kansalaisten? Valitettavasti emme saa tietää monenko asiantuntijan mielipide on kartoitettu, mutta ehkä se ei ole niin tarpeenkaan — asiantuntemuksessahan painaa enemmän laatu kuin määrä?
Sitäpaitsi “asiantuntijan” määritelmäkin jää tekemättä. No, se lienee helposti hoidettavissa — määritellään asiantuntijaksi sellainen joka on euron kriisistä sitä mieltä mitä hallitus-Suomen vallanpitäjien mielestä siitä pitääkin olla.

Kiinnostavaa olisi nyt tietää, mihin me veronmaksajat voimme valittaa ylihintaisesta, huonolaatuisesta tuotteesta. Pitäisikö meidän kääntyä kuluttaja-asiamiehen vai oikeuskanslerin puoleen. Jaloillamme me kun emme voi tässä tapauksessa äänestää.
T5/MV

http://mvlehti.net/2016/01/27/ylen-toiminta-epailyttaa-yha-useampia/
 







______

______




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

You are welcome to show your opinion here!