lauantai 5. syyskuuta 2020

Tietovuoto - Soros rahoittaa pakkomonikulttuurisuutta myös Suomessa

  • George Soros esiintyy hyväntekijänä, vaikka hänen tavoitteensa on hävittää länsimaisiin arvoihin perustuva Eurooppa.
  • Laitonta lobbausta ja mediamanipulaatiota.
  • Soros käyttää Suomen somalijärjestöä työkalunaan.
  • Soros pyrkii korruption avulla varmistamaan, ettei maahanmuuttajien käytös vaikuta eurooppalaisvaltioiden tekemään maahanmuuttopolitiikkaan.
  • Eurooppalaisten vaalien järjestelmällistä manipulaatiota.
  • Tähän mennessä eniten raivoa on aiheuttanut ”European Elections 2014 Project” –dokumentti, joka paljasti, että Soros pyrki manipuloimaan vuoden 2014 europarlamenttivaaleja.

    Mapping Reliable allies in the European Parliament (2014 – 2019)


Tietovuoto: Soros rahoittaa pakkomonikulttuurisuutta myös Suomessa

Talousrikoksilla rikastunut juutalaismiljardööri George Soros on joutunut suuren tietovuodon kohteeksi, kirjoittaa Magneettimedia.

Magneettimedia kirjoittaa:

Vuodot osoittavat, kuinka järjestelmällisesti Soros manipuloi Euroopan ja Yhdysvaltojen politiikkaa likaisella rahallaan.

Eilen kerroimme siitä, kuinka George Soros rahoittaa Pohjoismaissa toimivaa ”rasisminvastaista” äärijärjestö Expoa sekä siitä, keitä suomalaisia europarlamentaarikoita juutalaismiljardööri pitää ”luotettavimpina liittolaisinaan”.

Suomessa yksikään valtamedia ei ole tietenkään uutisoinut vuodosta, sillä Sorosin toiminnan paljastuminen vie kaiken uskottavuuden tiedotusvälineiden mantralta, jonka mukaan ”monikulttuurisuus on väistämätöntä ja luonnollista”.

Kuten Soros-vuoto osoittaa, ”monikulttuurisuus” on järjestelmällisen korruption ja salassa tehdyn poliittisen lobbauksen tulos. Siirtolaisvirta ei ole luonnonvoima, vaan rikollisten miljardöörien toimeenpanema suunnitelma.

Juutalainen Bloomberg-julkaisu pyrki jo etukäteen vähättelemään tietovuodon merkitystä leimaamalla sen – yllätys, yllätys – Vladimir Putinin pirulliseksi informaatio-operaatioksi.

Vaikka kukaan ei kiistä asiakirjojen autenttisuutta, kansalaisia kannustetaan pysymään niistä kaukana, sillä ”kiellettyyn tietoon” tutustumalla he tukevat automaattisesti Venäjän globaalia salaliittoa.

Sorosin Open Society –järjestön tiedottaja, juutalainen Laura Silber, kertoi lehdistölle, että tietovuoto on peräisin järjestön käyttämästä intranet-järjestelmästä.

Valtavan informaatiomäärän vuoksi suuri osa Soros-vuodon aineistosta on edelleen pimennossa.

Eurooppalaiset ovat luonnollisesti olleet erityisen kiinnostuneita Sorosin tuesta ”rasisminvastaisille” järjestöille, homolobbylle, petollisille poliitikoille sekä laittomille siirtolaisille.

Euroopan lisäksi tietovuotosivuilla on omat kategoriat Yhdysvalloille, Euraasialle, Aasialle, Etelä-Amerikalle, Afrikalle, Maailmanpankille, Valkoiselle talolle sekä aiemmin tuntemattomalle SOUK-järjestölle. Asiakirjoja on vuodettu ainakin aikaväliltä 2008–2016.

Jo hieman ennen viimeisimpiä paljastuksia julkisuuteen vuodettiin sähköposteja, jotka Soros oli osoittanut ulkoministeri Hillary Clintonille.

Viesteistä selvisi, että maailman johtavan suurvallan ulkoministeri oli ottanut juutalaiselta pörssikeinottelijalta käskyjä vastaan liittyen Albanian poliittiseen kuohuntaan.

EU-immigration-Italy-570771


Laitonta lobbausta ja mediamanipulaatiota

Soros pyrkii manipuloimaan valtioiden poliittista ilmapiiriä esimerkiksi rahoittamalla erilaisia lobbausjärjestöjä sekä ruohonjuuritason ryhmiä. Lisäksi hän pitää järjestelmällisesti yhteyttä johtaviin poliitikoihin niin lännessä kuin kolmannen maailman maissa.

Soros jos kuka tietää, että ”demokraattisessa” järjestelmässä raha merkitsee valtaa. Eräässä vuodetussa dokumentissa Sorosin amerikkalaisia lakeijoita neuvotaan kiertämään lobbaus- eli korruptiolakeja, jotta he saisivat rahalleen mahdollisimman paljon poliittista vastinetta.

Asiakirjan mukaan Sorosin palkkaamien aktivistien kannattaa julkisuudessa puhua mieluummin ”kansalaisjärjestötyöskentelystä” kuin lobbaamisesta – onhan jälkimmäisellä sanalla paljon negatiivisempi kaiku.

Toinen dokumentti paljastaa, että Sorosin järjestöt käyttävät erilaisia avustusrahoja epäsuoran lobbaamisen työkaluna: Soros tekee lahjoituksen tietylle ”kansalaisjärjestölle”, joka puolestaan käyttää valtaansa lainsäätäjien painostamiseen.

Tietovuodoista selviää myös, että juuri Soros on pyrkinyt nostamaan poliisin tekemän ”etnisen profiloinnin” julkiseksi kiistakapulaksi (1, 2)

Etninen profilointi tarkoittaa sitä, että poliisi yrittää löytää esimerkiksi laittomasti Suomessa oleskelevia siirtolaisia tekemällä pistotarkastuksia. Kuten tämän kesän ”Musta Barbaari” –kohu ja erityisesti juutalaisen Erkon suvun omistaman Helsingin Sanomien propagandaryöppy poliisin toimintaa vastaan osoittavat, saavutti Soros jälleen tavoitteensa (1, 2).

Kuten olemme toistuvasti uutisoineet (1, 2), Euroopan väestönvaihto ja valkoisten asteittainen kansanmurha ovat Sorosin prioriteettilistan huipulla. Tavoitteen saavuttamiseksi Soros rahoittaa paitsi Eurooppaan pyrkiviä tunkeutujia, myös erilaisia monikulttuurisuus- ja maahanmuuttajajärjestöjä.

Eräässä vuodetussa asiakirjassa Sorosin lakeijat iloitsevat siitä, että aiemmin hyvin valkoisessa Irlannissa 77 000 tunkeutujaa sai kansalaisuuden kolmen vuoden sisällä. Samassa yhteydessä huomautettiin, että kansalaisuuden saamisprosessi on edelleen aivan liian hidas ja kallis, minkä vuoksi lobattavaa riittää vielä paljon.


Soros käyttää Suomen somalijärjestöä työkalunaan

Vuodesta 2013 lähtien Soros on käyttänyt toistamiljoonaa dollaria vauhdittaakseen somalien maahanmuuttoa Eurooppaan.

Sorosin mukaan somaleihin ja muihin muslimimaahanmuuttajiin täytyy kiinnittää nyt erityistä huomiota, sillä maahanmuuttajien suorittamat väkivallanteot eri puolilla Eurooppaa ovat synnyttäneet paljon ”muukalaisvastaisuutta” ja tukea ”maahanmuuttovastaisille puolueille”.

Soros pyrkii korruption avulla varmistamaan, ettei maahanmuuttajien käytös vaikuta eurooppalaisvaltioiden tekemään maahanmuuttopolitiikkaan.

George Soros

George Soros esiintyy hyväntekijänä, vaikka hänen tavoitteensa on hävittää länsimaisiin arvoihin perustuva Eurooppa.


Viime marraskuussa laaditun ”Somalis in European Cities” –asiakirjan mukaan Soros on painostanut Helsingin kaupunginjohtajaa (Jussi Pajunen) sekä tärkeitä työ- ja elinkeinoministeriön (Suomen työministeri on perussuomalainen Jari Lindström) virkamiehiä sitoutumaan somaleiden tehokkaampaan ”kotoutukseen” – eli veronmaksajien rahan lahjoittamiseen somalien käyttöön.

Asiakirja kertoo, että Soros kykeni vaikuttamaan monilta osin siihen, millainen Helsingin kaupungin maahanmuutto- ja monimuotoisuusstrategia vuosina 2013–2016 on.

Vuosina 2015–2016 Soros lahjoitti yhteensä 50 000 dollaria Suomen Somaliliitolle ja Pakolaisavulle. Asiakirjan mukaan tavoite on ”tukea somaleiden ja muiden maahanmuuttajien johtamia kansalaisjärjestöjä sekä lisätä niiden poliittista vaikutusvaltaa”.

Myös suomalaisia virkamiehiä suuremmat voimat ovat taipuneet Sorosin tahtoon. ”OSEPI: Outcomes and Activities” –dokumentin mukaan Euroopan komission virkamiehet lupasivat hiljattain ”Israelille ja Balazs Denesille [Sorosin palkkaama aktivisti], että he tulevat vastaisuudessa antamaan julkisen tukensa kaikille Open Societyn sekä sen liittolaisjärjestöjen aloitteille”.

soros-tyoministerio

soros-mamutus-768x331

soros-manipulaatio-768x510


Soros taistelee rahalla nationalismia vastaan.

Maahanmuuttajien äänestysaktiivisuuden puolesta, perinteisiä arvoja vastaan

Eräs Sorosin tärkeimmistä strategioista on rahoittaa ryhmiä, jotka pyrkivät valamaan äänestysintoa maahanmuuttajiin.

Sorosin ”Romanians vote for Europe” –projektin tavoite on kannustaa romanialaisia vierastyöläisiä äänestämään EU-liittovaltiohanketta kannattavia sekä nationalismia vastustavia puolueita.

Maahanmuuttajat ovat Sorosille siis eräänlainen viides kolonna, jota voidaan käyttää kansallisvaltioiden itsemääräämisoikeutta vastaan.


Vuodoista selvisi myös, että suosittu EU Observer-julkaisu on Sorosin rahoittama.

Juutalaismiljardööri on lahjoittanut sille yhteensä yli 235 000 dollaria. EUObserverin artikkeleiden otsikot puhuvat puolestaan, esimerkiksi: ”Maahanmuuttajat luovat talouskasvua Saksaan” ja ”Kotoutuvat maahanmuuttajat ovat hyödyksi myös ay-järjestöille”.

Suomalaisen valtamedian tavoin Sorosin järjestöt käyttävät ”Venäjää” kiertoilmaisuna kaikille kulttuurimarxismin, Naton ja EU:n vastaiselle liikehdinnälle.

Russia in Europe: the reactionary values agenda” –asiakirjan mukaan Soros tahtoo taistella ”Venäjää” vastaan tuhoamalla ”Putinin ideologisen kivijalan: perinteiset perhearvot”.

Samassa asiakirjassa myönnetään, että vaikka Venäjän tuesta perinteisiä arvoja kannattaville eurooppalaisjärjestöille kirjoitetaan julkisuudessa paljon, ”väitteen tueksi ei ole vielä paljoa pitäviä todisteita, pikemminkin huhuja, minkä vuoksi ilmiötä on tutkittava lisää”.

Sen sijaan Sorosin sekaantumisesta Euroopan sisäpolitiikkaan ei tietovuodon jälkeen ole kahta puhetta.

soros-hellenic

soros-nationalistipuolueiden-tuhoaminen-768x672

Eurooppalaisten vaalien järjestelmällistä manipulaatiota

Tietovuodon sisällön tutkiminen jatkuu vielä pitkään. Sosiaalisessa mediassa monet itsenäiset tutkijat ovat poimineet parhaita paloja informaatiotulvan seasta.

Esimerkiksi Twitter-käyttäjä Michael Delauzon on nostanut esiin paljon raskauttavia asioita:

 

Tähän mennessä eniten raivoa on aiheuttanut ”European Elections 2014 Project” –dokumentti, joka paljasti, että Soros pyrki manipuloimaan vuoden 2014 europarlamenttivaaleja. Lista Sorosin hyväkseen käyttämistä kulttuurimarxistijärjestöistä löytyy TÄÄLTÄ.

 

Asiakirja ei jätä mitään arvailun varaan.

Sen mukaan europarlamenttivaalikampanja oli Sorosin ”lippulaivaprojekti” Euroopassa. Soros oli huolissaan kansalaisten äänestyskäyttäytymisestä, sillä maahanmuutto- ja EU-vastaisuus ovat lisääntyneet huomattavasti kuluneiden vuosien aikana.

 

Sorosin mukaan vaalien alla oli erityisen tärkeä ”taistella kaikkia vihapuheen muotoja vastaan” sekä manipuloida eurooppalaisia äänestämään hänelle mieluisalla tavalla.

Vieläkö joku uskoo, että elämme ”demokratiassa”, jossa valkoisten väestönvaihto värilliseen massaan on pelkkää ”luonnollista kehitystä”?

Lähde: A. P. / Magneettimedia

T2/MV
toimitus2mv@gmail.com

https://mvlehti.net/2016/08/17/tietovuoto-soros-rahoittaa-pakkomonikulttuurisuutta-myos-suomessa/

___

https://graviolateam.blogspot.com/2019/05/reliable-allies-in-european.html

https://graviolateam.blogspot.com/p/swedish-politicians-who-are-known-for.html

https://graviolateam.blogspot.com/p/wayne-madsen-24.html

https://graviolateam.blogspot.com/p/leaked-memo-shows-how-george-soros.html

https://graviolateam.blogspot.com/p/maahanmuuttajiin-menee-156-miljoonaa.html

https://graviolateam.blogspot.com/p/tietovuoto-soros-rahoittaa.html

https://graviolateam.blogspot.com/p/10.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

You are welcome to show your opinion here!