Potilasdirektiivi mullistaa Suomenkin terveydenhoidon

Potilasdirektiivi mullistaa terveydenhoidon

Vuoden 2013 syksystä alkaen potilaat voivat hakeutua hoitoon mihin tahansa EU-maahan.
Uudistus pakottaa Suomen terveydenhoitojärjestelmän täysremonttiin.
 

Jokaisella potilaalla on oikeus riittävän nopeaan, oikea-aikaiseen ja laadukkaaseen terveydenhoitoon.


Jotta oikeus toteutuisi, terveydenhuollon palveluita käyttävillä kansalaisilla tulisi olla
vapaus valita, mihin he hakeutuvat hoitoon.

Valinnanvapaus lisääntyy syksyllä 2013, jolloin voimaan tulee EU-direktiivi potilaiden
vapaasta liikkuvuudesta. Terveydenhuollosta tulee osa EU:n yhteismarkkinoita,
mikä muuttaa myös kotimaista terveydenhuoltojärjestelmää perusteellisesti.

Potilasdirektiivin mukaan EU:n kansalainen voi hakeutua oma-aloitteisesti hoitoon
toiseen jäsenmaahan ilman ennakkoon pyydettyä lupaa. Potilaan kotimaa on velvollinen
korvaamaan kustannukset samalla periaatteella kuin jos hoito olisi annettu kotimaassa.

Ainoastaan matkakustannukset jäävät potilaan itse maksettaviksi.
 

Viranomainen voi kieltää matkan vain erittäin pätevästä syystä.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jos esimerkiksi jono rintasyöpäleikkaukseen on suomalaisen potilaan mielestä liian pitkä, hän voi hakeutua leikkaukseen vaikkapa saksalaiselle yksityisklinikalle.

- Laskun maksaa Suomen kunta tai valtio.

Samalla periaatteella esimerkiksi ruotsalainen voi hakeutua hoidettavaksi Suomeen ja hoidon maksaa Ruotsi.

Direktiivi vapaasta liikkuvuudesta herättää paljon kysymyksiä, joihin Suomessa on löydettävä vastaus.
Jääkö potilaan maksettavaksi sama summa kuin jos hän olisi käynyt julkisessa terveyskeskuksessa tai sairaalassa?
- Vai korvataanko hänelle vain yksityisen lääkärikäynnin Kela-korvaus?
- Miten kustannusvastuu jakautuu valtion ja kuntien välillä?

Sosiaali- ja terveysministeriön virkamiehet valmistelevat parhaillaan Suomen tulkintoja ennakkolupien vaatimisesta ja kulujen korvaamisesta. 

Samoja kysymyksiä pohtiva Ruotsi näyttäisi valitsevan tien, jossa ennakkolupia ei vaadita. Hoidon korvauksesta tulee samansuuruinen kuin julkisessa terveydenhuollossa.
Suomessa punnitaan mahdollisuuksia rajoittaa korvaussummat vain yksityisen sairausvakuutuksen korvauksia vastaaviksi. On kuitenkin ilmeistä, että tulkinta olisi ristiriidassa EU-oikeuden käsitysten kanssa.

Muualla Euroopassa terveydenhuollon rakenteet ja rahoitus mahdollistavat
potilaiden laajan valinnanvapauden.
Merkittävin ero Suomeen on, että rahoitus- ja järjestämisvastuu on muissa
U-maissa erotettu palvelujen tuottamisesta.

Tämä tarkoittaa, että julkinen valta määrittää hoidon saatavuuden, laadun ja
hintatason kriteerit mutta hoidon voi toteuttaa mikä tahansa potilaan
itse valitsema sairaala. Terveyspalvelun tuottaja saa hoidon kustannuksista
yhtäläisen korvauksen, oli sairaala sitten yksityinen tai julkinen.

Esimerkiksi Saksassa sekä julkinen että yksityinen terveydenhuoltojärjestelmä on liitetty kansalliseen
sairausvakuutusjärjestelmään, josta potilas voi valita hoidon samoin kustannuksin.
Myös Ruotsissa perusterveydenhuollon – ja osin erikoissairaanhoidonkin – palveluja käyttävä potilas saa saman
korvauksen yksityiseltä ja julkiselta puolelta.
Ainakin Ruotsissa ja Britanniassa hoidon saatavuus ja kustannustehokkuus parantuivat merkittävästi yksityisen ja julkisen sektorin terveyskeskusten alettua kilpailla potilaista. EU-direktiivi ei merkitse näissä maissa suurta muutosta, koska olemassa oleva toimintatapa vain laajenee maan rajat ylittäväksi.
 

Suomessa valinnanvapautta kasvattaa EU-direktiivin lisäksi viime vuoden toukokuussa voimaan
tullut terveydenhuoltolaki.

Vuoden 2014 alusta lähtien potilaat voivat valita hoitopaikkansa julkisessa terveydenhuollossa mistä tahansa päin Suomea.

Uudistus tietää sitä, että terveydenhuollon rahoitus ja tuotanto eriytyvät:
oma kunta ei enää välttämättä ole potilaan valitsema palvelujen tuottaja.
Valinnanvapauden lisääntyminen johtaa suomalaisessa terveydenhuollossa
väkisinkin täysremonttiin. 

Kunnat eli maksajat tarvitsevat uusia maksatusjärjestelmiä ja kunnollisia hintalistoja hoidoista.
Kansalaisille pitää tarjota uusia tietokanavia, joissa kerrotaan hoitojen laadusta ja saatavuudesta.

Kun laatua ja odotusaikoja koskevat tunnusluvut tulevat julkisiksi, kansalaisten valintojen tekeminen
helpottuu. Samalla terveyspalveluiden tuottajien välille syntyy tervettä kilpailua.

Kirjoittaja on Terveystalon johtava ylilääkäri.
Helsingin Sanomat  | hs.paakirjoitus@hs.fi
 

Direktiivi 2011/24/EU potilaiden oikeuksien soveltamisesta rajat ylittävässä terveydenhuollossa
annettiin 9.3.2011 ja se tuli voimaan 24.4.2011. 

Suomessa potilasdirektiivi pannaan toimeen uudella lailla rajat ylittävästä terveydenhuollosta.

Direktiivi tulisi saattaa kansallisesti voimaan vuoden 2013 loppuun mennessä.

Laki 1201/2013 rajat ylittävästä terveydenhuollosta vahvistettiin 30.12.2013 ja astui voimaan 1.1.2014.

Tiedot muista tässä yhteydessä annetuista muutoslaeista ovat eduskunnan sivustolla
HE 103/2013 käsittelytiedoissa.
 

Direktiivin käyttöönottoa Suomessa jarrutetaan kaikin virkamiesvoimin ja sen valmistelu on sotkettu Tuomiopäivään saakka kestävään SOTE -uudistukseen.

http://graviola.fi/Potilasdirektiivi-mullistaa-terveydenhoidon/

_______________________________